Huhtikuun lopulla 2017 metodistikirkon tuomarineuvosto (Judicial council) käsitteli piispa Karen Oliveton piispanvaalista nostettua kannetta. Piispa Oliveto on siviiliavioliitossa metodistikirkon naisdiakonin kanssa. Kanne koski siis kysymystä, voidaanko lesbosuhteessa oleva pappi valita ja vihkiä piispaksi.
Edellisessä osassa käsittelin metodistikirkon kantaa seksuaalivähemmistöihin ja siihen liittyvää virkakysymystä. Yhteenvetona voisi sanoa, että metodistikirkon kirkkojärjestys on suhteellisen vapaa kysymyksessä maallikkojen suhteen, mutta pappien kohdalla on erityisiä vaatimuksia, jotka eivät rajoitu seksuaalikysymyksiin.
Tässä artikkelissa käsittelen hieman nykytilanteen taustoja, tuomarineuvoston päätöstä ja nykytilaa sekä mahdollisia tulevaisuudenkuvia.
Historiallista taustaa
Kuten edellisessä osassa jo todettiin, on metodistikirkon kirkkojärjestys melko yksiselitteinen pappien, diakonien ja piispojen kohdalla siitä, voiko seksuaalivähemmistöihin kuuluva saada vihkimyksen. Selibaatissa elävä voi saada, mutta homoseksuaalisuuttaan harjoittava henkilö ei voi saada.
Tältä pohjalta olisi selvää, että piispa Karen Oliveton valinta on kirkkojärjestyksen vastainen. Hänhän on virallisesti naimisissa naisen kanssa. Miten hän siis tuli valituksi ja miksi sitä ei estetty heti alkuunsa? Syyt voidaan jakaa kahteen osaan. Toista osaa käsittelen myöhemmin tässä artikkelissa ja ensimmäistä, eli historiallisia syitä, nyt.
Metodismi on muiden kirkkoperheiden tapaan kokenut historiansa aikana hajoamisia ja yhdentymisiä. Jo lähtökohtaisesti puhutaan amerikkalaisesta ja brittiläisestä metodismista viitaten John Wesleyn siunauksella perustettuun Piispalliseen Metodistikirkkoon Yhdysvalloissa, jonka jatkumoon Suomen metodistikirkko kuuluu, sekä Englannin metodistikirkkoon, joka irtaantui Anglikaanikirkosta ja itsenäistyi kirkkokunnakseen John Wesleyn kuoleman jälkeen.
Yli kahden vuosisadan ajan nämä kaksi pääsuuntausta ovat kokeneet erilaisia hajaantumisen ja yhdistymisen aikoja, mistä kertoo Suomen metodistikirkon emokirko virallinen nimi, Yhdistynyt metodistikirkko (the United Methodist Church), joka ei suinkaan ole ensimmäinen kyseistä nimeä kantava kirkkokunta.
Nykyisen tilanteen yhtenä vaikuttajana on kaksi ajanjaksoa Yhdysvaltain historiassa, joissa kirkko hajaantui ja jälleen yhdistyi.
Hajaannus tapahtui 1844, kun Piispallinen Metodistikirkko hajosi kahtia orjuuskysymyksen vuoksi. Piispallisen Metodistikirkon rinnalle syntyi Etelän Piispallinen Metodistikirkko, joka kannatti orjuutta pohjoisvaltojen Metodistikirkon vastustaessa sitä.
Hajaannus lakkasi viimein vuonna 1939, kun kaksi kirkkoa jälleen yhdistyivät. Yhdistymisen pohjana oli erityinen suunnitelma, jonka perusteella Yhdysvaltain kirkko jaettiin viiteen hallinnolliseen osaan, toimivaltakonferensseihin, joilla oli itsenäinen päätäntävalta. Viiden toimivaltakonferenssin lisäksi perustettiin pelkästään mustille tarkoitettu keskustoimivaltakonferenssi.
Tällä jaolla taattiin se, että vähemmistössä olevat etelävaltioiden metodistit olisivat tasaväkisiä pohjoisvaltojen metodistien kanssa kirkon ylimmässä päättävässä elimessä, yleiskonferenssissa.
Kun Metodistikirkko vuonna 1968 yhdistyi Evangelical United Brethren Church -kirkon kanssa tämä toimivaltakonferenssijako pidettiin voimassa lukuunottamatta keskustoimivaltakonferenssia, mikä lakkautettiin. Samalla voidaan nähdä rotuerottelun viimeistään loppuneen metodistikirkossa.
Vuoden 1939 yhdistymissopimuksen pohjalta edelleenkin kirkkojärjestys määrää, että toimivaltakonferenssit valitsevat omat piispansa. Tämä on vaikuttanut niin, että piispa Karen Oliveton valinnut läntinen toimivaltakonferenssi on voinut tehdä valitsemispäätöksen itsenäisesti ja tulkita kirkkojärjestystä niin, että piispa Oliveto on ollut kelvollinen ehdokas. Näitä kirkkojärjestyksen tulkintoja käsitellään myöhemmin.
Piispa Oliveton valinta oli vain osa laajempaa protestiliikehdintää Yhdysvalloissa kesällä 2016. Ainakin viisi vuosikonferenssia teki päätöksen hyväksyä pappisvirkaan avoimesti homoseksuaaleja ehdokkaita ja antoi papeille oikeuden vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.
Osaltaan kesän 2016 tapahtumat voidaan nähdä reaktiona saman vuoden toukokuussa olleen Yleiskonferenssin päätöksiin. Sukupuolivähemmistöjä koskevat kysymykset ovat olleet Yleiskonferenssin asialistalla yhä suurenevassa määrin vuodesta 1972 lähtien.
Silloin kirkkojärjestyksen Sosiaalisiin periaatteisiin lisättiin maininta, että ”homoseksuaalit eivät ole heteroseksuaaleja yhtään vähemmän arvoisia…”. Kyseisen aloitteen herättämä keskustelu johti siihen, että istunnossa lopulta lisättiin lausunnon loppuun siellä edelleen oleva täsmennys, että emme ”suvaitse homoseksuaalisuuden harjoittamista ja pidämme sitä sopimattomana kristillisen opetuksen kanssa.”
Vuoden 1972 Yleiskonferenssin jälkeen aiheen käsittelyä on jatkettu erilaisin aloittein ja sen selvittämiseksi on perustettu myös työryhmiä. Vuosien varrella seksuaalivähemmistöjen hyväksymistä ajavat ryhmittyvät ovat toisaalta vahvistuneet, mutta siitä huolimatta jääneet alakynteen. Erityisesti 2010-luvulla tilanne on alkanut entisestään kärjistyä.
Yhdysvaltain kirkon jäsenmäärän lasku ja erityisesti kolmansien maiden kirkkojen kasvu ovat johtaneet tilanteeseen, jossa enemmistö kirkon jäsenistä ei enää olekaan Yhdysvalloissa. Tämän myötä on syntynyt paine siirtää päätösvaltaa enemmän koko kirkolle, kun perinteisesti painopiste on ollut Yhdysvalloissa.
Alustavasti onkin jo ilmoitettu, että vuosien 2024 ja 2028 Yleiskonferenssit ovat Yhdysvaltain ulkopuolella. Jo vuoden 2020 Yleiskonferenssiin odotetaan tulevan aloite maailmanlaaljuisesta kirkkojärjestyksestä, jota valmistelemaan perustettiin työryhmä vuoden 2012 Yleiskonferenssissa.
Siirtymä kohti maailmanlaajuista kirkkokuntaa aktivoi luonnollisesti myös ryhmittymiä, jotka joko puolustavat tai vastustavat seksuaalivähemmistöjen hyväksyntää kirkossa. Kummassakin ryhmässä on pelkona se, että muutos antaa vastapuolelle etulyöntiaseman.
Toisaalta seksuaalivähemmistöjen hyväksyntää puolustavien pelko on jossain määrin oikeutetumpaa, koska kirkko on kasvanut nimenomaan alueilla, joissa on vahvan konservatiivinen kirkkonäkemys ja vastaavasti länsimainen, liberaalimman kirkkonäkemyksen omaavilla alueilla kirkko pienenee.
44 vuoden vääntö asiasta ja lähestyvät muutokset aiheuttivat erityisesti vuoden 2016 Yleiskonferenssille paineita. Ratkaisu kysymyksiin oli kaikkien ihmisen seksuaalisuutta koskevien aloitteiden laittaminen sivuun ja työryhmän nimeäminen, joka selvittäisi eri mahdollisuudet ja antaisi niiden pohjalta esityksen tai esityksiä. Päätöksen merkittävyydestä kertoo se, että noin tuhannesta asialistalla olevasta aloitteesta yli sata koski seksuaalivähemmistöjä.
Piispojen neuvosto kokosi Way forward -työryhmän loppuvuodesta 2016 ja alkuvuonna 2017 se aloitti toimintansa. Huhtikuussa piispat ilmoittivat erityisyleiskonferenssista vuonna 2019, jossa työryhmän tulokset ja esitys käsiteltäisiin.
Päätös toi jonkinlaisen rauhan tilanteeseen, mutta molemmissa leireissä se koettiin myös joidenkin osalta pettymykseksi. Toisaalta päätös nähtiin piispojen päättämättömyytenä ja hidasteluna, toisaalta yrityksenä jatkaa nykytilaa muuttamatta mitään.
Piispojen päätöksen aiheuttama pettymys purkautui lopulta osin, niin että aiemmin mainitut vuosikonferenssit päättivät vastoin kirkkojärjestystä sallia täydet oikeudet seksuaalivähemmistöille kirkossa. Piispa Oliveton valintakin voidaan nähdä tällaisena seurauksena, mutta hänen kohdallaan Yleiskonferenssin ratkaisut olivat vain sivujuonne.
Piispa Karen Oliveton tapaus
Perjantaina heinäkuun 15. 2016 Yhdysvaltain läntisen toimivaltakonferenssin iltaistunnossa Karen Oliveto valittiin piispaksi 88 äänellä 17. äänestyskierroksella. Piispaehdokkaita oli yhdeksän, äänivaltaisia edustajia oli 100.
Koska piispanvalinnassa tarvitaan 2/3 äänienemmistö, äänestyskierroksia tulee yleensä useita, kun on monta ehdokasta. Vaikka Oliveto sai vasta 17. äänestykierroksella tarvittavat äänet, hän sai jokaisella kierroksella eniten ääniä.
Vaikka Oliveto oli selvästi äänestäjien suosikki, konferenssin edustajat tiedostivat tilanteen seuraamukset avoimesti homoseksuaalin piispan valinnasta. Tämän johdosta pidettiin erityinen suljettu istunto, jossa käsiteltiin kysymyksiä: Mitä merkitystä sillä on, että henkilöt olisivat kelvollisia piispaksi seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta?; Mitä vaikutusta sillä olisi paikallisseurakuntaani, jos piispa ei olisikaan hetero?; Mitä vaikutusta sillä olisi vuosikonferenssilleni, jos piispa ei olisikaan hetero?
Keskustelussa todettiin, että avoimesti homoseksuaalin piispan valitseminen johtaisi joidenkin ihmisten eroon kirkosta. Samoin todettiin, että jotkut eroaisivat, jos ei valittaisi homoseksuaalia piispaa. Keskustelussa korostettiin myös rakastavan yhteisön merkitystä ja ihmissuhteiden vaalimista. Painotus kuitenkin siirtyi siihen, että edustajat haluavat valita parhaan mahdollisen piispan.
Välittömästi piispa Oliveton valinnan jälkeen eteläisen keskustoimikonferenssin maallikkoedustaja Dixie Brewster teki konferenssilleen aloitteen piispa Oliveton valinnan laillisuuden kyseenalaistamisesta kirkon tuomarineuvostolle. Konferenssi hyväksyi aloitteen ja esitti asiasta virallisen kyselyn tuomarineuvostolle.
Vaikka useampikin piispa kehotti tuomarineuvostoa käsittelemään asian mahdollisimman nopeasti, se ei mahtunut syksyn 2016 istuntoon, vaan siirtyi huhtikuulle 2017. Syyskuun 1. Oliveto vihittiin metodistikirkon piispaksi ja hän aloitti tehtävässään Kalliovuorten ja Yellowstonen konferenssien piispana.
Odotusta ja spekulaatiota
Tilanne aiheutti tietenkin jännitteitä, niin että jonkin verran pappeja ja maallikoita erosi kirkosta. Myös ainakin kaksi seurakuntaa on aloittanut eroprosessin kirkosta. Varsinaisena syynä ei ollut kuitenkaan piispa Oliveton valinta, vaan ristiriitainen tilanne, joka on jatkunut jo pitkään, eikä selkeää ratkaisua ole näköpiirissä.
Samaan aikaan piispa Oliveton valinta aiheutti myös paljon spekulaatiota. Moni odotti, että tuomarineuvosto hylkää eteläisen keskustoimivaltakonferenssin kyselyn. Tätä perusteltiin kirkkojärjestyksellä ja piispojen Way Forward -työryhmällä.
Kirkkojärjestykseen perustuvat odotukset lähtivät siitä, että toimivaltakonferenssit ovat itsenäisiä, eikä naapurikonferenssilla olisi siis oikeutta puuttua sen asioihin. Vastaavasti nähtiin, että kirkkojärjestyksen edellytys, että henkilö on ”itse ilmaissut harjoittavansa homoseksuaalisuutta” on tarkasti määritelty niin, että se ei täyty piispa Oliveton tapauksessa.
Ilmaiseminen tulkittiin niin että ehdokas julkisesti kertoo piispalle, piirikunnanjohtajalle, pastoraalineuvostolle tai pastorien kokoukselle olevansa aktiivisessa suhteessa oleva homoseksuaali. Näin piispa Oliveton avioliitto naisen kanssa ja hänen julkisuudessa esitetyt viittaukset homoseksuaalisuuteensa eivät täyttäisi kirkkojärjestyksen ehtoja. Lisäperusteena oli, että pelkkää avioliittoa ei voi vielä pitää ehdottomana todisteena seksuaalisesta aktiivisuudesta.
Ne, jotka perustelivat kyselyn hylkäämistä Way Forward -työryhmällä olivat sitä mieltä, että kirkossa halutaan työrauha ryhmälle ja sen työaikana kantelut pappien seksuaalisuudesta laitetaan hyllylle. Tuomarineuvoston mahdollisen tuomion nähtiin vaikuttavan työryhmän mielipiteisiin ja ohjaavan sen työskentelyä.
Lähteitä
2016 Journal of the 2016 Western Jurisdictional Conference
http://hackingchristianity.net/2017/04/the-wj-case-for-bishop-oliveto-jurisdictional-autonomy.html 2.5.2017
http://www.religioustolerance.org/hom_umc6.htm 2.5.2017
http://www.umc.org/decisions/71953 2.5.2017
