Psalmi 111, 1. Kor. 8:1–13, Mark. 1:21–28
Viime kerralla käsittelin Jumalan tuntemisen tärkeyttä suhteessa kristittynä elämiseen. Tällä kertaa ollaan samankaltaisella teemalla liikkeellä. Tekstimme ovat keskenään hyvin erilaisia, ja voi olla vaikea nähdä niiden yhteyttä. Sellainen kuitenkin on. Ne puhuvat Jumalan suuruudesta.
Joskus kun meidän kristittyjen puheita kuuntelee, niissä nousee esiin ristiriita, jota ei kovinkaan usein tiedosteta. Toisaalta sanomme, että Jumala on kaikkivaltias. Hän tietää kaiken ja kaikki on hänen vallassaan. Samaan aikaan arastelemme ja saatamme jopa pelätä joitakin asioita, jotka miellämme liittyvän toisiin uskontoihin tai Jumalaa vastustaviin voimiin. Tuntuu siltä, että vaikka sanomme Jumalan olevan suurin, oletamme Jumalaa vastustavan pahan olevan ainakin lähes yhtä suuri.
Ja tähän ristiriitaan tekstimme osuvat. Että Jumala todella on suurin, eikä mikään ole lähelläkään hänen vertaisensa.
Lukemamme psalmi ylistää Jumalan tekoja. Ne ovat suuria, mahtavia, ihmeellisiä ja kestäviä. Eikä Jumala ole vain voimakas ja kykenevä, vaan hän on myös käsittämättömän anteeksiantava ja armahtava, oikeudenmukainen ja hyvä.
Psalmi on kirjoitettu aikana, jolloin erilaisiin jumaliin uskominen oli yleistä. Jopa Israelissa kerta toisensa jälkeen sorruttiin palvomaan vieraita jumalia. Hekin ajattelivat, että ehkä sittenkin joku toinen jumala on myös mahtava, ehkä jopa Jumalaa mahtavampi. Tai ehkä oli jouduttu kokemaan vaikeaa aikaa, mikä on osa normaalia elämää, ja oli alettu ajatella, että ehkä Jumala ei olekaan niin hyvä, koska hän on sallinut tällaisen vaikean ajan. Yleensä tällaiset israelilaisten harhapolut päättyivät huonosti. Vieraat jumalat eivät heitä auttaneet.
Tästä kirjoittaa myös Paavali korinttilaisille. Hekin elivät yhteiskunnassa, jossa erilaisiin jumaliin uskominen oli yleistä ja se kosketti monia arkielämän asioita. Yksi sellainen asia oli ruoka. Jumalille uhrattiin ruokaa ja se johti tietenkin kristityt suuren kysymyksen eteen. Korintissa käytännössä kaikki torilla myytävä liha oli uhrattu jollekin jumalalle. Niinpä sen syöminen oli osallistumista tuon jumalan palvontaan.
Miten siis kristityt voisivat ostaa lihaa syötäväksi? Paavalin vastaus on yllättävä. Hän ei kehota suoraan ryhtymään kasvissyöjäksi, vaan toteaa, että jos et loukkaa omaa tai läheisesi omaatuntoa syömällä vieraille jumalille uhrattua lihaa, ei siitä ole mitään haittaa. Ei tarvitse pelätä, että menettää pelastuksen tai riivaaja luikahtaa suupalan mukana sisään.
Paavalin perustelukin on selvä: ei ole muita jumalia, on vain yksi Jumala. Ei ole mitään, mikä on hänen vertaisensa. Kyllä, onhan Jumala kyllä luonut monenlaisia henkiolentoja, enkeleitä, joista jotkut ovat langenneet ja tulleet riivaajiksi. Mutta ne eivät ole Jumalan vertaisia. Jeesus on sovitustyönsä kautta voittanut ne ja alistanut ne alleen.
Mutta samaan aikaan Paavali huomauttaa, että emme saa olla läheisillemme loukkaukseksi tai kiusaukseksi. Nykyaikana saatamme esimerkiksi mennä joogatunnille, koska venyttely tekee hyvää. Joku läheisemme voi kuitenkin nähdä siinä paljon enemmän, mikä voi olla hänelle kompastukseksi. Kaikessa, mitä teemme, meidän tulisi pyrkiä rakkauteen ja rakentamaan.
Kaiken tämän summaa Markus kuvauksellaan Kapernaumin synagogan tapahtumista. Aivan julkisen toimintansa alkuvaiheessa Jeesus kohtaa riivatun miehen. Miehen, joka on pahan hengen vallassa, ja jolle kukaan ei ole voinut mitään. Kapernaumilaiset olivat varmasti tottuneet ajatukseen, että joissain asioissa Jumala ei sittenkään pysty auttamaan.
Mutta Jeesus, hyvin yksinkertaisesti ja jopa koruttomasti, vain käskee riivaajaa, ja mies vapautuu. Ei suurta rukoustaistelua ja paastoa, ei erikoisia toimituksia ja manauksia. Pelkkä käsky ja riivaaja irrottaa otteensa miesparasta mukisematta.
Siinä näkyy Jumalan suuruus ja ylivoimaisuus. Se ällistytti jokaista läsnäollutta. He eivät koskaan olleet nähneet sellaista saati uskoneet, että sellaista voisi edes tapahtua. Jumala on suurempi kuin voimme milloinkaan käsittää, ja kunpa mekin saisimme kokea samanlaisia ällistyksen hetkiä kuin tämä joukko Kapernaumin synagogassa.
Jumala on suurin. Se on hyvä muistaa jokaisessa elämäntilanteessa niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Se on hyvä muistaa silloin, kun tuntuu, että paha voittaa, eikä Jumalaa näy missään. Siitäkin huolimatta Johanneksen kirjoittama sana on totta: ”Te, lapseni, olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät profeetat, sillä se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.” (1. Joh. 4:4
