Paavalin nimissä olevista kirjeistä 1. ja 2. Timoteuskirje sekä kirje Tiitukselle muodostavat kokonaisuuden, joka eroaa jonkin verran muista Paavalin kirjeistä. Ne ovat toisaalta henkilökohtaisia, lähetetty vain yhdelle henkilölle, mutta silti vahvasti seurakunnallisia. Niissä annetaan ohjeita seurakunnan vastuuhenkilöiden valintaan sekä ohjeita yleiseen kristilliseen elämään opastamiseksi.
Vaikka etenkin suomenkielisissä käännöksissä kirjeet ovat hyvin paavalilaisia, on herännyt kysymys niiden kirjoittajasta. Onko se Paavali vai joku muu, ja voimmeko me yleensä edes tietää sitä. Tätä kysymystä käsittelen lähteinäni Lohsen, Haavan, Giertzin, Saarnivaaran ja Hörsterin kirjat. Esitän ensin pääasialliset Paavalin kirjoittajuutta vastustavat näkemykset ja sen jälkeen sitä puoltavat näkemykset. Lopuksi on vielä lyhyt loppupäätelmä.
1. Kriittinen kanta
Nykytutkimuksessa pastoraalikirjeiden kirjoittajakysymys nousi esille 1800-luvun alussa. Pohja tälle keskustelulle on löydettävissä jo aivan ensimmäisistä kristillisistä vuosisadoista.
1.1. Varhaiskirkko
Kahden ensimmäisen kristillisen vuosisadan ajalta on meille säästynyt hyvin vähän tietoa pastoraalikirjeiden vastaanotosta. Näyttää kuitenkin siltä, että pastoraalikirjeet ”ilmestyvät” kuvaan vasta aikaisintaan toisella vuosisadalla.
2. vuosisadan puolivälissä elänyt Markion ei liittänyt pastoraalikirjeitä omaan kokoelmaansa, vaikka hän muuten suosi paavalilaisia tekstejä. Tämä on johtanut päätelmiin, että alkukirkko olisi pitänyt ainakin jossakin määrin niitä epävarmoina tapauksina.
Vanhin meidän tuntemamme laajempi Paavalin kirjeiden kokoelma, niin kutsuttu P46, on toinen merkittävä varhaiskirkon aikainen todiste Paavalin kirjoittajuutta vastaan. Tässä kokoelmassa ei ole lainkaan pastoraalikirjeitä.
1.2. Teksti
Yksi epäilyjä herättänyt tekijä on ollut pastoraalikirjeiden ja muiden Paavalin kirjeiden kielelliset erot. Kun muut Paavalin kirjeet ovat heikompaa kreikkaa ja sisältävät hepraismeja, pastoraalikirjeet ovat lähempänä sivistyneistön kreikkaa ja siellä on vähemmän, jos lainkaan hepraismeja.
Kielen laadullisten erojen lisäksi pastoraalikirjeissä erotusta tekee myös oma erityissanasto ja muutenkin pidempien sanojen käyttäminen. Pastoraalikirjeiden sanavarasto on nimiä lukuunottamatta 848 sanaa, joista 306 esiintyy vain niissä. Tietenkin muissakin Paavalin kirjeissä on jonkin verran omaa erityissanastoaan, joten erityissanasto sinällään ei ole todiste suuntaan tai toiseen. Kuitenkin pastoraalikirjeissä erikoissanasto kattaa yli kolmasosan koko sanastosta. Esimerkiksi Roomalaiskirjeessä, joka on pidempi kuin pastoraalikirjeet yhteensä, on erityissanastoa vain 2611.
Lohsen mainitsemien lukujen mukaan pastoraalikirjeiden sanat ovat keskimäärin pidempiä kuin muissa Paavalin kirjeissä. Tähän Giertz lisää, että se viittaa tekstin raskauteen ja virallisuuteen. Pastoraalikirjeet olisivat siis vähemmän persoonallista ja enemmän virallista tekstiä, mikä taas on outoa, kun ajattelee kirjeiden luonnetta henkilökohtaisena kirjeenä. Kielelliset syyt viittaisivatkin siis vahvasti siihen, että kirjeet on kirjoittanut joku muu kuin Paavali.
1.3. Teologia ja historiallinen tilanne
Kielellisiin syihin liittyy läheisesti myös kirjeissä esiintynyt sanasto. Osa pastoraalikirjeiden erityissanastosta tuo mukaan teologisia painotuksia, joita Paavalin muissa kirjeissä ei ole. Vastaavasti kirjeistä puuttuu joitakin peripaavalilaisia termejä, jotka lisäävät erityissanaston painoa teologisissa johtopäätöksissä.
Kirjeissä painotetaan myös paljon oikeaa oppia, mikä liittyy kiinteästi hyvin pitkälle järjestettyyn virkakäsitykseen. Systemaattisuus näkyy siinäkin, että kirjeissä ei ole kovinkaan paljoa Paavalille ominaista tekojen ja armon vastakkainasettelua, vaan hyvät työt ja oikein eläminen tuodaan esille hyvin vaatimusmaisina.
Joka tapauksessa näyttäisi siltä, että pastoraalikirjeiden kristikunta on pidemmälle järjestäytynyt organisaatio, jolla on jo kiinteät seurakuntavirat ja jopa orastava dogmatiikka.
1.4. Gnostilaisuus
Pastoraalikirjeissä vastustetaan harhaoppeja, jotka löytyvät vasta toisella vuosisadalla ja siitä eteenpäin vaikuttavissa gnostilaisissa ryhmittymissä. Kriittisiä kysymyksiä on noussut tästä ajallisesta ristiriidasta: miksi Paavali olisi kommentoinut yli sadan vuoden päässä olevia asioita. Eihän hänellä olisi pitänyt olla mitään mahdollisuutta tietää niistä.
1.5. Paavalin elämä
Viimeisenä Paavalin kirjoittajuutta epäilevänä kohtana on ristiriidat pastoraalikirjeistä löytyvien tietojen ja Apostolien tekojen kanssa. Pastoraalikirjeiden mukaan Paavali olisi matkannut sellaisissa paikoissa ja tehnyt sellaisia asioita, joista Apostolien teot vaikenee täysin. Kyse ei tunnu olevan Apostolien tekojen poisjättämistä yksityiskohdista, vaan todellisista ristiriidoista.
Mahdolliset selitykset niin sanotusta neljännestä lähetysmatkasta ensimmäisen Rooman vankeuden jälkeen ovat osin vaikeasti perusteltavissa. Rooman vankeuden jälkeen Paavalin olisi pitänyt ehtiä muutamassa vuodessa matkata Espanjaan ja Vähä-Aasiaan.
2. Myönteinen kanta
Käytännössä pastoraalikirjeiden kirjoittajakysymys muodostui ongelmaksi vasta historiallis-kriittisen koulukunnan käsittelyn myötä 1800-luvulla. Meillä ei ole mitään todellisia perusteita sille, että alkukirkko olisi väheksynyt pastoraalikirjeitä tai pitänyt niitä epäaitoina. Tässä vastaan edellä esittämääni kritiikkiin.
2.1. Varhaiskirkko
Markionin kaanonin käyttäminen todistuksena puoleen tai toiseen on ongelmallinen. Markion itse oli gnostilaissävytteinen harhaopettaja. Tämän johdosta hän tietoisesti valitsi kaanoniinsa oppiinsa soveltuvat kirjat. Pastoraalikirjeiden poisjättäminen on saattanut Markionin kohdalla johtua myös siitä, että hän ei hyväksynyt niissä olevaa gnostilaisuuden vastustusta.
Markionin kaanonin vastapainoksi on sitten niin kutsuttu Muratorin kaanon, joka ajoitetaan usein 170-luvulle. Sen mukaan pastoraalikirjeet olisivat Paavalin aitoja kirjeitä.
P46 on hieman ongelmallisempi tapaus, mutta sekään ei välttämättä todista sen kummemmin kumpaankaan suuntaan. Melko suurella varmuudella voimme olettaa, että P46 on tosiaan kattanut Paavalin kirjeistä vain Roomalaiskirjeestä 2. Tessalonikalaiskirjeeseen. Vaikka meille säilynyt koodeksi on hieman vajaa, se silti on liian lyhyt, jotta siihen olisi mahtunut pastoraalikirjeet.
Varhaiskirkon todistus asiasta on siis varsin niukka ja moniselitteinen. Sitä ei siis voi pitää ainakaan ohjaavana todistuksena kumpaankaan suuntaan, vaikka pastoraalikirjeiden puuttuminen P46:sta herättää toki joitakin kysymyksiä. Vastaukset saattavat olla muitakin kuin se, että Paavali ei olisikaan kirjoittanut pastoraalikirjeitä.
2.2. Teksti
Kielelliset perusteet voivat toisinaan olla harhaanjohtavia. Ihmiset eivät ole koneita, jotka suoltavat aina ja ikuisesti tasalaatuista ja samanlaista tekstiä. Paavalillakin on nähtävissä tyylin muutosta aiheesta riippuen. Käsiteltävä aihe voi siis selittää osan erityissanastosta, ei vain pastoraalikirjeiden, vaan kaikkien Uuden testamentin tekstien kohdalla. Lisäksi Saarnivaara viittaa tutkimuksiin, joissa sanastotutkimukset ja vastaavat voivat antaa harhaanjohtavia tuloksia. Eri kokeissa jopa todistetusti saman kirjoittajan teokset on tutkimuksen edetessä todettu eri kirjoittajien kirjoittamiksi.
Giertz esittää tämän lisäksi kolme eri teoriaa ongelman ratkaisuksi. Ensimmäisen mukaan kyse tosiaan on Paavalin nimiin pistetyistä kirjeistä. Erittäin painavat syyt olivat johtaneet kirjeiden kirjoittamiseen. Toisen teorian mukaan pastoraalikirjeet on koottu Paavalin aitojen kirjeiden palasista. Ne olisivat siis eräänlaisia best of -kokoelmia, joissa epäoleelliset asiat on pyritty jättämään pois ja jäljellä on vain kaikkia koskettavaa materiaalia.
Kolmantena teoriana on, että kirjeet ovat aitoja Paavalin kirjeitä. Eroja muihin kirjeisiin selitetään pastoraalikirjeiden erityisluonteella, nehän on osoitettu Paavalin läheisille työtovereille, ei seurakunnille, joille Paavali oli hengellinen auktoriteetti. Osa kielellisistä eroista selittyisi myös Paavalin käyttämillä kirjureilla.
2.3. Teologia ja historiallinen tilanne
Pitkälle vietyä seurakuntaoppia ja virkakäsitystä löytyy myös muista Uuden testamentin teksteistä. Jo Apostolien tekojen alkusivuilla painotettiin, miten seurakunta pitäytyi apostolien opetuksessa. Painotus yhtenäisestä ja oikeasta opista ei siis selvästikään ollut vasta myöhemmän ajan tuote, vaan luonnollinen asia alusta saakka. Myös seurakuntien virkakäsitys alkoi muodostua heti alusta saakka. Eikä kristittyjen tarvinnut aloittaa virka- ja seurakuntasuunnittelua alusta, koska he saattoivat vallan hyvin omaksua niin juutalaisesta synagogalaitoksesta kuin valtiollisesta virkakoneistosta piirteitä. Esikuvia riitti. Pastoraalikirjeiden tilannetta ei siis ole välttämättä automaattisesti tulkittava edistyneeksi malliksi, vaan sen voi sovittaa myös varhaisempaan kirkkoon. Erilaiset teologiset painotukset selittynevät pastoraalikirjeiden erityisluonteella ja sisällöllä.
2.4. Gnostilaisuus
Gnostilaisuuden historia on yleisesti enemmän ja vähemmän hämärän peitossa. Toisaalta jo esikristilliseltä ajalta löytyy selkeästi tunnistettavia gnostilaisia liikkeitä. Gnostilaisuuden ajoittaminen 2. vuosisadalle ja siitä eteenpäin johtunee enemmän siitä, että vasta silloin alkoi olla selkeästi kristillisiä vaikutteita saaneita gnostilaisia ryhmiä, jotka alkoivat olla uhka kirkolle ja josta meillä on laajempaa tietoa.
Kuitenkin jo Uuden testamentin sivuilta alkaen Apostolien teoista on löydettävissä gnostilaisuuden vaikutusta ja kristittyjen taistelua sitä vastaan. Paavalin kirjeissäkään gnostilaistyyppisten oppien vastustaminen ei ole ennenkuulumatonta. Esimerkiksi niin kutsutuissa vankilakirjeissä on selkeää gnostilaisuuden vastustusta. Samaa voi nähdä myös muun muassa 1. Korinttolaiskirjeen ylösnousemusopetuksesta.
2.5. Paavalin elämä
Jo Roomalaiskirjeestä voimme lukea, että Paavalilla oli selkeitä suunnitelmia käydä esimerkiksi Espanjassa. Tästä Apostolien teot ei kerro, emmekä voi varmaksi tietää, pääsikö hän sinne koskaan. Kirkkoisien välittämän perimätiedon2 mukaan Paavali olisi kuitenkin vapautunut vankeudesta ja sen jälkeen käynyt sekä Espanjassa että vanhoilla lähetyskentillään. Ristiriitaa ei siis olisi lainkaan.
3. Johtopäätös
Paavalin kirjoittajuutta vastustavat näkemykset ovat mielestäni vahvoilla ja niissä nostetaan esille monia aiheellisia kysymyksiä. Kuitenkin kirjoittajuutta puoltavat näkemykset vastaavat kritiikkiin kiitettävästi. Lisäksi alkukirkon enemmän myönteisenä ilmenevä kanta kallistaa mielestäni vaakaa aitoutta puoltavaksi.
Päädyn siis siihen, että Paavali on pastoraalikirjeiden kirjoittaja, vaikkakin tietyin varauksin.
1Giertz tosin pitää tätä lieventävänä asianhaarana, mutta minusta se on nimenomaan argumentti Paavalin kirjoittajuutta vastaan, jos se jotakin ylipäätään todistaa.
2Esim. Eusebius, Kleemens ja Muratorin kaanon
