Psalmi 38: Kärsivän rukous

Psalmi on katumuspsalmi ja sellaisena varsin samanlainen kuin psalmi 6. Tätä psalmia lukiessa nousee mieleen kysymys, mistä oikein on kyse. Tämä kysymys herää jo psalmin päällekirjoituksesta, jonka monimuotoisuus selviää erilaisia käännöksiä vertaillessa. Vuoden 1938 käännöksessä sanotaan ”syntiä tunnustettaessa”, vuoden 1992 käännöksessä puhutaan muistutusuhrin uhraamisesta, vuoden 1776 käännöksessä, kuten monissa äärimmäiseen sanatarkkuuteen pyrkivissä käännöksissäkin (esim. Aapeli Saarisalon Salmit ja Jobin kirja) puhutaan muistamisesta.

Tässä käytetty heprean sana (tsaachar) merkitsee perusmuodossaan muistamista, muistelemista ja ajattelemista. Tässä käytetty taivutusmuoto merkitsee muistuttamista tai oikeuteen haastamista, ilmituomista, kertomista ja muistouhrin uhraamista tai suitsuttamista. Huomaamme siis, että kaikki kolme mainittua käännöstä ovat oikeassa.

Psalmin sisältö auttaa myös, vaikkakin se lisää jossakin määrin kysymyksiä. Psalmin kirjoittaja lähtee liikkeelle Jumalan rangaistuksesta, joka häntä on kohdannut (jakeet 1-2). Tämän jälkeen hän siirtyy fyysisiin vaivoihin (jakeet 3-10). Sitten puhutaan läheisten hylkäämisestä (jae 11) samaan tapaan kuin Jobin kohdalla. Lopuksi kirjoittaja mainitsee myös vihollisensa, jotka tahtovat hänelle pahaa (jakeet 12-20). Psalmin lopussa pyydetään Jumalalta apua (jakeet 21-22).

Puhtaana synnintunnustuksena psalmi on outo, vaikkakin samaan aikaan myös ymmärrettävä. Kirjoittaja kuvaa huonoa oloaan, joka saa myös fyysisiä mittoja. Hän kokee kärsivänsä rangaistusta syntiensä tähden. Tämän vuoksi hän on myös menettänyt ystävänsä. Kaiken tämän johdosta hän tunnustaa syntisyytensä ja katuu niitä (jae 18).

Puhe vihamiehistä on se, joka herättää kysymyksiä. Tuntuu kuin kirjoittaja haluaisi siirtää osan syntisyydestä muille. Etenkin, kun hän vakuuttaa, että vihamiehet vihaavat häntä syyttä (jae 19). Vihamiestenkin osa rangaistuksen toimeenpanijoina on toki Vanhan testamentin kokonaisuuden kannalta ymmärrettävä. Jumala rankaisi Israelia useat kerrat lähettämällä tai sallimalla pakanakansojen hyökätä ja hävittää Israelia.

Päällekirjoituksen kääntäminen muistouhrin uhraamiseksi tai suitsuttamiseksi voi tehdä psalmista hieman ymmärrettävämmän kokonaisuudessaan. Käännösvaihtoehtojen moninaisuus perustuu tulkintaan. Käytetty sana merkitsee kuitenkin sitä, että psalmia laulettiin uhritoimituksen aikana, kun hyvälle tuoksuva alttariuhriosa kannettiin esiin (vrt. 3. Moos. 2:2).

Psalmi ei siis olisi vain synnintunnustusta, vaan yleistä rukousta Jumalan puoleen, jotta Jumala auttaisi hädässä. Tällaisena psalmi toimii siis rukouksena, joka yhdessä uhrin kanssa muistutti Jumalaa häneen turvaavasta, joka kylläkin on syntinen, mutta kuitenkin Jumalan kansaan kuuluva.

Psalmissa sairauden perimmäiseksi syyksi annetaan vanhatestamentillisesti sairaan omat synnit. Koska psalmin kuvaukset voivat yhtälailla olla kuvausta psykosomaattisesta synnintunnosta, jossa itsesyytös tuntuu jo fyysisenä kipuna, tämä väite on ymmärrettävä. Uuden testamentin opetuksen mukaan emme voi kuitenkaan hyväksyä ajatusta, että sairaus olisi automaattisesti sairaan synnin syytä.

Toisaalta ei tämä psalmikaan väitä niin, ainakaan aivan kokonaan. Maininta ystävien karttamisesta ja vihamiesten pahantahtoisuudesta viittaavat juuri samaan ilmiöön, kuin Jobinkin kohdalla, jossa Jobin läheiset tulkitsivat automaattisesti Jobin kärsimysten johtuvan hänen synneistään.

Koko Raamatun ilmoituksen pohjalta voimme kuitenkin todeta, että sairautemme johtuvat aina synnistä, vaikkaan eivät välttämättä omista synneistämme. Elämme syntiinlangenneessa maailmassa, jonka yksi kirous sairaus on. Sairaus ja kärsimys eivät siis ole rangaistusta yksittäisistä teoista, vaan ennemminkin yleistä seurausta ihmiskunnan syntisyydestä.

Psalmista pilkahtelee myös vahva armo. Jakeessa 16 kirjoittaja pyytää Jumalaa avukseen, jotta hänen vihamiehensä eivät pääsisi iloitsemaan hänen lankeemisestaan. Loppujen lopuksi uskovan lankeemus tuottaa myös vahinkoa myös Jumalalle, koska Jumala on ilmoittanut rakastavansa ja huolehtivansa meistä.

Kirjoittaja myös ilmaisee uskonsa Jumalan armoon siinä, että vaikka hän tiedostaa kärsimystensä johtuvan myös hänen omista teoistaan, hän uskaltaa pyytää Jumalaa apuun. Kaikesta huolimatta hän uskaltaa odottaa apua ja pelastusta Jumalalta. Siksi hän voimakkaasti pyytää Jumalaa rientämään ja kiirehtimään auttamaan itseään. Tämä on erityisen vaikuttavaa, sillä tuossa kulttuurissa juoksemista ei pidetty arvokkaana.

Jaa tämä:
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *