Mark. 16:9–20
Kuten viime kerralla kävi ilmi, Markuksen evankeliumi loppuu jakeeseen 8. Tai vaihtoehtoisesti sen alkuperäinen loppu on jostakin syystä kadonnut. Kysymys Markuksen evankeliumin lopusta on yksi tunnetuimpia Uuden testamentin tekstikriittisiä kysymyksiä.
Tekstikritiikki on tutkimuksen ala, joka pyrkii tutkimaan erilaisia käsikirjoituksia samasta tekstistä ja vertaillen niissä esiintyviä eroja päättelemään, mikä on ollut alkuperäinen kirjoitusmuoto. Nimestään huolimatta tekstikritiikissä ei siis suhtauduta Raamatun tekstiin kriittisesti siinä mielessä, että esimerkiksi sen luotettavuutta pyrittäisiin epäilemään tai kritisoimaan. Päinvastoin, tarkoitus on tosiaan koettaa löytää alkuperäinen kirjoitustapa ja näin lisätä Raamatun luotettavuutta.
Nykyajan raamatunlukijalle ei välttämättä tule edes mieleen, että tällaista tutkimusta tarvitaan. Raamattu on meillä luettavissa kokonaisuudessaan yksien kansien välissä. Kukin Raamattu on painettu kirjapainossa ja varsinaisia painovirheitä on harvoin. Mahdolliset erot teksteissä tulevat yleensä, kun vertaillaan erilaisia käännöksiä. Tämä johtaa helposti alitajuiseen oletukseen, että Raamattu on aina ollut yhtenäinen ja virheetön kirja.
Todellisuudessa Raamattu on kuitenkin kokonainen kirjasto, jonka valmistuminen on kestänyt vuosisatoja. Ensimmäisen Raamatun tekstin kirjoittamisesta siihen, kun meidän tuntemamme Raamatun kokoelma lopulta yleisesti hyväksyttiin eli kanonisoitiin, kesti ainakin 1500 vuotta. Koska moni Raamatun teksti välittyi aluksi suullisena perimätietona, voidaan valmistumisprosessiin lisätä vähintäänkin vuosisatoja ehkä jopa tuhat vuotta.
Vaikka ihmiset ovat osanneet kirjoittaa ainakin viisituhatta vuotta, on kirjapainotaito nykymuodossaan vasta reilun viidensadan vuoden ikäinen. Sitä ennen kirjoitusten kopioiminen tehtiin lähes yksinomaan käsin. Kirjoitusmateriaaleina olivat savi, kivi, nahka ja papyrus. Sekä kirjoitusmateriaalit että kopiointitapa tekivät teksteistä alttiita virheille. Kirjoitusmateriaalit saattoivat helposti tuhoutua tai sotkeentua ja kopioija saattoi huomaamattaan tai toisinaan tietoisesti tehdä virheitä tai muutoksia kopioitavaan tekstiin.
Uuden testamentin käsikirjoitusten kopiot ovat laajin antiikin ajan kirjallinen lähde. Muut saman ajan kirjalliset teokset ovat säilyneet meille huomattavasti huonommin. Joistain tunnetaan vain yksi käsikirjoituskopio, joka on saatettu tehdä satoja vuosia alkuperäisen kirjoitusajankohdan jälkeen. Uuden testamentin käsikirjoituskopioita on sen sijaan löydetty löydetty tuhansittain. Pelkästään kreikankielisiä käsikirjoituskopioita on yli 5800 ja lisäksi käännöksistä lähes 20 000 kappaletta.
Meille säilyneet käsikirjoituskopiot ovat keskenään hyvin erilaisia. Osa on vain pieniä katkelmia tai palasia esimerkiksi kirjoituskääröstä. Osa taas on kokonaisia kirjan muotoon koottuja käsikirjoituksia, joissa on yhdessä useampi Uuden testamentin kirjoitus. Yksikään näistä käsikirjoituksista ei ole myöskään toisen kaltainen. Jokaisessa on vähintäänkin pieniä kirjoitusvirheitä, joissain suurempia muutoksia, poistoja ja lisäyksiä. Käytännössä virheiden laatu on sellainen, että ne eivät vaikuta Uuden testamentin sanomaan. Käsikirjoitusten määrä on myös niin laaja, että useimmat virheet voidaan melko suurella varmuudella korjata ja päätellä alkuperäinen kirjoitustapa.
Markuksen evankeliumin loppu on siis yksi tällainen, meille säilynyt arvoitus. Edelleen tutkijat kiistelevät siitä, mikä on oikea vastaus, mutta sitä emme todennköisesti koskaan tule löytämään. Tiedämme, että tuntemaamme Markuksen loppua ei ole varhaisimmissa käsikirjoituksissa ja saman ovat huomanneet jopa monet kirkkoisät. Ensimmäiset viitteet tuntemastamme lopusta ovat aikaisintaan toisen vuosisadan lopulta.
Tuntemamme lopun lisäksi on olemassa toinenkin, lyhyempi loppu. Se kuuluu seuraavasti UT2020-käännöksessä:
Pietarille ja hänen lähipiirilleen naiset kuitenkin kertoivat heti kaiken, mitä heidän oli käsketty sanoa. Tämän jälkeen myös Jeesus itse lähetti oppilaansa idästä länteen saakka välittämään pyhän ja katoamattoman julistuksen ikuisesta pelastuksesta. Aamen.
Kummankin lopun tyyli on erilainen kuin Markuksella. Tämä lyhyempi loppu on selvästi juhlallisempi ja maalailevampi kuin Markuksen tyyli muuten. Pidempi loppu taas on Markuksen tyyliin verrattuna vaisumpi ja se kokoaa erityisesti Matteuksen ja Luukkaan, mutta myös Johanneksen evankeliumin ja Apostolien tekojen elementtejä. Juuri tämän vuoksi lisättyä loppua ei olekaan hylätty, vaan sen nähdään kuitenkin edustavan varhaisen kristillisen kirkon uskoa ja ymmärrystä tehtävästään, mikä perustuu lujasti myös muihin Uuden testamentin kirjoituksiin.
Ja samalla sillä on myös sanoma meillekin. Se muistuttaa meitä ensinnäkin uskomme yliluonnollisuudesta. Jumalan valtakunta on tullut maailmaan Jeesuksen työn kautta, kuten Jeesus julistustyönsä alussa ilmoitti käyvän. Vaikka se ei vielä ole näkyvissä täydellisesti, se vaikuttaa maailmassa.
Toiseksi se muistuttaa meille tehtävämme julistaa evankeliumi. Käsky käännetään suomeksi usein muodossa ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa ilosanomaa kaikille luoduille.” Alkutekstissä käytetään kuitenkin sanaa, joka on laajempi ja se tarkoittaa koko luomakuntaa, kaikkea luotua. Ensisijassa julistuksemme kohteena ovat tietenkin ne, jotka sen voivat ymmärtää ja ottaa vastaan. Siis toiset ihmiset. Evankeliumin vaikutus ei kuitenkaan koske pelkästään ihmisiä, vaan myös elämiä ja koko maailmankaikkeutta. Evankeliumin julistus on Jumalan kokonaisvaltaisen voiton ja uuden luomisen julistamista maailmassa, joka on mennyt rikki.
