Tässä esseessä tarkoitukseni on tarkastella kolminaisuusopin historiallista kehitystä ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina eksegetiikan, kirkkohistorian ja systemaattisen teologian näkökulmista. Käsittely on varsin pintapuolista, mutta se antanee hyvän kokonaiskuvan.

1. Johdanto

Kolminaisuusoppi on yksi kristinuskon erityispiirteitä ja ydinuskomuksia. Se pyrkii selittämään kristillistä jumalakuvaa ja yhdistämään monoteismin sekä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen suhteen. Tässä esseessä tarkoitukseni on tarkastella kolminaisuusopin historiallista kehitystä ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina. Vaikka kehitys tapahtui eri osa-alueilla samanaikaisesti, olen jakanut tarkastelun kolmeen osaan, joiden kautta käsittelen eri aikoja. Aloitan Uuden testamentin ajasta, jossa painotuksena on eksegeettinen näkökulma. Sitä seuraa kirkkohistoriallinen näkökulma, jossa tarkastelen ennen kaikkea kolminaisuusopin näkymistä kristinuskon harjoittamisessa, kuten rukouksissa ja liturgiassa. Lopuksi käsittelen aihetta teologisesta näkökulmasta erityisesti 300-luvun tilanteesta käsin. Tällä lähestymistavalla pyrin laajaan aiheen kuvaukseen ja osoittamaan, että kolminaisuusopin kehitys saa lähtölaukauksensa Uuden testamentin ja aivan varhaisimman kristillisyyden käsityksistä, jonka jälkeen se kehittyy ja muovautuu sekä käytännössä että systemaattisemmassa teologisessa pohdinnassa. Vaikka varsinainen aiheeni on kolminaisuusopin kehitys, viittaan varhaisen kirkon kristologiseen keskusteluun sen mukaan, mitä on tarpeellista. Koska aihe on suunnattoman laaja, tässä esseessä esittelen asioita varsin pintapuolisesti, mutta pyrin alaviittausten ja kirjallisuuden kautta ohjaamaan syvempään tietoon.

2. Kolminaisuusopin pohja Uudessa testamentissa

Kolminaisuusopin lähtökohtana on käytännössä kysymys Jeesuksen Kristuksen persoonasta ja sitä kautta Jumalan olemuksesta, vaikka kolminaisuusopilliset pohdinnat alkoivat samaan aikaan kristologisten pohdintojen kanssa.¹ Pihkala toteaa, että kolminaisuus perustuu ”empiiristen uskonnollisten kokemusten pohjalta avautuvaan intuitiiviseen hahmotelmaan, joka on sitten vähitellen saanut teologisen muodon. Hahmotelma itsessään on syntynyt hyvin nopeasti, sen teologinen työstö on kestänyt lähes neljä vuosisataa.”² Toisaalta kristologisen keskustelun voi nähdä kokonaiskuvan kannalta sivujuonteena kolminaisuusopillisessa keskustelussa.³

Jeesuksen persoonaa koskevat kysymykset nousevat ennen kaikkea ylösnousemususkosta, jonka nähdään vaikuttavan tulkintaan Jeesuksen elämään ennen ristinkuolemaa.⁴ Kristologiset ja kolminaisuusopilliset määritykset taas nousevat sekä evankeliumeissa Jeesuksen puheista että muista Uuden testamentin teksteistä, joissa viitataan Jeesuksen olemukseen sekä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen suhteisiin.⁵ Esittelen seuraavassa lyhyesti näitä tekstejä sekä johtopäätöksiä, joita niistä voi tehdä.

Voi täydellä syyllä sanoa, että Uudessa testamentissa kolminaisuusopilliset ja korkeakristologiset ajatukset ovat vasta idullaan. Löytyy kuitenkin kolme Uuden testamentin kohtaa, joissa Jeesus rinnastetaan tai samaistetaan Jumalan kanssa.⁶ Kyseisissä kohdissa ei kuitenkaan tehdä vielä varsinaista määrittelyä siitä, mitä Jeesuksen ja Jumalan rinnastaminen tarkoittaa. Toisaalta Jeesusta aletaan jo varhain kuvata tavoilla, joiden perusteella hänet voidaan ymmärtää jollakin tapaa enempänä kuin ihmisenä.⁷ Jeesukselle aletaan osoittaa myös rukouksia, mikä tekee hänestä selkeästi ihmistä suuremman.⁸

Uudesta testamentista löytyy myös kohtia, joissa Isä, Poika ja Pyhä Henki mainitaan yhdessä ja näin ne rinnastuvat. Näitä kutsutaan triadisiksi eli kolmijakoisiksi.⁹ Näistä kahdessa tuntuu olevan trinitaarinen painotus.¹⁰ Nekään eivät määrittele Isän, Pojan ja Pyhän Hengen suhdetta millään lailla, joten niiden pohjalta on vaikea lähteä kehittämään laajempaa oppia Jumalasta. Esimerkiksi McGrath toteaakin, että kolminaisuusopin raamatullinen perusta onkin Jumalan toimintaa kuvaavassa tavassa, jota esiintyy koko Uudessa testamentissa.¹¹

Pyhän Hengen rinnastaminen Jumalaan on ehkä Uudessa testamentissa harvinaisempaa, mutta sitäkin löytyy nimenomaan kolminaisuutta muistuttavissa yhteyksissä. Pyhää Henkeä kutsutaan sekä Jumalan että Jeesuksen hengeksi ja esimerkiksi Jeesuksen kasteessa nähdään yleisesti eräänlainen kolminaisuuden ilmentymä.¹² Pyhä Henki voi Raamatussa jäädä hieman epämääräiseksi, sillä esimerkiksi Vanhassa ja Uudessa testamentissa Jumalan hengestä puhutaan hyvinkin eri tavoin ja toisaalta myös sanotaan, että Jumala itse on henki.¹³ Pihkala toteaa karkeasti jakaen, että Vanhassa testamentissa Jumalan henki on Jumalan vaikutusta, kun taas Uudessa testamentissa kristityt alkavatkin nähdä hengen persoonallisena jumalallisena vaikuttajana.¹⁴

Yksinkertaistetusti voisi siis sanoa, että kolminaisuusopin pohja on Uuden testamentin tekstien kokonaisuudessa. Tuon kokonaisuuden ytimessä on toisaalta juutalainen käsitys monoteismista ja toisaalta kokemus ylösnousseesta Jeesuksesta, joka pakotti tulkitsemaan uudelleen sekä juutalaista jumalakuvaa että käsitystä Jeesuksesta. Tämä prosessi sai aikaan Uuden testamentin teksteissä esiintyvät prototrinitaariset viittaukset, joiden pohjalta itse kolminaisuusoppi seuraavina vuosisatoina kehittyi.

3. Kolminaisuus varhaisten kristittyjen arjessa

Jo Uudesta testamentista saamme jonkin verran tietoa varhaisten kristittyjen uskonharjoituksesta. Esimerkiksi Apostolien teot kertoo, miten Jerusalemin seurakunta kokoontui yhteen rukoilemaan, kuulemaan apostolien opetusta ja söivät yhdessä.¹⁵ Jo näissä Uuden testamentin kuvauksissa näkyy se, miten Jeesus alkaa nousta esimerkiksi rukouselämässä Isä Jumalan rinnalle¹⁶ ja hänelle osoitetaan jopa rukouksia.¹⁷ Kristittyjen erityisiksi rituaaleiksi muodostui jo alkuvaiheessa kaste Jeesuksen nimeen sekä ehtoollinen, joiden rinnalla oli esimerkiksi rukous, rippi ja paasto. Ne eivät kuitenkaan vielä ensimmäisen vuosisadan aikana saaneet merkittävää teologista määrittelyä eikä esimerkiksi sakramentteja vielä kutsuttu sakramenteiksi, vaikka niihin selkeästi jo liitettiin pelastavia vaikutuksia.¹⁸ Vasta toisella ja kolmannella vuosisadalla alkoi syntyä systemaattisempaa sakramenttien määrittelyä, tai ainakin sitä vasta silloin alettiin kirjoittaa ylös.¹⁹

Kristillisen kasteen taustalla on ilmeisesti Johannes Kastajan aloittama toiminta, joka kristillisessä liikkeessä nähtiin siirtymisenä Jumalan yhteisöön.²⁰ Kasteen perusteena pidettiin Matteuksen evankeliumistakin löytyvää lähetyskäskyä, jossa Jeesuksen seuraajaksi tullaan kasteen ja opetuksen kautta ja kaste toimitetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.²¹ Lähetyskäskyn trinitaarinen muoto yhdistää toisaalta kasteen Jeesuksen omaan kasteeseen, jossa voidaan nähdä viittaus Kolminaisuuteen, mitä saatettiin korostaa kasteen lisäksi voitelemalla kastettava Pyhän Hengen osallisuuden merkiksi.²² Trinitaarinen lausuma ei koskenut pelkästään kastetoimitusta, vaan siitä tuli laajempi kristillisen liturgian osa, joka saa jo Uuden testamentin kirjeissä muotoaan.²³

Ehtoollinen perustui Jeesuksen asettamaan viimeiseen ehtoolliseen ja sitä viettiin sekä viikottain seurakunnan jumalanpalveluksissa että kasteen yhteydessä.²⁴ Sekä kasteen että ehtoollisen nähtiin yhdistävän kristityn Kristukseen.²⁵Juuri liturgia ja sitä kautta seurakuntaelämä toimikin kristinuskon alkuaikana paikkana, jossa teologia kehittyi.²⁶ Toisella vuosisadalla eläneen Justinos Marttyyrin kuvauksissa kasteesta ja ehtoollisesta on nähtävissä jo kolminaisuusopillista muodostusta, vaikka Isän Jumalan ja Jeesuksen sekä Pyhän Hengen selkeää samaistamista ei vielä ole.²⁷ 300-luvulla eläneiden Gregorios Nazianzilaisen ja Thmuisin piispa Serapionin kaste- ja ehtoollisrukouksissa on jo vahva kolminainen korostus.²⁸ Se osoittaa, että liturginen toiminta edesauttoi kolminaisuusopin kehitystä ja määrittelyä. Samoin myös seurakunnan laulut kehittivät teologiaa ja sisälsivät näin myös kristillistä pohdintaa Jumalasta. Uudessa testamentissa on viitteitä varhaisimman kirkon lauluperinteestä Kolossalais- ja Filippiläiskirjeissä, joissa Jeesusta kuvataan pre-eksistenssiin viittavin sanoin ja hänet rinnastetaan Vanhan testamentin viisaus-käsitykseen.²⁹ Seuraavina vuosisatoina kristillinen laulu sai entistä enemmän myös kolminaisuusopillisia sisältöjä.³⁰

300-luvulla hyväksyttiin lopulta ensimmäiset ekumeeniset uskontunnustukset, jotka olivat alkaneet muotoutua kirkon käyttöä varten esimerkiksi kasteessa uskontunnustamiseen sekä harhaoppisiksi määriteltyjen käsitysten torjumiseksi.³¹ Meille tutuin Apostolinen uskontunnustus sai lopullisen muotonsa luultavasti vasta 700-luvulla, mutta sen kehitys alkoi jo aiemmin ja senkin taustalla on myös Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksen rakenteeseen vaikuttanut varhainen kastetunnustus.³²

4. Kolminaisuusopin teologinen kehitys

Kolminaisuusoppi kehittyi hiljakseen lähinnä neljän ensimmäisen vuosisadan aikana alkaen jo Uuden testamentin aikana ja jatkuen sen jälkeen Jeesuksen persoonaa koskevien kysymysten ja kreikkalaisen filosofian suunnalta tulleiden haasteiden ajamana.³³ Kreikkalaiseen filosofiaan päin haasteena oli kristillisen jumalakuvan esittäminen rationaalisena.³⁴Juutalaisuuteen päin haaste oli luonnollisesti monoteismi, ja molemmissa haasteissa keskeisellä sijalla oli Jeesuksen identiteetti.³⁵ Eli mikä on Isän Jumalan, Jumalan Pojan ja Pyhän Hengen keskinäinen suhde ja miten Jeesus on Jumala.³⁶

Aivan kristinuskon alkuaikana keskustelu kolminaisuudesta nousi pitkälti uusitestamentallisesta sanastosta, niin että esimerkiksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen mainitsemista samassa yhteydessä ei varsinaisesti määritelty, vaikka Jeesuksesta puhutaan jo ihmistä suurempana ja häntä saatetaan kutsua myös Jumalaksi.³⁷ Selkeä käänne tapahtui Tertullianuksen kohdalla toisella ja kolmannella vuosisadalla. Tertullianus kehitti monia tärkeitä kolminaisopillisia termejä, kuten kolmninaisuus, persoona ja olemus, mikä auttoi opin systemaattisemmassa määrittelyssä.³⁸ Tertullianuksen panos kolminaisuusopin kehityksessä johtui nimenomaan kiistoista kreikkalaisen filosofian vaikuttamien teologien kanssa Jumalan olemuksesta.³⁹ Kristologisissa ja kolminaisuusopillisissa kiistoissa myös pelastus oli merkittävässä asemassa. Toisaalta esimerkiksi Athanasios perusteli Jeesuksen jumaluutta sillä, että pelkkä ihminen tai luotu olento ei voi pelastaa ihmisiä.⁴⁰ Toisaalta jo Justinos Marttyyrillä on nähtävissä kolminaisopillisen pelastuskäsityksen pohjaa, vaikka hän jättää Pyhän Hengen osuuden varsin pieneksi.⁴¹

Athanasioksen kilpakumppani Areioksen näkemykset jakoivat kirkkoa, mikä johti keisari Konstantinuksen kollekutsumaan kirkolliskokoukseen vuonna 325. Nikeassa areiolaisuus tuomittiin harhaoppiseksi ja laadittiin Nikean lausuma.⁴² Teoriassa Nikean kokous oli käännekohta, vaikka käytännössä se ei vielä saanutkaan koko kristikuntaa kolminaisuusopin taakse, minkä tähden jälleen kiistojen seurauksena keisari Theodosios I kutsui kirkolliskokouksen Konstantinopoliin, jossa Nikean lausuma täydennettiin nykyiseen muotoonsa.⁴³ Nikean ja Konstantinopolin kirkolliskokousten välissä erityisesti kolminaisuusopin kehitykseen vaikuttivat niin kutsutut kappadokialaiset isät, Basileios Suuri, Gregorios Nazianzilainen ja Gregorios Nyssalainen, jotka korostivat kolminaisuuden ykseyttä.⁴⁴Konstantinopolin myötä huomio siirtyi kristologian tarkempaan määrittelyyn, mikä synnytti myös kiistoja ja erilaisia tulkintoja.⁴⁵ Lopulta Khalkedonissa vuonna 451 hyväksyttiin tunnuslausuma, jossa määriteltiin kirkon virallinen käsitys sekä kolminaisuudesta että kristologiasta.⁴⁶

5. Lopuksi

Tässä esseessä olen lyhyesti esitellyt kolminaisuusopin kehitystä Uuden testamentin ajoista aina 400-luvulle saakka. Olen osoittanut, miten kolminaisuusopin juuret ovat Uudessa testamentissa jo idullaan. Prosessi lähtee liikkeelle ensimmäisten Jeesuksen seuraajien ylösnousemuskokemuksista, joiden perusteella he alkavat tulkita Jeesuksen persoonaa ja opetuksia uudella tavalla. Jeesusta aletaan kunnioittaa ja jopa rukoilla. Häntä kutsutaan myös Jumalaksi, vaikka se vielä Uudessa testamentissa on erittäin harvinaista.

Apostoliset isät ja ensimmäiset apologeetat aloittavat kristillisen jumalakuvan määrittelyn juutalaisuuden ja kreikkalaisen filosofian tuomien haasteiden myötä. Samalla kristillinen kirkko jokapäiväisessä uskonharjoituksessa välittää ja kehittää kolminaista käsitystä Jumalasta. Kristityiksi kääntyvät kastetaan Jeesuksen mukaan kolminaisopillisuuteen viittaavasti Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Rukouksissa ja lauluissa on kolminaisopillisia painotuksia.

Kehityskulun käänteenä Tertullianus ottaa käyttöön termejä, joiden avulla kolminaisuusoppia voidaan määritellä ja systematisoida. Erilaiset kiistat Jumalan olemuksesta ja Jeesuksen persoonasta johtavat 300-luvulta lähtien kirkolliskokouksiin, joissa päätetään kirkon yhteisestä virallisesta opista ja eriävät tulkinnat julistetaan harhaoppisiksi. Nikean-Konstantinopolin ja Athanasioksen uskontunnustukset pyrkivätkin määrittämään kolminaisuuden ja kristologian mahdollisimman tarkasti.

6. Kirjallisuus

af Hällström, Gunnar & Anni Maria Laato (2005). Sakramentit. Gunnar af hällström, Anni Maria Laato & Juha Pihkala (toim.), Johdatus varhaisen kirkon teologiaan. Helsinki: Kirjapaja. 241–258.

Day, Juliette (2023a). Liturgy and Doctrine in the Early Church. Sähköinen luentomoniste. Kristinuskon juuret ja varhainen kehitys -kurssi, Helsinki 14.11.2023.

Day, Juliette (2023b). Early Christian Hymns. Sähköinen luentomoniste. Kristinuskon juuret ja varhainen kehitys -kurssi, Helsinki 14.11.2023.

Hildebrand, Stephen M. (2012). The Trinity in the Ante-Nicene Fathers. Gilles Emery, Matthew Levering (toim.). The Oxford Handbook of the Trinity. Online edn, Oxford Academic. https://doi-org.libproxy.helsinki.fi/10.1093/oxfordhb/9780199557813.003.0008, viitattu 20.12.2023.

McGrath, Alister E. (2013). Kristillisen uskon perusteet. Johdatus teologiaan. Helsinki: Kirjapaja.

Pihkala, Juha (2004). Yksi kahdessa. Helsinki: Yliopistopaino.

Pihkala, Juha (2005). Kolminaisuusoppi ja kristologia. Gunnar af hällström, Anni Maria Laato & Juha Pihkala (toim.), Johdatus varhaisen kirkon teologiaan. Helsinki: Kirjapaja. 112–201.

Pihkala, Juha (2015). Pyhä Henki ja Kolminaisuus varhaiskristillisessä teologiassa. Jussi Junni (toim.). Pyhä Henki varhaiskristillisessä teologiassa. Suomen patristisen seuran vuosikirja. Studia patristica Fennica 3. Helsinki: Suomen patristinen seura ry. 7–28.

Räisänen, Heikki (2011). Mitä varhaiset kristityt uskoivat. Helsinki: Werner Söderström osakeyhtiö.

Vainio, Olli-Pekka (2023). Kolminaisuusoppi ja kristologia. Sähköinen luentomoniste. Kristinuskon juuret ja varhainen kehitys -kurssi, Helsinki 5.12.2023.

Wainwright, Geoffrey (2012). The Trinity in Liturgy and Preaching. Gilles Emery, Matthew Levering (toim.). The Oxford Handbook of the Trinity. Online edn, Oxford Academic. https://doi-org.libproxy.helsinki.fi/10.1093/oxfordhb/9780199557813.003.0034, viitattu 20.12.2023.