Veronmaksua

Mark. 12:13–17

Koska edelliset Jeesuksen vastustajat olivat epäonnistuneet yrityksessään saada Jeesus puhumaan itsensä ansaan, nyt hänen luokseen lähetettiin uusi ryhmä yrittämään sitä. Jo melko alussa Jeesuksen julkista toimintaa, fariseukset ja Herodeksen kannattajat olivat Galileassa liittoutuneet yhteen Jeesusta vastaan. Kaksi ryhmittymää olivat erilaisia ja perinteisesti vihollisia keskenään.

Fariseukset olivat noin sata vuotta Jeesusta ennen syntynyt juutalainen herätysliike. Se vastusti politisoitunutta juutalaista johtoa ja peräänkuulutti Mooseksen lain tiukempaa noudattamista. Vaikka fariseukset esitetään evankeliumeissa usein Jeesuksen vastustajina, he olivat kuitenkin lähimpänä häntä verrattuna muihin juutalaisiin puolueisiin. Fariseukset myös vastustivat Rooman valtaa, vaikkakaan eivät halunneet nousta julkiseen kapinaan.

Herodeksen kannattajat olivat Herodes Antipaan, Galilean kuninkaan kannattajia. He olivat siis selkeästi poliittinen puolue. Herodeksen kannattajana he vastustivat kaikenlaisia kapina-ajatuksia ja olivat myötämielisiä Roomalle, koska Herodeksen suku oli Roomalta saanut valtansa.

Nyt he saapuvat Jeesuksen luokse lähetettyinä. Se viittaa todennäköisesti edelliseen ryhmään, eli juutalaisten Suureen neuvostoon. Ryhmän tehtävänä oli mielistellen ja juonitellen saada Jeesus puhumaan itsensä ansaan. He puhuttelevatkin Jeesusta kuin suurta ja kunnioitettua rabbia ikään. Kunnioitus oli kuitenkin silmänlumetta. Jeesukselle esitetty kysymys oli kuitenkin aito. Sellainen, mikä varmasti saattoi tulla fariseusten ja Herodesten kannattajien keskinäisissä keskusteluissa esille. Ainakin fariseukset olivat asiaa pohtineet.

Tälläkin kertaa Jeesus on kiusaajiaan etevämpi. Hän pyytää kysyjiä näyttämään denaarin kolikon. Pyyntö vaikuttaa viattomalta, mutta onkin kaikkea muuta. Jeesukselle esitetty kysymys on nimittäin arka. Kyse ei ole pelkästään siitä, että onko Roomalla oikeutta kerätä veroa juutalaisilta tai pitäisikö todellisen, isänmaallisen juutalaisen olla maksamatta veroa. 

Jeesuksen vastaus, kyllä tai ei, asettaisi hänet vaikeaan tilanteeseen. Kyllä, pitäisi maksaa, tulkittaisiin juutalaisten taholta isänmaanpetturuutena. Ei, ei pidä maksaa, taas olisi suora kehotus kapinaan Roomaa vastaan ja riittävä syy kuolemanrangaituksen saamiseen.

Mutta kysymys ei ollut kuitenkaan tavallisista veroista, vaan se oli vieläkin ovelampi. Juutalaiset olivat tottuneet maksamaan veroja, sillä niitä oli useita. Rooman keräämien verojen lisäksi olivat myös maakuntien verot ja temppelivero. Mutta Jeesuksen kehotus näyttää denaarin kolikkoa osoittaa, että kyse ei ollut tavallisesta verosta. 

Rooma keräsi kahdenlaisia veroja. Yleinen vero meni valtionkassaan. Sen sijaan tässä puheena ollut vero meni keisarin henkilökohtaiseen kassaan ja se piti maksaa roomalaisella hopeadenaarilla. Tavallaan siis Jeesukselle esitetyn kysymyksen voisi ymmärtää niin, että onko oikein maksaa veroja pelkästään keisarille sen sijaan, että se menee valtion kassaan. Kysymystä ei siis tule nähdä kysymyksenä ylipäätään veronmaksamisesta tai kirkon ja valtion suhteista. Asiassa on vieläkin enemmän.

Jeesus saattoi pyytää kysyjiä näyttämään denaarin, koska hänellä ei köyhänä galilealaisena sellaista ollut. Todennäköisempää on kuitenkin se, että pyynnöllä hän halusi asettaa kysyjät kiusalliseen tilanteeseen. Se tulee ilmi, kun Jeesus pyytää kuvailemaan kolikkoa.

Denaarissa oli keisarin kuva ja kirjoitus jumalallinen Tiberius Caesar Augustuksen poika. Toisella puolella luki vielä ylipappi. Sanat ”jumalallinen” ja ”ylipappi” sekä keisarin kuva olivat juutalaisille ongelmallisia. Mooseksen laki kielsi kuvien tekemisen. Tässä kuva yhdistettiin ajatukseen, että kuvan esittämä henkilö on jumalallinen, jumalan poika ja ylipappi. Keisarin veron maksaminen tulkittiinkin yleisesti, ei vain juutalaisten parissa, keisarin jumaluuden palvonnaksi, hänelle uhraamiseksi. Sen tähden juutalaiset olivat haluttomia maksamaan keisarin veroa. Monet eivät halunneet edes koskea kyseiseen kolikkoon saati nähdä sitä.

Nyt Jeesus oli saanut kiusaajansa ottamaan sellaisen esille, mahdollisesti osoittamaan, että he omistavat sellaisen ja tunnustamaan ääneen, mitä se edustaa. 

Vastauksen saatuaan Jeesus vastaa alkuperäiseen kysymykseen. Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu. Vastaus oli musertava ja monipuolinen.

Vastaus olisi helppo nähdä selittämässä ajatusta maallisen ja hengellisen jaosta. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Jeesus ei siis sano, että raha ja verot kuuluvat maalliseen elämään ja siinä on omat säännönmukaisuutensa ja Jumala kuuluu hengelliseen elämään, jossa noudatamme toisia sääntöjä. Kaikki elämämme osa-alueet ovat yhtä lailla maallisia ja hengellisiä, eikä niitä voi erotella toisistaan.

Jeesuksen vastaus sisältää luultavasti viittauksen 1. Makkabilaiskirjaan:

Maksakaa pakanoille heidän ansionsa mukaan ja totelkaa lain määräyksiä. (2:68)

Makkabilaiskirjan sanoma on kuitenkin toinen, vaikkakin Jeesuksen vastaus liittyy asiaan. Makkabilaiskirjan jae tarkoitti, että juutalaisten tulisi kostaa pakanoille samalla, mitalla, mitä he ovat tehneet juutalaisille ja totella Jumalaa. Kehotus kostoon oli kehotus kapinaan. Ja kapinasta oli myös Jeesuksen toiminnassa kyse. Ei kuitenkaan samanlaisesta kapinasta, mitä makkabilaiset olivat toteuttamassa, vaan jostakin paljon suuremmasta. Se myös tarkoitti, että veron maksaminen on sen rinnalla toissijaista.

Jeesuksen vastaus ”antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu” ei ole pelkästään veronmaksun hyväksyminen. Se ei kuitenkaan ole kehotus alistua kaikkeen, mitä keisari käskee. Ennemminkin päinvastaoin, mikä tulee ilmi Jeesuksen pyynnössä näyttää kolikko. Vastauksen voisi ihan hyvin kuulla muodossa ”viskatkaa tuo saasta takaisin sinne, mistä se tulikin”. Vastaus on hyvin latautunut, mutta ilman ilmeistä aihetta syyttää häntä kapinasta.

Jeesuksen vastauksen jatko ”ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu” sisältää myös enemmän, mitä ensi alkuun ajattelisi. Se ei tosiaan ole viittaus siihen, että olisi olemassa jonkinlainen jako hengelliseen ja maalliseen, ikään kuin Jeesus kehottaisi kunnioittamaan maallisia johtajia heidän asemansa mukaisesti ja Jumalaa hänen asemansa mukaisesti. 

Vastauksen loppuosakin liittyy nähtyyn kolikkoon, jossa on keisarin kuva. Kaikki paikalla olijat olivat varmasti yhtä mieltä siitä, että kuva ei esitä mitään todellista jumalaa. Keisari, vaikka mahtava onkin, on vain ihminen. Ja ihminen taas oli juutalaisen käsityksen mukaan luotu Jumalan kuvaksi. Jeesuksen vastauksen voi siis tulkita niin, että antakaa keisarille se, mikä on hänen, jossa on hänen kuvansa ja antakaa Jumalalle se, mikä on hänen, jossa on hänen kuvansa.

Se oli siis suora kehotus kuulijoille antaa itsensä Jumalalle samaan tapaan kuin maksamme veroja maallisille hallitsijoille. Kehotus ei koske pelkästään silloista jumalanpalvontaa, mikä oli päällimmäisenä mielessä, sillä seisottiinhan siinä keskellä temppeliä, juutalaisen uskonnon keskeisintä paikkaa. Kehotukseen liittyi myös viittaus Jeesukseen itseensä ja hänen toimintaansa.

Käynnissä oli tosiaan kapina. Se ei kuitenkaan ollut tavanomainen kapina, jossa ajettaisiin roomalaiset ulos miehitetystä maasta, vaan kapina, joka mullistaisi koko maailman. Ja kapinan johtaja seisoi siinä kaikkien edessä, mies, joka vain muutama päivä sitten oli saapunut kaupunkiin kuninkaan tavoin ja oli ottanut itselleen vallan pysäyttää temppelin toiminta. Enää ei ollut kysymys siitä, pitäisikö keisarille maksaa veroa vai ei, vaan siitä annammeko Jumalalle sen mikä hänelle kuuluu.

Jaa tämä:
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *