Psalmi 39 on hyvää jatkoa parille edelliselle psalmille. Vuosien 1933 ja 1992 käännöksissä on huomattaviakin eroja, mutta näyttäisi siltä, että uudempi käännös keskittyy tekstin taustalla olevan ajatuksen esille tuomiseen, kun vanhempi käännös taas pyrkii tarkempaan käännökseen.

Psalmin päällekirjoitus on mielenkiintoinen, sillä sen voi tulkita niin, että Psalmilla on kolme tekijää tai se on omistettu kolmelle. Laulunjohtajalle on psalmeissa usein esiintyvä ohje ja se kertoo, että tämä on ensinnäkin kuorolaulu ja toiseksi, että laulu lauletaan tietyllä tavalla. Tapa, jolla se lauletaan on Jedutunin mukaan.

Jedutun oli Daavidin aikainen laulunjohtaja (esim. 1. Aik. 16:41). Hän oli leeviläinen. Viittaus Jedutunin tapaan tarkoittaa joko tiettyä sävelmää tai sitten tapaa laulaa esimerkiksi äänissä.

Psalmin voi jakaa kolmeen pääosaan. Ensimmäinen osa (1-3) toimii johdantona. Toinen osa (4-6) selittää johdantoa. Kolmas osa (7-13) on rukous, jotta Jumala auttaisi ja antaisi synnit anteeksi.

Johdannossa kirjoittaja pyrkii olemaan hiljaa. Puhumattomuuden syyksi annetaan pyrkimys olla tekemättä syntiä. Ilmeisesti tämä liittyy tilanteeseen, jossa jumalaton menestyy ja Jumalaan uskova kärsii. Kirjoittaja ei siis tarkoita, että hän ei puhu mitään, vaan että hän ei halua valittaa ääneen tätä mielestään epäoikeudenmukaista tilannetta.

On vaikeaa nähdä niiden menestyvän, jotka tekevät väärin, kun itse pyrkii tekemään kaiken oikein ja joutuu vain kärsimään. Se saattaa johtaa jopa katkeruuteen. Kirjoittajan ratkaisu tähän on puhumattomuus, hän ei halua vatvoa asiaa, etenkään jumalattomien kuullen. Usein käykin niin, että pahennamme tilannettamme, kun alamme vain valittaa epäoikeudenmukaisuudesta. Pelkkä negatiivinen asenne ja sen julkituominen vain lisäävät negatiivisuutta, eivät paranna tilannetta.

Toisaalta murheen ja itseään vaivaavan asian pitäminen vain itsellä voi olla hyvinkin vaikeaa ja se saattaa myös lisätä ahdistusta. Niin psalmin kirjoittajankin kohdalla ja lopulta hän sortuu valitukseen.

Selitysosassa kirjoittaja alkaa antamaan syitä vaikenemiselleen. Jakeen 4 pyyntö muistaa elämän katoavaisuus asettaa asioita oikeaan mittasuhteeseen. Jumalattomien menestys on vain hetkellistä ja tässä mielessä psalmi sopii hyvin psalmin 37 läheisyyteen. Kirjoittajan näkökulma on kuitenkin itsessä, hänen elämänsä lyhyydessä.

Tämä on hyvä muistaa, sillä se auttaa myös ymmärtämään sitä, että toisten menestyksen ja hyvän onnen kadehtiminen on vain ajan tuhlausta. Tämän pohjalta on myös jakeen 6 hyvin saarnaajankirjamainen maininta kaiken turhuudesta ymmärrettävissä. Loppujen lopuksi maallisen omaisuuden kartuttaminen ei tuo todellista onnea, vaikka hetkellistä huvia ja turvaa se voikin tarjota.

Niinpä loppuosassa kirjoittaja alkaakin rukoilla Jumalan armoa puolelleen. Jakeessa 6 hän ilmoittaa kaiken olevan Jumalan varassa. Jumalattomien menestys ja uskovien kohtalo on kaikki Jumalan kädessä. Vain Jumala voi auttaa ja mitä enemmän, vain hän voi antaa synnit anteeksi.

Jakeen 12 viittaus muukalaisuuteen on myös vahva ilmaus, etenkin, kun kirjoittaja mitä ilmeisimmin kuitenkin on israelilainen ja Jumalan omaisuuskansaan kuuluva. Muukalainen viittaa henkilöön, joka asuu kotimaansa ulkopuolella. Hänellä ei ole maan kansalaisuutta eikä sen mukanaan tuomia oikeuksia. Mooseksen lain mukaan tällaisille muukalaisille tuli kuitenkin tarjota suojaa (esim. 2. Moos. 23:9). Kirjoittaja siis viittaa tällä Jumalan armoon, jota tarjotaan niillekin, jotka eivät sitä ansaitse.

Vaikka iso osa psalmista onkin synnintunnustusta tai armon pyytämistä, tämä ei kuitenkaan ole puhtaasti synnintunnustuspsalmi. Pikemminkin se on eräänlainen carpe diem -psalmi, joka kehottaa meitä elämään elämäämme ja tarttumaan tilaisuuksiin.

Elämä on liian lyhyt kadehtimiseen tai sen murehtimiseen, mitä itseltä puuttuu. Sen sijaan, kun perustamme elämämme Jumalan varaan, voimme elää elämäämme täysipainoisesti jopa vaikeuksien keskellä.