Yhdessä Jumalan edessä maailman hyväksi

Seurakunta on kokonaisuus, joka toimii ja elää yhdessä. Se kokoaa yhteen erilaiset ihmiset ja tekee heistä perheen. Raamattu kuvaa tätä yhteyttä ihmisruumiilla, jossa jokainen osa toimii yhteiseksi parhaaksi.

Kansa kokoontui nyt yksissä tuumin Vesiportin aukiolle ja pyysi Esraa, lainopettajaa, tuomaan Mooseksen lain kirjan, joka sisälsi Herran Israelille antamat käskyt. Pappi Esra toi lain kansanjoukon eteen. Koolla olivat miehet ja naiset, kaikki, jotka pystyivät ymmärtämään, mitä kuulivat. Tämä tapahtui seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä. Vesiportin aukion reunalla Esra luki lain kirjaa aamuvarhaisesta keskipäivään asti miehille ja naisille, kaikille, jotka pystyivät ymmärtämään, ja kaikki kuuntelivat tarkkaan, mitä lain kirjassa sanottiin… Esra, joka oli väkijoukkoa korkeammalla, avasi kirjan kaikkien nähden, ja silloin kansa nousi seisomaan. Esra ylisti Herraa, suurta Jumalaa, ja kaikki kohottivat kätensä ja vastasivat: »Aamen, aamen!» Sitten he heittäytyivät polvilleen ja rukoilivat Herraa kasvot maahan painettuina… He lukivat kirjasta Jumalan lakia kappale kappaleelta, ja samalla he selittivät ja opettivat sitä.

Käskynhaltija Nehemia, pappi ja lainopettaja Esra sekä leeviläiset, jotka opettivat kansaa, sanoivat väkijoukolle: »Tämä päivä on pyhitetty Herralle, teidän Jumalallenne. Älkää siis olko murheellisia älkääkä itkekö.» Kansa näet itki kuullessaan, mitä laissa sanottiin. Ja Esra jatkoi: »Menkää koteihinne, nauttikaa hyviä ruokia ja juomia ja lähettäkää maistiaisia niille, joilla ei itsellään ole mitään. Tämä päivä on pyhitetty meidän Herrallemme! Älkää siis olko murheellisia, vaan iloitkaa, sillä Herra on teidän voimanne.» 

Nehemia 8:1–3, 5–6, 8–10

Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista. Vaikka jalka sanoisi: »Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen», se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: »Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen», se silti kuuluu ruumiiseen. Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia? Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi. Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista? Jäseniä on kuitenkin monta, kun taas ruumis on yksi.

Ei silmä voi sanoa kädelle: »Minä en tarvitse sinua», eikä liioin pää jaloille: »Minä en tarvitse teitä.» Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä. Me verhoamme erityisen arvokkaasti ne ruumiinosat, joita emme pidä kovinkaan arvokkaina, ja peitämme erityisen säädyllisesti ne, joita häpeämme. Säädylliset ruumiinosat eivät tällaista verhoa tarvitse. Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille suuremman kunnian, jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.

Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta?

Mutta tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia armolahjoja!

1. Kor. 12:12–31a

Yllä oleva Nehemian kirjan teksti sijoittuu aikaan, jolloin juutalaiset olivat palanneet pakkosiirtolaisuudesta. He olivat eläneet Israelissa jo useita vuosia ja jälleenrakennus oli pitkällä. Sen merkkinä saadaan juuri tätä tapahtumaa ennen Jerusalemin kaupungin muuri valmiiksi. Kansa oli palannut ja asettunut kotiin. Mutta jotakin vielä puuttui. Siksi kokoonnuttiin yhteen, kohtaamaan Jumalaa.

Nehemian kuvaus on vaikuttava ja innostavakin. Koko kansa on paikalla ja he haluavat kuulla Jumalasta. Teksti osoittaa kansan suuren kunnioituksen Jumalaa kohtaan kuten myös nöyryyden ja halun seurata Jumalan tahtoa.

Nehemian teksti keskittyy Jumalan lain lukemiseen ja kansan reaktioiden kuvaamiseen, mutta se puhuu laajemminkin Jumalan seuraamisesta ja myös seurakunnasta. Oikeastaan molemmat tekstimme, Nehemiasta ja 1. Korinttolaiskirjeestä, kertovat samasta asiasta täydentäen toisiaan.

Mitä voimme tästä kaikesta oppia tänään? Ensinnäkin olemme seurakunnan yhden pääajatuksen ytimessä, yhteydessä. Koko kansa oli koolla Nehemian tekstissä. Korinttolaiskirjeessä seurakunnasta kokonaisuutena puhutaan ruumiina. Usko Kristukseen ei ole vain uskoa häneen ja hänestä puhumista niille, jotka eivät vielä usko. Se on myös yhteyttä seurakuntana. Olemme tässä yhdessä. Yhdessä Jumalan edessä!

Niinpä kaikki, mitä tällä kertaa näistä teksteistä nousee, koskee meitä yhdessä.

Kuulkaa ja ymmärtäkää yhdessä

Ensinnäkin kansa oli yhdessä kuulemassa ja oppimassa. Vaikka pakkosiirtolaisuuden kausi ja sieltä paluu oli juutalaisten suhteen hengellisen heräämisen aikaa, oli kansa unohtanut paljon yhteydestään Jumalaan. Ja he halusivat kuulla hänestä, oppia hänestä.

Jo tässä kohtaa kansan kunnioitus Jumalaa kohtaan näkyy selvästi. He nousevat seisomaan, kun Jumalan lain käärö avataan ja he kuuntelevat sitä seisten. Tämä vaikuttaa tekstissä olevan spontaani reaktio. Ei tapa tai sääntö, vaan aito halu osoittaa omaa kunnioitusta. Siitä ei siis tarvitse tehdä mitään oppia tai sääntöä. Se toimii ennemminkin esimerkkinä meille, että mekin voimme osoittaa näkyvästi kunnioitustamme Jumalaa kohtaan.

Varsinainen ydin on kuitenkin siinä, että kansalla oli halu kuulla Jumalan lakia ja ymmärtää sitä. Tässä kohtaa on tärkeää huomata, että kyse ei ollut vain halusta kuulla Jumalan lakia. Meidän on helppo huomaamattamme toimia ikään kuin pelkkä Raamatun lukeminen mekaanisesti vaikuttaisi jotakin. Mutta lukemisen ja kuulemisen lisäksi tulee myös ymmärtää, oppia ja sisäistää asia, niin että se johtaisi toimintaan.

Lain lukeminen toteutettiin viisaasti. Pappi ja lainopettaja Esra luki tekstiä korokkeelta. Samalla leeviläiset ilmeisesti kiersivät kansan parissa toistaen luetun ja selittäen sen. Oppimista ei jätetty pelkän yhteisen lukemisen varaan. Eiväthän kaikki välttämättä edes kuulleet Esraa, jos väkeä oli paljon. Haluttiin varmistaa se, että kaikki kuulevat ja myös ymmärtävät kuulemansa ja näin voivat alkaa myös toteuttaa sitä.

Tässä kohtaa Korinttilaiskirje täydentää kuvaa. Siinä Paavali opettaa, että meillä kaikilla on erilaisia tehtäviä, lahjoja ja kykyjä. Meillä on jokaisella oma paikkamme, jossa voimme palvella ja auttaa. Niin Nehemian tapauksessakin. Jos Esraa ei olisi ollut ei olisi ollut johtajaa ja esilukijaa. Jos leeviläiset olisivat puuttuneet, ei monikaan olisi saanut selvää luetusta saati ymmärtäneet sitä.

Ylistäkää ja rukoilkaa yhdessä

Jo ennen kuin Jumalan lakia ruvettiin edes lukemaan, kansa osoitti kunnioitustaan ja kiitollisuuttaan Jumalaa kohtaan ylistämällä häntä. He tiedostivat lahjan, jonka he olivat saaneet ja armon, jota Jumala oli osoittanut heitä kohtaan. 

Tässä kohtaa ylistyksen syynä ei ollut pelkästään se, että esille tuotiin Jumalan lain käärö, vaan koko tilanne. Vaikka kansa oli oman tottelemattomuutensa vuoksi joutunut pakkosiirtolaisuuteen, Jumala oli armossaan varjellut heitä siellä, tuonut heidät takaisin omaan maahan ja nyt vielä antanut lakinsa säilyä heille.

Mekin teemme hyvin, kun muistamme, mitä hyvää Jumalalta olemme saaneet. Meillä on hyvä maa, jossa olemme saaneet elää rauhassa. Meillä on uskonnonvapaus, saamme lukea Raamattua ja käydä seurakunnassa.

Kaiken tämän muistaminen ja siitä kiittäminen ei tietenkään poista kaikkia ongelmiamme ja surujamme. Tuskin juutalaisillakaan oli loppujen lopuksi kovinkaan loistokkaat olot maassaan, joka oli hävitetty ja ollut asumattomana vuosikymmeniä. He kuitenkin olivat oppineet näkemään siinä kaikessa myös Jumalan siunauksen.

Ylistyksen lisäksi kansa myös rukoili. Rukous, varsinkin seurakunnan yhteinen rukous, on yhteytemme paras merkki. Rukouksessa olemme ennen kaikkea yhteydessä Jumalaan, mutta myös toisiimme, kun rukoilemme yhdessä.

Paavali kirjoittaa Korinttolaiskirjeessä, että meidät on yhdistänyt sama Henki. Rukouksessa me toteutamme tuota yhteyttä.

Tähän liittyy myös se Korinttilaiskirjeen esilletuoma seikka, että olemme riippuvaisia toisistamme. Koska jokaisella meistä on oma paikkamme kokonaisuudessa, emme voi korvata toisiamme. Ylistyksessä ja rukouksessa korostuu, koska yhteisessä olemme kuin puut liekeissä. Yksinäinen puu palaa kehnosti, mutta useampi puu muodostaa kunnon nuotion.

Pitäkää huolta toisistanne yhdessä

Vielä lopuksi Nehemia kuvaa, miten kansa suri ja iloitsi yhdessä. Tämä on ihan sama, kun Paavali Korinttilaiskirjeessä kuvaa, miten seurakuntaruumiin yhden osan ilot ja surut heijastuvat koko ruumiiseen.

Kansan suru syntyi siitä, että he ymmärsivät kuulemansa perusteella, miten paljon he ovat tietämättään rikkoneet Jumalan tahtoa vastaan. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten Jumalan sana pitää ottaa vastaan ja ymmärtää, mutta myös pistää käytäntöön. Kansan ymmärtäminen ei johtanut vain suruun, vaan myös tekoihin, joissa jumalanpalvelusta parannettiin lain mukaiseksi.

Samalla tämä kertoo kansan nöyryydestä. He halusivat kuulla Jumalan lakia ja olivat valmiita myös noudattamaan sitä sekä tekemään elämässään muutoksia, kun huomasivat, että näissä asioissa oli ristiriita.

Kansan suru sai myös lohduttajia. Vaikka olikin huomattu puutteita jumalanpalveluksessa, nyt oli kuitenkin ilon ja juhlan päivä. Vanhassa testamentissa melko poikkeuksetta kaikki suuret hengelliset juhlat ovat iloisia juhlia. Ja ne olivat oikeasti iloisia juhlia. Jumala usein käski suoraan kaikkia nauttimaan hyvästä ruuasta ja juomasta, iloitsemaan yhdessä ja juhlimaan.

Tämä erityisesti on jotakin, mitä meidän on hyvä oppia. Suomalaisina olemme hieman jäyhiä ja etenkin hengellisyytemme saattaa olla jopa surumielistä. Jumala kuitenkin selvästi haluaa, että hengellisyys ja yhteinen jumalanpalvelus olisi iloista ja juhlaa. Saamme nauraa ja nauttia olostamme.

Mutta käskyyn iloita liittyi myös tärkeä yksityiskohta. Herkkuja tuli lähettää niille, joilla ei ollut mitään. Ilonkin piti olla yhteistä. Esimerkiksi Korinttilaiskirjeessä, kun Paavali nuhtelee seurakuntaa ehtollisenvietosta sanoen ”Teidän kokoontumisenne eivät ole oikeaa Herran aterian viettämistä, koska jokainen syö omia ruokiaan, niin että toinen on nälissään ja toinen juovuksissa.” (1. Kor. 11:20b–21) Saatamme usein kiinnittää tässä huomiomme ylensyöntiin ja juopotteluun, mutta oikeasti Paavalin huomio on siinä, että joukossa on niitä, jotka ovat nälissään ja näkevät puutetta. Vitsiniekkana Paavali olisi voinut sanoa, että ongelma on siinä, että kaikki eivät ole juovuksissa. Ongelma oli se, että osa oli ähkyssä ja osa nälissään.

Ja tämän voi tiivistää niin, että se tarkoittaa sitä, että meidän tulee pitää huolta toisistamme. Seurakuntana me olemme yhtä. Me olemme kaikki samanarvoisia Jumalan lapsia. Seurakuntaan ei kuulu oman edun tavoittelu, vaan keskinäinen rakkaus. Ja ilo, johon Jumala kehottaa, ei tule pelkästään siitä, että saa mässäillä, vaan siitä, että saa jakaa omastaan toisille ja voi näin iloita heidän kanssaan.

Sekä suru että ilo ovat seurakunnassa yhteisiä asioita, jotka voimme kohdata yhdessä.

Haaste

Lopuksi, mitä tämä kaikki opettaa meille? Mihin se meitä haastaa?

Ensinnäkin se haastaa meitä etsimään Jumalan tahtoa ja todella ymmärtämään sen, niin että voimme myös alkaa elämään sen mukaan.

Toiseksi se haastaa meitä elämään Jumalan yhteydessä ylistäen ja rukoillen. Mutta ei vain yksityisesti, vaan myös yhdessä seurakuntana.

Ja kolmanneksi se haastaa meitä rakastamaan lähimmäisiämme. Se tarkoittaa, että pyrimme tietenkin pitämään huolta niistä, jotka ovat seurakunnassa kanssamme, mutta myös kaikista muista. Aivan kuten Jeesus teki.

Jaa tämä:
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.