Mark. 14:1–11

Markus aloittaa varsinaisen Jeesuksen kärsimyshistorian. Hän on selkeästi johdattanut lukijaa tähän hetkeen alusta saakka, ja Markusta onkin kutsuttu Jeesuksen kärsimyshistoriaksi, jolla on pitkä johdanto.

Aloitus on erikoinen. Ensinnäkin Markus jatkaa selkeiden aikamäärien kertomista, tosin nyt entistä tarkemmin, minkä on nähty olevan yhtenä merkkinä siitä, että Markus käyttää lähteenään alkukirkossa jo tunnettua suullista tai kirjallista kertomusta Jeesuksen kärsimyksestä, jossa painotetaan tärkeitä hetkiä. Oli kaksi päivää pääsiäiseen.

Toiseksi nämä ensimmäiset 11 jaetta muodostavat mielenkiintoisen kokonaisuuden. Kehyskertomus, jossa ylipapit ja lainopettajat miettivät, miten he saisivat Jeesuksen vangittua, ja Juudas lopulta ilmoittautuu antamaan Jeesuksen heidän käsiinsä. Keskellä kerrotaan ateriasta Betaniassa, jossa Jeesus voidellaan.

Markus tekee tässä hienon dramaattisen kuvauksen. Ensinnäkin, sekä näin Jeesuksen kärsimyshistorian alussa että sen lopussa, naiset ovat toimimassa hyvän puolesta. Sen sijaan miehet juonittelevat, pettävät ja pelkäävät. Tämä asetelma todistaa voimakkaasti kertomuksen historiallisuutta, sillä Jeesuksen ajan kulttuurissa naisen asema oli huono, ja tällainen kertomus asettaa miehet, muun muassa apostolien johtajan Pietarin häpeälliseen asemaan. Sellaista ei siis keksisi ja kertoisi, jollei se perustuisi todellisiin tapahtumiin, sillä eihän kukaan halua turhan päiten mainettaan tahrata.

Toiseksi kumpikin kertomus puhuu samasta asiasta ja ne yhdessä osoittavat Jeesuksen kärsimyshistorian alkaneeksi.

Markuksen kuvausta lukiessa on hyvä myös muistaa, että evankelistat käyttivät käsillä olevaa aineistoa varsin vapaasti. Niinpä vertaillessa evankeliumien kuvauksia, niistä löytyy monia erilaisuuksia ja jopa ristiriitoja. Etenkin synoptikkojen ja Johanneksen kuvauksen välillä on niitä. 

Jeesuksen voiteleminen on hyvä esimerkki tällaisesta, sillä kaikki eivät sijoita sitä pääsiäisviikolle. Luukaksella tapahtuma on evankeliumin alkupuolella (7. luku) ja Johannes sijoittaa sen Jerusalemiin saapumisen edelle. Myös yksityiskohdat ovat erilaisia. Matteus ja Markus puhuvat spitaalisesta Simonista, Luukkaan mukaan hän oli Simon fariseus, kun taas Johanneksen mukaan kyse oli Martan, Marian ja Lasaruksen kodista. Myös Jeesuksen voidellut nainen kuvataan eri tavoin. Matteuksella ja Markuksella hän jää nimettömäksi. Luukas kuvaa hänet syntisenä. Johanneksen mukaan hän oli Maria, Martan ja Lasaruksen sisar.

Toki Jeesuksen voiteleminen on voinut tapahtua useamminkin, mutta samankaltaisten yksityiskohtien vuoksi todennäköisempää on, että kyse on samasta tapahtumasta, jota on kerrottu hieman eri tavoin ja eri yhteyksissä ensimmäisten kristittyjen parissa kiertäneessä perimätiedossa. Erot eivät siis sinällään vähennä tapahtuman historiallista arvoa tai todenmukaisuutta.

Kehyskertomuksessa Jeesuksen vangitsemiseksi aletaan tehdä suunnitelmaa. Ylipapit ja lainopettajat eivät kuitenkaan keskenään keksi keinoa. He toteavat vain, että Jeesusta ei saa vangita julkisesti, koska muuten hänen kannattajansa saattavat aloittaa kapinan. Se on tehtävä salaa.

Tähän saapuu ratkaisuksi Juudas kehyskertomuksen loppuosassa. Hän suostuu vapaaehtoisena antamaan Jeesuksen heidän käsiinsä. Käännöksissämme puhutaan usein kavaltamisesta tai pettämisestä. Kreikankielinen alkuteksti puhuu kuitenkin käsiin antamisesta, luovuttamisesta. Kyse ei ollut siis siitä, että Jeesus olisi ylipapeille ja lainopettajille joutunut näyttämään, kuka Jeesus on, sillä kaikki hänet tunsivat näöltä. Kyse ei ollut siitäkään, että ei olisi tiedetty, missä Jeesus oleilee tai kulkee, koska enimmän aikaa häntä seurasi aina suuri väkijoukko. Kyse oli siitä, että Juudas selvitti sopivan rauhallisen ja syrjäisen ajankohdan, niin että Jeesus voitiin vangita ilman ulkopuolisten hälyä, huomaamattomasti.

Pääkertomuksessa ollaan aterialla Betaniassa. Spitalitautinen Simon on todennäköisesti Jeesuksen parantama mies, joka sairautensa vuoksi oli saanut lisänimen. Markuksella kärsimyshistoriassa on kaksi ateriaa, jotka kumpikin ovat luonteeltaan jäähyväisaterioita. Tämä on ensimmäinen ja Jeesuksen opetuslasten kanssa viettämä viimeinen ehtoollinen on toinen.

Kesken ateriaa tulee paikalle nainen. Se ei ole kovinkaan tavallista, sillä juutalaisessa kulttuurissa miehet ja naiset viettävät aikaa erikseen. Se, että naisen tuloon ei kiinnitetä sen kummempaa huomiota, johtunee siitä, että oltiin hyvin arkisissa ja ehkä jopa hieman maalaismaisissa oloissa. Mikäli kyseessä olisi ollut arvovaltaisemman henkilön koti, naisen tulo paikalle olisi luultavasti herättänyt enemmän kummastusta, koska se ei sopinut etikettiin.

Nainen menee aterialla makaavan Jeesuksen taakse. Hänellä on mukanaan alabasteripullo. Tämä alabasteri on marmorin tapaista kiveä, ei kipsiä, jota nykyään kutsutaan alabasteriksi. Se oli itsessään jo arvokas astia. Pullossa oli nardusöljyä. Se oli erittäin kallista, hyvänhajuista öljyä, jota tuotiin Intiasta. Pullon hinnaksi arvioidaan kertomuksessa yli 300 denaria. Se vastasi työmiehen vuoden tuloja, siis 20 000–30 000 euroa. Nykyisin vaikkapa Chanelin No 5 -hajuvesi maksaa reilu 2500 euroa litra. Naisen pullo oli luultavasti suurikokoinen, vajaa puoli litraa eli sen litrahinta saattoi olla ihan hyvin reilusti yli 50 000 euroa.

Nainen voiteli öljyllä Jeesuksen pään. Öljyä olisi riittänyt muutama pisarakin, mutta sen sijaan hän rikkoi pullon kaulan ja näin teki sen käyttökelvottomaksi, ja vuodatti koko pullon sisällön hänen päähänsä. Tämä kuvaa naisen äärimmäistä kunnioitusta Jeesusta kohtaan. Tuon ajan kulttuurissa oli tapana voidella vieraan pää tai antaa ainakin öljyä voitelua varten. Mutta tämän mittakaavan voitelu vastasi ylhäisön tapoja. Nainen siis osoitti kunnioittavansa Jeesusta arvokkaana henkilönä.

Mahdollisesti öljyn määrä selittää evankeliumien kertomusten erot siinä, mitä nainen voiteli. Markuksen mukaan hän voiteli Jeesuksen pään, mutta Johanneksen mukaan hän voiteli Jeesuksen jalat. Öljyä riitti varmasti molempien voitelemiseen, joten yksi mahdollisuus on, että eri perimätiedoissa säilyi eri yksityiskohdat.

Naisen teko herätti läsnäolevissa reaktion. Tässäkin meidän käännöksissä käännetään reaktio närkästymiseksi tai paheksumiseksi, mutta kreikaksi puhutaan vihastumisesta. Se herätti voimakkaita tunteita. Markus ei sen kummemmin tarkenna, ketkä läsnäolijoista reagoivat näin. Matteus kertoo vihastuneiden olevan opetuslapsia, Johanneksen mukaan ainakin Juudas. 

Tältä pohjalta onkin pohdittu, että johtuiko Juudaksen päätös luovuttaa Jeesus ylipappien käsiin, tästä. Sitä ei voi kuitenkaan tietää varmaksi. Muita motiiveja Juudaksen teolle on etsitty muun muassa siitä, että hän olisi kyllästynyt odottamaan Jeesuksen aloittamaa kapinaa tai että hän olisi vain ahneena miehenä halunnut hyötyä Jeesuksen kuolemasta, kun huomasi, että hän joka tapauksessa on joutumassa sen kohtaamaan.

Jeesus kuitenkin asettuu naisen puolelle. Hän ei mitenkään kiellä vihastuneiden ajatusta köyhien auttamisesta. Juutalaisille almujen antaminen köyhille oli yksi tärkeimpiä velvollisuuksia ja pyhiä toimituksia. Kuitenkin Jeesus osoitti naisen toimineen oikein vetoamalla juuri samaan Mooseksen lain käskyyn, mihin vihastuneetkin vetosivat. Käsky löytyy 5. Moos. 15:11, josta Jeesus lainaakin sanansa: ”köyhät teillä on luonanne aina”. Sen sijaan hän, Jeesus, on nyt lähdössä ja nainen voiteli hänet hautaamista varten.

Jeesuksen vastauksessa näkyy tietoisuus lähestyvästä kuolemasta ja sen tavasta. Lisäksi siinä heijastuu Jeesuksen itseymmärrys. Tavalliselta ihmiseltä tällainen perustelu kuulostaisi isottelulta, mutta Jeesus tiesi, kuka hän on ja tunnusti, että näin oli hyvä toimia nyt. Tällä hetkellä hän nousi köyhiä tärkeämmäksi.

Alkukirkon aikana tämä kertomus innostikin kristittyjä auttamaan köyhiä. Mekin voimme nähdä sen kehotuksena meille. Emme enää voi voidella Jeesuksen päätä kallisarvoisella öljyllä tai tehdä hänen hyväkseen muutakaan. Sen sijaan voimme hänen nimessään auttaa köyhiä, heikkoja ja sairata sekä puolustaa niitä, joita kukaan muu ei puolusta.

Viittauksellaan hautaukseensa Jeesus ei tarkoita, että nainen olisi tiennyt hänen lähestyvästä kuolemastaan. Naisen toiminta oli spontaani rakkauden ja kunnioituksen osoitus, joka toteutettiin täydelliseen aikaan. Se myös tavallaan rinnastuu köyhän lesken ropoihin.

Naisen teko korostaa myös sitä ristiriitaa, joka tässä koko katkelmassa on. Kuten alussa jo mainittiin, miehet toimivat siinä Jeesuksen vastustajina ja pahoin aikein. Ainoa, joka tekee hyvän teon, on tämä tuntemattomaksi jäänyt nainen. Se johdattaa meidätkin miettimään omaa toimintaamme. Olemmeko tämän kertomuksen miesten kaltaisia, joiden toimet ehkä yleisesti hyväksytään ja joilla on hyvät perustelut? Vai olemmeko kuten tämä nainen, joka vastoin lupaa tuli paikalle, antoi Jeesukselle kaikkensa ja hiljaa kesti siitä koituneen kritiikin?