Saako sapattina olla?

Kritiikki Jeesusta kohtaan kasvaa. Tämänkertaisissa kahdessa kertomuksessa kritiikki kohdistuu sapatin rikkomiseen. Huomion arvoista on, että näissä virheitä tunnutaan etsivän jo ihan suurennuslasilla. Jeesus on selvästi ylittänyt sen pisteen, jossa hän pelkästään jakaa mielipiteitä, ja hänestä on tullut liikehdinnän johtaja, jolla on todellisia vihamiehiä.

Kummankin tapahtuman pääajatus on siinä, että ihminen on tärkein ja muu tulee sen jälkeen. Jos jokin laki, oli se kuinka jumalallinen meidän mielestämme tahansa, aiheuttaa ihmiselle kärsimystä, on jossakin vikaa. Tämän pohjalta voimme todeta, että metodismin isä John Wesley oli omaksunut tämän hyvin.

Hän oli valmis muuttamaan omia näkemyksiään ja jopa rikkomaan kirkon oppia vastaan viedäkseen evankeliumia eteenpäin ja auttaakseen ihmisiä. Niinpä hän suostui pitämään ulkoilmatilaisuuksia, vaikka piti sitä epähurskaana, hän nimitti naisiakin saarnaajiksi, hän jopa uhmasi kirkkonsa järjestystä ja otti omiin käsiinsä oikeuden nimittää ja vihkiä pappeja uuteen kirkkoon Amerikassa.

Eräänä sapattina Jeesus kulki oppilaidensa kanssa pellon laitaa. Oppilaat alkoivat kulkiessaan katkoa viljantähkiä syötäväksi. Silloin fariseukset älähtivät Jeesukselle: »Katso nyt! Miten voit antaa oppilaidesi tehdä sellaista, mikä on kiellettyä sapattina?» Jeesus vastasi: »Ettekö ole lukeneet, mitä kuningas Daavid teki, kun hänen joukkonsa oli nälissään eikä ruokaa ollut? Se tapahtui siihen aikaan, kun Abjatar oli ylipappina. Daavid meni pyhäkköön ja söi uhrileipiä, vaikka ne oli tarkoitettu ainoastaan papeille. Hän antoi leipiä miehilleenkin.» Jeesus jatkoi: »Sapatti on ihmistä varten eikä päinvastoin. Minä Ihmisen Poikana olen myös sapatin herra.»

Jeesus meni taas synagogaan. Siellä oli mies, jonka käsi oli jäykistynyt. Paikalla oli myös fariseuksia. He pitivät silmällä, parantaisiko Jeesus sapattina. Jos niin tapahtuisi, he voisivat syyttää Jeesusta lain rikkomisesta. Jeesus sanoi miehelle, jonka käsi oli jäykistynyt: »Nouse ja astu esiin.» Sitten hän kysyi fariseuksilta: »Saako sapattina tehdä hyvää vai pahaa? Saako pelastaa ihmisen vai tappaa?» He eivät vastanneet mitään. Jeesus loi heihin vihaisen katseen mutta samalla suri heidän kovasydämisyyttään. Jeesus sanoi miehelle: »Ojenna kätesi.» Mies ojensi, ja käsi tuli ennalleen. Fariseukset poistuivat paikalta ja ryhtyivät heti suunnittelemaan Herodeksen hallinnon kannattajien kanssa, miten saisivat Jeesuksen tapetuksi.

Markus 2:23–3:6

Mitä varten sapatti on?

Ensimmäinen kertomus alkaa pellonreunalta hiukan ennen sadonkorjuun aikaa. Jeesus oli opetuslapsineen matkaamassa jonnekin ja ilmeisesti päivä oli ollut jo pitkä, koska opetuslapsilla oli nälkä. Tämä luo kontrastia edelliseen kertomukseen, jossa opetuslapsia kyseenalaistettiin siitä, että he eivät paastonneet.

Opetuslapset ratkaisevat nälkäongelmansa alkamalla katkoa tähkäpäitä ja syödä viljanjyviä. Tämä oli Mooseksen lain varjolla täysin luvallista. Mooseksen laki itse asiassa jopa ohjeisti viljelijöitä jättämään esimerkiksi pellon reunat leikkaamatta, jotta köyhät voivat kerätä niistä itselleen viljaa. Opetuslapset toteuttivat siis eräänlaista jokamiehenoikeuttaan.

Mutta päivä, jona he näin tekivät oli sapatti. Ja fariseukset ovat salaman paikalla älähtämässä, että noin ei saa tehdä, sillä sapattina ei ole lupa valmistaa ruokaa. Syytös kuulostaa yhtä järjettömältä kuin fariseusten yllättävä ilmestyminen paikalle.

On hyvin tulkinnallista, onko tähkien katkominen ja syöminen ruuan valmistamista vaiko ei. Siksi onkin mielenkiintoista, että fariseukset keskittävät huomionsa juuri siihen. Tilanteessa olisi ollut nimittäin paljon selkeämpikin sapattirikkomus: liikkuminen sapattina.

Mooseksen laki määräsi, että sapattina kaikki työ oli kiellettyä ja se sisälsi myös turhan liikkumisen. Juutalaiset oppineet olivat myöhemmin kehittäneet ilmeisesti Joosuan kirjan (3:4) pohjalta säännön, että sapattina sai liikkua 2000 kyynärää eli noin 800 metriä. Jäädessään kiinni pellon reunalla opetuslapset olivat varmasti liikkuneet enemmän kuin sallitun matkan.

Ongelma fariseusten kannalta siinä oli kuitenkin se, että aikojen saatossa oli keksitty useita erilaisia keinoja kiertää määräys. He eivät siis voineet olla täysin varmoja, että käyttivätkö opetuslapset jotakin niistä ja silloin he olisivat joutuneet väittelemään lain tulkinnasta. Ruuanvalmistuskäskyn kohdalla he olettivat ehkä olevansa varmemmalla pohjalla.

Jeesus vastaa fariseusten syytökseen viittaamalla Daavidiin. Vastaus on erikoinen, koska Jeesus kertoo tapauksesta omalla tavallaan. Jeesuksen idea vastauksessa on, että Daavid olisi ottanut itse näkyleipiä, joita vain papeilla oli lupa syödä. Kuitenkin itse raamatunkertomuksen mukaan kyseiset näkyleivät oli jo vaihdettu uusiin ja pappi Ahimelek (ei Abjatar, joka oli hänen poikansa) antoi ne heille, kun Daavid oli vakuuttanut, että he täyttävät pyhyysehdot.

Jeesuksen kertomus ei siis lähtökohtaisesti rinnastu kovin hyvin opetuslasten toimiin. Mutta se kuitenkin vihjaa siihen, että kummassakin on kyse tulkinnasta. Aikojen saatossa nimittäin esimerkiksi näkyleipiä koskevat toimintaperiaatteet olivat tiukentuneet, kuten sapattiakin koskevat säännöt. Siinä missä Abjatar toimi ihan oikein omana aikanaan, Jeesuksen aikana se olisi olisi ollut täysin mahdotonta.

Kertomuksen päätteeksi Jeesus vielä tuo esille sapattikäskynkin päätarkoituksen: se on ihmistä varten eikä ihminen sitä varten. Sapattikäskyä ei oltu alunperinkään tarkoitettu orjuuttamaan ihmistä, vaan parantamaan tämän hyvinvointia. Tilanteessa, jossa sapattikäsky päinvastoin kurjistaa ihmisen asemaa, se ei toimi oikealla tavalla. Tämän periaatteen mukaan Daavid pystyi Jeesuksen mukaan ottamaan näkyleipiä, vaikka ne eivät olisi hänelle kuuluneet ja sen mukaan myös opetuslapset saattoivat nälkäisinä katkoa tähkiä pellosta nälkäänsä, vaikka se olisi nähtykin työnä.

Jeesus ei jätä asiaa tähän ja perustele vain inhimillisillä tarpeilla, vaan myös paljon suuremmilla, jo luvun alussa alkaneella teemalla: Ihmisen Poika on sapatin Herra. Tässäkään Ihmisen Poika ei tarkoita yleisesti ihmissukua, vaan Jeesus viittaa nimityksellä itseensä. Hänellä on todellinen valta määrittää sapatin sisältö, koska hän itse on sen asettanutkin.

Saako sapattina parantaa?

Toinenkin kertomus keskittyy sapattikysymykseen. Tällä kertaa ollaan synagogassa. Kertomus kuvaa hyvin sitä, että Jeesus osallistui säännöllisesti synagogan sapattipalvelukseen. Synagogassa oltiin jo evankeliumin alussa, jolloin Jeesuksen kerrotaan myös opettaneen siellä. Tällä kertaa tärkeimpänä erona on se, että paikalla olleet fariseukset keskittyivät etsimään Jeesuksen käyttäytymisestä jotakin syytä tai virhettä.

Parhaimmaksi vaihtoehdoksi fariseukset olettivat sitä, että Jeesus parantaisi paikalla olleen miehen jäykistyneen käden. Tälläkin kertaa Jeesus tietää heidän ajatuksensa ja tuntuu oikein provosoidakseen täyttävän heidän odotuksensa. Lisäksi hän tekee asiasta myös opetuksen.

Jeesuksen fariseuksille osoitettu kysymys on yksinkertainen, johon fariseuksetkin olisivat vastanneet odotettavalla tavalla: tietenkin sapattina saa tehdä hyvää. Kysymystä oli pohdittu oppineiden kesken jo ennen Jeesuksen aikaa ja oli tultu siihen tulokseen, että sapattia voi todella rikkoa tehdäkseen hyvää. Kuitenkin syyn tulee olla erityisen merkittävä, kuten hengenhätä, mihin Jeesus kysymyksessään viittaakin.

Tosin parantamisen kohteena olevan miehen ei voi olettaa olevan hengenhädässä. Parantaminen voitaisiin siis suorittaa yhtä hyvin illallakin sapatin päätyttyä. Mutta Jeesuksen kysymyksessä on myös syvempi merkitys, minkä fariseuksetkin ehkä huomasivat, mikä myös lisäsi heidän vaikenemistaan kysymyksen edessä.

Kysymys nimittäin oli samalla syytös fariseuksia kohtaan. He olivat paikalla etsimässä vikoja Jeesuksesta, siis tekemässä pahaa. Lisäksi etsiessään vikoja, he toivoivat saavansa tarpeeksi suuren syyn syyttääkseen Jeesusta jopa kuolemanrangaistukseen johtavasta rikoksesta. Vastapainona tälle oli, että ylipäätään oli varsin epäselvää, miten Jeesus parantaessaan olisi rikkonut sapattia. Hänhän ei toiminut lääkärin tavoin, jonka voidaan nähdä tekevän työtään yrittäessään parantaa potilasta. Jeesuksen ”työ” oli korkeintaan rukous sairaan puolesta ja ehkä käden laittaminen tämän päälle.

Kertomus on tärkeä myös siinä, että se kuvaa Jeesuksen tunteita. Hän tunsi vihaa ja surua tai sääliä fariseusten kovasydämisyyden eli epäuskon vuoksi. Viha johtui fariseusten ymmärtämättömyydestä ja rakkaudettomuudesta. Suru tai sääli taas kertovat Jeesuksen rakkaudesta jopa häntä vihaavia kohtaan, koska he ovat niin eksyksissä.

Kertomus päättyy erikoiseen tapahtumaan. Fariseukset lähtivät heti paikalta, ilmeisesti vihaisena ja loukkaantuneina, ja he alkavat yhdessä Herodeksen hallinnon kannattajien kanssa suunnitella Jeesuksen tappamista. Tämä on erikoista, koska nämä kaksi ryhmää eivät tulleet normaalisti toimeen keskenään. 

Herodeksen suku ei ollut juutalaisia ja siksi heidät nähtiin vallananastajina ja roomalaisten kätyreinä. Herodesten kannattajat taas nähtiin maanpettureina. Lähtökohtaisesti juutalaiset taas toivoivat ja odottivat itsenäisyyden aikaa, jolloin aito juutalainen olisi heidän kuninkaansa.

Vihollisuus kahden ihmisryhmän välillä hälveni kuitenkin yhteisen vihollisen edessä. Jeesushan uhkasi kummankin ryhmän asemaa. Fariseuksille hän oli uhka hengellisenä johtajana, herodilaisille taas mahdollisena kapinoitsijana.

Miten meidän tulisi suhtautua sapattiin?

Nämä sapattia koskevat kertomukset nousevat Jeesuksen ajan juutalaisesta arjesta ja hengellisyydestä. Fariseusten esittämä kritiikki on ymmärrettävissä myös sen ajan kansallistunnon kautta. Sapatti nähtiin asiana, joka oli olemassa jo ennen luomista ja jota myös Jumala luomiskertomuksen mukaan noudatti. Sapattikäsky ei ollut myöskään tavanomainen käsky, vaan se oli myös merkki Jumalan kansaan kuulumisesta. Sen rikkominen oli Jumalan ja Israelin välisen liiton rikkomista.

Kristinuskon alkuaikoina viikon ensimmäinen päivä eli sunnuntai, Jeesuksen ylösnousemuspäivä, sai pikku hiljaa juutalaisen sapatin paikan. Sunnuntaihin liitettiin samoja ajatuksia kuin sapattiin, se on lepopäivä, mutta myös Jumalalle pyhitetty päivä, jolloin tulee osallistua jumalanpalvelukseen.

Nykyaikana säännöllinen lepopäivä on paikoin jopa mahdottomuus. Vaikka meillä on vain viisipäiväinen työviikko, työn luonne on muuttunut niin paljon, että monella voi olla viikonlopputöitä ja vapaata vastaavasti viikolla. 

Mutta kuten Jeesus opettaa, ihminen ei ole sapattia varten vaan sapatti ihmistä varten. Sapatti, lepopäivä, on tarkoitettu ihmisen hyödyksi. Siksi pääsääntönä sapatin suhteen voi pitää sitä, että lepopäivää pitäisi muistaa ja pystyä pitää. Lepopäivän ei kuitenkaan tarvitse olla pelkkää joutenoloa, vaan saa tehdä myös asioita, joista pitää.

Mitä tulee lepopäivän pyhittämiseen, niin tietenkin olisi hyvä, jos jokaisella olisi Jeesuksen tavoin vakiintunut tapa osallistua säännöllisesti jumalanpalvelukseen. Se ei kuitenkaan voi olla pakko. Ja toisaalta esimerkiksi Lutherin mukaan kristityn tulisi pyhittää jokainen päivä, ei vain sunnuntai.

Jaa tämä:
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.