Psalmi 37 käsittelee samaa aihetta kuin Jobin kirjakin. Miksi pahat näyttävät menestyvän ja Jumalaan uskovat joutuvat kärsimään? Psalmi on alfabeettinen psalmi, jossa jokaisella heprean konsonantilla on kaksi jaetta. Poikkeuksena ovat jakeet 7, 20 ja 34, joista toinen jae ”puuttuu”. Lisäksi jakeessa 29 on väärä kirjain. Joka tapauksessa jaeparit luovat symmetrisen rytmin, jossa ensin annetaan kehotus tai lupaus ja sitten perustellaan se. Tätä kuvaa usein toistuvat ”sillä” ja ”mutta” -sanat.
Psalmin alku kuvaakin hyvin koko psalmia. Pahantekijöitä ei saa kadehtia, koska heidän menestyksensä on vain hetkellistä ja näennäistä.
Vaikka psalmi onkin nimetty jälleen Daavidin mukaan, siinä ei ole mitään selkeää viitettä johonkin Daavidin elämän tapahtumaan. Maan korostaminen (j. 3, 9, 11) viittaakin Daavidin jälkeiseen aikaan, pakkosiirtolaisuuteen ja sieltä paluuseen, jolloin monet muuttivat pois Palestiinasta erilaisten vainojen ja vaikeuksien vuoksi.
Ensimmäisen jakeen pohjalta voidaan päätellä, että psalmi on joko Jumalan puhetta häneen uskovalle tai sitten kirjoittajan puhetta joko todelliselle tai keksitylle kuulijalle. Jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi ottaen huomioon etenkin psalmin loppupuolella olevat viitteet kirjoittajasta (j. 25, 35). Vaikuttaisi siis siltä, että tämä psalmi on vanhemman ja kokeneemman uskovan rohkaisua ja opetusta nuoremmalle.
Psalmin sisällön voi jakaa kolmeen osaan. Pääosassa on jakeen yksi kehoitus olla vihastumatta tai kadehtia pahoja (1-2). Toiseksi keskitytään mielentilaan, jota tulisi vaalia (3-8). Psalmissa toistuu usein kehoitukset, kuten ”turvaa Herraan ja tee hyvää” (3), ”Hiljenny Herran edessä” (7).
Kolmantena psalmissa keskitytään antamaan syitä oikeaan mielenlaatuun pyrkimiselle 9-40). Ensimmäisenä syynä annetaan tuleva tuomio. Pahantekijät saavat ansaitsemansa rangaistuksen (9-15). Heidän menestyksensä on vain ajallista ja näennäistä. Se ei kestä, eikä auta heitä.
Toisena syynä on uskovien saama siunaus (16-40). Tähän siunaukseen liittyy useita seikkoja. Ensinnäkin uskovien osa on kaikesta huolimatta onnellisempi (16-24). Toiseksi uskovat saavat nauttia Jumalan varjelusta (25-26, 35-36).
Johtopäätöksenä psalmin sanomasta voi siis sanoa, että usko Jumalaan parantaa elämän laatua. Tähän liittyy kuitenkin mielenkiintoinen kysymys, joka nousee jakeita 25-26 lukiessa. Kirjoittaja sanoo, että hän ei ole koskaan nähnyt vanhurskasta hylättynä tai vanhurskaan lasten kerjäävän ruokaa.
Kuitenkin moni uskova joutuu elämään köyhyydessä ja jopa hyljättynä. Välillä näyttää siltä, että uskovalla ei ole minkäänlaista yliluonnollista varjelusta. Mistä siis on kyse? Halutaanko tässä puhua vanhurskauden laadusta ja tasosta. Mikäli uskovalla on ongelmia, ovat ne osoitus siitä, että hän ei ole tarpeeksi vanhurskas? Näinhän joissakin kristillisissä piireissä ajatellaan. Kun on oikeasti uskossa, ei ole ongelmiakaan.
Tästä ei kuitenkaan ole kyse. Psalmit, vaikka ovat osa Raamattua ja Jumalan sanaa, eivät ole minkään opin perusta. Niissä ei pyritä määrittelemään uskoomme kuuluvia asioita. Sen sijaan ne ovat rukouksia Jumalalle ja ihmisten tuntemuksia ja kokemuksia heidän etsiessään Jumalaa.
Tässäkin kirjoittaja haluaa painottaa Jumalaan uskovien parempaa osaa pidemmällä tähtäimellä. Yksi avainjae tämän ymmärtämiseksi on jae 16: ”Vanhurskaalla on enemmän iloa vähistä varoistaan kuin jumalattomalla paljosta tavarastaan.” Loppujen lopuksi uskovan puute ja kärsimyskin on parempi kuin jumalattoman ihmisen hetkellinen ilo.
