TV:ssä pyörii tosi-tv-sarja, jossa neljä pariskuntaa lähtee kolmeksi viikoksi paratiisisaarelle. Pariskunnat viettävät ajan erossa toisistaan. Saarella on lisäksi sinkkumiehiä ja -naisia, joiden tehtävä on vietellä ja houkutella erossa olevia pariskuntia. Moni pariskunnista kertoo syyksi ohjelmaan tuloon parisuhteen koettelemisen.

Ajatus tällaisesta koetuksesta saattaa ensi alkuun tuntua ihan järkevältä. Puhutaanhan usein siitä, miten koettelemukset kasvattavat ja vastoinkäymisten jälkeen voi kokea olevansa vahvempi ja viisaampi.

Tuossa tv-sarjassa pariskunnat saapuvat usein saarelle varmuutta uhkuen, mutta viikkojen kuluessa varmuus karisee. Epäilykset puolison kestämisestä ja omat houkutukset ajavat pohtimaan vaihtoehtoja. Moni pariskunnista jatkaa yhteistä elämää sarjan jälkeen, mutta kaikki eivät. Koetus ja houkutus ei automaattisesti tee vahvemmaksi ja paremmaksi. Se voi myös tuhota ja painaa alas.

Isä meidän -rukouksessa pyydetään, että Jumala ei saattaisi meitä kiusaukseen vaan päästäisi meidät pahasta. Koetus, vaikka se olisi ehkä yleväksikin koettu uskonkoetus, ei ole toivottu asia. 

Eikä se ole Jumalankaan tahto. Raamatussa Jaakobin kirjeessä kirjoittaja sanoo, että Jumala ei kiusaa ketään, vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa. Kiusauksen ja koetuksen tarkoitus ei ole rakentaa ja vahvistaa, vaan hajottaa.

Tuossa tv-sarjassa kiusaus on enimmäkseen näkyvää ja tietoista. Sellaista se ei kuitenkaan usein normaalielämässä ole. Kiusaus yllättää meidät, kun olemme heikoimmillamme, kun emme osaa odottaa sitä. Se tulee huomaamattomasti muodoissa, joita emme tunnista.

Hyvä esimerkki tästä on Israelin kuningas Daavid, jota voisi hyvällä syyllä kutsua oikeaksi uskonsankariksi. Hän voitti useimmat elämänsä koettelemukset ja kiusaukset luottamalla Jumalaan. Mutta hänen elämänsä suurin lankeemus tapahtui, kun kaikki oli hyvin. Daavid oli vakiinnuttanut kuninkuutensa, kansa eli rauhan ja hyvinvoinnin aikaa. Ei ollut suuria haasteita tai uhkia. 

Kiusaus ei ole reilu ja siksi Isä meidän -rukouksessa pyydetään, että Jumala varjelisi meitä siltä.

Jumala saattaa kasvattaa meitä koettelemuksilla ja kiusauksilla, mutta ennen kaikkea hän kasvattaa meitä rakkaudella ja armolla. Kaikella hyvällä. Jumala on kasvattaja, joka haluaa vahvistaa hyviä puolia, hyviä arvoja, niin että mahdollisen vastoinkäymisen kohdalla voisimme sen kestää.

Paavali antaa ihan samansuuntaisen ohjeen. Hän kirjoittaa filippiläisille (4:8) näin: ”Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen.”

Meitä kasvattaa se, kun kyllästämme itsemme hyvyydellä, rakkaudella ja totuudella. Kun pyrimme elämässämme oikeudenmukaisuuteen ja armahtavaisuuteen. Kun vastaamme pahaan hyvällä ja kiroukseen siunauksella.

Voimmekin rukoilla kuningas Daavidin kanssa:

Herra, minä huudan sinua!
Riennä avukseni,
kuule ääneni, kun sinua huudan!
Olkoon rukoukseni edessäsi uhrisavuna, olkoot kohotetut käteni iltauhri.
Herra, aseta vartija suulleni,
pane vartio huulteni portille.
Älä anna minun hairahtua pahaan,
jumalattomien mielettömään elämään,
veljeilemään pahantekijöiden kanssa,
nauttimaan heidän herkkujaan.
Herra, minun silmäni katsovat sinuun,
sinuun minä turvaan.
Älä jätä minua suojaa vaille!
Varjele minua, että vältän jumalattomien ansat,
pahantekijöiden pyydykset.
Sotkeutukoot he itse verkkoihinsa, minun tieni kulkekoon niiden ohi!
Psalmi 141:1–4, 8–10