Olen vuosien varrella kuullut aina välillä jonkun sanovan, että hän ei halua tulla uskoon, koska sitten pitäisi jättää kaikki hauska ja iloa tuottava elämästä. Olen myös törmännyt uskovan stereotypiaan, jonka mukaan oikea uskova on vakava, ehkä vähän surumielinen. Sellainen synkkä körtti, joka haikailee vain kuolemaa.
Tämän päivän lukukappale Kolossalaiskirjeestä tuntuu vahvistavan tällaista näkökulmaa. Kehottaahan Paavali jakeessa 2 suoraan, että ”ajatelkaa sitä mikä on ylhäällä, älkää sitä mikä on maan päällä”. Kehotus tuntuu viittaavan juuri siihen, että meidän pitäisi hylätä kaikki maailmallinen, tavallinen, ja ehkä jopa eristäytyä tavallisesta maailmanmenosta uskomme tähden. Tavoitteena tulisi olla vain tulevan taivaan odotus. Mutta onko tämä se, mitä Paavali tarkoittaa kehotuksellaan?