Jeesus levähtää samarialaisella kaivolla ja tapaa samarialaisen naisen Johanneksen evankeliumin luvussa 4. Kohtaaminen on vaikuttava ja aivan liian usein väärinymmärretty. Kertomuksesta korostetaan samarialaisen naisen synnillistä elämäntapaa, vaikka siihen ei ole kovinkaan hyviä perusteita. Ennemminkin kyse on hyljittyjen ja ylenkatsottujen sekä heikkojen voimaannuttamista. Se on kertomus siitä, miten Jumala näkee muiden hylkäämät ja ottaa heidät vastaan hyväksyen heidät sellaisenaan.

Kertomus alkaa iltapäivän tunteina, kun Jeesuksen opetuslapset ovat lähteneet läheiseen kylään ostamaan eväitä ja Jeesus on jäänyt lepäämään kaivolle. Ollaan samarialaisten alueella. Juutalaiset ja samarialaiset eivät tulleet toimeen keskenään. Juutalaiset pitivät samarialaisia harhaoppisina, koska he olivat tehneet omaksumaansa juutalaiseen uskoon omia tulkintojaan. 

Yllättäen paikalle tulee samarialainen nainen. Yllättäen, sillä ajankohta oli vedenhakuun epätavallinen. Ajankohta viittaa siis siihen, että naisella on jokin erityinen syy tulla juuri nyt. Myöhempi keskustelu valottaa ajankohdan valintaa. Todennäköisesti nainen eli toisten pilkkaamana eikä siksi halunnut tulla kaivolle, kun siellä on muita.

Yllättäen Jeesus aloittaa keskustelun naisen kanssa. Yllättäen, sillä juutalaiset ja samarialaiset eivät pitäneet toisistaan eivätkä keskustelleet keskenään, korkeintaan väittelivät tai pilkkasivat toisiaan. Yllättäen siksikin, että juutalaiseen kulttuuriin sisältyi ajatus, että keskenään tuntemattomat mies ja nainen eivät puhu toistensa kanssa. Jeesus siis rikkoi heti kättelyssä monta erilaista sääntöä ja kulttuurista käytäntöä. Etenkin, kun Jeesuksen puhe oli ystävällistä.

Keskustelu siirtyy nopeasti hengellisiin asioihin, kuten usein Jeesuksen kanssa. Sen seurauksena Jeesus pyytää naista kutsumaan myös aviomiehensä paikalle. Kun nainen sanoo, että hän on naimaton, Jeesus paljastaa tietävänsä, että nainen on ollut viidesti naimisissa ja nyt elää kuudennen miehen kanssa avoliitossa. Tässä kohtaa kertomuksen tulkinnat alkavat erota toisistaan. Monet lähtevät sille linjalle, että naisen tausta kertoo hänen kevytkenkäisyydestään ja syntisestä elämäntavastaan. Että nainen kierrättää miehiä mielensä mukaan.

Näin ei kuitenkaan ollut. Nainen ei ole tässä se kertomuksen pahis, syntinen, jonka tulee tehdä parannus. Sen sijaan nainen on uhri. Häntä on käytetty hyväksi. Hänet on hylätty. Häntä on pilkattu.

Tuohon aikaan, kuten pitkään sen jälkeenkin, naiset eivät olleet itsenäisiä toimijoita, vaan he olivat aina miehen huoltajuuden alaisia. Tämä mies oli aluksi heidän isänsä, sitten aviomies ja joissain tapauksissa joku muu sukulainen tai hänen poikansa. Välillä kävi niin, että nainen jäi yksin. Isä kuoli ja aviomies kuoli eikä ollut sukulaisia, jotka olisivat pitäneet hänestä huolta. Tällaisen naisen asema oli tuohon aikaan erittäin heikko. Hänellä oli vain vähän mahdollisuuksia elättää itseään muuten kuin kerjäämällä ja myymällä itseään. Nainen ilman miestä oli käytännössä tuhoon tuomittu.

Tähän käytäntöön liittyi myös se, että nainen ei voinut itsenäisesti päättää naimisiinmenostaan (vaikka häneltä toki saatettiin kysyä mielipidettä) eikä hänellä ollut mahdollisuutta myöskään erota miehestään. Vain miehellä oli valta tehdä niin. Toisin sanoen samarialainen nainen oli ollut naimisissa viisi kertaa. Viisi miestä oli hylännyt hänet syystä tai toisesta. Toki syyt ovat saattaneet olla vakavasti otettavia, mutta monesti syy saattoi olla pelkästään se, että nainen ei enää miellyttänyt miestä tai miehellä ei ollut enää varaa vaimoon.

Juutalaiseen (ja samarialaiseenkin) uskoon kuului, että avioliitossa sai olla korkeintaan viisi kertaa. Nainen oli käyttänyt kertansa loppuun. Jollakin hänen piti kuitenkin tulla toimeen, joten hän oli päätynyt kumppaniksi miehelle, jonka vaimo hän ei ollut. Emme tiedä täysin, millainen suhde tämä oli. Miehellä saattoi olla vaimo ja tämä samarialainen nainen oli sivuvaimon ja palvelijan roolissa. Hän oli kuitenkin pakotettu olemaan suhteessa, joka ei suonut hänelle minkäänlaista virallista asemaa tai suojaa, mutta sen sijaan se synnytti muissa paheksuntaa ja pilkkaa. Selviytyäkseen naisen piti elää häpeässä.

Jeesuksen kohtaaminen muutti kaiken. Jeesus ylitti heti alussa kulttuurin synnyttämät raja-aidat ja vihollisuudet puhumalla naisen kanssa ystävällisesti. Naisen aviohistoriakin sivuutetaan tapahtuneena sen kummempia seurauksia synnyttämättä. Jeesus ei odota naisen tekevän parannusta ja hylkäävän avomiestään. Sehän olisi julmaa. Jeesus ei sano naiselle edes tuttuja sanoja ”mene, äläkä enää tee syntiä”. Jeesus hyväksyy naisen ja kohtelee tätä arvostavasti. Naisella ei ole mitään syytä hävetä.

Ja tämä tekee vaikutuksen myös naisen kylässä, jonne hän kiiruhtaa kertomaan kohtaamisestaan. Sanoma juutalaisesta opettajasta, joka ei tuomitse samarialaisia ja hyväksyy jopa tämän epäilyttävän naisen. Siinä on pakko olla jotakin erikoista. Ja kyläläiset lähtevät itse katsomaan. Kahden päivän ajan he saavat tutustua Jeesukseen ja päätyvät samaan lopputulokseen naisen kanssa: Jeesus on Kristus.

Jeesuksen kohtaaminen samarialaisen naisen kanssa on vapautuskertomus. Se kertoo siitä, miten Jeesus tuli vapauttamaan sorretut ja puolustamaan heikkoja. Tulkitsemalla samarialaisen naisen syntiseksi, me jatkamme sortoa ja heikkojen alistamista. Me ylläpidämme rakenteita, jotka asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan ja annamme luvan jatkaa toisten häpäisemistä. Jeesuksen esimerkin mukaan meidän pitäisi kuitenkin olla rikkomassa raja-aitoja, nostamassa alaspainettuja, rohkaisemassa epätoivoisia ja julistamassa ilosanomaa jokaiselle.

Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut. Sapattina hän meni tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle annettiin profeetta Jesajan kirja. Jeesus avasi kirjakäärön kohdasta, jossa sanottiin:

»Herran Henki on ylläni:
Hän asetti minut kuninkaaksi,
lähetti minut julistamaan
ilosanomaa köyhille,
lupaamaan vangeille armahduksen
ja sokeille näkökyvyn.
Hän lähetti minut päästämään
alistetut vapauteen
ja julistamaan Herran juhlavuotta.»

Jeesus sulki kirjakäärön, antoi sen avustajalle ja istuutui. Jokainen silmä synagogassa tuijotti häntä. Jeesus alkoi puhua: »Tämä kirjoitus on toteutunut tänään teidän läsnä ollessanne.»  Luuk. 4:16–21