Uudistuminen on osa kristinuskoa. Se ei tarkoita vain uskoontuloa, vaan koko elämää. Raamatussa meitä kehotetaan uudistumaan kaiken aikaa. Ja sanotaan, että Jumalan armokin on uusi joka päivä.
Uudistuminen koskee myös seurakuntia ja kirkkoja. Elinvoimaisen seurakunnan yksi vahvuus on uudistumiskyky. Kyky mennä eteenpäin, olla ajan tasalla ja näin puhutella oman ajan ihmisiä.
Valitettavasti tunnumme toisinaan ajattelevan, että uudistus on pahasta ja uskonvastaista. Kritisoimme uusia evankeliointitapoja, uusia musiikkityylejä jumalanpalveluksissa ja uusia raamatunkäännöksiä.
Toki kritiikki voi olla hyvääkin ja rakentavaa. Ja aina on hyvä olla arvioivalla mielellä. Mikä on hyvää ja kannattavaa. Kaikkea ei tarvitse tai edes kannata niellä pureksimatta.
Jonkinlaisesta uudistuskielteisyydestä voi kieliä sekin, että kaipailemme välillä alkuseurakunnan aikoihin. Ei sekään toki paha ole. Alkuseurakunnassa oli paljon hyvää. En kuitenkaan usko, että sen ajan menetelmät toimisivat kovinkaan hyvin 2010-luvun Suomessa.
Toisaalta alkuaikojen kristillisyys on ainakin Apostolien tekojen mukaan erinomainen esimerkki uudistumiskyvystä ja sen tarpeesta. Apostolien teot kuvaa hienosti, miten ensimmäiset seurakunnat ja kristityt olivat jatkuvassa uudistuksen ja muutoksen tilassa.
Tänä vuonna on reformaation 500. merkkivuosi. Se kertoo meille muutoksen ja uudistuksen tarpeesta. Toivottavasti samalla muistamme, että uudistuksen on oltava jatkuvaa. Ei vain menneen muutoksen muistelua.
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Rauhan Sanomia/Nya Budbäraren -lehden numerossa 2/17.
