Miten käytän rahaa?

Raha on asia, joka koskettaa kaikkia elämämme osa-alueita. Siksi se liittyy myös hengelliseen elämään. Samaan aikaan raha on myös asia, joka herättää tunteita ja ristiriitoja. Seurakunnissa saatamme suhtautua rahaan työvälineenä, Jumalan siunauksen välikappaleena tai yksityisasiana. Jonkun mielestä kirkossa ei saisi puhua rahasta. Toisen mielestä siitä pitäisi puhua enemmän.

Mitä mieltä asiasta onkaan, niin seurakuntaelämässäkään ei voi välttyä rahalta. Toisaalta, jos haluamme omistaa elämämme Jumalalle, niin siihen kuuluu myös taloudellinen puoli. Itse asiassa kolehdin kerääminen jumalanpalveluksessa on kiinteä osa itse jumalanpalvelusta. Se ei ole maksu esityksestä tai varsinaisen ohjelman katkaiseva mainoskatko. Kolehdissa pääsemme palvelemaan Jumalaa osallistumalla myös taloudellisesti hänen työhönsä.

Mutta miten rahaan sitten pitäisi oikeastaan suhtautua? Mitä sillä pitäisi tehdä? Onneksi John Wesleyllä oli vastaus tähän. Hän nimittäin ohjeisti ensimmäisiä metodisteja ohjeella: Ansaitse kaikki, mitä voit. Säästä kaikki, mitä voit. Anna kaikki, mitä voit. Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä?

Ansaitse kaikki, mitä voit.

”Johanna, jonka aviomies Kuusas oli Herodeksen korkeita virkamiehiä, sekä Susanna. Lisäksi oli monia muita naisia, ja kaikki nämä avustivat heitä omilla varoillaan.” Luuk. 8:3

Wesley oli selvästi sitä mieltä, että kristityn ei tarvitse olla köyhä tai siihen liittyen tyytyä matalapalkkaiseen työhön. Hän itse oli hyvinkin yrityshenkinen ja kannusti muitakin siihen. Wesley kuitenkin näki samaan aikaan sen, että rikkaus on aina lahja Jumalalta, jota tulisi käyttää hänen valtakuntansa hyväksi. Siitä puhumme myöhemmin.

Luukkaan evankeliumin katkelmamme osoittaa, että Jeesus otti myös seuraajikseen rikkaita ja vaikutusvaltaisia. Hän ei selvästikään kehottanut heitä antamaan kaikkea omaisuuttaan pois, kuten rikkaan nuorukaisen tapauksessa. Ilmeisesti nämä häntä seuraavat rikkaat naiset tukivat Jeesusta varoillaan vapaaehtoisesti ja oma-alotteisesti.

Toisaalta Raamatun opetuksen mukaan elintasoon tyytyminen ja itse elintasokin voi olla kutsumus. Jotkut on kutsuttu rikkaiksi ja jotkut köyhiksi. Joillakin Jumalan kutsu vaatii sen, että on jompaa kumpaa. Nykyäänkin on yrittäjiä, jotka kokevat kutsukseen tukea erilaisia kristillisiä työmuotoja ja tämän vuoksi he toimivat yritysmaailmassa ja pyrkivät tienaamaan paljon. Vastaavasti on monia, esimerkiksi lähetystyöntekijöitä, jotka ovat antaneet kaiken pois ja elävät vaatimattomissa oloissa. 

Eri elintasoissa eläminen voi vaatia myös oppimista. Esimerkiksi Paavali kertoi, että hän nimenomaan oli oppinut elämään erilaisissa olosuhteissa työnsä vaatimusten tähden. Hän pystyi elämään tietenkin yltäkylläisyydessä. Ei ole mikään automaatio, että osaisi elää yltäkylläisyydessä. Rikkaus voi tuoda monenlaisia ongelmia, murheita ja vaikeuksia. Paavali pystyi elämään myös niukkuudessa ja kurjuudessa. 

Vaikka Wesley kehotti ansaitsemaan kaiken, mitä voi, ansaitsemisella on kuitenkin sääntönsä. Emme kuitenkaan saa ansaista millä keinolla tahansa. Selvää on tietenkin se, että emme saa paisuttaa rahapussiamme varastamalla. Mutta ansaitsemisessa pitää kiinnittää huomiota muuhunkin. Vaikka jokin työ tai tulonlähde olisi laillinen, ei se silti välttämättä ole oikein.

Ensinnäkään emme saa ansaita hyötyä toisten kustannuksella niin, että riistämme heitä. Raamattukin on tässä selvä: sen mukaan työmiehelle tulee ehdottomasti maksaa kunnon palkkaa ajallaan, etenkään köyhiä ei saa riistää perimällä heiltä suhteettomia korkoja ja myymisessäkin tulee olla vastuullinen. Emme myöskään saa ansaita riistämällä tai tuhoamalla luontoa. Tässäkin Raamattu on selvä: yhtä lailla kuin ihmisille, myös eläimille kuului hyvä kohtelu ja jopa viikkovapaa eikä maatakaan saanut tehoviljellä.

Wesley jatkaa ohjettaan ansaitsemisesta.

Säästä kaikki, mitä voit.

Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. 14 Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Luukas 15:13–14

Säästämisellä Wesley tarkoitti ennen kaikkea järkevää taloudenhoitoa. Jeesuksen tuhlaajapoikavertaus on hyvä ääriesimerkki siitä, mitä voi käydä etenkin silloin, kun yhtäkkiä rikastumme. Kaikki järki lähtee, elämme kuin viimeistä päivää ja päädymme jopa köyhemmiksi, mitä olimme ennen rikastumista. Riippumatta varallisuudesta rahankäyttöä pitää opetella ja löytää toimivat tavat elää.

Tämä ohje ei tarkitse, että pitäisi vain säästää ja siksi elää kituutellen hankkien vain ehdottoman tarpeelliset. Ennemminkin tämä tarkoittaa sitä, että ei elä tuhlaillen. Varsinkin nykyaikana meidän on helppo pistää vaikka koko kuukauden palkka menemään hetkessä. Ostettavaa ja rahareikiä olisi vaikka kuinka paljon. Osa niistä on tietenkin välttämättömiä. Täytyyhän meidän vähintäänkin asua jossakin, syödä päivittäin ja pukeutua, eikä näistä mikään ole välttämättä aina halpaa.

Tietenkin, jos ajattelemme John Wesleytä, niin hän todennäköisesti todella tarkoitti kehotuksellaan juuri sitä. Kaikki ja kaikessa pitäisi pyrkiä säästämään. Mutta ohjetta ei kuitenkaan kannata ottaa sellaisenaan, sillä hänen lahjansa oli elää vähällä ja äärimmäisen vaatimattomasti. Meidän ei siis tarvitse säästämisessä mennä samaan ääripäähän, mitä Wesley tavoitteli, mutta voimme tosiaan ottaa hänestä oppia.

Kuten jo mainittiin, ensi sijassa tämä kehotus tarkoittaa järkevää taloudenhoitoa. Siihen liittyy se, että olemme taloudellisesti vastuussa itsestämme ja läheisistämme. Ei ole esimerkiksi järkevää tai edes Wesleyn ohjeen mukaista antaa koko omaisuuttaan pois ja joutua sitten elämään kodittomana kerjäläisenä kadulla ja jättää ehkä jopa sen vuoksi velat maksamatta. Varsinkin, jos meillä on perhettä, olemme vastuussa myös heistä. Vanhemmat eivät voi säästää lapsen kustannuksella.

Toiseksi tähän kehotukseen liittyy se, että kulutuksemme on eettistä, mietimme, mikä on oikein. Toisin sanoen emme ostele turhia asioita hetken mielijohteesta. Vältämme huonolaatuisia tuotteita, jotka hetken kuluttua pitää heittää pois. Ja tietenkin tähän liittyy sekin, että mietimme ostostemme vaikutuksia laajemmin. Kuka ja missä tuotteen on tehnyt? Minne se joutuu, kun luovun siitä? Esimerkiksi halpavaatteissa käytetään usein huonolaatuisia materiaaleja ja ne tehdään äärimmäisen halvalla huonoissa, jopa hengenvaarallisissa olosuhteissa. Monissa tuotteissa on myös muovia, mikä voi hyvinkin päätyä luontoon tuhoamaan sitä.

Säästäminen ei siis ole vain sitä, että emme kuluta rahaa, vaan säästämme myös luontoa ja hyvinvointia. Mutta Wesley ei päättänyt tähänkään, vaan jatkaa ohjeissaan.

Anna kaikki, mitä voit.

Muuan Ananias-niminen mies myi yhdessä vaimonsa Safiran kanssa maatilan, 2 mutta pani vaimonsa tieten osan kauppahinnasta syrjään. Loput hän luovutti apostolien haltuun. Ap.t. 5:1–2

Kuten on jo tullut ilmi, tämä ei tarkoita äärimmäisyyksiin menemistä, että antaisimme kaiken pois. Se on oma lahjansa. Antaminenkin vaatii siis ymmärrystä, eikä sihen ole ehdottomia sääntöjä.

Esimerkkitekstissä Ananias ja Safira kokivat kovan kohtalon. Tapahtuma on aika järkyttävä ja herättää pohdintaa, että mistä on kyse. Kun kerran Jerusalemin seurakunnassa kaikki antoivat omaisuutensa seurakunnalle, niin pitäisikö meidänkin toimia samoin? Ja jos jostakin syystä en annakaan vaikkapa kolehtiin mitään, niin rankaiseeko Jumala minua?

Ensinnäkin, Ananias ja Safira eivät tehneet mitään väärin antaessaan omaisuudestaan vain puolet seurakunnalle. Pietari itsekin sanoo niin, kun hän puhuttelee Ananiasta. Rahat, jotka heillä oli, olivat heidän ja he olisivat saaneet tehdä niillä mitä tahansa. Tämä todistaa sen, että seurakunnassa ei ollut mitään sääntöä omaisuuden poisantamisesta. Todennäköisesti tämä tapa syntyi spontaanisti, kun ihmiset halusivat omistautua valtakunnan työlle ja toisaalta odottivat Jeesuksen palaavan hyvinkin pian. 

Myöhemmin Paavalin kirjeissä korinttilaisille nähdään sitten joitakin vaikutuksia, mitä tällä tavalla seurakuntaan oli. Se oli joutunut taloudellisiin vaikeuksiin ja tarvitsi muiden seurakuntien apua. Vaikka alku seurakunnassa meni hienosti, ajan kuluessa lahjoitetut varat hupenivat, uusia ihmisiä ei tullut seurakuntaan enää aivan yhtä suuria joukkoja ja seurakunnan väki oli riippuvaista seurakunnan tuesta, koska heillä ei ollut enää varallisuutta. Mutta onneksi siitäkin selvittiin. Alkuperäistä ongelmaa ei kuitenkaan olisi välttämättä tullut, jos oltaisiin noudatettu Wesleyn toista ohjetta ja oltu taloudenpidossa järkeviä ja maltillisia.

Mutta jos rahan pitäminen itsellä ei ollut Ananiaan ja Safiran ongelma, niin mikä se oli? Se oli valehtelu. He antoivat omaisuudestaan vain puolet, mutta väittivät antaneensa kaiken. He halusivat näyttää, että he ovat yhtä hyviä kuin muutkin, mutta samaan aikaan he halusivat pitää kuitenkin pienen säästön pahan päivän varalle. He siis valehtelivat, jotta näyttäisivät pyhemmiltä tajuamatta sitä, että ei rahan antaminen seurakunnalle tee kenestäkään pyhää, mutta siitä valehtelu tekee ulkokultaisen.

Tässä oli kyse siitä, että antamiseen ei ole yksioikoista sääntöä, eikä antaminen myöskään saa olla mikään muille näyttämisen keino. Niinpä Paavalin ohje korinttilaisille on hyvä: jokaisen tulee antaa omasta halustaan ja sen antamisen Jumala siunaa, koska se on vilpitöntä. Samoin Jeesus opetti köyhän lesken rovon kautta sitä, että meillä kullakin on annettavana eri määriä, mutta Jumala ei katso määrään, vaan sydämeen.

Sekä Paavalin että Jeesuksen ohje puhuvat siitä, että antaminen on jumalanpalvelusta. Vaikka rahan käyttävät ihmiset, se on jotakin, jonka annamme Jumalalle. Antamalla osoitamme tukemme hänen työlleen ja mahdollistamme, että se voi jatkua. Antamalla osoitamme kiitoksemme hänelle, koska olemme saaneet häneltä niin paljon, niin haluamme antaa jotakin takaisin. Antamalla osoitamme luottamusta häneen, koska luovumme omastamme uskoen, että hän pitää kuitenkin meistä huolen. Antaminen on varsin helppo tapa palvella Jumalaa. Miten sinä palvelet Jumalaa varoillasi?

Jaa tämä:
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.