Eräässä sketsissään stand-up koomikko Ismo Leikola pohtii kristinuskoa. Vaikka usein mieliin saattaa nousta erilaiset kirkkojen pedofiilikohut, keskinäiset riidat sekä keskiajan inkvisitiot ja ristiretket, kristinuskon varsinainen sanoma on tyystin toinen.

Ismo pohtikin, millaista olisi, jos ottaisi tosissaan kristinuskon opit. Ainakin se vaikeuttaisi huomattavasti uhkaamista. ”Jos et heti lopeta, niin käännän toisen posken.” tai ”Jos et lopeta, niin teen sinulle, niin kuin toivoisin itselleni tehtävän.”

Monille saattaa kristinuskosta tulla mieleen vanhat kirkot, vanhat laulut ja vanhat ihmiset. Tylsää, ilotonta ja sen sellaista. Eräässä hengellisessä laulussakin jopa samaistetaankin synti ja ilo: ”Kaikki jäätkööt vaan, huvit, riemutkin maan. En käy synnin tietä, en.”

Kuitenkin samaan aikaan on syntynyt seurakuntia, jotka täyttyvät kaikenikäisistä, joissa soitetaan nykyaikaista musiikkia, ollaan iloisia ja elämänmyönteisiä.

Kaikki lähtee Jeesuksesta

Luonnollisesti Jeesuksella on iso vaikutus kristinuskoon. Hän on se, johon uskotaan. Kristinuskoon liittyvissä näkemyksissäkin kuva Jeesuksesta voi olla ratkaiseva.

Oliko Jeesus joku paimentolaisheimon saarnaaja, hengellinen opettaja vaiko peräti mielikuvitushahmo Joulupukin tapaan? Oliko hän sellainen kiltti pyhäkoulujeesus vaiko ankara tuomitsija?

Näkemys Jeesuksesta vaikuttaa siihen, miten näet kristinuskon riippumatta pidätkö itseäsi kristittynä vaiko et. Samalla meillä kaikilla on myös paljon opittavaa Jeesuksesta.

Yllätyksellinen Jeesus

Kovin moni ei sitä välttämättä tiedä, mutta Jeesus oli itse asiassa uudistaja. Enkä tarkoita pelkästään sitä, että hän Jumalan Poikana tuli uhraamaan itsensä maailman puolesta, jotta voisimme pelastua uskomalla häneen. Siis tavallaan perustamalla kristinuskon.

Jeesus oli uudistaja siinä, että hän pyrki siirtämään huomion uskonnollisista harjoituksista ja toimituksista yhteyteen ja lähimmäisten rakastamiseen. Jeesus sanoi muun muassa näin:

”Jos te ymmärtäisitte, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja’, te ette tuomitsisi syyttömiä.” Matteus 12:7

Vaikka juutalainen laki vaati uhraamaan Jumalalle, niin Jeesuksen mukaan tärkeämpää oli armahtavaisuus.

Jeesus oli uudistaja myös siinä, että omassa kulttuurissaan hän rikkoi erilaisia ihmisten välisiä rajoja. Hän vietti aikaa syntisten kanssa, mitä pidettiin pahana. Lisäksi hän parantaessaan sairaita oli myös spitaalisten kanssa, mikä oli suorastaan kiellettyä.

Henkilönäkään Jeesus ei ollut mikään tyypillisin hengellinen opettaja. Ensinnäkään hänellä ei ollut hengellistä koulutusta, vaan hän oli syrjäseuduilta kotoisin oleva rakennusmies. Hän ei myöskään ottanut oppilaikseen salonkikelpoisia herrasmiehiä, vaan tavallisia, jopa epätavallisia ihmisiä.

Hänen oppilainaan oli rähjäisiä kalastajia, vihattu veronkerääjä, ylpeä isänmaanystävä ja jopa tunnettu terroristi. Jeesusta katsomaan ja kuulemaan tulivat kaikki lapsista ja naisista lähtien jopa pitkien välimatkojen päästä.

Jeesus vastustaa jeesustelijoita

Nykyään, ainakin joskus, kutsutaan jeesustelijaksi sellaista, joka tuo esille toisten virheet, korostaa omaa erinomaisuuttaan ja muiden pahuutta. Jeesuksella on kuitenkin hyvin vähän yhteistä tällaisten henkilöiden kanssa.

Kyllä, Jeesus otti välillä hyvinkin voimakkaasti kantaa asioihin ja ihmisten tekemisiin. Mutta lähes poikkeuksetta nämä henkilöt, joita Jeesus moitti, olivat itse sellaisia, joita voisi kutsua jeesustelijoiksi.

Tavallisia ihmisiä, meitä syntisiä, Jeesus kohtasi ilman syytöksiä. Evankeliumeissa on harvemmin keskustelua, jossa Jeesus olisi etukäteen kehottanut jotakuta parannukseen. Sen sijaan suurin osa Jeesuksen kohtaamista ihmisistä vaikuttui kohtaamisesta niin paljon, että oma-alotteisesti halusi korjata tekemänsä vääryydet ja lähteä seuraamaan Jeesusta.

Jeesus sanookin Raamatussa, että hän ei ole tullut tuomitsemaan meitä, vaan etsimään ja pelastamaan meitä. Omat väärät tekomme, raadollisuutemme ja inhimillisyytemme johtavat meitä usein ongelmiin, ja niistä Jeesus haluaa meidät pelastaa.

Artikkeli on julkaistu Turun metodistiseurakunnan seurakuntalehdessä 2/14.