Tässä kirjoituksessani tutkin synoptikkojen perikooppia, jossa Jeesus vangitaan. Kertomus löytyy kaikista evankeliumeista, mikä tekee asiasta hieman mielenkiintoisemman. Selvitettävänä ei ole vain synoptikkojen keskinäiset erot, vaan pohdin jonkin verran myös Johanneksen panosta asiaan. Kirjoituksessani en niinkään paneudu selvittämään lopullisia syitä mahdollisille eroavaisuuksille, vaan tyydyn listaamaan niitä ja antamaan vaihtoehtoisia tulkintoja ja selityksiä niille.

1. Johdantoa

Perikooppi sisältää katkelmat Matteus 26:47–56, Markus 14:43–52, Luukas 22:47–53, Johannes 18:2–12, ja ne löytyvät liittestä I.

Erilaisia lähdeteorioita tai muuta synoptikkojen ongelmaan liittyviä kysymyksiä käsittelen hyvin vähän. Mainitsen niistä vain, jos se liittyy selkeästi selitykseeni evankeliumien eroista tai yhteneväisyyksistä. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että lähtöoletuksena pidän evankeliumeja itsenäisinä teoksina, joilla saattaa olla yhteyksiä keskenään tai sitten ei. Evankeliumien alkuperän lähtöoletukseksi hyväksyn kristillisen perimätiedon, kuten selitän kohdassa 2. Evankeliumien taustaa.

 

2. Evankeliumien taustaa

Jotta voisi tutkia evankeliumeja ja vertailla niitä keskenään, pitää olla jonkinlainen pohjatieto eri evankeliumien taustoista. Aluksi esitänkin lyhyesti joitakin tähän projektiin liittyvistä asioista.

2.1 Matteus

Matteus oli perimätiedon mukaan Jeesuksen opetuslapsi ja yksi kahdestatoista apostolista. Hän oli siis evankeliumeissa esiintyvä Matteus tai Leeviⁱ. Matteuksella oli ilmeisesti kaksi nimeä ja niiden käyttö ehkä viittaakin juuri Matteukseen kirjoittajana. Muut evankeliumit nimittäin käyttävät eniten Leevi-nimeä, kun taas Matteus käyttää Matteus-nimeä Leevin ohella.

Matteus on kirjoittanut evankeliuminsa ilmeisesti juutalaisille osoittaakseen, että Jeesus on messias. Siksi hän lainaa paljon Vanhan testamentin profetioita ja kommentoi juutalaisia tapoja.

Tässä kirjoituksessa lähden siitä oletuksesta, että perimätieto on Matteuksen kohdalla oikea ja hän on oli Jeesuksen seuraaja ja kertomiensa tapahtumien silminnäkijä.

2.2 Markus

Markus oli perimätiedon mukaan Markus Johannes, jonka äidin luona Jerusalemin seurakunta kokoontuiⁱⁱ. Markus oli myös Paavalin ja ennen kaikkea Pietarin työtoveri. Perimätiedon mukaan Markus perustikin evankeliuminsa juuri Pietarilta kuulemiinsa kertomuksiin.

Markuksen kirjoittamista ohjaavat selvästi Pietarin kertomukset. Hän ei kovinkaan paljoa selittele, vaan pitäytyy toimintaan. Markuksen kohdeyleisönä saattoi olla pakanat, mutta se sopi juutalaisillekin.

Tässä kirjoituksessa lähden siitä oletuksesta, että perimätieto on Markuksen kohdalla oikea ja hän perusti evankeliuminsa Pietarilta saamiinsa tietoihin.

2.3 Luukas

Luukas oli perimätiedon mukaan Paavalin työtoveri ja ammatiltaan lääkäri. Hän kirjoitti myös Apostolien teot. Omistuskirjoituksen mukaan evankeliumin ja Apostolien tekojen vastaanottaja oli Teofilos. Tämä saattaa tarkoittaa joko sen nimistä henkilöä tai sitten yleisesti jotakuta Jumalasta kiinnostunuttaⁱⁱⁱ. Sillä ei ole väliä, sen sijaan nimitys saattaa viitata siihen, että henkilö oli kreikkalainen pakana ja mahdollisesti oppinut.

Luukas kirjoittaakin evankeliuminsa selvästi pakanoille, eikä näin ollen paneudu kovinkaan paljoa juutalaisiin yksityiskohtiin.

Tässä kirjoituksessa lähden siitä oletuksesta, että perimätieto on Luukkaan kohdalla oikea ja hän perusti evankeliuminsa tutkimukseensa, joka sisälsi muita kirjallisia lähteitä (ehkä Markuksen evankeliumin) ja silminnäkijöiden haastatteluja.

2.4 Johannes

Johannes oli perimätiedon mukaan apostoli Johannes, Jeesuksen opetuslapsi. Hän saattoi kirjoittaa evankeliuminsa viimeisenä. Syy evankeliumin eroavaisuuteen synoptikkoihin verrattuna viittaa ehkä siihen, että Johannes tunsi muut evankeliumit ja kirjoitti omansa täydentämään niitä. Joissain kohdissa hän saattoi myös käyttää niitä muistinsa virkistämiseen.

Johanneksen tarkoitus on kuvata Jeesus Jumalan Poikana. Niinpä hänellä Jeesus tekee jonkin verran ihmeitä ja pitää pitkiä, aiheeseen liittyviä puheita.

Tässä kirjoituksessa lähden siitä oletuksesta, että perimätieto on Johanneksen kohdalla oikea ja hän oli Jeesuksen seuraaja ja tapahtumien silminnäkijä.

 

3. Markuksen erityisaineisto

Markus kertoo Jeesuksen vangitsemisen pääkohdat, jotka löytyvät kaikilta muiltakin evankelistoilta muodossa tai toisessa. Niihin kuuluvat Juudaksen tulo ja osallisuus vangitsemiseen, ylipapin palvelijan korvan sivaltaminen miekalla sekä varsinainen vangitseminen. Markuksella on kuitenkin joitakin erityismainintoja ja yksityiskohtia, jotka muut evankelistat ovat jättäneet pois. Mainitsen näistä kaksi.

3.1 Ja viekää vartioituna pois.

Jae 44 on hyvin samanlainen Matteuksen kohdan kanssa. Luukas jättää pois Juudaksen opastuksen vangitsijoille. Matteuksen ja Markuksen yhteys näkyy siinäkin, että Juudaksen sanat ovat molemmilla enimmäkseen identtiset. Markus lisää kuitenkin loppuun sanat ”ja viekää vartioituna pois”.

Markuksen lisäys tuo kohtaukseen lisää jännitystä. Lisäyksen voi tulkita kahdella tavalla. Ensimmäisenä se voi viitata Juudaksen epävarmuuteen. Sanoillaan hän halusi varmistaa, että Jeesus otetaan varmasti kiinni. Ehkä hän pelkäsi kostoa tai moittimista ja halusi näin tilanteen nopeasti ja varmistettuna hoidettua. Toisena vaihtoehtona on, että lisäyksellä Markus halusi painottaa Juudaksen asemaa joukon johtajana. Näin ajateltuna Markus tukisi Luukkaan ja Johanneksen viittausta siitä, että Juudakselle oli annettu jonkinlainen valtuutus joukon johtajaksi^iv.

3.2 Nuori mies

Vain Markus kertoo Jeesuksen mukaan lähteneestä nuoresta miehestä, joka pakenee alasti. Hän ei välttämättä kuitenkaan ollut täysin alasti, sillä tuohon aikaan alastomaksi laskettiin jo julkisesti alusvaatteillaan meneminenkin.

Ensiksi pitää selvittää, oliko nuori mies Jeesuksen seuraaja vai ei. Kaikkien evankeliumien mukaan Jeesus meni Öljymäelle opetuslastensa kanssa. Kukaan ei mainitse, keitä kaikkia tähän opetuslasten joukkoon kuului. Oletettavaa on, että mukana olivat ainakin kaikki apostolit Juudasta lukuun ottamatta. Mikään ei tunnu olevan sitä vastaan, että mukana olisi ollut myös muita Jeesuksen seuraajia. Etenkin, kun myöhemmin Jeesuksen oikeudenkäyntiä ja teloitusta on seuraamassa myös joukko naisia. On siis oletettavaa, että mainittu nuori mies ei ollut ainakaan apostoli.

Onko kuitenkaan mitään syytä olettaa, että nuori mies olisi ollut edes Jeesuksen opetuslapsi tai vakituinen seuraaja? Markus mainitsee hänet vain tässä, mikä saattaisi viitata siihen, että hän oli ”utelias ohikulkija”. Tällaisena hän siis tuskin kuului Jeesuksen lähipiiriin eikä ollut mukana viimeisellä ehtoollisella. Hän saattoi tulla mukaan vasta Getsemanessa tai matkalla sinne. Ehkä hän asui lähellä ja osui siksi paikalle.

Sanat ”mukaan oli lähtenyt” voidaan tulkita kahdella tapaa. Toisaalta se saattaa viitata siihen, että nuori mies oli Jeesuksen seuraaja. Tässä tapauksessa maininta ei viittaisi niinkään täsmälliseen hetkeen, jolloin mukaan on lähdetty, vaan se korostaisi sitä, että nuori mies on Jeesuksen opetuslapsi. Kohta voidaan ymmärtää niinkin, että nuori mies oli tosiaan sivullinen, ehkä lähistöllä asuva henkilö, joka nähdessään, että jotakin tapahtuu, tuli uteliaisuuttaan seuraamaan tilannetta. Koska muut evankelistat eivät sanallakaan mainitse, että myös Jeesuksen opetuslapsia oltaisiin yritetty vangita – ei edes ylipapin korvan leikannutta – jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu järkevämmältä. Nuori mies oli ainakin osittain uteliaisuuttaan paikalle tullut henkilö, joka liiallisella rohkeudellaan herätti vangitsijoiden huomion^v.

Kuka nuori mies oli? Joidenkin tulkintojen mukaan hän olisi ollut Markus, joka halusi tällä osoittaa, että hänkin oli Jeesuksen seuraaja. Uuden testamentin mukaan Markus oli mukana tapahtumissa jo varhaisessa vaiheessa. Alkuseurakunta esimerkiksi kokoontui Markuksen äidin, Marian, kotona^vi. Tälle tulkinnalle ei mielestäni ole kuitenkaan kovin suuria perusteita. Perimätiedon mukaan Markus ei esimerkiksi ollut Jeesuksen seuraaja, vaan hän kuuli kaiken Pietarilta^vii.

Toisen tulkinnan mukaan nuori mies olisi ollut Lasarus, joka kaiken lisäksi asui Betaniassa aika lähellä Jerusalemia. En näe tätäkään kovinkaan todennäköisenä mahdollisuutena, vaikka ajatus on mielenkiintoinen.

Todennäköisempää on, että nuori mies on tosiaan ollut nimettömäksi jäänyt Jeesuksen seuraaja tai paikallinen sivustakatsoja. Markus on kertomuksen ottanut evankeliumiinsa mahdollisesti viittauksena erääseen Vanhan testamentin messiasennustukseen^viii. Tällaisena yksityiskohta konkretisoisi Jeesuksen kanssa olevien pakenemisen ja tekisi siitä dramaattisemman.

3.3 Päätelmä

Markuksen oma erityisaineisto on vähäistä, mutta se lisää kertomuksen vauhdikkuutta ja konkreettisuutta. Osittain ne välittävät vaikutelman silminnäkijän kertomuksesta, joka lähentää lukijaa kertomukseen. Erityisaineistolla ei kuitenkaan ole tekstissä kovinkaan paljoa teologista tehtävää, vaan se toimii ennemminkin juuri kuvauksen elävöittäjänä.

 

4. Luukas ja Johannes

Perikooppia lukiessa huomaa melko nopeasti, että yllättäen Luukas ja Johannes kertovat yksityiskohtia, jotka Matteukselta ja Markukselta puuttuvat tai ne ovat jopa ainakin näennäisesti ristiriidassa keskenään. Johanneksen evankeliumin yhteinen aines synoptikkojen kanssa on hyvin pieni, mikä korostaa tilannetta. Tässä otan esille neljä Luukkaan ja Johanneksen esittämää yhteistä yksityiskohtaa.

4.1 Juudas oppaana

Toisin kuin Matteus ja Markus, Luukas painottaa, että Juudas oli Jeesusta vangitsemaan tulevan miesjoukon opas. Johannes ei käytä opas-sanaa, vaan mainitsee, että Juudas ”tunsi paikan”. Tämä saattaa olla vain näennäinen yhteys, sillä Luukkaan käyttämän proerkhomai-sanan päämerkitys on kulkea edellä tai johtaa. Sanaan liittyy kuitenkin ajatus oppaana olemisesta.

Luukas saattoi haluta ilmaista sitäkin, että Juudas oli joukon johtaja, ei vain opas tai suunnannäyttäjä. Tämä saattaa kuitenkin olla ristiriidassa sen kanssa, että sekä Luukkaan että Johanneksen mukaan miesjoukon mukana oli myös muita johtajia^ix. Tietenkin on olemassa se mahdollisuus, että Luukas liittää Juudaan juuri ylipappeihin ja kansan vanhimpiin, joiden kanssa hän oli sopinut Jeesuksen kavaltamisesta. Johtamisajatusta tukee osaltaan myös Johannes, joka mainitsee, että aseistautunut miesjoukko oli annettu Juudakselle.

Tämä ei ole ristiriidassa muiden evankeliumien kanssa. Niissäkin Juudas toimi oppaana Jeesusta vangitsemaan lähteneille miehille. Ero on kuitenkin juuri siinä, että Luukas ja Johannes tuntuvat painottavan sitä, että Juudas oli opas, kun taas Matteuksella ja Markuksella Juudas näyttää tässä kertomuksessa olevan vain osa joukkoa.

4.2 Oikean korvan sivaltaminen

Kaikki evankelistat kertovat ylipapin palvelijan korvan sivaltamisesta. Vain Luukas ja Johannes mainitsevat, että kyse oli oikeasta korvasta. Luukkaan tarkennus on ymmärrettävä, jos hän tosiaan oli ammatiltaan lääkäri. Johanneksen tarkennuksen taas voi pistää sen piikkiin, että hän oli silminnäkijä. Kysymykseksi nouseekin, miksi Matteus ja Markus eivät mainitse, kumpi korva oli kyseessä ja mistä Luukas sai tietää tämän yksityiskohdan.

Luukkaalla oli omien sanojensa mukaan useita lähteitä ja hän myös oli haastatellut silminnäkijöitä. Paavalin matkatoverina hänelle luultavasti tuli tilaisuuksia tavata apostoleja, joten hän saattoi kuulla tämän heiltä.

4.3 Johtajat mukana

Luukkaan ja Johanneksen mukaan miesjoukon mukana oli myös johtajia. Luukas mainitsee ylipapit, temppelivartioston päälliköt sekä kansan vanhimmat. Johannes mainitsee (roomalaisia) sotilaita komentavan korkean upseerin. Jälleen Matteus ja Markus vaikenevat tästä yksityiskohdasta.

On mahdollista, että johtajisto tuli vain seuraamaan tilannetta, eivätkä he ottaneet aktiivista roolia tapahtumien kulkuun. Näin Matteuksella ja Markuksella ei ollut syytä erikseen mainita heitä. Sen sijaan Luukas mainitsee johtajat, koska hän haluaa osoittaa todelliset syylliset teon taustalla. Johanneksen maininta korkeasta upseerista taas liittyy siihen, että mukana miesjoukossa oli ilmeisesti ryhmä roomalaisia sotilaita^x.

4.4 Jeesuksen vangitsemisen hetki ja opetuslasten pako

Räikein ero Matteuksen ja Markuksen sekä Luukkaan ja Johanneksen välillä on Jeesuksen vangitsemisen hetki. Ensinmainitut ajoittavat sen aivan perikoopin alkuun ennen ylipapin palvelijan korvan sivaltamista. Jälkimmäiset ajoittavat sen perikoopin loppuun. Luukas ja Johannes eivät myöskään erikseen mainitse, että opetuslapset olisivat tapauksen johdosta paenneet.

Opetuslasten paon mainitsematta jättäminen ei ole kovinkaan suuri pulma, sillä myös Luukas ja Johannes tekevät muilla tavoin selväksi, että opetuslapset hajaantuivat. Sen sijaan vangitsemisen hetki on hieman vaikeammin selitettävä.

Ilmeisesti Luukas tunsi vähintään Markuksen ja mahdollisesti myös Matteuksen evankeliumin. Jälkimmäisen kohdalla kyse saattoi olla yhteisestä lähteestä. Ei ole siis kovinkaan suurta syytä olettaa, että Luukas ei olisi tuntenut Markuksen esittämää ajoitusta. Kysymykseksi nouseekin se, miksi Luukas päätti Markuksesta huolimatta kertoa asiat eri järjestyksessä.

Yksi mahdollisuus olisi, että Matteus ei ollut vangitsemishetkellä paikalla ja olisi käyttänyt Markusta lähteenään. Markus taas olisi kirjoittanut, kuten oli tilanteesta Pietarilta kuullut, mutta tässä tapauksessa Pietari olikin muistanut yksityiskohdat väärin. Tätä vastaan puhuu se, että Matteuksella on perikoopissa paljon täysin omaa materiaalia, joka viittaisi siihen, että hän oli itse todistamassa tilannetta. Lisäksi vain Matteuksella ja Johanneksella on Jeesuksen sanat ”Pane miekkasi tuppeen.”, mikä saattaa olla viite kummankin paikallaolosta.

Vangitsemishetkeen liittyy Matteuksella ja Markuksella Juudaksen Jeesukselle antama suudelma. Luukas mainitsee myös suudelman, mutta Johannes ei. Näyttäisi siis siltä, että Luukas on yhdistelmä Markuksen ja Johanneksen kuvausta. Ehkä loppujen lopuksi selitys onkin se, että Matteus ja Markus sijoittivat vangitsemisen suudelman yhteyteen tilanteen korostamiseksi. Suudelman ja vangitsemisen kautta tapahtumaan saadaan suurempi kontrasti. Johannes taas ajoittaa vangitsemisen oikeaan kohtaansa. Luukas, joka tunsi Matteuksen ja Markuksen mainitsee näin suudelman, mutta koska on saanut tietää tapahtumien todellisen kulun, ”korjaa” vangitsemishetken ajoituksen Johanneksen mukaiseksi.

Toinen vaihtoehto on se, että vangitseminen tapahtui useammassa osassa. Juudaksen antaessa suudelman vangitsijat ottivat Jeesuksen kiinni. Ylipapin palvelijan korvan sivaltaminen keskeyttää kahlitsemisoperaation hetkeksi. Kun tilanne on taas rauhoittunut, vangitsijat jatkava sitomalla Jeesuksen. Näin molemmat ovat oikeassa.

4.5 Päätelmä

Luukkaan ja Johanneksen yhteydet ovat selviä, mutta melko pieniä. Vaihtoehtona on, että Johannes, joka ilmeisesti kirjoitti Luukkaan jälkeen käytti hänen evankeliumiaan muistin virkistäjänä. Tai sitten kävi toisin päin ja Johannes oli yksi Luukkaan lähteistä. Joko Johanneksen evankeliumi on Luukasta vanhempi tai sitten Luukas haastatteli Johannesta.

 

5 Synoptikkojen vertailua

Seuraavaksi siirrymme pääasiaan, synoptikkojen vertailuun. Käyn kohta kohdalta läpi synoptikkojen eroja ja yhteneväisyyksiä alusta loppuun. Johanneksen evankeliumiin viitataan silloin, kun se seuraa synoptikkoja.

5.1 Juudas, yksi kahdestatoista

Synoptikot aloittavat kertomuksensa samalla tapaa. Jeesus on ollut juuri rukoilemassa Getsemanessa, kun Juudas tulee miesjoukon kanssa vangitsemaan häntä. Erityistä kohdassa on, että synoptikot esittelevät Juudaksen ikään kuin uutena henkilönä. Jokainen kutsuu häntä Juudakseksi, yhdeksi kahdestatoista^xi. Luukkaalla esittelyn tuntu korostuu, koska hän käyttää Juudaksen kohdalla sanaa λεγόμενος, sanottu/kutsuttu/nimitetty, ”Juudakseksi kutsuttu”.

Luku kaksitoista määrisessä muodossa viittaa niihin kahteentoista Jeesuksen opetuslapseen, jotka hän erityisesti valitsi ja lähetti, apostoleihin. Uuden testamentin mukaan apostoli-nimityksellä kulki muitakin henkilöitä^xii, joten nimitys kaksitoista vakiintui täydentämään alkuperäisten apostolien nimeä. ”Ne kaksitoista” oli siis mahdollisesti jo käytössä synonyyminä apostoleille, kun evankeliumeja kirjoitettiin^xiii. Nimityksen käyttö Juudaksen kohdalla siis korostaa petosta: kavaltaja on Jeesuksen lähipiiristä, jonka hän on itse valinnut.

Toisaalta näyttäisi siltä, että evankelistat antavat viimeistään tässä Juudakselle uuden nimen: kavaltaja^xiv. Kyseessä onkin murroskohta Juudaksen elämässä. Vaikka hän aiemmin onkin jo suunnitellut Jeesuksen kavaltamista, vasta nyt hän toteuttaa sen. Juudas muuttuu apostolista kavaltajaksi. Kavaltaja-nimitys tuntuu olevan myös alkuseurakunnassa vakiintunut nimi. Tähän viittaisi se, että Johannes, joka mahdollisesti kirjoitti evankeliuminsa viimeisenä, käyttää tässä perikoopissa Juudaksesta johdonmukaisesti nimitystä ”Juudas, Jeesuksen kavaltaja”. Juudas Isakariot muuttui näin Juudas Kavaltajaksi.

5.2 Jeesuksen vangitsijat

Kaikki evankelistat kuvaavat Jeesusta vangitsemaan tulleen joukon kokoonpanoa hieman eri tavoin. Luukkaalla on kaikkein lyhin kuvaus, hän puhuu vain ”joukosta miehiä”^xv. Muiden evankelistojen perusteella voi päätellä, että tämä joukko oli aseistettu. Joukon oli lähettänyt evankelistojen mukaan ylipapit ja kansan vanhimmat. Johannes mainitsee vielä erityisesti fariseukset ja Luukas lainopettajat. Selvää kuitenkin on, että Jeesuksen vangitseminen oli joskus keskenään riitaistenkin poliittisten ja uskonnollisten ryhmittymien yhteinen tempaus.

Johanneksen evankeliumin mukaan joukossa oli mukana myös roomalaisia sotilaita. Johanneksen käyttämä termi, kohortti^xvi, käsittää noin 600 sotilasta. Johannes mainitsee myös, että paikalla oli ”korkea upseeri”^xvii komentamassa sotilaita. Termi tarkoittaa juuri kohortin komentajaa. On mahdollista, että mukana oli tosiaan sotilaita, koska roomalaiset toivat pääsiäisjuhlan aikaan sotilaita Jerusalemiin pitämään yllä järjestystä^xviii. Ei kuitenkaan ole oletettavaa, että koko kohortti olisi ollut pidättämässä Jeesusta. Roomalaisten sotilaiden mukanaolo jo tässä vaihessa selittäisi sen, miksi juuri heidät määrättiin myöhemmin vartioimaan Jeesuksen hautaa^xix.

Evankelistojen kuvauksen perusteella Jeesusta vangitsemaan tullut joukko sisälsi siis ilmeisesti ylipapin palvelijoita^xx, juutalaisten omia temppelivartioita ja ”poliiseja” sekä roomalaisia sotilaita^xxi. Erilaiset kuvaukset joukosta selittyvät kirjoittajien tarkoitusperillä. Matteus ja Markus tahtovat luultavasti korostaa hengellisten ja poliittisten johtajien liittoa mainitsemalla sekä ylipapit että kansan vanhimmat. Luukas jättää yksityiskohdat pois ja puhuu vain joukosta. Aiemmin Luukkaalla joukot olivat olleet Jeesuksen ystäviä ja opetuksen seuraajia, nyt vastustajia^xxii. Ratkaisu siis korostaa yleisen ilmapiirin muutosta. Johannes kertoo muista poiketen erikoisen yksityiskohdan vangitsemishetkellä, joka muistuttaa Israelin kuningas Ahasjan lähettämien sotilaiden ja profeetta Elian kohtaamista^xxiii. Jos Johannes tosiaan halusi viitata yksityiskohdallaan Eliaan, mikä on ymmärrettävää, sotilaiden mukanaolon mainitseminen korostaa yhteyttä.

5.3 Suudelma merkkinä

Synoptikot kertovat kaikki, että Juudas suuteli tai ainakin aikoi suudella Jeesusta. Kuitenkin vain Matteus ja Markus mainitsevat, että suudelma oli merkki, jolla Juudas ilmaisi vangitsijoille kenet pitää vangita. Merkin tärkeys selittyy sillä, että vangitsijoissa oli todennäköisesti miehiä, jotka eivät olleet Jeesusta koskaan nähneet ja kaiken lisäksi oli jo melko myöhäinen ilta, eikä pimeässä luultavasti olisi kovin hyvin erottanut kuka paikalla olevista miehistä oli Jeesus.

Miksi juuri suudelma? Kertomuksen kannalta se on oivallinen draaman ja kontrastin luoja: Juudas, yksi Jeesuksen lähimpiä tovereita pettää Jeesuksen ja tekee sen tavalla, joka viittaa läheiseen ystävyyteen. Vastaus voi löytyä myös Matteuksen ja Luukkaan käyttämistä sanoista. Suudelmaa tarkoittava sana on φιλέω. Synoptikot käyttävät tätä, kun he puhuvat siitä, miten suudelma oli sovittu merkiksi^xxiv tai kun Juudas lähestyi Jeesusta suudellakseen tätä^xxv. Kun Matteus ja Markus kuvaavat itse tapahtumaa, he käyttävätkin sanaa καταφιλέω, joka tarkoittaa ennemminkin jo kiihkeää suudelmaa. Tällä kirjoittajat haluavat ehkä kertoa, että Juudas ei vain suudellut Jeesusta, vaan myös syleili häntä ja näin piti häntä paikoillaan, jotta vangitsijat saattoivat helpommin ottaa hänet kiinni. Markuksella tätä tulkintaa vahvistaa jakeen 14:44 lisäys ”ja viekää vartioituna pois”. Juudas halusi todella saada Jeesuksen vangituksi ja näin hän varmisti sen toteutumisen.

5.4 Jeesus puhuu

Jokainen evankelista mainitsee Jeesuksen puhuneen vangitsemishetkellä. Eroja on paikoin paljonkin, mutta etenkin synoptikoilta löytyy myös yhteistä ainesta. Jeesuksen puheiden jaottelussa Matteus ja Luukas näyttävät seuraavan samaa linjaa, kun taas Markus on huomattavasti niukempi. Matteus ja Luukas mainitsevat kolme Jeesuksen puhetta, jotka hän osoittaa eri henkilöille ja ryhmille.

5.4.1 Jeesus puhuu Juudakselle

Matteus ja Luukas kertovat, miten Jeesus reagoi Juudaksen suudelmaan^xxvi. Molempien maininnat painottavat sitä, että Jeesus tiesi, mitä tulisi tapahtumaan. Juudaksen kavallus ei tullut yllätyksenä. Luukkaalla Jeesuksen sitaatti on kysyvä: ”suudelmallako sinä kavallat Ihmisen Pojan?”. Matteuksella Jeesuksen kommentti on toteamus.

Matteus manitsee Jeesuksen kutsuneen Juudasta ystäväksi. Aiemmin Matteus on kuvannut kahta Jeesuksen puhetta, joissa hän käyttää myös ystävä-sanaa. Kummassakin tapauksessa Jeesuksen mainitsema ystävä on ollut tuomionalainen pahantekijä^xxvii. Sana siis korostaa Juudaksen petosta ja teon vakavuutta.

5.4.2 Jeesus puhuu miekkamiehelle

Tapahtumien edetessä yksi Jeesuksen seuraajista sivaltaa miekalla ylipapin palvelijan korvan irti. Evankelistoista vain Markus jättää Jeesuksen puheen pois tässä kohtaa. Evankelistat eivät kuitenkaan tunnu olevan kovin samanmielisiä Jeesuksen käyttämistä sanoista. Luukas on kaikkein lyhin ja Jeesuksen kommentti tuntuukin vain korostavan Jeesuksen halua täyttää kohtalonsa. Myös Matteus ja Johannes ovat samoilla linjoilla. Matteus lisää tähän maininnan Jeesuksen vallasta. Vaikka Jeesus alistuukin kohtaloon, se ei ole pakon sanelemaa vaan vapaaehtoista.

Matteuksen maininta Jeesuksen vallasta kutsua enkeleitä selittynee jälleen evankeliumin aiemmilla tapahtumilla. Matteus mainitsee muita evankeliumeja enemmän enkelikohtaamisia^xxviii. Enkelit ovat olleet oleellinen osa Jeesuksen elämää, mutta nyt ne eivät saa puuttua tilanteeseen.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana Matteus ja Johannes kertovat täsmälleen saman yksityiskohdan samoilla sanoilla. Molemmilla Jeesus sanoo miekkamiehelle ”Pane miekkasi tuppeen”. Tämä saattaa olla viittaus siihen, että Matteus ja Johannes olivat paikalla kuulemassa nämä sanat.

5.4.3 Jeesus puhuu joukolle

Jeesus kääntyy kolmannessa puheessaan vangitsijoidensa puoleen. Tämä puhe löytyy jossakin muodossa jokaiselta synoptikolta. Puheessaan Jeesus ei yritä vedota vangitsijoihinsa, että hänet vapautettaisiin, vaan kyse on ennemminkin syytöksestä. Jeesus on toiminut kaiken aikaa julkisesti, eikä ole mitään syytä tulla vangitsemaan häntä yön turvin.

Syytöksellään Jeesus ei halua ainoastaan ilmoittaa vangitsijoidensa väärästä toiminnasta, vaan myös pelkuruudesta. Jos hänet olisi yritetty vangita päivällä julkisesti, se olisi herättänyt vastalauseita Jeesusta seuraavissa joukoissa. Jeesushan oli vielä suosionsa huipulla ja hänet oli vain muutamia päiviä aiemmin otettu vastaan Jerusalemiin juhlakulkueessa^xxix.

Puheensa lopuksi Jeesus vielä painottaa, että näin täytyy tapahtua, jotta kirjoitukset toteutuisivat. Se osoittaa sen, että Jeesus tiesi ennalta kaiken, mitä tulee tapahtumaan. Hän myös oli kaiken aikaa tilanteen johdossa.

5.4.4 Yhteenveto Jeesuksen puheista

Synoptikkojen erilaisuus Jeesuksen puheiden kohdalla ei ole mikään suuri ongelma. Ilmeisesti suurin syy eroavaisuuksille on se, että kukin evankelista lainaa niitä sen mukaan, miten ne sopivat kirjoittajan tarkoitusperiin. Markus jättää kaksi ensimmäistä puhetta kokonaan pois ja keskittyy tapansa mukaan toiminnan kuvaamiseen. Matteus painottaa Jeesuksen valtaa yli kaiken. Luukkaalla Jeesuksen puheet täydentävät kuvausta toiminnasta, ja näin hänen kuvauksensa on luultavasti aidoimmillaan.

5.5 Korvan sivaltaminen

Kaikki evankelistat kertovat ylipapin palvelijan korvan sivaltamisesta. Tätä voikin pitää perikoopin parhaiten vahvistettuna yksityiskohtana. Se kertoo sekä perimätiedon vahvuudesta että aitoudesta. Aitouden puolesta puhuu sekin, että palvelija on määrisessä muodossa, ”se palvelija”, joka viittaa johonkuhun, joka tunnettiin. Ehkä hänet tunnettiin juuri tämän tapauksen vuoksi tai sitten hän oli tunnettu jo aikaisemmin. Joka tapauksessa juuri tietystä ylipapin palvelijasta puhuminen tarkoittaa, että kertomuksen aitous oli vahvistettavissa, hän ei ollut vain ”joku”.

Jokainen evankelista kertoo, että ylipapin palvelijan korva sivallettiin miekalla irti. Sivaltaja oli evankelistojen mukaan Jeesuksen seuralainen. Mielenkiintoista on, että Markus puhuu vain ”yhdestä paikalla olleesta”. Johannes taas tietää kertoa, että kyseessä oli Pietari. Markuksella siis saattoi olla tietoista Pietarin osuuden piilottelua. Ei siksi, että hän ei haluaisi pilata Pietarin mainetta, vaan siksi, että asia oli jo tunnettu ja hän ehkä ajatteli Pietarin työtoverina asian olevan päivänselvä lukijoille.

Kuten jo mainitsin, vain Johannes kertoo miekankäyttäjän nimen. Johannes kertoo myös, että ylipapin palvelijan nimi oli Malkos. Kumpikin yhdessä tukee sitä ajatusta, että Johannes tosiaan oli paikalla toteamassa tilanteen. Mainitsemalla Pietarin nimeltä Johannes myös samalla kärjistää Juudaksen ja Pietarin välistä kontrastia. Molemmat pettivät Jeesuksen, mutta tässä tilanteessa he ovat vielä vastakkaisilla puolilla. Se kertookin jotain kummankin motiiveista. Juudas oli laskelmoiva, kun taas Pietari toimi impulsiivisesti. Onkin ironista, että myöhemmin osat vaihtuvat ja Juudas toimii impulsiivisesti ja tekee itsemurhan, kun taas Pietari tuntuu pohtivan tarkemmin tekojensa seurauksia ja palaa Jeesuksen luokse.

Matteus ja Markus kertovat vain yleisesti korvan sivaltamisesta, mutta Luukas ja Johannes tietävät sanoa, että kyse oli oikeasta korvasta. Luukaksen kiinnostus vamman laatuun selittynee hänen lääkärintaustaltaan. Luukas on myös ainoa, joka kertoo Jeesuksen parantaneen palvelijan korvan. Johanneksella taas syynä tähän yksityiskohtaan on se, että hän oli silminnäkijänä. Toisaalta Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien yhteydet^xxx saattavat viitata siihen, että Johannes tunsi Luukkaan evankeliumin ja käytti sitä tällaisissa asioissa muistin virkistäjänä.

 

6 Loppupäätelmiä

Evankeliumit ovat erilaisia, se on selviö. Tarkoittaako erilaisuus kuitenkaan sitä, että evankeliumit olisivat ristiriitaisia ja epäluotettavia? Ei ainakaan minun mielestäni. Usein tässä yhteydessä viitataan poliisikuulusteluihin, joissa todistajien lausuntojen luotettavuutta lisää se, että kertomukset ovat erilaisia ja paikoin jopa ristiriitaisia. Täsmälleen samanlaiset todistukset viittaavat ennalta sovituun juttuun ja mahdollisesti epäluotettaviin todistajiin. Niinpä ainakin tiettyyn rajaan saakka evankeliumien erot toimivat kertomusten aitouden puolestapuhujina.

Mukana on kuitenkin yksityiskohtia, jotka lähemminkin tarkasteltuna vaikuttavat ristiriitaisilta. Silloinkaan kyse ei automaattisesti ole väärästä tiedosta tai edes ristiriidasta. Evankeliumienkin mukaan Jeesuksen elämästä on kirjoitettu vain pieni osa^xxxi. Evankelistat ovat siis kirjoittaneet omien päämääriensä mukaisesti ja toimittaneet käsillä ollutta aineistoa tarpeen mukaan. Tämä on johtanut siihen, että paikoin kertomuksiin on tullut näennäisiä ristiriitoja, kun kronologiaa on muutettu tai yksi kirjoittaja onkin jättänyt jonkin asian mainitsematta kokonaan. Toisinaan taas evankelistat tuntuvat täydentävän toisiaan.

Kaikkia evankeliumien tai edes synoptikkojen ongelmia ei todennäköisesti pystytä koskaan ratkaisemaan, mutta se ei ole välttämätöntäkään. Tärkeämpää on ymmärtää evankeliumien luonne ja tarkoitus. Niitä ei olekaan kirjoitettu tarkoiksi elämäkerroiksi, vaan ne ovat ennemminkin kertomuksen muotoon puettuja opetustekstejä. Evankelistat halusivat tutustuttaa lukijansa Jeesukseen. Tämän he tekivät kirjoittamalla Jeesuksen elämän todellisista tapahtumista ja kokoamalla ne erilaisiin ryhmiin aiheen ja sisällön mukaan. Näin saamme kuvan Jeesuksen teoista ja opetuksista.

 

7 Lähteet:

7.1 Kirjallisuus:

the Expositor’s Bible Commentary osa Matthew, Mark, Luke. Zondervan, 1984.

Haapa, Esko: Matteuksen evankeliumi. Kirjapaja, 1958.

Haapa, Esko: Markuksen evankeliumi. Kirjapaja, 1969.

Liljeqvist, Matti: Uuden testamentin sanakirja kreikka-suomi. Finnlectura, 2007.

A New Testament Commentary for English Readers osa Four Gospels.

Novum osat 1 ja 2. Raamatun tietokirja, 1981.

Räisänen, Heikki ja Hakola, Raimo: Viisi evankeliumia. Yliopistopaino, 1993.

Schweizer, Eduard: Uuden testamentin selitys osa 2. Kirjapaja, 1989.

Tenney, Merrill C.: Johannes uskon evankeliumi. Raamatun tietokirja, 1997.

7.2 Internet:

Kankaanniemi, Matti: http://www.nic.fi/~vlahsrk/tekstit/synoptise.html

http://www.theologica.fi

7.3 Raamatut:

Nestle-Aland: Novum Testamentun Graece Ed. XXVII

Raamattu (1933, 38)

Raamattu (1992)

 

i Ks. Matt. 9:9–13

ii Apt 12:12

iii Teofilos = Jumalan ystävä eli theo = Jumala ja filos = ystävä

iv Ks. 4.1 Juudas oppaana

v Jeesuksen vangitsemiseen liittyy merkillinen välikohtaus, joka muuten puuttuu toisista evankeliumeista. Sen hämäryys tekee selittämisen vaikeaksi. Se on joka tapauksessa kertomus erään nuorukaisen pakoonpääsystä kevyen yöasun ansiosta. Jeesuksen seurueeseen kuulunutta nuorukaista yritetään ottaa kiinni. Joko vangitsijat halusivat pidättää muitakin kuin Mestarin yksinään (”seurata” = kuulua Jeesuksen seuraan) tai nuorukainen lähti uhkarohkeasti vanginkuljettajien jälkeen (”seurata” = lähteä vangitun Jeesuksen jälkeen) – jälkimmäinen mahdollisuus on ainakin tekstiyhteyden kannalta luontevampi (Pietari onnistui vastaavanlaisessa tiedusteluyrityksessä paremmin). Mutta mistä syystä välikohtaus on otettu kärsimyshistoriaan? Tapahtumien kulkuun ei epäonnistuneella pidättämisyrityksellä ole mitään vaikutusta, ja tuskin kertoja halusi esittää palasta vain sen jännittävyyden vuoksi. On ajateltu, että kertoja halusi muistaa siten Jeesuksen vangitsemisen silminnäkijää (Ernst Lohmeyer). Mutta minkätähden ei sitten mainita todistajan nimeä (vrt. 15:21)? Vai onko siinä evankeliumin tekijä itse, Johannes Markus, jonka äidin talossa viimeinen ehtoollinen oli syöty ja joka välikohtauksessa liitti mukaan henkilökohtaisen muistonsa, niinkuin taiteilija nimikirjaimensa taulun tummaan nurkkaan (Th. Zahn)? Mutta Johannes Markus-teoria ei ole niinkään kiistaton, eikä tekijän henkilökohtaisista muistosta ole muuten mitään jälkiä. Todennäköisintä on, että tapahtumassa on nähty alunperin kirjoitusten toteutuminen ja että tämä seikka on taannut sille paikan kärsimyshistoriassa (Gerog Bertram). VT:ssa oli näet ennustettu: ”L A I N A U S” (Aam 2:16). Nuorukaisen henkilöllisyys on tässä tapauksessa merkityksetön. Riitti, että jollekulle rohkealle nuorelle miehelle oli tuona merkittävänä päivänä siten sattunut.

Haapa, Mark. s. 237

vi Apt 12:12

vii Vanhin kertoi myös tämän: Markus, josta oli tullut Pietarin tulkki, kirjoitti tarkasti kaikki ne Herran puheet ja teot, jotka hän muisti, mutta ei kuitenkaan järjestyksessä. Sillä hän ei itse ollut kuullut Herran puhuvan eikä ollut seurannut häntä vaan myöhemmin Pietaria, niin kuin olen sanonut. Pietari antoi opetusta tarpeen mukaan, eikä hänen tarkoituksenaan ollut esittää järjestykseen aseteltua kertomusta Herran puheista. Siten Markus ei tehnyt mitään väärää, kun hän tällä tavalla kirjoitti sen minkä muisti. Sillä yhdestä asiasta hän piti huolta: ettei jättäisi kertomatta mitään mitä oli kuullut eikä vääristelisi niitä mitenkään.

Eusebioksen kirkkohistoria III, käännös Tomi Vuolteenaho

viii Aam 2:16

ix Ks. 4.3 Johtajat mukana

x Ks. 5.2 Jeesuksen vangitsijat

xi Kreik. ᾿Ιούδας, εἷς τῶν δώδεκα

xii Esimerkiksi Paavali

xiii Vrt. 1. Kor. 15:5

xiv Kreik. ὁ παραδιδοὺς αὐτὸν,”hänen kavaltajansa”

xv Kreik. ὄχλος

xvi Kreik. σπεῖρα

xvii kreik. ὁ χιλίαρχος, tuhannenpäämies

xviii The military terms in John 18:3, 12 suggest that some Roman soldiers were among the number along with temple police and some others. Although many scholars have argued that no Romans were involved at this time, it is not unlikely that some were present. Especially durign the feasts the Romans took extra pains to ensure public order; so a request for a smalla detachment from the cohort would not likely be turned down.

The Expositor’s Bible commentary osa Matthew, Mark, Luke s. 546, Zondervan, 1984

xix Matt. 27:62–66

xx Esim. Matt. 26:51

xxi Joh. 18:3, 12

xxii ”Joukot” ovat olleet hänen kuulijoitaan ennenkin (5:1) ja ovat seuranneet häntä myös Jerusalemiin (19:2). Kansanjoukot ovat olleet hänen hyvien tekojensa todistajia. On järkyttävää, että Jeesuksen on puhuttava ”joukoille” näissä muuttuneissa olosuhteissa.

Haapa, Matt. s. 309

xxiii 2. Kun. 1:2–16 vrt. Joh. 18:4–9

xxiv Esim. Matt. 26:48

xxv Luuk. 22:48

xxvi Matt. 26:50a ja Luuk. 22:48

xxvii Joka kerta tällä tavalla puhuteltu on ollut samalla tuomittu, ensin pahasilmäinen viinitarhan työmies (20:13), sitten häävaatteeton kuokkavieras (22:12) ja nyt Ihmisen Pojan kavaltaja. On kuin tähän puhutteluun olisi tietoisesti sisällytetty sanoma Jumalan pitkämielisyydestä ja kärsivällisyydestä kaikkia, myös pahoja kohtaan (5:48).

Esko Haapa, Matteuksen evankeliumi s. 308, Kirjapaja, 1958

vrt. Johanneksen kertomus:

Pietarin ja Juudaksen erilainen käytös tässä tekstijaksossa korostaa näiden kahden miehen välisiä luonne-eroja. Juudas saapui aseistetun miesjoukon kanssa pidättämään Jeesusta; Pietari puolusti Häntä ase kädessä. Juudas otti Hänet kiinni salajuonen avulla; Pietari puolusti Häntä avoimesti. Juudas kavalsi Hänet harkiten; Pietari kävi Jeesuksen vihamiesten kimppuun. Jeesus ei sano tässä kertomuksessa sanaakaan Juudakselle; Pietaria Hän nuhtelee ankarasti. Juudaksen rikos oli läpeensä harkittu; Jeesukselle uskollinen Pietari erehtyi vetämään miekan esiin pelkkää impulsiivisuuttaan. Epäuskolle ominainen jäätävä piittaamattomuus ja vakiintumattoman uskon aiheuttama arvaamattomuus olivat molemmat seurauksiltaan tuhoisia.

Merrill C. Tenney, Johannes uskon evankeliumi s. 234, Raamatun tietokirja, 1997

xxviii Matt. 1:20–24; 2:13, 19; 4:11

xxix Esim. Matt. 21:6–11

xxx ks. 4 Luukas ja Johannes

xxxi Joh. 21:25