Mark. 11:27–33

Yksi Markuksen evankeliumin teemoja on Jeesuksen auktoriteetti, valta. Evankeliumin alussa se on asia, mikä hämmästyttää ihmisiä kenties eniten. Miten hänellä on valta puhua, toisin kuin kirjanoppineilla. Nyt häneltä tullaan suoraan kysymään tuon vallan alkuperää. Tosin tässä ylipappien, lainopettajien ja vanhinten – juutalaisten Suuren neuvoston eri ryhmien edustajat – kysymyksessä todellinen tavoite on selvittää, ajatteleeko Jeesus olevansa Messias. Niinpä tämä Jeesuksen ja juutalaisten Suuren neuvoston edustajien kohtaaminen voidaan nähdä alkusoittona sille, kun Jeesus viikon lopulla vangitaan ja häntä kuulustellaan Suuren neuvoston edessä. Siellä kysymystä ei enää verhota, vaan se esitetään suoraan.

Tässä kohtaa kysymys valtuuksista voidaan ymmärtää kahdella tapaa. Ensimmäinen on yleinen valtuutus, joka koskee koko Jeesuksen palvelutyötä. Galilean suuri parantaja-profeetta oli tullut Jerusalemiin juutalaisen uskon pääkaupunkiin, joten on luontevaa, että juutalaisten johtajat haluavat ottaa hänestä henkilökohtaisesti selvää.

Riippumatta siitä, kummalla tapaa kysymyksen Jeesuksen valtuuksista ymmärtää, se on joka tapauksessa erittäin poliittisesti latautunut. Suuren neuvoston edustajat eivät tule Jeesuksen luokse uteliaisuuttaan. Olivathan he vasta edellisenä päivänä alkaneet pohtia, miten saisivat tapettua Jeesuksen ilman, että siitä syntyisi suurta hälyä.

Juutalaisten johtajat näkivät Jeesuksessa uhan, joka kohdistui sekä heidän poliittiseen että hengelliseen valtaansa. Tässä oli suurta kansansuosiota nauttiva opposition edustaja, joka oli tullut tärkeimpänä kansallisena juhlana pääkaupunkiin. He aistivat, että tässä oli kapinan makua.

Niinpä juutalaisten johtajien kysymyksen tarkoitus oli saada Jeesus puhumaan itsensä ansaan. Sanomaan jotakin, jonka perusteella he voisivat osoittaa kaikille, että hän on huijari ja eksyttäjä.

Tähän juutalaisten johtajien kokemaan uhkaan liittyykin toinen tapa, jolla kysymys Jeesuksen valtuuksista voidaan ymmärtää. Se on myös se tulkinta, joka mitä todennäköisimmin on oikea.

Edellisenä päivänä Jeesus oli ajanut temppelin pakanain esipihalta pois rahanvaihtajat ja uhrieläinten myyjät, ja näin keskeyttänyt sen toiminnan hetkeksi. Kysymys koski nimenomaan sitä, millä valtuudella, kenen luvalla, Jeesus tekee tällaista. Ihan asiallinen kysymys.

Tämä korostuu Jeesuksen vastauksessa, joka on itse asiassa vastakysymys. Vastaus ei tarkoita sitä, että Jeesus haluaa olla vain hankala tai ei halua vastata suoraan kysymykseen, vaan kyse oli yhdestä väittelytavasta. Vastausta avataan vastakysymyksellä, jolloin alkuperäinen kysyjä, joka vastaa vastakysymykseen tulee vastanneeksikin itse kysymykseensä.

Se, että Jeesus viittaa vastakysymyksessään Johannes Kastajaan ei ole sattumaa, vaan osoittaa, hänen olevan perillä juutalaisten johtajien perimmäisistä motiiveista. Se myös osoittaa, että kysymys valtuuksista koskee erityisesti temppelin puhdistamista.

Sekä temppelin puhdistaminen että Johannes Kastajan toiminta voitiin nähdä kritiikkinä tai vastatoimintana temppeli-instituutiolle. Vaikka Johannes Kastaja oli papillista sukua, hän lähtikin temppelin sijaan erämaahan kutsumaan ihmisiä parannukseen. Hänen toimintansa loi temppelin rinnalle vastakkaisen liikkeen, joka julisti, että ihminen ei tarvitsekaan uhria ja suorituksia tullakseen sovitetuksi Jumalan kanssa, vaan Jumalan armo onkin ilmaista. Johannes Kastajan toiminta ikään kuin julisti, että temppeli ja siihen liittyvä toiminta oli turhaa ja tullut tiensä päähän.

Jeesuksen temppelin puhdistus oli samaa jatkumoa. Mutta se ei vain luonut rinnakkaista, kilpailevaa, liikettä, vaan iski suoraan temppeliin pysäyttäen sen toiminnan. Jos Johannes Kastajan toiminta oli ollut julistusta temppelin merkityksen katoamisesta, Jeesuksen toiminta julisti, että nyt sille oli tullut loppu ja uusi järjestys oli tulossa tilalle.

Juutalaisten johtajien kysymys temppelin puhdistamisen valtuuksista on kiero. Kaikki tiesivät, että Jeesus on galilealainen puuseppä, jolla ei ollut asiaa puuttua temppelin toimintaan. Kysymys ei ollut vain, että mistä Jeesus oli saanut valtuutuksen, ikään kuin hänellä olisi ollut takanaan jokin aate tai liikehdintä, vaan he kysyivät myös, että kuka on hänet valtuuttanut siihen. Kysymyksen voisi sanoa suoraan muodossa: luuletko, että Jumala on valtuuttanut sinut tekemään sen? 

Emme tiedä, miksi Jeesus ei halunnut vastata suoraan, vaan esitti vastakysymyksen. Ehkä hän tiesi, että tilanne oli liian räjähdysvaarallinen, jotta hän olisi voinut vielä puhua avoimesti. Vielähän ei ollut pääsiäisaterian aika. Toisaalta Jeesus kyllä usein puhui avoimesti, jopa juutalaisille johtajille. Onkin luultavaa, että Jeesus totesi, että häntä ei mitenkään hyödyttäisi vastaaminen suoraan. Juutalaiset johtajat eivät kuitenkaan uskoisi. Siksi hän ikään kuin vastasi samalla mitalla takaisin ja näin he itse joutuivat hankalaan tilanteeseen.

Jeesuksen vastakysymys koski Johannes Kastajan kastetta, ja siitä, oliko se taivaasta vai ihmisistä. Eli oliko se Jumalan valtuuttama vai Johannes Kastajan omaa, kapinallista toimintaa. Kysymyksen vaikeus oli monitahoinen.

Taivaasta, vastaaminen johtaisi juutalaiset johtajat ikävään asemaan, koska Jeesus pääsisi sanomaan, että miksi he eivät sitten itse menneet Johanneksen kastettaviksi, ja sen jälkeen lähteneet seuraamaan Jeesusta. Samalla he joutuisivat tunnustamaan, että temppeli-instituutiossa oli ongelmia ja Jumala oli tuomassa jotakin uutta tilalle.

Ihmisistä, vastaus taas toisi toisenlaisia ongelmia. Herodes Antipas oli mestauttanut Johannes Kastajan ja tehnyt tästä näin kansan silmissä marttyyrin ja sankarin. Johanneksen pitäminen pelkkänä vääränä opettajana olisi siis vähentänyt juutalaisten johtajien suosiota kansan silmissä.

Niinpä heidän vastauksensa on, että he eivät tiedä. Se oli diplomaattinen vastaus, joka pelasti heidän poliittiset kasvonsa. Samaan aikaan se vahvisti sitä, miten heidän tarkoituksena ei alun perinkään ollut selvittää totuutta, vaan hyökätä Jeesusta vastaan.

Kysymys Jeesuksen valtuuksista ei kuitenkaan ole evankeliumeissa pelkkä Jeesuksen toimintaa koskeva kysely, vaan sillä on sanoma myös meille hänen seuraajilleen. Hänen lähettäminään, hänen tehtävänsä jatkajina ja hänen Henkensä omaavina, meillä on sama valtuutus. Valtuutus toimia maailmassa vastavoimana rakkaudettomuutta, pahuutta ja pimeyttä vastaan, jopa sillä uhalla, että joku suuttuu ja tulee meiltä kysymään kenen luvalla teemme mitä teemme.