Sananlaskut 22:1-2. 8-9, 22-23; Jaakob 2:1-17; Markus 7:24-37
Törmään aina välillä ajatukseen, että meillä kristityillä on ylivertainen moraali. Jumalan käskyt ja opetukset ovat antaneet meille jotakin, mitä emme mitenkään muuten voisi keksiä ja löytää. Uskon, että tämä on totta. Samaan aikaan meidän tulee kuitenkin ottaa huomioon se, että olemme ihmisiä. Me erehdymme. Olemme vajavaisia. Uskostammekin huolimatta olemme helposti puolueellisia, itsekkäitä, epäempaattisia ja sokeita maailman epäkohdille. Vaikka meillä on Jumalan sana, me emme ole Jumala.
Tämän päivän tekstit käsittelevät vahvasti etiikkaa, sitä miten meidän tulisi toimia. Mikä on hyvää ja oikeaa kristityn elämää. Näitä kohtia lukiessa ja pohtiessa ei voi välttyä ajatukselta, että olemme kuitenkin ehkä ymmärtäneet jotakin väärin.
Usein, kun puhumme siitä, miten uskovan tulisi elää, keskitymme uskovan omiin asioihin. Hyvä kristitty lukee Raamattua, rukoilee, käy jumalanpalveluksessa ja osallistuu seurakunnan toimintaan vapaaehtoisena. Hyvä kristitty ei kiroile tai muuten puhu sopimattomia eikä käytä päihteitä. Uskova pukeutuu ja näyttää siistiltä ja pyrkii olemaan sellainen käytökseltäänkin. Hän ei seuraa paljoa maallista viihdettä, ei ainakaan mitään epäsopivaa.
Monet näistä ovat ihan hyviä asioita. Jos tunnistit itsesi näistä, niin voit hyvillä mielin jatkaa samalla tiellä. Mutta osaatte varmaan arvata, että tätä seuraa se kuuluisa ”mutta”. Kun kuuntelitte tämän päivän tekstejä, niin ehkä huomasitte, että niissä ei hirveästi keskitytty tällaisiin asioihin. Itse asiassa on aika yllättävää, että kun Raamattua lukee, siellä keskitytään tällaisiin asioihin melko vähän. Paljon suuremmassa osassa tuntuu usein olevan lukemiemme tekstien kaltaiset kehotukset.
Se näkyy myös hyvin Jeesuksen opetuksessa. Hänen merkittävin eettinen puheensa, Vuorisaarna, keskittyi pitkälti samoihin teemoihin. Jaakobkin kirjoittaa juuri ennen tätä nyt luettua katkelmaa:
”Puhdasta, Jumalan ja Isän silmissä tahratonta palvelusta on huolehtia orvoista ja leskistä, kun he ovat ahdingossa, ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.” (Jaak. 1:27)
Jaakobilla on se hengellinen puoli, mutta hän aloittaa käytännön hyvillä teoilla, joilla ei tunnu olevan suoraa yhteyttä seurakunnan toimintaan tai hengellisyyteen. Kuitenkin se on hänen mukaansa yhtä lailla aitoa jumalanpalvelusta.
Eikä näiden kahden välillä tarvitse olla mitään ristiriitaa. Monet meistäkin noudattavat kumpaakin puolta elämässään ihan luonnostaan. Kuitenkin kuulen usein kristittyjen puheissa, jopa omissani, pienen arvoasetelman näiden kahden puolen välillä. Hengelliset harjoitukset nostetaan hieman ylemmäksi ja paremmiksi. Usein ihmisten auttaminenkin, esimerkiksi seurakuntien soppakirkot, arvotetaan ennen kaikkea sen kautta, että auttaminen on hyvä keino kertoa evankeliumi ihmisille. Pääasiaksi nousee kuitenkin se evankeliointi ja ihmisistä tuleekin huomaamatta vain suorituksen kohteita.
Kuitenkin näiden tekstien ja koko Raamatun sanoma kehotus on rakastaa vilpittömästi jokaista ihmistä. Se tarkoittaa, että jo pelkkä hyvä teko ja auttaminen ilman mitään taka-ajatuksia tai yritystä evankelioida, on itsessään hyvä ja Jumalan mieleen. Siitä Markuksen evankeliumin katkelma on hyvä esimerkki. Siinä kerrotaan, miten Jeesus toimii pakanoiden alueella ja auttaa juutalaisten ja ehkä jopa joidenkin opetuslasten mielestä aivan vääriä ihmisiä. Hän auttoi heitä, vaikka ei ollut mitään edellytyksiä sille, että heistä olisi välttämättä voinut tulla hänen seuraajiaan. Hän auttoi, koska he tarvitsivat apua ja sen oikein.
Se tulee ilmi hyvin myös Jeesuksen opettaman rukouksen kautta, jossa pyydetään, että Jumalan valtakunta tulisi ja hänen tahtonsa tapahtuisi maan päällä, kuten se taivaassa jo tapahtuu. Ei siinä pyydetä pelkästään hengellisiä asioita, vaan myös sitä, että kaikki maailman epäkohdat – sodat, sairaudet, kärsimykset, pahuus – poistuisivat ja tilalle tulisi rauha, ilo ja hyvinvointi. Juuri niinhän monissa raamatunkohdissa kuvataan tulevaa maailmaa: ne, jotka ennen olivat vihollisia ovatkin ystäviä ja kaikki paha ja erottava on poissa.
Joissain yhteyksissä olen myös kuullut, että tämän päivän tekstien kaltaiset kehotukset ovat jo poliittisia. Että niiden takana on vääriä poliittisia agendoja ja ideologioita. Siksi saatammekin huomaamattamme jopa vastustaa jotakin, mihin Raamattu kehottaa. Tässäkin meidän tulee muistaa, että vaikka me kristityt saamme ja meidän täytyykin pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnallisesti, emme varsinaisesti ole poliittisesti sitoutuneita. Raamatusta löytyy opetusta, joka on vasemmistolaista, keskustalaista ja oikeistolaista, mutta se ei kuitenkaan ole mitään niistä. Jumalan opetuksen mukaan emme ole emmekä saa olla ketään ihmistä vastaan, vaan kaikkien puolesta.
Jaakobin tarkoitus ei ole opettaa, että pelastava usko vaatii tekoja, että emme pelastukaan armosta. Hänen tarkoituksensa on osoittaa, että usko Jumalaan on monipuolista ja vaatii tasapainoa. Se ei ole vain asioiden tietämistä tai niiden uskomista todeksi, eikä se ole pelkkää oikealla tavalla elämistä. Se on yhdistelmä, kokonaisuus. Ja juuri se kokonaisuus, tasapainoinen elämä Jeesuksen seuraajana itsessään on jo todistus maailmalle, Kristuksen kirje ja tuoksu, josta Paavali kirjoittaa, niin että tavoitamme ihmisiä jopa ilman, että sanomme sanaakaan.
