Meille nykyajan ihmisille saattaa tulla yllätyksenä tieto, että entisajan uskonnoissa ei moraalilla ollut kovinkaan suurta sijaa. Jumalanpalvelus ei koskettanut varsinaisesti eettisiä kysymyksiä. Sen sijaan uhrit, erilaiset rituaalit ja rukous olivat ennemminkin välineitä, joilla pyrittiin vaikuttamaan jumaliin, niin että ne siunaisisivat, auttaisivat ja olisivat myötämielisiä. Jumalat olivat siis eräänlaisia voimia, kuin luonnonvoimat, joihin yritettiin vaikuttaa. Moraaliset kysymykset olivat sitten enemmän yhteisöjen lainsäädännön ja filosofian kysymyksiä. Tämä on tietenkin hyvin yksinkertaistettu kuva, sillä ei esimerkiksi Raamatun aikoina ollut samankaltaista uskonnollisuuden ja maallisuuden erotusta, kuten meillä nykyaikana.

Jesaja 58:9b–14
Hepr. 12:18–24
Luukas 13:10–17

Toisaalta tämä ehkä auttaa ymmärtämään sitä, miksi esimerkiksi Mooseksen laissa on paljon käskyjä, jotka ovat meille käsittämättömiä. Minkä tähden Jumalaa vaikkapa kiinnostaisi, syömmekö me possua tai mereneläviä. Eihän siihen liity mitään moraalista, ellei sitten puhuta vaikkapa nykyaikaisesta tehotuotannosta, jossa ruuaksi kasvatettavat eläimet joutuvat kärsimään. Joka tapauksessa kristinusko muutti tätä asetelmaa merkittävällä tavalla. Jeesuksen opetuksessa keskitytään enimmäkseen etiikkaan. Tärkeää onkin se, miten kohtelemme toisiamme. Sen sijaan, että keskittyisimme vain miellyttämään Jumalaa uhreilla ja rituaaleilla, palvelemmekin Jumalaa rakastamalla lähimmäisiämme ja tekemällä hyvää.

Lukemamme katkelma Heprealaiskirjeestä kuvaa tätä muutosta hyvin. Siinä kirjoittaja viittaa israelilaisten ja Jumalan kohtaamiseen Siinain vuorella, minkä yhteydessä Jumala antoi kansalle kymmenen käskyn lain. Heprealaiskirjeen kuvaus on dramaattinen ja siitä huokuu tilanteen pelottavuus. Jopa Mooses pelkäsi. Sen vastapuolena on uuden liiton syntyhetki. Siinäkin kohdataan Jumala, mutta varsin erilaisissa tunnelmissa. Kuvauksessa korostuu yhteys ja perille pääsemisen ilo. Suurimpana erona Siinain vuoren kokemukseen on uuden liiton välimies Jeesus, joka rinnastetaan tässä Moosekseen. Uuden liiton vihmontaveri, joka viittaa liiton solmimiseksi annettuun uhriin, ei kuitenkaan vaadi kostoa, kuten vanhassa liitossa. Ankara ja pelottava Jumala paljastuukin rakastavaksi ja armahtavaksi Isäksi.

Kuten mainitsin, kuvaukseni entisaikojen uskonnollisuudesta on yksinkertaistus. Vanhasta testamentistakin löytyy vilauksia, missä uhrit ja temppelitoimitukset työnnetään sivuun ja oikeudenmukaisuus nostetaan etualalle. Siitä puhuu Jesajakin lukemassamme katkelmassa. Jesajan konteksti on oikea paasto ja sapatinvietto. Ollaan siis juutalaisen uskon ytimessä. Sapattihan on yksi Israelin ja Jumalan välisen liiton merkeistä. Siitä oli kuitenkin Jeesuksen aikaan mennessä muodostunut uskonnollinen tapa, jonka tarkoitus oli miellyttää Jumalaa sen sijaan, että se täyttäisi alkuperäisen tehtävänsä ja antaisi ihmisille ja luomakunnalle levon. Paaston ajatus taas oli olla riisuutumista pois itsekeskeisyydestä, mutta siitäkin oli tullut oman erinomaisuuden ja hurskauden esittelemisen väline.

Niinpä Jesajan ohje oikeaan paaston ja sapatin viettoon keskittyykin siihen, mitä teemme toisille, ei siihen, mitä itse teemme. Oikea paasto on oikeudenmukaisuuden voimaan saattamista, heikkojen auttamista, nälkäisten ruokkimista. Oikea sapatin vietto on samoin luopumista itsekeskeisyydestä ja oman edun tavoittelusta. Sen sijaan sapattia pitää kutsua eli pitää kunnioitettavana ja ilon päivänä. Iloksi käännetty sana voi tarkoittaa myös mielihyvää tai herkkää. Sapatin tulee olla siis päivä, joka tuo kunniaa Jumalalle ja joka saa aikaan hyvää ja iloa.

Evankeliumitekstissä on tälle kaikelle konkreettinen esimerkki. Jeesus parantaa 18 vuotta vaikeaa sairautta kärsineen naisen. Se on suuri ihme ja tälle naiselle sekä hänen läheisilleen suuri ilo ja helpotus. Naisen parantaminen ei vain merkitse hänen elämänlaatunsa paranemista, vaan todennäköisesti se vaikutti koko hänen perheensä elämään, kun hän pystyi nyt toimimaan ja työskentelemään normaalisti.

Tästä huolimatta synagogan esimies ryhtyy nuhtelemaan naista, että ei sapattina pitäisi tulla parannettavaksi. Tilanne on aika absurdi ja ironinen. Nainenhan ei tehnyt muuta kuin oli tullut paikalle. Jeesus oli tilanteessa aloitteellinen. Tuskin nainen edes arvasi, että Jeesus parantaisi hänet, kun hänet kutsuttiin Jeesuksen luokse. Syypää sapatin rikkomiseen oli siis Jeesus, jos joku. Mutta samalla Jeesuksen teko toteutti juuri sen, mitä Jesaja peräänkuulutti: paikalla ollut väkijoukko iloitsi tapahtuneesta ja piti sitä ihmeellisenä tai kunnioitettavana. Samalla Jeesus osoitti ristiriidan synagogan esimiehen nuhtelussa. Kaikille oli selvää, että sapattinakin piti tietyt työt tehdä eli ruokkia ja juottaa eläimet sekä auttaa vahingoittunutta eläintä tai ihmistä. Tällainen oli niin itsestään selvää, että kukaan ei ajatellut sen olevan sapatin rikkomista. 

Tämä on ajankohtaista meille edelleen, ehkä jopa ajankohtaisempaa kuin aikoihin. Etenkin meille herätyskristiyille on helppoa ruveta vähintäänkin alitajuisesti ajattelemaan jumalasuhdettamme uskonnollisen suorittamisen kautta. Eli että keskitymme vain siihen, mitä teemme suoraan Jumalalle. Keskeisiksi tulevat henkilökohtainen hartaudenharjoitus, osallistuminen jumalanpalvelukseen ja Raamatun lukeminen. Voimme olla tässä kaikessa todella hyviä ja samaan aikaan muussa elämässämme kovia ja itsekeskeisiä.

Viime vuosina Yhdysvalloissa ja valitettavasti jo vähän Suomessakin on kristittyjen piirissä ruvettu puhumaan empatian synnistä. Siinä tietynlainen lähimmäisten hyväksyntä ja auttaminen nähdäänkin vääränä. Eli pahimmillaan pyritään hengellisesti perustelemaan, miksi lähimmäistä ei saisikaan kohdella rakkaudellisesti ja kunnioittavasti tai auttaa jotakin ihmisryhmää. Tällainen ajattelu on aika järkyttävää, kun ajattelee, miten Jeesus eli ja kohtasi ihmisiä. Häntä jopa haukuttiin sen vuoksi syömäriksi, juomariksi ja syntisten ystäväksi. Tällainen ajattelu kumpuaa siitä vääristyneestä ajattelutavasta, jossa erotetaan se, miten elämme tässä maailmassa, miten kohtelemme toisiamme, ja Jumalan palveleminen.

Jeesuksen seuraajina meidän pitäisi olla maailmassa valon, rakkauden ja hyvyyden lähettiläitä. Olla niitä, jotka Jesajan sanoin hävittävät sorron ikeen keskuudestaan, lopettavat sormella osoittelun ja pahat puheet, antavat nälkäiselle osastaan ja ravitsee niitä, joilla on puutetta. Se on todellista sapatin ja paaston viettämistä. Se on todellista Jumalan palvelemista.