Psalmi 1; Markus 9:30–37

Päivän tekstissä Jeesus aloittaa varsinaisen matkansa kohti Jerusalemia. Hän kulkee opetuslasten kanssa ja välttelee ihmisjoukkoja, sillä hän haluaa keskittyä opetuslastensa opettamiseen. Ja opettamista he tarvitsevatkin.

Pietarin tunnustuksesta lähtien opetuslapset ovat olleet varmempia siitä, että Jeesus todella on heidän odottamansa messias. Heitä kuitenkin hämmentää kovasti Jeesuksen ilmoitus omasta kärsimyksestään. Nyt hän kertoo siitä toistamiseen, hieman eri sanoin kuin ensimmäisellä kertaa.

Ensimmäisellä kertaa Jeesus sanoi, että hän joutuu kärsimään kansan vanhinten ja ylipappien vuoksi, nyt hän sanoo, että hänet annetaan ihmisten käsiin. Passiivimuoto viittaa siihen, että antaja on joku muu kuin Jeesus itse tai ihmiset. Me ymmärrämme, että se tarkoittaa Jumalaa. Siinä onkin viittaus esimerkiksi Jesajan 53:6, jonka Septuagintan eli kreikankielisen Vanhan testamentin versiossa sanotaan, että ”Herra antoi hänet alttiiksi meidän syntiemme tähden”.

Mutta kuten jo alussa kävi ilmi, opetuslapset eivät ymmärrä, mitä Jeesus tarkoittaa. Ehkä heidän ymmärrysvaikeutensa johtuu siitä, että aivan viime aikoihin saakka Jeesus on puhunut enimmäkseen vertauksin. Hän on käyttänyt esimerkkejä, joiden päällimmäinen merkitys on ollut hyvin yksinkertainen, mutta varsinainen sanoma on ollut pinnan alla. Opetuslapset ovat alkaneet tajuta tämän opetustavan idean ja ehkä he nytkin koittivat löytää jotakin syvällisempää merkitystä Jeesuksen sanojen takaa. Käyttihän Jeesus kuitenkin sanoja, jotka kuulostavat vertauskuvallisesta. Niitä ovat Ihmisen poika ja kolmantena päivänä kuolleista herääminen.

Merkittävä syy opetuslasten ymmärtämättömyydelle oli juuri Jeesuksen kärsimyksessä ja ylösnousemuksessa. Yksikään tuon ajan juutalainen ei odottanut, että luvattu messias tulisi kärsimään ja kuolemaan. Eikä kukaan myöskään uskonut, että joku heräisi kuolleista ennen yleistä ylösnousemusta aikojen lopussa.

Jeesus siis puhui aivan outoja. Se ehkä johtikin siihen, että kukaan ei uskaltanut myöskään kysyä häneltä, mitä hän oikein oli tarkoittanut. Sen sijaan opetuslapset alkoivatkin pohtia, kuka heistä saisi parhaan paikan tulevassa messiaan valtakunnassa. Pohdinta oli ymmärrettävää, koska he odottivat todellista maallista valtakuntaa kuninkaineen ja hallitusmiehineen. He myös odottivat itse olevansa noita hallitusmiehiä, koska kuuluivat Jeesuksen opetuslasten lähipiiriin.

Tähän pohdintaan Jeesus alkaa opettaa myös outoja. Hänen opetuksensa myös osoittaa, että emme me nykyajan kristitytkään alkuperäisiä opetuslapsia paremmin ymmärrä asioita. Meilläkin on helposti odotuksia siitä, mitä itse hyödymme ja mitä meistä ajatellaan. Harvemmin tunnumme ottavan tosissamme sen, mitä Jeesus sanoo siitä, kuka on suurin.

Jeesuksen mukaan suurin on se, joka on kaikkien palvelija. Se, joka luopuu asemastaan muiden hyväksi. Se, joka luopuu hyvinvoinnistaan muiden hyväksi. Jeesus itse antoi tästä kaikkein parhaimman esimerkin luopumalla taivaallisesta asemastaan ja syntymällä tavalliseksi ihmislapseksi.

Teroittaakseen opetustaan Jeesus ottaa vielä lapsen joukon keskelle ja sanoo, että joka ottaa vastaan tällaisen, ottaa vastaan hänet. Lapsen ottaminen palvelun esimerkiksi on merkittävää, koska lapsilla ei tuohon aikaan ollut kummoistakaan arvoa. Toki vanhemmat välittivät lapsistaan, kuten nykyäänkin, mutta vaikean paikan tullen lapsi saatettiin hylätä. Esimerkillään Jeesus tahtoo sanoa, että hänen tarkoittamansa palvelu ei todellakaan ole hohdokasta, vaan sellaista, mitä kukaan ei edes tule ajatelleeksi. Ja tämän esimerkin mukaan kristityt ovatkin hyvin varhaisesta vaiheesta alkaen perustaneet lastenkoteja sekä kouluja ja pyrkineet auttamaan lapsia.

Toinen tekstimme, Psalmi 1, tuo teemaamme tärkeän näkökulman. Kysymys ”kuka on suurin” on aivan väärä. Opetuslasten kysymys on tämän maailman kysymys. Sen sijaan Jumalan valtakunnassa kysymys on yhteydestä ja rakkaudesta. Siihen liittyy epäitsekäs palvelu ja heikoimman asemaan eläytyminen. Siihen liittyy myös selkeä käsitys riippuvaisuudestamme Jumalaan.

Psalmin puu on erinomaisella paikalla virran varrella. Virran vuoksi se kukoistaa ja kasvaa. Puusta voi tulla hyvinkin suuri ja mahtava, jota ohikulkijat ihailevat. Puu pystyy kasvamaan sellaiseksi kuitenkin vain, koska sillä on hyvä yhteys ravintoon, hyvä kasvupaikka.

Me olemme Psalmin puita. Kysymys on, mihin istutamme itsemme. Puu voi nimittäin kasvaa heikommallakin paikalla suureksi, jos se ehtii kasvaa korkeammaksi kuin muut puut. Silloin se saa eniten aurinkoa ja siitä ravintoa. Mutta samalla sen juuret voivat jäädä pieniksi ja kovan tuulen tai myrskyn tullessa se kaatuu.

Meidän virtamme on Jeesus. Hänen elämänsä, sovitustyönsä ja asemansa Isän vierellä. Siihen keskittymällä meillä on hyvä osa, vaikka emme saisikaan ensimmäisiä sijoja tai kaikkien huomiota. Se myös johtaa meitä noudattamaan Jeesuksen antamaa esimerkkiä: elämään niin, että pyrimme jättämään jälkeemme hieman paremman maailman, maailman, jossa Jumalan tahto tulisi julki hieman enemmän.