4. Moos. 21:4–9; Efesolaiskirje 2:1–10; Joh. 3:14–21
Tällä kertaa meidän tekstimme puhuvat synnistä, armosta ja pelastuksesta. Olemme siis kristillisen sanoman ytimessä, perusasioissa. Monelle tulee todennäköisesti näistä teksteistä mieleen pelastus, jota vielä odotamme: iankaikkisuus Jumalan kanssa. En kuitenkaan lähesty tekstejä tällä kertaa siitä näkökulmasta, vaan tuon kysymyksen arkeemme. Tähän hetkeen. Jatka lukemista Haluamme
2. Moos. 20:1-17, 1. Kor. 1:18-25, Joh. 2:13-22
Jos nykyään joku puhuu tosissaan siitä, että kaikki maailman armeijat pitäisi lakkauttaa, että kaikkien pitäisi ryhtyä kasvissyöjiksi eikä kukaan saisi ansaita liian paljon tai liian vähän, hänen ajateltaisiin olevan joko vihervasemmistolainen tai naiivi idealisti. Jopa meidän kristittyjen parissa. Kuitenkin kaikki nämä ovat asioita, jotka nousevat Raamatussa ihanteiksi, jopa kuvaksi taivaasta. Jatka lukemista Hengellistä idealismia
2. Kun 2:1–12; 2. Kor. 4:3–6; Mark. 9:2–9
Alkuvuoden teema Jumalan tuntemisesta jatkuu. Tämänkertaiset tekstimme puhuvat todellisuudesta ja siitä, miten sen näemme tai käsitämme. Kristillisistä lähtökohdista katsoen todellisuus ja sen arvo on riippuvaista Jumalasta. Jo hyvin varhain kristityt alkoivat ajatella, että mitä kauempana joku on Jumalasta sitä vähemmän hän on ikään kuin olemassa. Näin esimerkiksi synti vaikuttaa meissä niin, että olemme vähemmän ihmisiä, joiksi Jumala on meidät luonut. Jatka lukemista Millainen todellisuus
Psalmi 111, 1. Kor. 8:1–13, Mark. 1:21–28
Viime kerralla käsittelin Jumalan tuntemisen tärkeyttä suhteessa kristittynä elämiseen. Tällä kertaa ollaan samankaltaisella teemalla liikkeellä. Tekstimme ovat keskenään hyvin erilaisia, ja voi olla vaikea nähdä niiden yhteyttä. Sellainen kuitenkin on. Ne puhuvat Jumalan suuruudesta. Jatka lukemista Jumala on suurin
1. Sam. 3:1–10, 1. Kor. 6:12–20, Joh. 1:43–51
Tämänkertaiset tekstimme puhuvat kutsusta. Kuitenkin yllätyin, kun huomasin Paavalin tekstin aiheen. Eihän siinä ole mitään kutsusta, miten se liittyy kokonaiskuvaan? Mutta kun aloin pohtia asiaa, huomasin, että teksteillä on toinenkin sanoma. Kyse ei ole pelkästä kutsusta vaan myös elämästä kutsujan kanssa. Jatka lukemista Kutsu elämään
Mark. 16:9–20
Kuten viime kerralla kävi ilmi, Markuksen evankeliumi loppuu jakeeseen 8. Tai vaihtoehtoisesti sen alkuperäinen loppu on jostakin syystä kadonnut. Kysymys Markuksen evankeliumin lopusta on yksi tunnetuimpia Uuden testamentin tekstikriittisiä kysymyksiä.
Tekstikritiikki on tutkimuksen ala, joka pyrkii tutkimaan erilaisia käsikirjoituksia samasta tekstistä ja vertaillen niissä esiintyviä eroja päättelemään, mikä on ollut alkuperäinen kirjoitusmuoto. Nimestään huolimatta tekstikritiikissä ei siis suhtauduta Raamatun tekstiin kriittisesti siinä mielessä, että esimerkiksi sen luotettavuutta pyrittäisiin epäilemään tai kritisoimaan. Päinvastoin, tarkoitus on tosiaan koettaa löytää alkuperäinen kirjoitustapa ja näin lisätä Raamatun luotettavuutta. Jatka lukemista Uusi alku
Mark. 15:40–47
Jeesus on kuollut. Ennen varsinaista siirtymistä hautauskertomukseen Markus mainitsee vielä, että jonkin matkan päässä ristiinnaulitsemispaikalta oli tilannetta seuraamassa kolme naista, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana jo Galileassa. Maininta on johdanto hautaus- ja ylösnousemuskertomuksille ja se kertoo, että he olivat Jeesuksen ylösnousemuksen ensimmäisiä todistajia.
Naisten maininta on erittäin painava todiste sen puolesta, että Markuksen kertomus perustuu todellisiin tapahtumiin. Tuona aikana juutalaisten keskuudessa naisten todistuksella ei ollut oikeastaan mitään arvoa esimerkiksi oikeudenkäynnissä. Ei siis ollut mitään erityistä syytä mainita naisia ylösnousemuksen ensimmäisinä todistajina. Päinvastoin, tieto on ollut ensimmäisille kristityille kiusallinen. Parempi ja aikalaisten mielestä vakuuttavampi todistus olisi ollut, jos kyseessä olisi ollut miehiä. Mutta koska Markus mainitsee naiset, se viittaa todelliseen yksityiskohtaan ja vähentää sen mahdollisuutta, että kyseessä olisi keksitty tapahtuma. Jatka lukemista Jeesus on kuollut
Mark. 15:33–39
Markuksen evankeliumissa Jeesuksen sovitustyön ytimessä on Jeesuksen kuolema. Tämä on merkille pantavaa, koska muissa evankeliumeissa ylösnousemus saa suuremman roolin ja varsinkin Paavalin kirjeissä ylösnousemus on hyvin merkittävällä sijalla.
Markuksen kuvaus on monella tapaa merkillinen siitä huolimatta, että se on hyvin yksinkertainen ja koruton. Jatka lukemista Revitty
Mark. 15:16–32
Jeesus on tuomittu ja nyt hänet luovutettiin sotilaiden käsiin, jotka ensin ruoskivat hänet ja sen jälkeen pilkkasivat. Pilkka oli sotilaiden omaa huvia, ei osa tuomionpanoon liittyvää rangaistusta. Samaan aikaan pilkkaan liittyi myös fyysistä väkivaltaa. Orjantappurakruunu vastasi kultaista seppelettä, jota pidettiin päässä voitonjuhlassa. Tämä kruunu sisälsi kuitenkin pistävät piikit, jotka satuttivat otsaa. Jeesusta myös lyötiin.
Sotilaiden pilkasta alkaa Markuksella ikään kuin rinnakkaiskertomus. Samaan aikaan kuin Jeesuksen rangaistus etenee ja päättyy ristiinnaulitsemiseen, Markus esittelee kuninkuuteen liittyviä elementtejä. Sillä hän kuvaa sitä, mitä on tapahtumassa salassa. Se, mikä alkoi Markuksen aivan ensimmäisessä jakeessa Jeesuksen nimien esittelyllä, oli nyt käymässä toteen. Jatka lukemista Jeesus korotetaan
Mark. 15:1–15
Jeesuksen toinen oikeudenkäynti alkaa. Markus ei kerro Pilatuksen ja Herodeksen välisestä pallottelusta. Joko Markus ei siitä tiennyt tai ei nähnyt tärkeäksi mainita siitä.
Kertomus alkaa vaikeahkosti ymmärrettävällä johdannolla. Tämä ensimmäisen jakeen varhaisen aamun kokous on joko edellisen, Jeesuksen tuominneen Suuren neuvoston kokouksen päätös ja suoraa jatkoa edellisen luvun lopussa mainitulle kukonlaululle, tai sitten toinen, lyhyempi, kokous, jossa sovitaan taktiikasta Pilatuksen luona ja tehdään samalla lainmukainen päätös Jeesuksen tuomitsemisesta. Aiempi yöllinen oikeudenkäyntihän oli laiton ajankohtansa puolesta. Jatka lukemista Jeesus tuomitaan
