Johanneksen evankeliumissa painottuu korkea kristologia. Jeesus esitellään Jumalan Poikana, pre-eksistenttinä Sanana ja Messiaana. Evankeliumissa leimallisia ovat monet minä olen -lauseet ja Isä ja minä olemme yhtä -puheet, jotka välittävät tätä sanomaa. Kristologian rinnalla evankeliumissa käsitellään myös muun muassa soteriologiaa (Joh. 3:16 tutuimpana jakeena), ekklesiologiaa (paimen-puheet) ja eskatologiaa (muun muassa opetukset ylösnousemuksesta). Nämä kolme kietoutuvat tiiviisti kirjan kristologiseen painotukseen ja suodattuvat sen läpi.

Käsittelen tässä työssä kahta Johanneksen evankeliumin kertomusta, joista toisessa pääpainona on soteriologia ja toisessa eskatologia.

1. Soteriologia: usko ylösnousseeseen on ainoa toivo

Ensimmäinen Johanneksen evankeliumin teemoja käsittelevä kohta minulla on Joh. 8:21–30, jossa Jeesus puhuu kuolemastaan. Jaksossa Jeesuksen poismenemisen lisäksi korostuu uskon välttämättömyys.

Tapahtumapaikkana on Jerusalem ilmeisesti lehtimajajuhlan aikaan (Joh. 7 kertoo Jeesuksen tulosta juhlaan). Aikaisemmissa katkelmissa Jeesus on opettanut ja keskustellut temppelissä (7:14, 28; 8:1, 20), joten voinee olettaa, että nytkin ollaan siellä ja häntä on tullut kuulemaan suuri väkijoukko.

Kertomuksen henkilöt ovat Jeesus, joka on opettamassa ja häntä kuulemaan tullut väkijoukko, joka kuvataan yhtenä ryhmänä. Väkijoukkoa kutsutaan heiksi (8:21) ja juutalaisiksi (8:22).

Jeesuksen puhe poismenemisestä on pitkälti samaa, mitä hän puhui aiemmin edellisessä luvussa (7:33–36). Myös kuulijoiden vastaus on suunnilleen sama ihmettelevä kysymys, minne Jeesus on lähdössä (8:22). Tällä kertaa keskustelu etenee kuitenkin hieman pidemmälle ja johtaa myös lopputulokseen.

Vaikka Jeesus oli puhunut samasta aiheesta aiemminkin, hänen kuulijansa eivät silti ymmärtäneet häntä. Tietenkin on mahdollista, että nyt paikalla olevat kuulijat ovat eri henkilöitä kuin edellisessä luvussa, eivätkä he siis ole kuulleet Jeesuksen aiempaa puhetta. Mielenkiintoista on kahden kohdan kuulijoiden erilaiset tulkinnat Jeesuksen sanoista. Ensimmäisessä kohdassa kuulijat arvelevat Jeesuksen lähtevän matkalle (7:35), kun tässä toisessa kohtaa kuulijat luulevat Jeesuksen uhkaavan itsemurhalla (8:22). Kummassakin tapauksessa kuulijat ymmärsivät Jeesuksen sanat väärin.

Keskustelun alkuosa kulkee jo tuttua uomaa, mikä on mahdollisesti ollut Jeesuksen retorinen keino. Ehdottomuudella hän on halunnut herättää kuulijoiden mielenkiinnon ja saada heidät kyselemään lisää. Kun mielenkiinto on nyt saatu, Jeesus lausuu tämän katkelman ydinajatuksen: ”Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että minä olen se joka olen, te kuolette synteihinne.” (8:24) Perusteena tälle on Jeesuksen ja hänen kuulijoidensa erilainen alkuperä, juutalaiset ovat alhaalta ja Jeesus ylhäältä. (8:23) Todennäköisesti tämä tarkoittaa sitä, että Jeesuksen alkuperä on jumalallinen, kun taas juutalaiset ovat ihmisiä¹.

Kuulijat eivät ymmärrä Jeesuksen lausuntoa ja mahdollista samaistumista Jumalaan minä olen -väitteellä². Niinpä he kysyvät, kuka Jeesus on (8:25). Jeesuksen turhautuminen paistaa läpi, mutta hän kuitenkin vastaa melko tutulla johannekselaisella kommentilla siitä, että hän tekee vain lähettäjänsä tahdon ja puhuu vain, mitä Isä on opettanut (8:26–29). Hän myös toistaa minä olen -väitteen jakeessa 28 samaistamalla itsensä toistamiseen Jumalaan.

Lopuksi Jeesus käyttää korottaa-verbiä ilmeisen kaksoismerkityksellisesti (8:28). Päällimmäisenä on viittaus ristiinnaulitsemiseen. Samaa sanaa käytetään Joh. 3:14:ssä, jossa Jeesuksen korottamista, siis ristiinnaulitsemista, verrataan Mooseksen valmistamaan vaskikäärmeeseen, jota katsomalla käärmeenpureman saaneet israelilaiset parantuivat. Samalla tapaa tuon kohdan mukaisesti jokainen korotettuun Jeesukseen uskova pelastuisi, kuin tapahtuu tässäkin kohdassa. Toinen merkitys korotus-verbille on arvossa pitäminen. Jeesuksen sanat siis saattavat sisältää ajatuksen siitä, että kun juutalaiset³ alkavat uskoa Jeesukseen ja siis korottavat hänet, he ymmärtävät, kuka hän on ja mitä hän tekee.

Lopputuloksena monet Jeesusta kuulevat uskoivat häneen. Tämä usko ei ilmeisesti kuitenkaan ollut kovinkaan vilpitöntä tai ainakaan kestävää, sillä jo seuraavassa kertomuksessa nämä samat kuulijat ovat kyseenalaistamassa Jeesusta ja hänen opetuksiaan⁴. Joka tapauksessa Jeesuksen sanat olivat olleet vakuuttavia, niin että aikaisemmin ihmeitä uskonsa pohjaksi vaatineet ja odottaneet (2:32) uskoivat nyt myös ilman erityisiä tunnustekoja⁵.

 

2. Eskatologia nyt: kuolleista herättäminen ikuisen elämän kuvana

Toinen Johanneksen evankeliumin teemoja käsittelevä kohta minulla on Joh. 11:1–57, jossa pääpaino on Lasaruksen herättämisessä kuolleista. Jaejaksosta näkyy hyvin Johanneksen eskatologinen näkemys, jossa tulevaisuus ja nykyisyys nivoutuvat yhteen. Iankaikkinen elämä alkaa jo nyt (11:25–26).

Kertomus alkaa tuntemattomasta paikasta, joka ehkä oli Jordanin itäpuolella⁶. Kommentaarit jakautuvat tässä jonkin verran siitä, mistä paikasta olisi kyse. Yhtenä vaihtoehtona on toinen Betania Jordanin itäpuolella⁷ tai ainakin Perean alue⁸, jossa tämä Betania sijaitsi. Joka tapauksessa paikka sijaitsi melko kaukana, koska Martan ja Marian kotikylään, siihen toiseen Betaniaan, saavuttuaan Lasarus oli ollut haudattuna jo neljä päivää, vaikka hän oli odottanut vain kaksi päivää saatuaan viestin Lasaruksen kuolemasta (11:6, 17). Lasarus oli siis ehkä jo kuollut, kun Jeesus sai viestin ja joka tapauksessa hän olisi ollut kuollut, vaikka Jeesus olisi lähtenyt heti matkaan.

Jaejaksossa on useita henkilöitä tai ryhmiä, jotka eivät kuitenkaan kaikki ole suoraan kosketuksissa toisiinsa. Jeesus on tietenkin kertomuksen päähenkilö. Ensimmäisenä ryhmänä on opetuslapset (11:1–16). Opetuslapset tuntuvat suhtautuvan tietoon Lasaruksen sairaudesta ja jopa kuolemasta varsin välinpitämättömästi. Opetuslasten päähuolena on vihamieliset juutalaiset, jotka vain hieman aiemmin olivat koettaneet kivittää Jeesuksen (10:31, 39)⁹. Mielenkiintoista on, että kertomuksessa ei tämän jälkeen enää mainita opetuslapsia, vaikka Jeesus perustelee viivyttelyään ja Juudeaan palaamista juuri sillä, että opetuslapset voivat näin kasvaa uskossa¹⁰.

Opetuslasten ajatuksia ei kovinkaan paljoa kertomuksessa esitellä. Enemmänkin silmiin pistää hiljaisuus. Näyttää siltä, että opetuslapset eivät odota Jeesuksen tekevän ihmettä ja kun hän aikoo lähteä sellaista tekemään, he koettavat estää vedoten aikaisempiin vaikeuksiin. Jakeessa 11:12 on kirjattuna opetuslasten vastaus Jeesuksen mainintaan Lasaruksen nukkumisesta. Jos hän kerta nukkuu, niin hän varmasti paranee. Opetuslapset ymmärsivät Jeesuksen sanat väärin, ehkä tahallaan ja Jeesus joutui korjaamaan heidän käsityksiään.

Toisena ryhmänä on Lasarusta surevien joukko, jonka ”puhemiehenä” toimivat Lasaruksen siskot Martta ja Maria. Keskustelu käydään enimmäkseen Martan ja Jeesuksen välillä. Martta osoittaa heti alussa uskonsa Jeesuksen parantamiskykyihin ja jopa tuntuu ajattelevan, että Jeesus voi herättää Lasaruksen kuolleista (11:21–22)¹¹. Myös Maria ja muu suruväki uskoi Jeesuksen kykyyn parantaa, mutta piti tilannetta nyt menetettynä. (11:32, 37).

Kuitenkaan Martta ei näytä todella uskovan siihen mahdollisuuteen, että Jeesus voisi herättää Lasaruksen kuolleista, vaan hän näkee kuolleistaheräämisen koskevan vain viimeisenä päivänä tapahtuvaa ylösnousemusta (11:24)¹². Tässä on ehkä taustalla juutalainen uskomus sielun lähtemisestä ruumiista¹³. Sen mukaan kuolleen sielu olisi ensimmäiset kolme päivää ruumiin lähettyvillä ja henkiin herättäminen oli vielä mahdollista. Neljäntenä päivänä, mitä Johannes korostaa kertomuksessaan kahdesti (11:17, 39), sielu uskomuksen mukaan lähtee lopullisesti, eikä herättäminen ole enää mahdollista.

Vastauksessaan Martalle Jeesus lausuu Lasarus-kertomuksen ydinsanoman¹⁴: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (11:25–26) Tämän väitteen Martta hyväksyy oikeana (11:27). Martan uskon perustana on käsitys siitä, että Jeesus on Jumalan Poika ja Messias¹⁵. Kun Jeesus ryhtyy kuolleistaherättämistoimitukseen Martta kuitenkin vielä selvästi epäilee ja osoittaa näin sen, että hän ei lopulta ymmärtänyt Jeesuksen väitettä. Martta vastustelee Jeesuksen pyyntöä siirtää kivi pois Lasaruksen haudan suulta (11:38–40). Tämän vastustelun Jeesus tyrmää toistamalla väitteensä toisessa muodossa ja herättämällä Lasaruksen.

Tämän jälkeen Martasta ja Mariasta saati heidän reaktioistaan ei kerrota tässä kertomuksessa. Sen sijaan kirjoittaja mainitsee niiden monien Lasarusta suremaan tulleiden juutalaisten alkaneen uskoa Jeesukseen tämän ihmeen vuoksi (11:45). Kaikki eivät kuitenkaan uskoneet, vaan osa meni kantelemaan tapahtuneesta fariseuksille, joka onkin kertomuksen viimeinen ryhmä.

Fariseukset tulevat mukaan kertomukseen aivan lopussa ja he reagoivat lopputulokseen. Fariseusten käsityksistä ylösnousemukseen tai muuhunkaan ei kerrota mitään. Tosin näyttää siltä, että he uskoivat Jeesuksen tekemien ihmeiden olevan todellisia ihmeitä (11:47). Samalla tapaa kuin kertomuksen alun opetuslapset, myös fariseukset tuntuvat olevan melko välinpitämättömiä tapahtuman suhteen. Sen sijaan heidän suurimpana huolenaan on Jeesuksen herättämä kiinnostus muissa ihmisissä, joka saattaa johtaa kapinaan ja ongelmiin roomalaisten taholta (11:47–48)¹⁶.

Fariseuksia ajaa pelko aseman menettämisestä, mikä ilmenee fariseusten sanoista: ”silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme” (11:48). Ratkaisuna ongelmalle ylipappi Kaifas ehdottaa Jeesuksen tappamista (11:50). Kirjoittaja liittää Kaifaksen ratkaisuun mielenkiintoisen elementin¹⁷: Koska Kaifas on ylipappi, hän esittikin tässä profetian Jeesuksen sovitustyöstä.

Kertomuksen lopulla, tällä mielestäni ehkä hieman keinotekoisella tulkinnalla ylipapin lausunnosta, Johannes kiteyttää Lasarus-kertomuksen eskatologisen sanoman, joka oli tullut ilmi jo jakeissa 11:25–26. Nyt tuo sanoma täydentyy, kun siihen liitetään Jeesuksen kuolema, joka kokoaa ”yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.” (11:52). Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus rikkoo kuoleman vallan, niin että jokainen Jeesukseen uskova tosiaan saa ikuisen elämän, jo nyt. Samalla kertomuksen kristologinen ja soteriologinen sisältö painottuu.

3. Johtopäätöksiä

Kummassakin katkelmassa Johanneksella välittyy vahva kristologinen sävy, johon sekoittuu Jeesuksen tehtävä ihmiskunnan pelastajana. Kertomukset ovat johdonmukaisia ja huolella laadittuja, mikä johtaa pohtimaan kirjoittajan panosta kertomuksen muodossa. Toisaalta tekstistä paistaa puhtaasti läpi kirjoittajan oma tulkinta, kuten ylipappi Kaifaan lausunnossa, toisaalta taas kertomusten päämäärätietoisuus tuntuu harkitulta.

En epäile, etteikö Johanneksen evankeliumi perustuisi oikeasti Jeesuksen elämään ja opetuksiin, mutta mielestäni kirjoittaja on muita evankelistoja enemmän käyttänyt kertomuksia sanomansa välittämiseen. Elämäkerran kirjoittaminen on ollut sivuseikka ja teologinen henkilökuva on pääosassa. Näin samat teemat toistuvat läpi kirjan kehittyen ja kirkastuen. Erilaiset puheet ja keskustelut vievät ajatuksia eteen päin ja haastavat myös lukijaa osallistumaan pohdintaan ja ottamaan kantaa.

 

4. Lähteet

Bruce, F.F.

1994 The Gospel & epistles of John. Grand Rapids, Michigan: Eerdmans.

Schulz, Siegfried

1992 Uuden testamentin selitys osa 4. Johanneksen evankeliumi. Helsinki: Kirjapaja.

Tenney, Merril C.

1997 Johannes, uskon evankeliumi. Keuruu: Aika.

 

1Bruce 1994, 192.

2Schulz 1992, 137.

3Tai kuka hyvänsä.

4Schulz 1992, 139.

5Bruce 1994, 196.

6Joh. 10:40 mainitsee, että Jeesus meni Jordanin ”toiselle puolelle”, joka tarkoitti itäpuolta. Voinee olettaa, että hän oli siellä saadessaan viestin Lasaruksen sairaudesta.

7Esim. Bruce 1994, 236 ja Schulz 1992, 159.

8Tenney 1997, 154.

9Tenney 1997, 158.

10Tenney 1997, 157–158.

11Bruce 1994, 243.

12Schulz 1992, 160–161.

13Bruce 1994, 243.

14Schulz 1992, 161.

15Bruce 1994, 245.

16Bruce 1004, 250.

17Schulz 1992, 164.