Avainsana-arkisto: Markus

Uusi alku

Mark. 16:9–20

Kuten viime kerralla kävi ilmi, Markuksen evankeliumi loppuu jakeeseen 8. Tai vaihtoehtoisesti sen alkuperäinen loppu on jostakin syystä kadonnut. Kysymys Markuksen evankeliumin lopusta on yksi tunnetuimpia Uuden testamentin tekstikriittisiä kysymyksiä.

Tekstikritiikki on tutkimuksen ala, joka pyrkii tutkimaan erilaisia käsikirjoituksia samasta tekstistä ja vertaillen niissä esiintyviä eroja päättelemään, mikä on ollut alkuperäinen kirjoitusmuoto. Nimestään huolimatta tekstikritiikissä ei siis suhtauduta Raamatun tekstiin kriittisesti siinä mielessä, että esimerkiksi sen luotettavuutta pyrittäisiin epäilemään tai kritisoimaan. Päinvastoin, tarkoitus on tosiaan koettaa löytää alkuperäinen kirjoitustapa ja näin lisätä Raamatun luotettavuutta. Jatka lukemista Uusi alku

Jaa tämä:
Share

Jeesus on kuollut

Mark. 15:40–47

Jeesus on kuollut. Ennen varsinaista siirtymistä hautauskertomukseen Markus mainitsee vielä, että jonkin matkan päässä ristiinnaulitsemispaikalta oli tilannetta seuraamassa kolme naista, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana jo Galileassa. Maininta on johdanto hautaus- ja ylösnousemuskertomuksille ja se kertoo, että he olivat Jeesuksen ylösnousemuksen ensimmäisiä todistajia.

Naisten maininta on erittäin painava todiste sen puolesta, että Markuksen kertomus perustuu todellisiin tapahtumiin. Tuona aikana juutalaisten keskuudessa naisten todistuksella ei ollut oikeastaan mitään arvoa esimerkiksi oikeudenkäynnissä. Ei siis ollut mitään erityistä syytä mainita naisia ylösnousemuksen ensimmäisinä todistajina. Päinvastoin, tieto on ollut ensimmäisille kristityille kiusallinen. Parempi ja aikalaisten mielestä vakuuttavampi todistus olisi ollut, jos kyseessä olisi ollut miehiä. Mutta koska Markus mainitsee naiset, se viittaa todelliseen yksityiskohtaan ja vähentää sen mahdollisuutta, että kyseessä olisi keksitty tapahtuma. Jatka lukemista Jeesus on kuollut

Jaa tämä:
Share

Revitty

Mark. 15:33–39

Markuksen evankeliumissa Jeesuksen sovitustyön ytimessä on Jeesuksen kuolema. Tämä on merkille pantavaa, koska muissa evankeliumeissa ylösnousemus saa suuremman roolin ja varsinkin Paavalin kirjeissä ylösnousemus on hyvin merkittävällä sijalla.

Markuksen kuvaus on monella tapaa merkillinen siitä huolimatta, että se on hyvin yksinkertainen ja koruton. Jatka lukemista Revitty

Jaa tämä:
Share

Jeesus korotetaan

Mark. 15:16–32

Jeesus on tuomittu ja nyt hänet luovutettiin sotilaiden käsiin, jotka ensin ruoskivat hänet ja sen jälkeen pilkkasivat. Pilkka oli sotilaiden omaa huvia, ei osa tuomionpanoon liittyvää rangaistusta. Samaan aikaan pilkkaan liittyi myös fyysistä väkivaltaa. Orjantappurakruunu vastasi kultaista seppelettä, jota pidettiin päässä voitonjuhlassa. Tämä kruunu sisälsi kuitenkin pistävät piikit, jotka satuttivat otsaa. Jeesusta myös lyötiin.

Sotilaiden pilkasta alkaa Markuksella ikään kuin rinnakkaiskertomus. Samaan aikaan kuin Jeesuksen rangaistus etenee ja päättyy ristiinnaulitsemiseen, Markus esittelee kuninkuuteen liittyviä elementtejä. Sillä hän kuvaa sitä, mitä on tapahtumassa salassa. Se, mikä alkoi Markuksen aivan ensimmäisessä jakeessa Jeesuksen nimien esittelyllä, oli nyt käymässä toteen. Jatka lukemista Jeesus korotetaan

Jaa tämä:
Share

Jeesus tuomitaan

Mark. 15:1–15

Jeesuksen toinen oikeudenkäynti alkaa. Markus ei kerro Pilatuksen ja Herodeksen välisestä pallottelusta. Joko Markus ei siitä tiennyt tai ei nähnyt tärkeäksi mainita siitä.

Kertomus alkaa vaikeahkosti ymmärrettävällä johdannolla. Tämä ensimmäisen jakeen varhaisen aamun kokous on joko edellisen, Jeesuksen tuominneen Suuren neuvoston kokouksen päätös ja suoraa jatkoa edellisen luvun lopussa mainitulle kukonlaululle, tai sitten toinen, lyhyempi, kokous, jossa sovitaan taktiikasta Pilatuksen luona ja tehdään samalla lainmukainen päätös Jeesuksen tuomitsemisesta. Aiempi yöllinen oikeudenkäyntihän oli laiton ajankohtansa puolesta. Jatka lukemista Jeesus tuomitaan

Jaa tämä:
Share

Kukko laulaa

Mark. 14:53–72

Jeesus viedään heti vangitsemisen jälkeen ylipapin taloon oikeudenkäyntiä varten. Se kuvastaa hyvin sitä, että ylipapit, vanhimmat ja lainopettajat haluavat hoitaa Jeesuksen pois tieltä salaa tai ainakin ilman erityistä hälyä. Samasta puhuu sekin, että oikeudenkäyntiä ei lykätä pääsiäisen ja sapatin yli, vaan se aloitetaan heti pääsiäisyönä.

Ylipapin talo ei ollut mikään virallinen oikeudenkäyntipaikka tai juutalaisen Suuren neuvoston kokoontumistila. Neuvosto kokoontui temppelissä, ja siellä tämäkin oikeudenkäynti olisi pitänyt pitää. Toki myöhäinen aika voisi olla syy ylipapin kodissa kokoontumiselle, mutta ei nyt sillä pääsiäisyönä temppeliä pidettiin aina auki. Jatka lukemista Kukko laulaa

Jaa tämä:
Share

Rukoustaistelu puutarhassa

Mark. 14:26–52

Pääsiäisateria on päättynyt. Juutalaisten käskyjen mukaan pääsiäislammas piti syödä ennen aamua. Jotta tämä aikaraja varmistuisi, pyrittiin yleensä siihen, että ateria päätettiin keskiyöllä. Ateria päättyi kiitosvirteen, samanlainen oli laulettu aterian aluksikin. Virtenä oli jokin hallel-psalmeista 114–118.

Jeesus alkaa johdattaa opetuslapsiaan Öljymäelle. Juutalaisten sääntöjen mukaan pääsiäisyö piti viettää Jerusalemissa, mutta ilmeisesti tilanpuutteen vuoksi pääsiäisenä kaupungin vieressä oleva Öljymäki luettiin osaksi sitä. Jeesus ei siis rikkonut tässä juutalaisten säädöksiä. Jatka lukemista Rukoustaistelu puutarhassa

Jaa tämä:
Share

Viimeinen ehtoollinen

Mark. 14:12–25

Markus siirtyy Jeesuksen elämän viimeiseen vuorokauteen. Hän virheellisesti kirjoittaa, että kyse olisi happamattoman juhlan ensimmäisestä päivästä. Todellisuudessa se oli vasta seuraava, eli pääsiäispäivä. Meidän näkökulmastamme Markuksen lausunnossa ei ole virhettä, koska vuorokautemme vaihtuu keskiyöllä. Tuohon aikaan vuorokausi vaihtui illalla auringon laskiessa, ja näin pääsiäinen alkoi vasta torstai-iltana.

Jeesuksen ohjeistus kahdelle opetuslapselle siitä, miten heidän tulee valmistaa illan ateria, muistuttaa Jeesuksen saapumista Jerusalemiin. Kummassakin tapauksessa Jeesus lähettää kaksi opetuslasta valmistelemaan asiaa ja antaa heille tiedoksi erityisiä yksityiskohtia tehtävän onnistumiseksi. Jatka lukemista Viimeinen ehtoollinen

Jaa tämä:
Share

Jeesus voidellaan

Mark. 14:1–11

Markus aloittaa varsinaisen Jeesuksen kärsimyshistorian. Hän on selkeästi johdattanut lukijaa tähän hetkeen alusta saakka, ja Markusta onkin kutsuttu Jeesuksen kärsimyshistoriaksi, jolla on pitkä johdanto.

Aloitus on erikoinen. Ensinnäkin Markus jatkaa selkeiden aikamäärien kertomista, tosin nyt entistä tarkemmin, minkä on nähty olevan yhtenä merkkinä siitä, että Markus käyttää lähteenään alkukirkossa jo tunnettua suullista tai kirjallista kertomusta Jeesuksen kärsimyksestä, jossa painotetaan tärkeitä hetkiä. Oli kaksi päivää pääsiäiseen. Jatka lukemista Jeesus voidellaan

Jaa tämä:
Share

Valvokaa

Mark. 13:28–37

Puheensa päätteksi Jeesus antaa vielä kehotuksen. Sen, ja koko puheen, kannalta olennaista on luvun viimeinen jae. Jeesus on puhunut kaiken vain neljälle opetuslapselleen, mutta sitä ei ole tarkoitettu pelkän opetuslasten sisäpiirin puheeksi, vaan kaikille. Tämä korostaa Jeesuksen sanojen merkitystä ja tärkeyttä.

Tämän luvun lopunkin ymmärtämistä auttaa, kun muistaa, että Jeesus on vastaamassa opetuslasten kysymykseen temppelin tuhosta. Me mielellämme siirrämme sen tulevaisuuteen, mutta siihen ei ole perusteita, vaikka Jeesuksen kuvakieli välillä sellaiseen tuntuisi viittaavankin. Syy, miksi tämä on niin vaikea mieltää, on se, että emme oikeasti käsitä, miten suuresta asiasta Jeesus puhui.

Jatka lukemista Valvokaa
Jaa tämä:
Share