Armo nostaa

Kun olin lapsi, olin usein kesälomalla mummolassa. Kävimme toisinaan setieni ja tätieni kanssa uimassa. Yksi uimapaikka, jossa usein kävimme oli pieni kallioiden ympäröivä järvi. En tykännyt siitä paikasta kovinkaan paljoa, koska siellä ei ollut hiekkarantaa, vaan melko jyrkkään upottava kallio, enkä oikein osannut vielä uida. Vedessä oleminen oli siis siellä minulle vaikeaa. 

Yhdellä kertaa, kun olimme siellä uimassa, puuhailin rantavedessä jotakin, kun yhtäkkiä jalkani alla ei enää ollutkaan kalliota. Olin astunut liiaksi sivuun ja yli jyrkänteen. Humpsahdin syvyyksiin ja koitin epätoivoisesti räpiköidä pinnalle siinä onnistumatta. Yhtäkkiä yksi sedistäni tarttui minuun kiinni ja nosti minut rannalle turvaan. En ollut varmaan kuin ehkä metrin päässä rannasta, mutta jos olisin ollut siinä yksin, olisin hukkunut. 

Tämä kokemus kuvaa hyvin sitä, mistä Paavali puhuu tämänkertaisessa tekstissämme synnistä ja pelastuksesta.

Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikuttaa tottelemattomissa ihmisissä. Heidän joukossaan mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin.

Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.

Efesolaiskirje 2:1–10

Onko meillä vapaa tahto?

Uskosta puhuttaessa saatetaan välillä puhua tahdon vapaudesta. Kyse ei ole vain siitä, että teemmekö itse oikeasti omat päätöksemme ja valintamme, vaan myös siitä, minkälainen rooli meillä on pelastuksessa. Minkälaisia tekoja tai valintoja meidän täytyy tehdä pelastuaksemme ja millä lailla tekomme ja valintamme ovat meidän vastuullamme.

Tässä Paavali sanoo, että ihmiset ovat lähtökohtaisesti kuolleita. Kuolema on tila, jolle kuollut itse ei oikein voi mitään. Se on myös tila, jolle kukaan muukaan ei kovin paljoa voi tehdä. Kuollut on siis meidän ulottumattomissamme.

Kuoleman syyksi Paavali mainitsee rikkomukset ja synnit. Paavalin tarkoittama kuolema ei siis ole fyysistä kuolemaa, vaan hengellistä. Tässä ajassa olemme luonnostamme kuolleita, ilman Jumalaa ja hänen elämäänsä. Se tarkoittaa, että emme toteuta sitä tarkoitusta, jota varten Jumala on meidät luonut. Olemme rikki.

Kuolema ja elämä viittaavat myös eri maailmoihin, joita Raamatussa kuvataan myös pimeydellä ja valolla, surulla ja ilolla, yksinäisyydellä ja yhteydelllä tai saatanan ja Jumalan valtakunnalla.

Kuolemaan johtaneet rikkomukset ovat Paavalin mukaan ”avaruuden henkivaltojen hallitsijan” tahto. Tällä Paavali tarkoittaa saatanaa. Siitä ei tarvitse etsiä mitään erityistä kuvausta henkimaailman hierarkiasta tai sijainnista. Se yksinkertaisesti tarkoittaa, että syntiinlankeemuksen seurauksena tämä maailma kaikkineen on pahan vallassa.

Se, että Paavalin mukaan rikkomuksemme ovat tämän ”hallitsijan” tahdon seuraamista tuntuisi viittaavan siihen, että meillä ei ole vapaata tahtoa, vaan seuraamme sitä voimatta muuta. Paavali kuitenkin lisää, että toteutamme sitä tahtoa noudattamalla oman luontomme haluja ja tehden, kuten ruumiimme ja mielemme tahtovat. Toisin sanoen paha kyllä houkuttelee meitä, mutta osallistumme sen tahtoon aktiivisesti.

Meillä on siis tahdon vapaus, mutta sillä kuitenkin on rajansa. Tilamme tähden olemme eksyksissä, kuolleita, kuten Paavali sanoo, emmekä pysty näkemään tai arvioimaan asioita oikein. Siksi vapaa tahtomme johtaa meitä harhaan silloin, kun se toimii irrallaan Jumalasta. Voimme kyllä tehdä hyvää ja haluta sitä, mutta samalla teemme myös pahaa. Kukaan ei voi olla pelkästään hyvä, vaikka kuinka tahtoisi.

Mielenkiintoista on myös, että Paavali mainitsee synnin motiiveina sekä ruumiin että mielen tahdon. Toisinaan saatamme ajatella, että kaikki maallinen ja fyysinen on syntistä tai jollakin lailla pahaa. Puhuuhan Paavalikin usein lihasta kuvaten syntistä luontoamme. Tässä kuitenkin Paavali osoittaa, että olemme kokonaan syntisiä sekä ruumiiltamme että mieleltämme.

Ansaitsematon pelastus

Olemme syntisen luontomme vuoksi sokaistuneita ja siksi toivottomia, mutta onneksi Jumala tarjoaa meille armossaan ratkaisua. Paavali kertoo, että Jumala pelastaa meidät armosta. Se tarkoittaa, että pelastumme kokonaan ilman omia ansioitamme tai osallistumistamme. Pelastuksen suhteen kysymys tahdon vapaudesta on siis jossakin määrin toissijainen. Jumalan pelastustyö on suvereeni.

Tässä kohtaa onkin huomattava pieni vihvahde-ero Paavalin opetuksissa. Pelastus on yksin armosta, mutta sovitus saadaan uskomalla Jumalaan.

Sovitus kertoo siitä, miten meistä tulee Jumalan perheen jäseniä. Meidät on Jeesuksessa sovitettu Jumalan kanssa ja uskomalla häneen me voimme tulla hänen lapsikseen. Siinä voimme harjoittaa vapaata tahtoamme ja päättää haluammeko Jumalan seuraan vaiko emme.

Pelastus taas kertoo siitä, että meidät pelastetaan siltä kohtalolta, johon meidät on tuomittuja. Lopullisesti se tietenkin tarkoittaa pelastusta kadotukselta, jossa myös sovitetuksi tuleminen on tärkeä osa. Mutta se tarkoittaa myös pelastusta synnin vallalta, siltä, että olemme kykenemättömiä muuttamaan itseämme ja suuntaamme. Pelastus tarkoittaa siis sitä, että Jumala puuttuu asioihin ja rikkoo kierteen, jossa olemme. Sen seurauksena saamme mahdollisuuden valita lähteä seuraamaan häntä tai jatkaa omaa tietämme.

Pelastuksen seurauksena saamme elämän. Aivan, kuten edellä mainittu kuolema, elämään ei tässä tarkoita fyysistä elämää, vaan enemmänkin merkitystä. Sitä, että Jumalan tarkoitus meidän kohdallamme täyttyy. Se tarkoittaa myös sitä, että elämämme saa taivaallisen sisällön ja päämäärän.

Tehtävä Jumalalta

Elämän merkityksellisyyteen liittyy myös Paavalin maininta siitä, että olemme Jumalan tekoja luotu toteuttamaan Jumalan tarkoittamia hyviä tekoja. Paavali tuo mukaan käsityksen siitä, että me uskovat olemme osa Jumalan uutta luomistekoa, joka tulee saamaan täyttymyksensä tulevaisuudessa. 

Hyvät teot, joita varten meidät on luotu voi ymmärtää kahdella eri tavalla. Ensiksikin se voi tarkoittaa sitä uutta elämäntapaa, mikä uskoon liittyy. Meidät on nyt pelastettu entisestä, kuolleesta elämästä ja meidän tulee elää uuttaa elämää uudella tavalla. Se vaatii totuttelua ja opettelua. 

Meidän täytyy oppia Jumalan tahtoa ja ymmärtää, mitä se tarkoittaa meidän kohdallamme. Meidän täytyy oppia tekemään päätöksiä ja valintoja uusien arvojen mukaan. Tämä kaikki voi olla vaikeaa, koska ennen uskoamme olemme tottuneet elämään tiettyjen arvojen mukaan ja koko ajan ympäröivä maailma toimii noiden vanhojen arvojen mukaan.

Toiseksi se voi tarkoittaa sitä, että Jumalalla on kullekin meistä oma, erityinen tehtävä. Tämä on todennäköistäkin, sillä Raamatussa useaan kertaan viitataan siihen, että joillakin yksilöillä, Paavali mukaanlukien, on jo syntymästä saakka ollut erityinen tehtävä Jumalalta. Lisäksi viitataan siihen, että tällainen tehtävä on yleisemminki, jokaisella Jumalan luomalla. 

Tämäkin haastaa meitä, koska meidän tulee etsiä sitä tehtävää. Etsiä omaa paikkaamme. Se voi olla kuitenkin vaikeaa, koska saatamme seurakunnissakin keskittyä välillä väärällä tavalla vain joihinkin asioihin, jolloin arvostamme esimerkiksi tiettyjä tehtäviä seurakunnassa muiden kustannuksella. Tämä voi johtaa siihen, että pyrimmekin tekemään jotakin, mihin meillä ei ole lainkaan kutsua.

Paavalin ydin tässä on kuitenkin Jumalan armo, joka toimii riippumatta meistä. Se toimii, kun olemme eksyksissä ja jopa vihaamme tai vastustamme Jumalaa. Mutta se toimii myös silloin, kun olemme kääntyneet hänen puoleensa uskossa. Armo kasvattaa meitä ja se auttaa meitä myös näkemään Jumalan hyvyyden, uskollisuuden ja rakkauden meitä kohtaan. Sen edessä mikään este ei ole liian suuri.

Jaa tämä:
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.