Millainen todellisuus

2. Kun 2:1–12; 2. Kor. 4:3–6; Mark. 9:2–9

Alkuvuoden teema Jumalan tuntemisesta jatkuu. Tämänkertaiset tekstimme puhuvat todellisuudesta ja siitä, miten sen näemme tai käsitämme. Kristillisistä lähtökohdista katsoen todellisuus ja sen arvo on riippuvaista Jumalasta. Jo hyvin varhain kristityt alkoivat ajatella, että mitä kauempana joku on Jumalasta sitä vähemmän hän on ikään kuin olemassa. Näin esimerkiksi synti vaikuttaa meissä niin, että olemme vähemmän ihmisiä, joiksi Jumala on meidät luonut.

Kaikki eivät tietenkään ole tästä samaa mieltä, koska kaikki eivät näe maailmaa kristillisen uskon mukaisesti. Ja siitä tämänkertaiset tekstimme puhuvat. Niistä löytyy kolme tasoa tai vaihetta todellisuuden näkemiseen.

Ensimmäisenä on kertomus Eliasta ja hänen taivaaseenottamisestaan. Elisan, Elian oppilaan, näkökulmasta kokemus vertautuu jollakin tapaa kirkastusvuorikokemukseen, joka on kolmas tekstimme. Elisakin saa nähdä omin silmin pilkahduksen taivaallisesta kirkkaudesta.

Elisa myös edustaa henkilöä, joka ymmärtää hengellisen todellisuuden olemassaolon ja osaa myös odottaa ja toivoa sen näkemistä luonnollisilla silmillään. Sellaisena Elisa on meille esikuva, jota kohti meidän tulee pyrkiä.

Kertomuksen jatko, jota emme nyt lukeneet, tuo mukaan kuitenkin muut profeetanoppilaat, jotka uskovat, mutta eivät täysin ymmärrä hengellistä todellisuutta. Heille ei tuota ongelmaa uskoa, että taivaalliset sotavaunut tulivat hakemaan Eliaa, mutta he eivät usko, että hänet olisi viety taivaaseen. He arvelevat, että taivaaseen ottamisen sijaan Elia heitettiinkin taivaallisessa pyörteessä jonnekin syrjäiseen paikkaan, jos hänet voidaan löytää.

Korinttilaiskirjeessä Paavali taas kirjoittaa ihmisistä, joilla ei ole lainkaan hengellistä näkökykyä. Heillä ei ole kuin ehkä hämärä aavistus taivaallisesta todellisuudesta. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että sitä ei olisi olemassa, vaan että nämä ihmiset eivät vain näe kunnolla. Heidän näkökenttänsä on peitetty.

Peite ei ole mikään Jumalan kiusallaan asettama este löytää pelastusta, jota hän tarjoaa. Ennemminkin peite syntyy synnin ja sen seurausten vaikutuksesta. Koska elämme langennessa tilassa, kykymme nähdä ja käsittää Jumalaan liittyviä asioita on äärimmäisen rajoittunut.

Siksi Paavali kirjoittaakin, että Jumala päinvastoin loistaa valoaan maailmaan, jotta hänet Jeesuksen kautta voitaisiin löytää. Jumala ei tahdo piilotella ihmisiltä, vaan että jokainen löytäisi hänet.

Lopulta tulemme kirkastusvuorikertomukseen. Jeesus nousee lähimpien opetuslastensa kanssa vuorelle ja hänen olemuksensa muuttuu. Tilanne käy jopa hieman koomiseksi, kun Pietari ei oikein tunnu osaavan suhtautua tilanteeseen. Jeesuksen kirkastuminen on konkreettinen esimerkki siitä, miten Paavalin kuvailema peite saatetaan joskus ottaa silmiltämme kokonaan.

Oleellista kirkastusvuorikertomuksessa on aiheemme kannalta, että se ei ollut mikään hetkellinen tapahtuma tai vaikutus. Jeesus ei hetkellisesti kirkastunut, vaan ennemminkin tuossa tilantessa Jeesus näyttäytyi hetken aikaa sellaisena, kuin hän todella on. Hän ei muuttunut eri Jeesukseksi, vaan hän oli kaiken aikaa sama, mitä hän oli ollut ennen sitä ja sen jälkeen.

Se herättää meidät pohtimaan suhdettamme todellisuuteen ja siihen, mitä näemme. Kristittyinä me tiedostamme, että todellisuus on paljon enemmän, kuin mitä näemme paljaalla silmällä tai mitä voimme tieteen keinoin tutkia. Jumalan kirkkaus ja suuruus on kanssamme joka hetki. Joskus saamme kokea sen vaikutusta enemmän, joskus vähemmän. Kokemuksemme ei kuitenkaan muuta todellisuutta.

Samalla tämä ymmärrys heittää meille myös haasteen. Elämämme jokainen osanen on elämää Jumalan valtakunnassa. Miten heijastelemme sitä arjessamme? Minkälaisia valintoja teemme? Miten suhtaudumme kohtaamiimme ihmisiin ja asioihin?

Haaste ei ole kuitenkaan painostava tai syyllistävä. Se on päinvastoin innostava ja kannustava. Jumala on puolellamme ja voimme elää jokapäiväistä elämäämme luottaen siihen.

Jaa tämä:
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *