Tuomiosunnuntai tai Kristuksen kuninkuuden sunnuntai päättää kirkkovuoden. Kumpikin nimitys viittaa tulevaisuuteen. Niiden synnyttämillä mielikuvilla saattaa kuitenkin olla suuriakin eroja. Tuomiosunnuntai on nimenä synkkä ja herättää ehkä mielikuvan ankarasta ja vihaisesta Jumalasta. Kristuksen kuninkuuden sunnuntain synnyttämä mielikuva ei ehkä ole ihan niin selvä. Kristuksen kuninkuus voidaan nähdä niin monelta kantilta. Jatka lukemista Jeesus tuli pelastamaan pahan maailman
Avainsana-arkisto: uskonelämä
Juokse!
Kävin peruskoulun alaluokkia vähän sivummalla keskustaa olevassa koulussa ja siksi harvoin menimme liikunnan tunnilla kaupungin urheilukentälle. Muutaman kerran lukuvuodessa kuitenkin menimme, yleensä koulujen yhteisiin kisoihin ja toisinaan luokan kesken.
Muistan yhden kerran, kun olimme urheilukentällä. En enää muista, oliko se joku koulujenvälinen kilpailu vai vain luokan oma, tavallinen liikunnantunti, mutta juoksimme kilpaa. Jatka lukemista Juokse!
Uskallanko pyytää?
Vanha vitsi kertoo miehestä, joka oli ajamassa autoa. Kesken matkan rengas puhkesi. Mies pysäköi tien viereen, totesi vahingon ja alkoi etsiä työkaluja renkaan vaihtamiseen. Hän kuitenkin huomasi pian, että autossa ei ollut lainkaan tunkkia, jolla nostaa autoa renkaan kohdalta ilmaan. Jatka lukemista Uskallanko pyytää?
Yhdessä eteenpäin
Metodistikirkko perustuu liittoajatukselle. Seurakunta ja koko kirkko on liitto. Pelastus armosta uskon kautta perustuu liittoon, jonka Jeesus Kristus solmi. Uskossa oleminen on siis liitossa olemista. Ja liiton ydinajatus on yhteys. Jatka lukemista Yhdessä eteenpäin
Yllättävä loppu
Elokuva Rakkautta ennen aamua kertoo kahdesta matkalaisesta Euroopassa, jotka tapaavat junassa. Toinen matkalaisista on lähdössä aamulla lentokoneella kotiin Yhdysvaltoihin ja toinen on matkalla kotiinsa Ranskaan.
Keskustelu junassa on mukavaa ja Yhdysvaltoihin matkaava mies kysyykin, jos Ranskaan matkaava nainen jäisikin hänen seurakseen Wieniin odottamaan lennon lähtöä. Nainen suostuu ja pääosa elokuvasta on keskusteluja Wienin kaduilla. Jatka lukemista Yllättävä loppu
Suhtautuminen omaisuuteen
Meillä kristityillä on erilaisia, toisinaan ihan vastakkaisiakin näkemyksiä eri asioihin. Yksi niistä on raha ja omaisuus ja miten niihin pitäisi suhtautua. Toiset opettavat, että Jumalan siunaus näkyy aina taloudellisena hyvinvointina ja uskovien tulee olla rikkaita, toiset taas opettavat jopa Raamattua väärin lainaten, että raha on kaiken pahan alku. Jatka lukemista Suhtautuminen omaisuuteen
Pyri hyvään
TV:ssä pyörii tosi-tv-sarja, jossa neljä pariskuntaa lähtee kolmeksi viikoksi paratiisisaarelle. Pariskunnat viettävät ajan erossa toisistaan. Saarella on lisäksi sinkkumiehiä ja -naisia, joiden tehtävä on vietellä ja houkutella erossa olevia pariskuntia. Moni pariskunnista kertoo syyksi ohjelmaan tuloon parisuhteen koettelemisen. Jatka lukemista Pyri hyvään
Rukoile yhteyttä
Rukous on asia, josta seurakunnissa puhutaan paljon, mutta joka voi silti jäädä vähiin. Yksi syy tälle voi olla se, että pidämme rukousta yleisenä toimituksena ilman sen kummempaa päämäärää. Vaikka meillä olisikin eriteltyjä rukousaiheita, saatamme suhtautua rukoukseen huomaamattammekin niin, että rukous yleisesti on se pääasia eikä se, mitä tai miten rukoillaan. Jatka lukemista Rukoile yhteyttä
Ihmeellinen Jumala
Pari vuotta sitten olin ensimmäistä kertaa elämässäni etelässä lomalla. Menimme vaimoni kanssa Kyprokselle. Siellä näin ensimmäistä kertaa kunnolla palmupuita ja niiden näkemisen aiheuttama reaktio yllätti minutkin. Tuijotin niitä, kävin koskemassa niitä ja naamallani oli kaiken aikaa leveä hymy. Oikeita palmuja.
Lomamme kesti viikon verran ja sinä aikana ehdin näkemään aika monta palmua. Niinpä lähtöpäivänä päätin vielä kerran fiilistellä palmuilla. Menin silittelemään niiden pintaa ja tarkastelin niitä. Tällä kertaa ne eivät kuitenkaan herättäneet minussa kummempaa reaktiota. Olin tottunut niihin. Sitten, viime vuonna menimme jälleen etelään lomalle. Tällä kertaa kohteena oli Teneriffa, jossa myös oli palmuja. Lentokoneessa odotin perille pääsyä, mutta perillä eivät palmut taaskaan herättäneet kummoistakaan reaktiota. Nehän oli jo nähty, ne olivat tuttuja. Jatka lukemista Ihmeellinen Jumala
Opetuslasten ensimmäinen lähetysmatka
Lapsena tuli usein tilanteita, jolloin piti toimia nopeasti. Tapahtui esimerkiksi jotakin huonoa, joku tai mikä pahinta, itse, teki jotain väärää tai sitten tapahtui jotakin hyvää ja erikoista. Sellaisissa tilanteissa piti lähteä heti kertomaan jollekin ja lelut jätettiin siihen.
Jos oli tehnyt jotakin väärää, niin tietenkin kiireen syynä oli se, että ehti joko karkuun tai ensimmäisenä kertomaan vanhemmille oma näkemys siitä, mitä oli tapahtunut. Tai jos tapahtui jotakin hienoa, piti yrittää päästä kertomaan itse asiasta ensimmäisenä, että muut eivät ehdi kertomaan ja saa siitä kiitosta. Jatka lukemista Opetuslasten ensimmäinen lähetysmatka