Mark. 15:1–15

Jeesuksen toinen oikeudenkäynti alkaa. Markus ei kerro Pilatuksen ja Herodeksen välisestä pallottelusta. Joko Markus ei siitä tiennyt tai ei nähnyt tärkeäksi mainita siitä.

Kertomus alkaa vaikeahkosti ymmärrettävällä johdannolla. Tämä ensimmäisen jakeen varhaisen aamun kokous on joko edellisen, Jeesuksen tuominneen Suuren neuvoston kokouksen päätös ja suoraa jatkoa edellisen luvun lopussa mainitulle kukonlaululle, tai sitten toinen, lyhyempi, kokous, jossa sovitaan taktiikasta Pilatuksen luona ja tehdään samalla lainmukainen päätös Jeesuksen tuomitsemisesta. Aiempi yöllinen oikeudenkäyntihän oli laiton ajankohtansa puolesta.

Joka tapauksessa Jeesus sidottiin ja vietiin maaherra Pilatuksen tuomittavaksi. Roomalaisen tavan mukaan oikeudenkäynti pidettiin aamulla. Pilatuksen vakinainen asunto oli Kesareassa, mutta suurten juhlien aikaan hän tuli Jerusalemiin itse valvomaan järjestystä. Jerusalemissa hän majoittui joko Herodesten palatsiin tai temppelin luona olevaan Antonia-linnakkeeseen, jossa myös Jerusalemiin sijoitetut roomalaissotilaat asuivat.

Pilatuksen kysymys aloittaa oikeudenkäynnin. Se osoittaa, että ylipapit olivat muuttaneet syytöksen poliittiseksi ja jättäneet jumalanpilkan pois. Toisaalta Pilatus ei olisi ollut kiinnostunut jumalanpilkkasyytöksistä, mutta toisaalta näin Jeesus saataisiin varmemmin tuomittua.

Mielenkiintoista kuitenkin on, että ilmeisesti ylipapit halusivat Pilatuksen järjestävän toisenkin oikeudenkäynnin. Vaihtoehtona olisi ollut se, että he olisivat hakeneet maaherran hyväksynnän heidän jumalanpilkkatuomiolleen, jolloin he olisivat saaneet oikeuden kivittää Jeesuksen kuoliaaksi. Ehkä ylipapit laskivat, että saamalla Jeesuksen tuomituksi kapinasta, he itse säilyttävät arvonsa Jeesuksen seuraajien ja kansan silmissä. Ikään kuin kyse olisi puhtaasti poliittisesta, roomalaisten asiasta, eikä ylipappien masinoimasta tuomiosta.

Jeesus vastaa Pilatuksen kysymykseen moniselitteisesti. ”Sinä sen sanoit” voidaan ymmärtää joko jonkinlaisena myöntymisenä tai vain toteamisena. Tämän vastauksen jälkeen Jeesus vaikenee. Se muistuttaa Jesajan 53. luvun kuvausta Herran kärsivästä palvelijasta.

Ylipapit toimivat oikeudenkäynnin syyttäjinä. Heidän syytöksensä eivät kuitenkaan vakuuttaneet Pilatusta, joka piti Jeesusta syyttömänä. Niinpä hän roomalaisen tavan mukaan kysyi palatsin pihaan kerääntyneeltä väkijoukolta, vapauttaisiko hän Jeesuksen vai murhaajan ja kapinoitsijan, Barabbaan. Tällainen vangin vapauttaminen ennen tuomiota oli yleensä keisarin oikeus, mutta ilmeisesti maaherratkin saattoivat joskus tehdä niin. Erityisen hyvin se sopi juutalaisten pääsiäisen aikaan, koska siinä muutenkin juhlistettiin vapautta.

Barabbaan vapauttaminen on evankeliumeissa monella tapaa erikoinen. Ensinnäkin Barabbaan nimi viittaa Jeesukseen. Barabbas on suomeksi isän poika. Lisäksi joidenkin kreikankielisten Matteuksen evankeliumien käsikirjoitusten mukaan myös Barabbaan nimi oli Jeesus. Sinällään kumpikaan näistä ei ole erikoista, koska molemmat nimet olivat yleisiä. Nimet ovat kuitenkin herättäneet monen mielenkiinnon ja johtaneet erikoisiinkin tulkintoihin.

Toiseksi Barabbaan vapauttaminen on erinomainen vertauskuva siitä, mitä oli tapahtumassa. Murhasta ja kapinasta kiinniotettu kiihkoilija ja terroristi vapautetaan ja syytön saa tuomion. Moni lukija voi siis samaistua Barabbaaseen, vaikka ei olisikaan rikollinen.

Väkijoukko halusi siis vapauttaa Barabbaan ja tuomita Jeesuksen. Tosin Markus tietää kertoa, että valintaan vaikutti ylipappien kannustus ja painostus. Ylipappien kannalta poliittinen vanki oli vaarattomampi kuin Jeesus, joka suoraan uhkasi heidän asemaansa hengellisinä johtajina.

Pilatus yrittää vielä lopuksi saada perusteluja Jeesuksen tuomitsemiseksi, mutta tilanne on äitymässä mellakaksi, eikä väkijoukolta saa irti muuta kuin vaatimuksen ristiinnaulita Jeesuksen. Niinpä Pilatus päätyi tuomitsemaan hänet ja luovutti hänet sotilaiden käsiin ensin ruoskittavaksi ja sitten vietäväksi ristiinnaulittavaksi. Ruoskinnassa käytettiin nahkaruoskia, jonka säikeisiin oli sidottu kiinni luun siruja ja metallin paloja.

Pilatuksen puheissakin näkyy pieni muutos tässä kohtaa. Kun hän ensi kertaa ehdottaa Jeesuksen vapauttamista, hän kutsuu tätä vain juutalaisten kuninkaaksi. Se on selvä yritys vedota väkijoukkoon. Kun väkijoukko haluaakin vapauttaa Barabbaan, Pilatus yllättäen kysyykin, mitä hänen sitten pitäisi tehdä tälle, jota juutalaiset kutsuvat kuninkaakseen.

Tällä muutoksella Pilatus ikään kuin siirtääkin vastuun juutalaisille. Hän ei todellakaan pidä Jeesusta kuninkaana, mutta pitääkö kansa. Johanneksen evankeliumissa Pilatus kysyykin, pitääkö hänen tuomita ylipappien kuningas, mutta ylipapit vastasivat, että ei heillä ole muuta kuningasta kuin keisari (Joh. 19:15)

Kuten jo alkupuolella mainittiin, ylipapit olisivat voineet saada Jeesuksen tuomituksi kuolemaan myös jumalanpilkasta. Silloin toteutustapa olisi ollut kivitys. Nyt kuitenkin, koska Jeesus tuomittiin kapinasta, hänet ristiinnaulittiin. Se oli roomalaisten teloitustapa suurimmille rikollisille ja kapinoitsijoille. Ristiinnaulitsemista pidettiinkin pahimpana ja häpeällisimpänä tuomiona, eivätkä esimerkiksi monet hienotunteisemmat antiikin roomalaiset kirjailijat edes mainitse koko teloitustapaa.

Se on kuitenkin ollut aikanaan yksi konkreettisimpia esimerkkejä Rooman valtakunnan mahdista. Juutalaiset itse olivat kokeneet sen omakohtaisesti ja tulivat kokemaan vielä uudelleen. Jeesuksen syntymän aikaan Galileassa ristiinnaulittiin useita kapinasta. Vuonna 70 juutalaiskapinan seurauksena ristiinnaulittiin tuhansia juutalaisia. Teloitettavia oli niin paljon, että sotilaat alkoivat tylsistyä ja alkoivat naulita tuomittuja erilaisiin asentoihin. Lopulta puut loppuivat kesken.