Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. 2. Kor. 12:7
Kaikki kirjoittajan welzu artikkelit
Pastoraalikirjeiden kirjoittajakysymys
Paavalin nimissä olevista kirjeistä 1. ja 2. Timoteuskirje sekä kirje Tiitukselle muodostavat kokonaisuuden, joka eroaa jonkin verran muista Paavalin kirjeistä. Ne ovat toisaalta henkilökohtaisia, lähetetty vain yhdelle henkilölle, mutta silti vahvasti seurakunnallisia. Niissä annetaan ohjeita seurakunnan vastuuhenkilöiden valintaan sekä ohjeita yleiseen kristilliseen elämään opastamiseksi.
Vaikka etenkin suomenkielisissä käännöksissä kirjeet ovat hyvin paavalilaisia, on herännyt kysymys niiden kirjoittajasta. Onko se Paavali vai joku muu, ja voimmeko me yleensä edes tietää sitä. Tätä kysymystä käsittelen lähteinäni Lohsen, Haavan, Giertzin, Saarnivaaran ja Hörsterin kirjat. Esitän ensin pääasialliset Paavalin kirjoittajuutta vastustavat näkemykset ja sen jälkeen sitä puoltavat näkemykset. Lopuksi on vielä lyhyt loppupäätelmä.
Mitä tapahtui Paavalille? Apostolien tekojen ja Galatalaiskirjeen vertailua
Paavalin elämän pääasialliset lähteet ovat Uuden testamentin kirjoitukset. Tämän lisäksi on meille säilynyt jonkin verran perimätietoa. Uudessa testamentissa Paavalin elämän lähteet voi jakaa karkeasti kahteen osaan. Toisaalta on Apostolien teot, jossa hänen elämäänsä kuvataan kerronnallisin keinoin. Toisaalla taas on Paavalin omat kirjeet, joissa Paavali itse kertoo elämästään ja kokemuksistaan. Näin voimme käyttää vähintään kahta suhteellisen itsenäistä lähdettä muodostaessamme kokonaiskuvaa Paavalista.
Tässä tutkielmassa keskityn pääasiassa kahteen katkelmaan. Toinen on Apostolien tekojen luvut 9–15 ja toinen Galatalaiskirjeen luvut 1–2. Pyrin vertailemaan näiden kahden lähteen yhtäläisyyksiä ja eroja, ja pohdin, mitä todella tapahtui.
Jatka lukemista Mitä tapahtui Paavalille? Apostolien tekojen ja Galatalaiskirjeen vertailua
Mooses ja kadonneen kirjoittajan metsästys
Mooses on mahdollisesti Raamatun tärkein henkilö heti Jeesuksen jälkeen. Tämä on toki luonnollista, kun ottaa huomioon sen, että Mooses on yksi suurimmista Jeesuksen vanhatestamentillisista esikuvista sekä Israelin vapauttajana että lain antajana ja liiton solmijana.
Manassen perintö: Mistä meidät muistetaan?
Kuningas Manasse muistetaan Vanhan testamentin kirjoissa äärimmäisen pahana kuninkaana, jonka vuoksi Juudan kuningaskunta joutui pakkosiirtolaisuuteen. Täysin yhtenäinen ei Vanhan testamentin perimätieto kuitenkaan ole, sillä Aikakirjojen kuvauksen mukaan Manasse olisikin tehnyt parannuksen ja jopa aloittanut uskonnollisen reformin.
Tässä kirjoituksessa pohdin näiden kahden Manasse-kuvan eroja ja mahdollisia syitä. Lopulliseksi kysymykseksi nousee: ”Mistä meidät muistetaan?”
Miten kolminaisuusoppi syntyi?
Kristillisen uskon erityispiirteenä on aivan alusta asti ollut usko kolmiyhteiseen Jumalaan. Kolminaisuusoppi on luonnollisesti matkan varrella kehittynyt ja selkeytynyt, mutta jo ensimmäiset kristityt Uuden testamentin mukaan pitivät tärkeänä erityisesti Isän ja Pojan yhteyttä. Näin tehdessään he tietyllä tavalla irtautuivat juutalaisesta perinteestä ja antoivat kristinuskolle omaleimaisen identiteetin.
Kiirastuli vai välitila eli mitä tapahtuu kuolemamme jälkeen?
Katolinen kiirastulioppi herättää usein närää protestanteissa. Se nähdään pakanallisena, epäraamatullisena ja pahana. Nopeasti ajateltuna, se saattaa näitä kaikkia ollakin. Ainakaan Raamatusta ei löydy mitään kovin selkeää opetusta, joka tukisi ajatusta kiirastulesta, vaikka siellä käsitelläänkin jonkin verran kuolemanjälkeistä tilaa. Vertailen tässä kirjoituksessani katolista kiirastulioppia ja protestanttien välitilaoppia. Välitilalla tarkoitetaan kuolemanjälkeistä tilaa ennen viimeistä tuomiota ja ylösnousemusta.
Jatka lukemista Kiirastuli vai välitila eli mitä tapahtuu kuolemamme jälkeen?
Armon vastaanottaminen vai odotus?
Tiituksen kirje on ollut itselleni hieman vieras. Yleensä muistan siitä vain sen, että siellä on se sama lista seurakunnan kaitsijan ominaisuuksista kuin 1. Timoteuskirjeessäkin. Niinpä valitessani tämän projektin aihetta, päätin kääntyä Tiituksen puoleen. Ilmeisimmät aiheet, Timoteuksen naisviittaukset esimerkiksi, ovat loppuunkaluttuja, joten tämä oli itselleni tuoreempi tapaus.
Johanneksen evankeliumin teologisia painotuksia
Johanneksen evankeliumissa painottuu korkea kristologia. Jeesus esitellään Jumalan Poikana, pre-eksistenttinä Sanana ja Messiaana. Evankeliumissa leimallisia ovat monet minä olen -lauseet ja Isä ja minä olemme yhtä -puheet, jotka välittävät tätä sanomaa. Kristologian rinnalla evankeliumissa käsitellään myös muun muassa soteriologiaa (Joh. 3:16 tutuimpana jakeena), ekklesiologiaa (paimen-puheet) ja eskatologiaa (muun muassa opetukset ylösnousemuksesta). Nämä kolme kietoutuvat tiiviisti kirjan kristologiseen painotukseen ja suodattuvat sen läpi.
Käsittelen tässä työssä kahta Johanneksen evankeliumin kertomusta, joista toisessa pääpainona on soteriologia ja toisessa eskatologia.
Jatka lukemista Johanneksen evankeliumin teologisia painotuksia
Kuka kirjoitti Jesajan kirjan?
Jesajan kirja aloittaa raamatullisen profeettakirjallisuuden. Sitä ennen, ainakin Raamatun sisäistä kronologiaa noudattaen, profeettojen julistus sisällytettiin lähes poikkeuksetta Vanhan testamentin historiallisiin kirjoihin. Niistä oikeastaan Samuel on ainoa, joka on saanut itselleen nimetyn kirjan, mutta nekään eivät sisällä kovinkaan paljoa Samuelin profeetallista julistusta.