Koska minulla ei ole autoa ja muutenkin kannatan joukkoliikennettä, olen myös myötämielinen lappuliisoja eli pysäköinninvalvojia kohtaan. Olen kuitenkin huomannut, että monet autoilijat eivät oikein pidä heistä. Jos ei aina, niin ainakin useimmiten väärälle pysäköinnille löytyy hyviä selityksiä, eikä sakkoa pitäisi siksi kirjoittaa.
Mutta millaista on pysäköinninvalvojien elämä? Harva saa kiitosta työstään. Sen sijaan tulee mahdollisesti jopa haukkumisia, huutoa ja syyttelyä. Kuitenkin he tekevät vain työtään, eivätkä he ole niitä, jotka päättävät sakon määrän tai pysäköintisäännöistä.
Samankaltaisessa asemassa olivat Uuden testamentin ajan tullimiehet, publikaanit. He keräsivät tullimaksut kansalta paikoissa, joissa aikaisemmin oli ollut vapaa kulku. Osa tullimiehistä oli lisäksi epärehellisiä ja suhteettomia tullimaksujen perinnässään ja suorastaan riistivät kulkijoita. Kaiken lisäksi heidät nähtiin isänmaanpettureina, vihollisen kätyreinä, koska he olivat alkaneet ajaa miehittäjän asiaa.
Onkin yllättävää, että Markuksen evankeliumissa juuri tullimies on seuraava Jeesuksen kutsuma opetuslapsi Johanneksen, Jaakobin, Pietarin ja Andreaksen jälkeen.
Jälleen Jeesus lähti järven rantaan, ja ihmisjoukko seurasi perässä. Jeesus opetti heitä. Kulkiessaan tulliaseman ohi Jeesus näki Leevin, Alfeuksen pojan, istumassa ja sanoi hänelle: »Seuraa minua.» Leevi nousi ja lähti Jeesuksen mukaan.
Jeesus meni Leevin luo aterialle. Paikalla oli Jeesuksen oppilaiden lisäksi monia tullimiehiä ja muita syntisiä. He olivat alkaneet seurata Jeesusta. Oppineet fariseukset tuhahtivat Jeesuksen oppilaille: »Miksi hän viettää aikaansa tuollaisten kanssa?» Jeesus kuuli heidän sanansa ja vastasi: »Eivät terveet parantajaa tarvitse vaan sairaat. En ole tullut kutsumaan seuraani nuhteettomia vaan syntisiä.» Mark. 2:13-17
Markus aloittaa kuvauksensa samaan tapaan kuin ensimmäisten opetuslasten kutsumisenkin. Jälleen ollaan järven rannalla. Nyt kuitenkin mukana on jo seuraajia ja Jeesus opettaa heitä. Jeesus alkoikin melko pian julkisen toimintansa alun jälkeen suosia syrjäisiä paikkoja eikä enää oleskellut niin paljoa kaupungeissa.
Tällä oli useita hyviä puolia. Ensinnäkin paikat olivat kaupunkeja ja kyliä rauhallisempia. Toiseksi luonnossa löytyi helpommin paikkoja, jotka soveltuivat isomman joukon opettamiseen. Erityisesti järven ranta oli sellainen, koska vesi kuljettaa hyvin ääntä.
Leevin kutsu
Täällä, järven rannalla Jeesus kohtaa Leevin eli Matteuksen tulliasemalla. Kapernaum oli lähellä neljännesruhtinaiden Antipaksen ja Filippuksen hallintoalueiden rajaa. Se oli siis luonnollinen paikka tulliasemalle.
Leevin kutsussa on samanlaista hätkähdyttävää yhtäkkisyyttä ja välittömyyttä, kuin Pietarin, Andreaan, Johanneksen ja Jaakobinkin kutsussa. Kummassakin tapauksessa Jeesus kehottaa vain seuraamaan itseään ja nämä lähtevät välittömästi ja jättävät kaiken sillä hetkellä tekemänsä.
Emme tiedä tapahtuiko näiden opetuslasten vastaus Jeesuksen kutsuun oikeasti näin yksioikoisesti, vai tunsivatko he hänet etukäteen ja olivat näin jo tavallaan valmistautuneet lähtemään seuraamaan häntä. Niin tai näin, evankeliumien kuvaukset kutsuun vastaamisesta kertovat vahvaa sanomaa Jeesuksen kutsun vastaanväittämättömyydestä.
Kun Jeesuksen kohtaa, se on niin vaikuttavaa, että voi tehdä hyvinkin nopeita päätöksiä. Ja Jeesuksen kohtaaminen voi vaikuttaa niin vahvasti, että jättää kaiken sillä hetkellä tekemänsä kesken.
Leevin kohdalla tämä sisältää monia muitakin puolia. Ensimmäinen niistä on se, että Jeesuksen tulo hänen luokseen ja pyytäminen seuraansa saattoi olla ensimmäinen hyväksyvä ele toiselta ihmiseltä pitkään aikaan. Leevi oli tottunut ihmisten pilkkaan, vihaan ja ylenkatseeseen, mutta Jeesuksen vilpitön hyväksyntä osui suoraan Leevin sydämeen.
Meilläkin on varmasti kokemuksia, miten yllättävä, pienikin hyväksynnän ele, voittaa meidät puolelleen. Uuden ihmisen tapaamiseen liittyvä jännitys on kadonnut välittömästi, kun tuo ihminen onkin osoittautunut myötämieliseksi. Erityisesti tämä ilmenee sellaisissa tilanteissa, joissa odotamme toisilta negatiivista, mutta he ovatkin positiivisia meitä kohtaan. Ja Leevin kohdalla kävi juuri näin.
Toinen Leevin kutsuun liittyvä asia, mikä ei tästä näy niin selvästi, on kysymys palvelemisesta. Todennäköisesti Leevi oli neljännesruhtinas Herodes Antipaan työntekijä. Antipas ei ollut syntyjään juutalainen, mutta hän kutsui itseään juutalaisten kuninkaaksi. Sen sijaan Jeesus oli ja on aito juutalaisten kuningas. Markuksen evankeliumissa tämä on osa kerrontaa, joka huipentuu 8. luvussa, kun Pietari tunnustaa Jeesuksen messiaaksi, juutalaisten luvatuksi kuninkaaksi.
Leevin kutsuun liittyy siis vahvaa vertauskuvallisuutta uskosta. Uskon myötä siirrymme pimeydestä valkeuteen, kuolemasta elämään, pahan vallasta Jumalan valtakuntaan. Leevin kääntymys ei ollut pelkästään hengellinen parannus, vaan konkreettinen siirtyminen maallisen kuninkaan palveluksesta kuninkaiden kuninkaan palvelukseen.
Syntisten juhla
Leevin kutsumisen jälkeen siirrytään aterialle. Useat käännökset kertovat, että kyseessä oli Leevi kotona järjestetty ateria. Kreikaksi teksti ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen ja hyvin todennäköisesti ateria oli Jeesuksen järjestämä ja tapahtui hänen kodissaan Kapernaumissa.
Paikalla olevat syntiset ja muut tullimiehet eivät siis olleet Leevin tuttavia, vaan Jeesuksen luokseen kutsumia ihmisiä, joista oli tullut hänen opetuslapsiaan. Kun aterian näkee tällä tavalla, fariseusten osoittama närkästys Jeesuksen seuralaisia kohtaan tulee ymmärrettävämmäksi.
Tässä mainitut syntiset sisälsi monenlaista joukkoa, eikä se automaattisesti tarkoittanut edes mitään kovin pahaa. Ensinnäkin juutalaiset kutsuivat pakanoita syntisiksi, mikä johtui siitä, että he seurasivat epäjumalia. Lisäksi etenkin fariseukset kutsuivat niitä juutalaisia syntisiksi, jotka eivät noudattaneet lakia heidän mukaansa tarpeeksi hyvin. Joka tapauksessa koolla oleva joukko oli kirjavaa ja myös ainakin jossain määrin kyseenalaista.
Markus mainitsee tässä ensi kertaa fariseukset. Tilanne osoittaa hyvin sen, miten Jeesuksen toiminta herätti kritiikkiä sosiaalisissa, kulttuurisissa, poliittisissa ja uskonnollisissa kysymyksissä. Tämä myös lopulta johti siihen, että Jeesus naulittiin ristille.
Fariseukset olivat juutalainen herätysliike, joka oli syntynyt makkabealaissotien aikaan ja Jeesuksen aikana se oli vallalla. Fariseukset vastustivat maallistumista ja tarkkaa Mooseksen lain noudattamista. Siihen kuului myös paljon Mooseksen lain ulkopuolisia säädöksiä.
Fariseusten tiukkojen näkemysten vuoksi moraalisesti epäilyttävien henkilöiden seurassa oleminen ja erityisesti ateriointi heidän kanssaan oli kiellettyä. Puhuttiin jopa siitä, että syntisten ateriat olivat epäjumalien ateria, koska he eivät noudata täysin ateriointiin liittyviä säädöksiä, eivätkä muutenkaan ole kiinnostuneita vanhurskaudesta.
Yhteinen syöminen nähtiin tuohon aikaan lisäksi vielä erityisen läheiseksi ihmissuhteeksi. Yhdessä syömiseen liittyi usein ajatus toisen hyväksymisestä ja kuulumisesta samaan ryhmään. Jeesuksen järjestämä ateria syntisten ja tullimiesten kanssa oli siis kuin julkinen julistus siitä, että hän hyväksyy kaiken maailman roskasakin joukkoonsa.
Fariseusten kysymyksen muotoon laadittu kritiikki on retorinen. He eivät siis edes odota vastausta, koska eihän mikään vastaus oikeasti voisi tehdä asiaa ymmärrettävämmäksi tai luvallisemmaksi.
Mutta Jeesuspa vastaa heille. Sanonta ”Eivät terveet parantajaa tarvitse vaan sairaat” on yleismaailmallisesti ymmärrettävä ja hyväksyttävä. Sellaista lääkäriä voisi pitää jopa vähän hulluna tai tyhmänä, joka pyrkii olemaan vain terveiden kanssa.
Jeesus siis kiinnittää fariseusten huomion tehtäväänsä ja korostaa sitä vielä jatkolla sanoessaan suoraan, että hän on tullut kutsumaan nimenomaan syntisiä. Fariseusten kritiikki kääntyykin siis lopulta heitä itseään vastaan, koska heidän tiukat säädöksensä lähtökohtaisesti sulkevat juuri syntiset ulkopuolelle avun saavuttamattomiin.
Jeesuksen vastaus kuvaa myös hänen itseymmärrystään. Hän tiesi kutsumuksensa ja toimi sen mukaan seurauksista välittämättä. Tämä myös kuvaa hyvin Jeesuksen tuomaa ilosanomaa. Hän on tullut etsimään ja kutsumaan eksynyttä ihmissukua. Hänellä on jo kuvatun perusteella valta toimissaan, mutta hänen myötä myös pelastus on jo maan päällä. Tätä korostaa sekin, miten tätä katkelmaa seuraa kertomus paastoamisesta, jossa Jeesus puolustelee opetuslapsiaan, jotka eivät paastoa viittaamalla hääjuhlaan, jolloin ei saa surra. Jeesuksessa pelastus on totisesti tullut maailmaan.
Mitä voimme oppia tästä?
Leevin kutsu muistuttaa myös meitä omasta kutsustamme. Jeesus on pysähtynyt jokaisen meidän kohdalle ja pyytänyt meitä seuraansa. Miten olemme siihen vastanneet? Kaikkien ei tarvitse jättää kaikkea – elämäänsä, perhettään, työtään – vastatessaan kutsuun. Kerrotaanhan evankeliumeissa siitä yhdestä, jota Jeesus jopa kielsi tulemasta mukaansa. Sen sijaan tämän tuli jäädä kotiseudulleen kertomaan Jeesuksesta.
Toisaalta Leevin kutsu kertoo meillekin siitä, että uskoessamme Jeesukseen, mekin olemme siirtyneet pahan vallasta Jumalan valtakunnan palvelijoiksi. Meistä on tullut Jumalan valtakunnan kansalaisia, jota hallitsee hyvä kuningas, joka näkee, ymmärtää ja hyväksyy meidät. Herra, joka haluaa meidän parastamme.
Erityisesti Jeesuksen järjestämä ateria puhuttelee meitä, sillä se koskee myös meidän kutsumustamme uskovina ja seurakuntana. Tiedostammeko me sen, että Jeesuksen seuraajina mekin olemme kutsuttuja kutsumaan syntisiä ja parantamaan sairaita?
Tämä myös haastaa meitä itsetutkiskeluun. Vaikka fariseuksissa oli paljon hyvää, he kuitenkin menivät pieleen siinä, että he lain kirjaimen ihmisen pelastuksen edelle. Meillä on sama vaara. Rajaammeko ulkopuolellemme ne, joita pidämme syntisinä ja väärinä? Pidämmekö tärkeämpänä sitä, miten muut näkevät meidät ja millainen maineemme on, vai sitä, että ihmiset voisivat kuulla evankeliumin? Uskallammeko tai osaammeko me olla ihmisten kanssa tavallisina ihmisinä? Ilman taka-ajatuksia, pelkästään hyväksyen ja rakastaen, kuten Jeesus. Sillä juuri Jeesuksen hyväksyntä ja rakkaus vaikutti hänen kohdanneissa ihmisissä sen, että he halusivat tehdä parannuksen jopa ilman, että kukaan edes kehotti heitä siihen.