Ensimmäinen kunnollinen kosketukseni metodistikirkkoon oli Tampereen metodistiseurakunta, johon vaimoni kanssa liityimmekin. Olimme siellä jäseninä mukana toiminnassa viisi vuotta, jonka jälkeen muutimme Hankoon, jossa aloitin opiskelut pastoriksi. Opiskeluaikana kävimme kuitenkin toisinaan Tampereella vierailemassa. Jatka lukemista Millä ihmeen oikeudella?
Avainsana-arkisto: evankeliumi
Mikä on oikea motiivi tehdä hyvää?
Vanha vitsi kertoo tulipalosta kylässä. Paikalla oli paljon väkeä katsomassa ja tietenkin palokuntakin tuli paikalle. Kun palo oli saatu sammutettua, eräs sammutustyötä seurannut tarkkailija totesi palomiehille tietävästi, että ”Väärin sammutettu.”
Vitsi koskee lähinnä sitä, miten asioita tehdään, mutta kertoo myös motiiveista. Useinhan me saatamme miettiä, että onko jokin tekemämme asia oikea, jos sen tekee vääristä motiiveista. Me kristittyinä emme ole vapaita tästä pohdinnasta. Saatamme miettiä sitä jopa keskimääräistä enemmän. Mitä jos esimerkiksi ylpistymme hyvien tekojemme ansiosta saamistamme kiitoksista? Tai jos emme ollenkaan halua tehdä jotakin hyvää asiaa, mutta teemme sen silti, niin onko se kuitekaan Jumalan mieleen?
Tässä pohdimmekin kysymystä, mikä on oikea motiivi hyville teoille? Jatka lukemista Mikä on oikea motiivi tehdä hyvää?
Syntisten juhla
Koska minulla ei ole autoa ja muutenkin kannatan joukkoliikennettä, olen myös myötämielinen lappuliisoja eli pysäköinninvalvojia kohtaan. Olen kuitenkin huomannut, että monet autoilijat eivät oikein pidä heistä. Jos ei aina, niin ainakin useimmiten väärälle pysäköinnille löytyy hyviä selityksiä, eikä sakkoa pitäisi siksi kirjoittaa. Jatka lukemista Syntisten juhla
Jeesuksen valta
Markuksen evankeliumin ensimmäinen jae maalaa Jeesuksesta korkean ja mahtavan kuvan hallitsijana, todellisena keisarina. Jeesus on kuitenkin muutakin ja jo ensimmäisessä luvussa, hieman myöhemmin, Markus laajentaa kuvaa Jeesuksen vallasta. Jatka lukemista Jeesuksen valta
Kuningasten kuningas
Markuksen evankeliumi on lyhin evankeliumi. Se on myös toiminnantäyteisin evankeliumi. Jotkut kuvailevat Markusta Jeesuksen kärsimyshistoriaksi, jolla on pitkä esipuhe. Ajatus melko ymmärrettävä, kun katsoo evankeliumin rakennetta. Ensimmäiset kahdeksa lukua herätetään kysymystä siitä, kuka Jeesus on. Loput kahdeksan lukua käsittelevät Jeesuksen matkaa Jerusalemiin ja siellä tapahtuvaa tuomitsemista ja ristiinnaulitsemista. Jatka lukemista Kuningasten kuningas
Osaatko uudistua?
Uudistuminen on osa kristinuskoa. Se ei tarkoita vain uskoontuloa, vaan koko elämää. Raamatussa meitä kehotetaan uudistumaan kaiken aikaa. Ja sanotaan, että Jumalan armokin on uusi joka päivä. Jatka lukemista Osaatko uudistua?
Kuka kumman Jeesus?
Eräässä sketsissään stand-up koomikko Ismo Leikola pohtii kristinuskoa. Vaikka usein mieliin saattaa nousta erilaiset kirkkojen pedofiilikohut, keskinäiset riidat sekä keskiajan inkvisitiot ja ristiretket, kristinuskon varsinainen sanoma on tyystin toinen.
Ismo pohtikin, millaista olisi, jos ottaisi tosissaan kristinuskon opit. Ainakin se vaikeuttaisi huomattavasti uhkaamista. ”Jos et heti lopeta, niin käännän toisen posken.” tai ”Jos et lopeta, niin teen sinulle, niin kuin toivoisin itselleni tehtävän.” Jatka lukemista Kuka kumman Jeesus?
Johanneksen evankeliumin teologisia painotuksia
Johanneksen evankeliumissa painottuu korkea kristologia. Jeesus esitellään Jumalan Poikana, pre-eksistenttinä Sanana ja Messiaana. Evankeliumissa leimallisia ovat monet minä olen -lauseet ja Isä ja minä olemme yhtä -puheet, jotka välittävät tätä sanomaa. Kristologian rinnalla evankeliumissa käsitellään myös muun muassa soteriologiaa (Joh. 3:16 tutuimpana jakeena), ekklesiologiaa (paimen-puheet) ja eskatologiaa (muun muassa opetukset ylösnousemuksesta). Nämä kolme kietoutuvat tiiviisti kirjan kristologiseen painotukseen ja suodattuvat sen läpi.
Käsittelen tässä työssä kahta Johanneksen evankeliumin kertomusta, joista toisessa pääpainona on soteriologia ja toisessa eskatologia.
Jatka lukemista Johanneksen evankeliumin teologisia painotuksia
Jeesuksen vangitseminen – Synoptisten kertomusten vertailua
Tässä kirjoituksessani tutkin synoptikkojen perikooppia, jossa Jeesus vangitaan. Kertomus löytyy kaikista evankeliumeista, mikä tekee asiasta hieman mielenkiintoisemman. Selvitettävänä ei ole vain synoptikkojen keskinäiset erot, vaan pohdin jonkin verran myös Johanneksen panosta asiaan. Kirjoituksessani en niinkään paneudu selvittämään lopullisia syitä mahdollisille eroavaisuuksille, vaan tyydyn listaamaan niitä ja antamaan vaihtoehtoisia tulkintoja ja selityksiä niille.
Jatka lukemista Jeesuksen vangitseminen – Synoptisten kertomusten vertailua