Psalmi alkaa ohjeistuksella laulunjohtajalle. Viittaus Daavidiin saattaa tarkoittaa jotakin tiettyä sävelmää. Kyseessä olisi siis ohje laulunjohtajalle, että laulu lauletaan, kuten Daavidin laulu. Joka tapauksessa laulu on tehty kuorolauluksi, jota lauletaan temppelissä. Jatka lukemista Psalmi 36: Pahuuden ansat ja Jumalan armo
Aihearkisto: Eksegeesi
Psalmi 35: Herra, valvo minun oikeuttani
Psalmi on osoitettu Daavidille, mutta se ei sisältönsä puolesta välttämättä sovi hänen elämänsä tilanteisiin ellei kyseessä ole varhaiskauden teos. Psalmin kirjoittaja pyytää Jumalaa toimimaan oikeamielisenä tuomarina hänen ja syyttäjiensä välillä. Daavid kuninkaana oli maansa ylin oikeudenkäyttäjä, eikä siis ainakaan Daavidin kuningasaikana voinut tulla tilannetta, jossa hänet olisi vedetty oikeuteen syytettynä. Eikä sellaisesta tilanteesta kerrota Raamatussakaan. Jatka lukemista Psalmi 35: Herra, valvo minun oikeuttani
Uskon ja rukouksen esikuva Nooa
Nooa on varmasti yksi Raamatun parhaimpia esimerkkejä uskosta ja sen mukaan toimimisesta.
Nooa sai Jumalalta käskyn rakentaa arkki vedenpaisumuksen varalle. Nooa totteli, vaikka ei ollut mitään takeita tulvan tulosta ja mittava rakennusprojekti sai varmasti osakseen paljon pilkkaa. Jatka lukemista Uskon ja rukouksen esikuva Nooa
Psalmi 34: Pelastuneen kiitoslaulu
Psalmin päällekirjoituksen mukaan se on kirjoitettu 1. Sam. 21:n tapahtumiin viitaten. Päällekirjoituksen kirjoittajalle on ilmeisesti tullut kuitenkin virhe, koska Samuelin kirjan mukaan kuninkaan nimi oli Akis ja Abimelek oli samassa luvussa mainitun profeetan nimi. On myös mahdollista, että psalmin kirjoittaja käyttää nimeä Abimelek kuninkaan virkanimenä (vrt. 1. Moos. 20:2) samaan tapaan kuin käytämme nimityksiä farao tai keisari. Joka tapauksessa päällekirjoitus eli ensimmäinen jae on todennäköisesti lisätty psalmiin jälkeen päin, kun psalmeja alettiin kokoamaan yhteen ja tarvittiin nimiä ja kuvauksia erottamaan psalmit toisistaan. Jatka lukemista Psalmi 34: Pelastuneen kiitoslaulu
Rukoilijan esikuvat Aadam ja Eeva
1. Mooseksen kirjan ensimmäiset luvut kertovat siitä, miten Jumala loi maailman ja miten paha tuli maailmaan ihmisen syntiinlankeemuksen kautta. Tärkeimmät luomiskertomuksen opetukset kertovat Jumalasta luojana ja maailman ylläpitäjänä sekä ihmisen asemasta luomakunnassa. Luomiskertomus voi myös opettaa meille jotakin rukouksesta. Jatka lukemista Rukoilijan esikuvat Aadam ja Eeva
Psalmi 33: Laulakaa Herralle uusi laulu
Psalmi 33 on seurakunnallinen ylistyslaulu. Se on ainoa Psalmeista 3-41, joka ei sisällä mainintaa kirjoittajasta. Tämä ja se, että edellinen psalmi loppuu samoihin ajatuksiin, millä tämä alkaa, on ajateltu, että psalmit 32 ja 33 olisivat alunperin olleet samaa psalmia. Jatka lukemista Psalmi 33: Laulakaa Herralle uusi laulu
Miksi Jumala halusi tappaa Mooseksen?
Vanhaa testamenttia lukiessa Jumalan toiminta saattaa herättää kummastusta. Hän tuntuu olevan äkkipikainen ja ailahteleva. Ero Uuden testamantin antamaan jumalakuvaan on niin suuri, että jotkut ovat jopa alkaneet ajatella, että kyse on eri jumalista. Jatka lukemista Miksi Jumala halusi tappaa Mooseksen?
Monikulttuurinen Raamattu
Viime aikoina on mediassa puhuttu paljon monikulttuurisuudesta, suvaitsevaisuudesta ja rasismista. Luonnollisesti me kristitytkin olemme ottaneet osaa tähän keskusteluun. Olemmeko kuitenkaan miettineet, mitä Raamattu ja Jumala sanoo näistä asioista? Jatka lukemista Monikulttuurinen Raamattu
Sefanjan karu sanoma: Ehkä löydätte piilopaikan
Profeetta Sefanja julisti Jumalan tuomiota kurittomasti elävälle kansalle. Tuomio tulisi olemaan totaalinen ja kertakaikkinen. Tässä kirjoituksessa pohdin erityisesti toisen luvun alkujakeita ja niiden sanomaa. Löytyykö toivoa langenneelle?
Jatka lukemista Sefanjan karu sanoma: Ehkä löydätte piilopaikan
Opettaako Raamattu polyteismiä? Osa 2: Psalmi 82
Psalmi 82 on niitä raamatunkohtia, jotka herättävät monissa hämmennystä. Siinä Jumala esitellään jumalien kokouksen johtajaksi. Helposti saattaa alkaa ajatella, miksi tällainen Psalmi on ylipäätään otettu mukaan Raamattuun. Tämähän on harhaoppia!
Tässä eksegeesissäni keskityn muun muassa tähän kysymykseen. Pyrin vastaamaan Psalmin herättämään kysymykseen ja selvittämään myös, mikä on tämän Psalmin sanoma tämän päivän lukijalle.
Jatka lukemista Opettaako Raamattu polyteismiä? Osa 2: Psalmi 82