Onko ylösnousemusta?

Mark. 12:18–27

Kun edellinen väittelijöiden ryhmä lähtee lyötynä, uusi tulee tilalle. Tällä kertaa Jeesusta tulee tenttaamaan saddukeusten ryhmä. Nyt kyseessä ei kuitenkaan ole ilmeisesti yritys saada Jeesusta ansaan, vaan ennemminkin motivaationa on puhdas teologinen keskustelu. Saddukeukset olivat päätelleet, että Jeesus edustaa erilaista näkemystä kuin he itse, ja siksi he tulevat haastamaan sitä.

Saddukeukset olivat juutalaisten ylimystöä. He olivat ylipappien hengellinen ja poliittinen puolue. Nimi tulee Daavidin ja Salomon aikaisesta pappi Saadokista. Aiemmin ylipappina oli ollut Eeli, joka oli kuitenkin korruptoitunut ja Jumala ilmoitti hylkäävänsä ja vaihtavansa hänet. Saadok oli ilmeisesti se, jonka Jumala asetti Eelin tilalle. Kumpikin oli papillista sukua eli Mooseksen veljen Aaronin jälkeläisiä, mutta he edustivat eri sukuhaaroja. Eeli oli Aaronin pojan Itamarin jälkeläinen ja Saadok Aaronin pojan Eleasarin jälkeläinen.

Saddukealaisuus syntyi kuitenkin vasta makkabealaisaikana noin vuonna 150 ennen ajanlaskun alkua. Jeesuksen aikana he olivat juutalaisten ylimystyöä ja johtajia, vaikka he Jerusalemin tuhossa vuonna 70 menettivät valtansa. Saddukealaiset vastustivat fariseusten opetusta, jonka he näkivät kansanomaisena ja jopa kapinaan yllyttävänä. He pitivät Pentateukkia eli viittä Mooseksen kirjaa juutalaisen uskon tärkeimpänä lähteenä ja suhtautuivat epäilevästi sen ulkopuolisiin opetuksiin. He olivat myös omaksuneet kreikkalaisen filosofian tapaa pohtia ja järkeillä asioita, joten heistä saattoi tulla hyvin materialistinen kuva.

Saddukeukset tulivat Jeesuksen luokse teologisen kysymyksen kanssa. Kysymys oli keksitty eikä sillä ollut merkitystä, oliko kysymyksen tapauksen kaltaista tapahtunut vai ei. Kysymys oli kuitenkin aito ja sitä oli juutalaisten parissa pohdittukin. Saddukeuksilla kysymys liittyi laajempaan kysymykseen ylösnousemuksesta, jonka järjettömyyttä kysymyksellä ajettiin takaa.

Saddukeukset eivät siis uskoneet ylösnousemukseen. Nykyään tämän tulkitaan tarkoittavan, että he olivat ikään kuin nykyajan liberaaliteologit, mutta asia oli täysin päinvastoin. Saddukeukset olivat hyvin konservatiivisia sekä poliittisesti että teologisesti. He pitivät Mooseksen kirjoja vanhimpana ja tärkeimpänä Jumalan ilmoituksena. Siksi he suhtautuivat kielteisesti ylösnousemukseen, sillä Mooseksen kirjat eivät puhu siitä. He myös tiesivät, että ylösnousemusajatus oli juutalaisuuteen tullut vasta myöhemmin ja erityisesti kansan parissa kreikkalaiset uskomukset olivat värittäneet sitä. Ylösnousemus oli siis heidän näkökulmastaan uusi ja epäraamatullinen oppi.

Saddukeukset olivat käsityksessään oikeassa. Vanhassa testamentissa kuolemanjälkeinen elämä ja erityisesti ylösnousemus ovat hyvin hämäriä. Niistä aletaan selvemmin puhua vasta uudemmissa kirjoissa. Yleisesti Vanhan testamentin antama kuva kuolemasta on se, että kuollut katoaa olemasta. Heprean tuonelaa tarkoittava sanakin tarkoittaa itse asiassa kuoppaa tai hautaa. Esimerkiksi Jesajan kirjassa kuningas Hiskian psalmissa sanotaan suoraan, että kuolleet eivät kiitä tai ylistä Jumalaa, eikä heillä ole häneen suhdetta, sellainen on vain elävillä. (Jes. 38:18–19)

Se oli myös poliittisesti vaarallinen oppi. Ylösnousemusopilla pystyttiin kansassa herättämään kapinamielialaa ja ohjaamaan sitä jopa väkivaltaan omasta turvallisuudesta välittämättä. Saddukeukset näkivät, että aivan samoin kuin nykyaikana esimerkiksi islamistisille itsemurhaterroristeille luvataan autuasta osaa kuoleman jälkeen, ylösnousemuksella voitiin luvata kapinallisille Jeesuksenkin aikana hyvää elämää uudessa maailmassa.

Saddukeusten kysymys pohjautuu 5. Mooseksen kirjasta löytyvään lankeusavioliittolakiin. (5. Moos. 25:5–10) Toisin sanoen, jos mies kuoli ilman miespuolista perijää, tämän veljen tulee ottaa leskeksi jäänyt vaimo. Tästä avioliitosta ensimmäinen poika katsotaan kuolleen miehen pojaksi, joka perii tämän omaisuuden ja jatkaa tämän sukua. Ehkä saddukeuksilla oli myös mielessään 1. Mooseksen kirjan kertomus Juudasta ja Tamarista, missä kyse on juuri tästä käytännöstä. (1. Moos. 38)

Kysymys on käytännöllinen. Jos ylösnousemus on totta ja nainen on ollut usean miehen vaimona, hän kuuluu heille kaikille oikeudenmukaisuuden nimissä. Sellainen ei kuitenkaan ollut mahdollista. Fariseusten vastaus kysymykseen olisikin ollut, että nainen kuuluu ensimmäiselle miehelle. 

Toisaalta saddukeukset hieman oikaisivat mutkia kysymyksen asettelussaan. Mooseksen lain tarkoitus ei ollut ottaa kantaa itse avioliittoon, vaan varmistaa miehen suvun jatkuminen. Vaimon asema oli tässä mielessä toisissijainen.

Mutta Jeesus osoitti vastauksessaan, että saddukeusten ongelma ei ollut vain mutkien oikaiseminen, vaan se, että he eivät oikeasti tunteneet Raamattua eivätkä Jumalan voimaa. Vastaus oli siis kaksiosainen.

Ensinnä Jeesus sanoo, että ylösnousemus tarkoittaa myös muutosta. Siinä kuolleet eivät nouse takaisin meidän tuntemaamme elämään, vaan johonkin muuhun. Vastauksesta voi helposti tehdä päätelmän, että ylösnousemus on yleisesti aineetonta elämää kuoleman jälkeen. Sitä Jeesus ei kuitenkaan sano.

Pitää muistaa, että aiheena on ylösnousemus. Jopa saddukeukset ymmärsivät sen tarkoittavan sitä, että kuollut herää tavalla tai toisella ruumiillisesti. Kukaan ei pitänyt ylösnousemuksena sitä, että ihminen kuolee ja jatkaa olemassaoloaan aineettomana henkiolentona. Jeesus ei siis sano, että meistä tulee enkeleitä tai heidän kaltaisiaan ylösnousemuksessa, vaan yhtenä osana ylösnousemukseen liittyvää muutosta kuuluu se, että enkelien tavoin ei enää ole tarvetta jatkaa sukua. Ylösnousemusruumis on kuolematon, joten jälkikasvua ei enää tarvita. Mooseksen laki lankousavioliitosta on siis turha. Suvunjatkaminen on tämän mukaan tätä aikaa koskeva asia.

Toiseksi Jeesus perustelee kantaansa lainaamalla 2. Mooseksen kirjasta kertomusta palavasta pensaasta. (2. Moos. 3:4–6) Sen mukaan Jumala puhui patriarkoista preesensissä, ikään kuin he edelleen eläisivät. Jeesuksen perustelu on tavanomainen hänen aikansa rabbeille. Siinä Raamatun jae otetaan hyvin irrallisena, erotetaan asiayhteydestään, ja annetaan sille merkitys sen mukaan, mitä halutaan perustella. Voisi sanoa, että se on erinomainen esimerkki raamatuntulkintatavasta, jota ei kannata harjoittaa. Mutta Jeesuksella on kuitenkin hyvä, perusteltu ajatus.

Tässäkään Jeesuksen tarkoitus ei ole sanoa, että Aabraham, Iisak ja Jaakob eläisivät nyt, kuolemansa jälkeen jossakin Jumalan kanssa. Edelleen pitää muistaa, että aiheena on ylösnousemus, eikä kukaan olisi ajatellut, että sellainen olemassaolo olisi ollut ylösnousemus. Hyvin mahdollisesti saddukeukset itsekin uskoivat jonkinlaiseen elämään kuoleman jälkeen Jumalan yhteydessä.

Jeesuksen tarkoitus on päinvastoin sanoa, että patriarkat ovat kyllä kuolleet, mutta koska Jumala identifioituu heidän Jumalakseen edelleen, sen täytyy tarkoittaa sitä, että hän tulee heidät herättämään jälleen henkiin. Jumala ei ole kuolleiden Jumala, vaan elävien, ja siksi myös patriarkat ovat ikään kuin jo nyt elossa tulevan ylösnousemuksensa vuoksi.

Tähän liittyy Jeesuksen sana Jumalan voimasta. Saddukeukset ehkä ajattelivat, että kuolema on lopullinen, eikä sille voi mitään. Jumala on kuitenkin kuolemaakin suurempi. Kuolema on vihollinen, jonka hän voittaa, eikä sille tarvitse alistua. 

Lisäksi tässä on jo kuultavissa kaikuja pääsiäisviikon lopun tapahtumista. Siihen liittyy kuolema, mutta myös kiistaton osoitus Jumalan voimasta, joka on suurempi kuin kuolema. Jumala todellakin on elävien Jumala, joka aikoo tehdä kaiken uudeksi ja paremmaksi. Ja se uusi maailma on jotakin ihan erilaista, mihin olemme tottuneet tai osaamme kuvitella.

Jaa tämä:
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.