Mark. 12:1–12

Markus jatkaa Jeesuksen ja juutalaisten Suuren neuvoston jäsenten väittelyä. Jeesus ei vastannut neuvoston jäsenten kysymykseen heidän haluamallaan tavalla, mutta tämä vastausta seurannut vertaus vastasi sitäkin selvemmin.

Jeesuksen vertaus nousee Vanhasta testamentista. Kuvasto tulee Jesajan kirjan viidennessä luvussa olevasta rakkauslaulusta, laulusta viinitarhasta. Vertaus sisältää myös lainauksen psalmista 118. Samaa psalmia lauloi väkijoukko Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin muutama päivä aiemmin.

Vertauksen sisältö on erikoinen, mikä tulee hyvin ilmi, kun sitä vertaa Jesajan runoon viinitarhasta. Jesajan runossa viinitarhan rakentaja on Jumala, kuten Jeesuksen vertauksessakin. Sen sijaan itse viinitarhan merkitys on erilainen. Jesajalla viinitarha on Israel, kun taas Jeesuksella se on Jumalan valtakunta. Jesaja puhuttelee erityisesti kansaa, joka on luopunut Jumalasta, Jeesus taas kansan johtajia, jotka johtavat vastoin Jumalan tahtoa.

Lähtökohta vertauksessa on siis monella tapaa selvä. Todennäköisesti Jeesuksen kuulijat yhdistivät vertauksen automaattisesti Jesajan runoon. Kuulijat samaistuivat myös siihen, että viinitarhan rakentaja muutti pois maasta saatuaan viinitarhan valmiiksi. Jeesuksen ajan juutalaiseen ajatusmaailmaan sopi ajatus Jumalasta, joka on kaukana.

Siihen liittyi varmasti haikeutta ja myös odotusta. Kaukana takana olivat loistokkaat päivät, jolloin Jumala itse johti kansaansa tuli- ja pilvipatsaassa tai hallitsi kansaansa valitsemansa kuninkaan välityksellä. Takana olivat nekin ajat, jolloin Jumala lähetti profeettoja varoittamaan kansaansa. Tuntui, että Jumala oli vaiennut. Tähän liittyi myös odotus messiaasta ja uudesta kulta-ajasta.

Osa kuulijoista saattoi samaistua myös viinitarhan vuokraajiin. Jeesuksen ajan Palestiinassa ulkomaalaiset saattoivat omistaa paljonkin maata, jota he vuokrasivat paikallisille viljelijöille. Tällaiset maanomistajat olivat vihattuja, joten ensi alkuun Jeesuksen vertaus on saattanut herättää heissä vastakaikuakin.

Mutta selvää on, että viinitarhan omistaja on Jumala, hänen lähettämänsä palvelijat profeettoja ja viimeisenä lähetetty rakas poika on Jeesus. Tähän viimeiseen liittyykin juutalaisten näkökulmasta suuri kauhistus. Jeesus ei siinä pelkästään sano olevansa profeetta tai edes samaista itseään Jumalaan, vaan sanoo tällä olevan poika. Tiukasti yksijumalisuuteen pitäytyvistä juutalaisista tämä kuulosti varmasti harhaopilta. Ei siis ihme, että vertauksen lopuksi neuvoston jäsenet olisivat tahtoneet tappaa Jeesuksen. Hänhän pilkkasi heidän näkökulmastaan Jumalaa.

Mutta neuvoston jäsenet tajusivat myös, että Jeesus rinnasti heidät viinitarhan vuokraajiin. Tässä ei ollutkaan kyse vain viinitarhasta, joka ei tuottanut haluttua hedelmää, vaan siitä, että sen vuokranneet viljelijät halusivat omia viinitarhan omakseen.

Vertauksessa viinitarhan voi siis nähdä kahdella tapaa, jotka kuitenkin liittyvät yhteen. Se on Jesajan kirjan runon tapaan Juudea sekä kansallisesti että maantieteellisesti. Mutta se on myös Jumalan valtakunta, joka ei tunne kansallisia tai maantieteellisiä rajoja. Samoin kuin Jesajan runossa, myös tässä vertauksessa, Jumalan valitsema kansa epäonnistuu toteuttamaan Jumalan tahtoa ja alkuperäistä suunnitelmaa.

Jumala ei valinnut Israelin kansaa olemaan sisäänpäinkääntynyt kansallisvaltio, vaan pappisvaltakunta, joka levittää Jumalan sanoman ja siunauksen koko maailmaan. Vertauksessa tämä käy hyvin selvästi ilmi, kun siinä sanotaan viinitarhan vuokralaisten haluavan omia tarhan omakseen. Tämä päti historiallisesti juutalaisiin Jumalan kansana, mutta erityisen hyvin Jeesuksen ajan juutalaisiin johtajiin, jotka nauttivat uskonnollista ja poliittista valtaa ja sen suomia etuja. Siksi vertauksen päätöksenä viinitarhan omistaja antaakin viinitarhan toisille. Toiset viittaa pakanoihin, jotka Jeesukseen uskomalla pääsevät osallisiksi Jumalan lupauksista.

Tällä on historian saatossa perusteltu antisemitismiä. Siihen ei kuitenkaan ole syytä. Päinvastoin Jeesus on pelastukseksi yhtä lailla niin juutalaisille kuin pakanoillekin. Hänessä meidät on asetettu Jumalan eteen samalle viivalle.

Jeesuksen vertaus ei kuitenkaan ole pelkästään varoituspuhe juutalaisille johtomiehille, vaan se on ajankohtaista myös meille. Yksi sen sanomista on, että me emme omista Jumalan valtakuntaa, se on yksin Jumalan oma. Aivan samalla tavoin kuin juutalaiset johtomiehet ja koko juutalainen kansakin, mekin saatamme langeta siihen luuloon, että me omistamme sen tai meillä on siihen jokin määräysvaltainen oikeus.

Voimme ajatella, että tämä on minun seurakuntani ja täällä pitää asioiden tapahtua, kuten minä haluan. Mutta todellisuudessa meillä ei ole sellaista omistusoikeutta seurakuntaan. Jeesus on seurakunnan herra ja hän omistaa sen. Me olemme sekä viinitarha että sillä työskentelevät vuokralaiset. Olemme kuitenkin vastuussa viinitarhan omistajalle.

Siksi meidänkin tulee olla nöyrällä ja vilpittömällä mielellä. Yrittää nähdä, mikä on Jumalan tahto ja mihin hän haluaa seurakuntaansa viedä. Joskus se voi tarkoittaa sitä, että puolustamme pitämäämme asiaa seurakunnassa. Joskus taas se voi tarkoittaa sitä, että hyväksymme seurakunnassa sellaisia muutoksia, jotka eivät olekaan juuri minun mieleeni, jotta Jumalan valtakunta menisi eteenpäin.