Kouluaikana en ollut mitenkään liikunnallinen. Itse asiassa enimmäkseen inhosin liikunnantunteja. Syynä oli toisaalta pelko. Pelkäsin palloa, koska olin yhdellä liikuntatunnilla saanut jalkapallossa pallon päähäni ja samalla syytteet joukkuetovereiltani, koska pallo kimposi päästäni omaan maaliimme. Pelkäsin voimistelua, koska välillä siinä piti kiivetä köyttä tai pyöriä tangolla. Kumpikin oli tällaiselle korkeanpaikankammoiselle kauhun paikka.
Toisaalta syynä oli se, että olin useimmissa urheilulajeissa aika huono, eikä luokkatovereilta tai opettajalta yleensä saanut minkäänlaista kannustusta, mikä olisi tehnyt asiasta mielekkäämpää. Mutta tämä vaikutti yleensä siihen, että olin ihan mielissäni, kun joukkkueita kootessa minä olin yleensä viimeisimpänä valittujen joukossa. Eipä ollut suuria odotuksia omalle suoritukselle. Normaalisti esimerkiksi jalkapallossa jäinkin maalin liepeille ”puolustamaan”, mikä tarkoitti sitä, että juttelin maalivahdin kanssa ja piirtelimme varjokuviamme pelikentän soraan.
Valinta ja kutsu pohdituttavatkin tällä kertaa, sillä Jeesus kutsui ihmisiä. Erityisesti nimeltä, mutta myös yleisesti. Yksi tällainen kutsu on kahdentoista apostolin nimittäminen: Jatka lukemista Oletko kutsuttu?
