Kuningas Manasse muistetaan Vanhan testamentin kirjoissa äärimmäisen pahana kuninkaana, jonka vuoksi Juudan kuningaskunta joutui pakkosiirtolaisuuteen. Täysin yhtenäinen ei Vanhan testamentin perimätieto kuitenkaan ole, sillä Aikakirjojen kuvauksen mukaan Manasse olisikin tehnyt parannuksen ja jopa aloittanut uskonnollisen reformin.

Tässä kirjoituksessa pohdin näiden kahden Manasse-kuvan eroja ja mahdollisia syitä. Lopulliseksi kysymykseksi nousee: ”Mistä meidät muistetaan?”

1. Johdanto

2. Kuningasten kirjassa ja 2. Aikakirjassa kerrotaan Juudan kuninkaan, Manassen, teoista. Erityistä näissä kuvauksissa on se, että Manassen elämän loppupuolen kuvaus eroaa merkittävästi. 2. Kuningasten kirjassa ja ilmeisesti muutenkin deuteronomistisessa, tai sen vaikutuspiirissä olevassa historiakirjoituksessa, Manasse oli läpeensä paha kuningas, jonka pahuus johti siihen, että lopulta Babylon valtasi Juudan ja vei sen kansan pakkosiirtolaisuuteen. (2. Kun. 24:1–4, Jer. 15:3–4) Sen sijaan 2. Aikakirjassa Manasse nähdään hyvin erilaisessa valossa parannuksen tehneenä kuninkaana, joka lopulta jatkoi isänsä aloittamaa uskonnollista reformia.

Tässä työssä käsittelen pääasiassa 2. Kuningasten kirjan jakeita 21:1–18 ja 2. Aikakirjan jakeita 33:1–20. Aluksi esittelen Manassen ajan historiallisen tilanteen. Sen jälkeen käyn läpi Manassen elämän 2. Kuningasten kirjan antamien tietojen pohjalta. Sitten käsittelen 2. Aikakirjan kuvausta ja esittelen merkittävimpiä eroja, joita näiden kahden kirjan välillä on. Seuraavaksi pohdin syitä erilaisiin kuvauksiin, onko kuvausten välillä ristiriitaa ja mitä todella tapahtui. Lopuksi teen tästä kaikesta yhteenvedon ja katson, mitä siitä voimme oppia.

1.1. Historiallinen tilanne

Manasse eli ja hallitsi 600-luvun eKr. keskivaiheilla.¹ Hän oli ensimmäinen kuningas, joka ei ollut elänyt kahden valtakunnan aikana ja edusti näin uutta sukupolvea, jolla ei ollut suoraa yhteyttä pohjoiseen valtakuntaan, Israeliin. Manassen isä, Hiskia järjesti hallituskautensa alkupuolella uskonnollisen reformin ja poisti uhrikukkuloita, epäjumalien patsaita ja jopa Mooseksen tekemän pronssikäärmeen. (2. Kun. 18:4) Tämän johdosta Hiskiaa myös ylistettiin yli muiden Juudan kuninkaiden. (2. Kun. 18:5) Neljän ensimmäisen hallitusvuotensa aikana Hiskia irrottautui Assyrian vallasta ja valtasi filistealaisten alueita. (2. Kun. 18:7–8) Tässä hän käytti hyväksensä Assyrian hetkellisesti heikentynyttä tilaa.²

Hiskian todellista hallitusaikaa on vaikea määrittää, sillä 2. Kuningasten kirjan antamat kuvaukset ovat ristiriitaisia. 2. Kun. 18:1:n mukaan Hiskia olisi tullut kuninkaaksi vuonna 729 eKr., mutta 2. Kun. 18:13:ssa kuvattu taistelu tapahtui vuonna 701 eKr., joka oli saman jakeen mukaan Hiskian 14. hallitusvuosi. Tämän perusteella Hiskia olisi tullutkin kuninkaaksi vuonna 715 eKr.³ Tämä noin 15 vuoden aukko saattaa selittyä luvun 20 tapahtumilla. Hiskian hallitusajaksi lasketaan vain aika ennen sairastumista. Sairastumisen jälkeen tulleet 15 vuotta, jotka olivat pelkkää alamäkeä olisivat ”kuolleen” Hiskian tekosia. Saarnivaara selittää tämän niin, että ensimmäiset 14 vuotta Hiskia hallitsi isänsä kanssa ja sitä aikaa ei laskettu hänen viralliseksi hallitusajakseen.⁴

Kuningas Ahaksen aikana Juuda alistui Assyrian vasalliksi. Tämä oli seurausta Palestiinan alueen kuningaskuntien epätoivoisesta yrityksestä vastustaa Assyrian hyökyä. Damaskoksen johdolla kansat kokoontuivat yhteisrintamaan, mutta Juuda jäi tämän liittouman ulkopuolelle. Siitä tulistuneena syttyi Syyro-efraimilainen sota, jossa Israel ja Aram hyökkäsivät Juudaan. Selvitäkseen tästä kuningas Ahas lähetti lahjuksen Assyrian kuninkaalle, joka tulikin apuun ja valloitti Damaskon.⁵ (2. Kun. 16:5–9)

Tilanteen rauhoituttua Assyrian kuningas Tiglat-Pileser III kutsui Ahasin luokseen Damaskokseen ja siellä Juuda asetettiin Assyrian vasalliksi. (2. Kun. 16:10) Kuningasten kirjat kertovat vain yhdestä Juudalle tulleesta vaatimuksesta, joka koski jumalanpalveluselämää, mutta oletettavasti muitakin vaatimuksia oli, kuten verojen maksu. Kuningasten kirjojen mukaan Ahas uudisti Jerusalemin temppelin jumalanpalvelusta rakennuttamalla sinne assyrialaisen alttarin. Tämän hän teki tekstin mukaan ”Assyrian kuninkaan tähden”. (2. Kun. 16:18b)⁶ Tämä viitannee Assyrian käytäntöön pakottaa alistamansa kansat palvomaan Assyrian jumalia.⁷ Vastaavasti Hiskian toimeenpanema reformi voidaan nähdä poliittisena toimena Assyrian valtaa vastaan.

Hiskian aikana Juuda sai kokea hetkellisen nousun, mutta se sai nopeahkon lopun, kun Assyria pääsi jälleen jaloilleen kuninkaiden vaihtumisesta johtuvasta häiriöstä ja kiristi otettaan Palestiinasta. Assyrian kuningas Sargon II aikana, noin vuonna 713 eKr. syntyi Assyriassa valtaistuinkiistoja, joiden seurauksena muun muassa Asdod, Edom, Mooab ja Juuda ryhtyivät kapinaan sitä vastaan. Myös Egyptin faaraota pyydettiin mukaan kapinaan. Sargon II pääsi tekemään vastaiskun vasta vuoden 711 eKr. tienoilla, jolloin Asdod kukistettiin. Juuda ja Egypti irrottautuivat kapinasta ennen sitä ja selvisivät ilman rangaistusta. Kuusi vuotta myöhemmin Sargon II kuoltua syntyi laajemmin kapinoita, joihin myös Juuda otti osaa.⁸

Uusi kuningas, Sanherib, ei säästänyt kapinallisia, vaan kukisti ne kaikki valtansa alle. Assyria otti Juudankin jälleen vasallikseen ja Hiskia pelasti kuninkuutensa ja kansansa ilmeisesti vain raskailla veroilla ja alistumisella. (2. Kun. 18:13–16) Tämä on ehkä myös syy sille, miksi Hiskian reformi jäi lyhytaikaiseksi ja miksi Manasse toimi, kuten toimi. Manassen aikana Assyrian valta kasvoi, kun Assyrian kuningas Asarhaddon valtasi Egyptin. Juudalla, kuten muillakin alueen kuningaskunnilla oli hyvin vähän liikkumavaraa.⁹

Aikakirjoissa Hiskian sanotaan ylpistyneen hallituskautensa loppupuolella ja sai näin Herran vihan osakseen. (2. Aik. 32:25) Tämä tuntuu liittyvän Hiskian sairauteen ja siitä parantumiseen, jonka johdosta Babylonin kuningas Merodak-Bal-Adan lähetti lähetystön onnittelemaan häntä. (2. Kun. 20:12–19) Tapa oli tavanomainen tuohon aikaan ja tuntuu omituiselta, että profeetta Jesaja ilmoitti sen olevan paha asia. (2. Kun. 20:16–18) Ilmeisesti lähetystö oli onnittelujen lisäksi houkuttelemassa Hiskiaa kapinaan Assyriaa vastaan.¹⁰

 

2. Kuningasten kirjojen ja Aikakirjojen kuvaus

2.1. Kuningasten kirjojen kuvaus

Kuningasten kirjoissa Manassen hallituskaudesta kerrotaan 2. Kuninkaiden kirjan luvussa 21. Hän tuli Juudan kuninkaaksi Hiskian jälkeen 12-vuotiaana, ja hän hallitsi ennätykselliset 55 vuotta. (2. Kun. 20:21–21:1) Kuningasten kirjojen kuvaus on täysin negatiivinen ja sävy tulee ilmi jo alkuesittelyssä: ”Manasse teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä.” (2. Kun. 21:2a)

Manassen tiliin laitetaan kanaanilaisten tapojen omaksuminen, Hiskian poistamien uhrikukkuloiden uudelleenrakentaminen, Baalin alttarien ja asera-tarhan rakentaminen. Erityisesti mainitaan, että Manasse seurasi Israelin kuninkaan Ahabin tapoja. (2. Kun. 21:3b) Hän palvoi tähtiä, rakensi epäjumalien alttareita ja patsaan Jerusalemin temppeliin ja sen esipihoihin. Hän uhrasi lapsiaan.¹¹ Hän suosi noituutta ja ennustamista. Kaikella tällä pahantekemisellä Manasse johdatti myös Juudan kansan epäjumalanpalvelukseen ja luopumaan Jahvesta. (2. Kun. 21:9)

Manasse sai mahdollisesti varoituksia Jumalan profeetoilta. Jumala ilmoitti, että hän tulee rankaisemaan Manassen ja Juudan uskottomuuden pakkosiirtolaisuudella. (2. Kun. 21:10–15) Luultavasti tähän nuhteluun liittyy myös se varhainen juutalainen perimätieto, jonka mukaan Manasse olisi tapattanut profeetta Jesajan. Samaan viitannee maininta Manassen lukuisista veritöistä, niin että koko Jerusalemin oli ”täynnä viatonta verta”.¹² (2. Kun. 21:16)

Kertomus loppuu viittaukseen Manassen muista teoista ja synneistä, joista kerrotaan Juudan kuninkaiden historiassa. (2. Kun. 21:17) Erikoista on, että Manassen hautapaikaksi mainitaan Ussan puutarha kuninkaanpalatsin vieressä, eikä kuningasten hauta. Yksi syy tälle on se, että kuningasten hauta olisi tullut täyteen ja Ussan puutarha olisi sen laajennus.¹³ Puutarha ja sen hautaosa olisivat kuningas Asarjan¹⁴ rakennuttamia. Asarjaahan ei haudattu kuningasten hautaan, koska hän kuoli spitaalisena. (2. Aik. 26:23)

Ussa ja Ussia ovat samantapaisia nimiä, joten samaistus on helppo. Ilmeisesti Ussa oli myös arabialaisen jumalan nimi.¹⁵ Koska sekä Manasse että hänen poikansa Amon, joka myös haudattiin Ussan puutarhaan, harjoittivat epäjumalanpalvelusta, on mahdollista, että heidät haudattiin epäjumalalle omistettuun hautaan. Tätä tukee sekin, että Amoksen äidin nimi Mesullemet viittaa arabialaiseen alkuperään.¹⁶ Manassen vaimo olisi siis ollut yksi niistä, jotka johdattivat hänet epäjumalanpalvelukseen. Mahdollisesti myös Manassen äiti, siis Hiskian vaimo, olisi ollut arabialainen. Tästä syystä kumpaakaan ei mainita Aikakirjoissa.¹⁷

Varsinaisen hallitusajan kuvauksen jälkeen Manasseen viitataan vielä muutaman kerran. Kuningas Josian toimeenpanemassa reformissa poistettiin Manassen rakennuttamat alttarit Jerusalemin temppelissä. (2. Kun. 23:12) Erityisesti mainitaan, että Josian reformi ja yleinen parannuksenteko ei kuitenkaan poistanut Manassen toimista tullutta Jumalan vihaa. (2. Kun. 23:26) Lopulta Babylonian vallatessa Jerusalemin ja pakkosiirtolaisuuden alkaessa kaikki kunnia rangaistuksen syistä annetaan Manasselle. (2. Kun. 24:1–4) Vielä Jeremian kirjassakin Manassen syntien tähden Juudaa uhataan rangaistuksella. (Jer. 15:3–4)

2.2. Aikakirjojen kuvaus ja sen erot Kuningasten kirjaan

Edellä kerroin lyhyesti, miten Kuningasten kirjat kuvaavat Manassen hallitusaikaa. Tässä keskityn Aikakirjojen kuvaukseen. Teen tämän niin, että keskityn enemmän eroihin ja yhtäläisyyksistä mainitsen vain mielenkiintoisimmat.

Kummassakin kuvauksessa eroavaisuuden painottuvat kertomusten loppuosaan. Alkuosa on enimmäkseen yhtenevä kirjallista rakennetta myöten. 2. Kun. 21:1–9 ja 2. Aik. 33:1–9 sisältävät kolme pientä eroavaisuutta. Aikakirjat eivät mainitse Manassen äidin nimeä, siellä ei myöskään mainita, että Asera-tarhan pystyttämisessä Manasse seurasi Israelin kuninkaan, Ahabin, esimerkkiä. Kolmantena erona Aikakirjat mainitsee nimeltä paikan, jossa Manasse uhrasi poikiaan.

Merkittävimmät erot kahden kertomuksen välissä ovat kohdissa 2. Kun. 21:10–16 sekä 2. Aik. 33:10–17. Siinä missä Kuningasten kirjat keskittyy tässä katkelmassa siteeraamaan Jumalan tuomiota, joka Juudaa kohtaa Manassen synnin vuoksi, Aikakirjassa kerrotaan, miten Manasse teki parannuksen.

Lähtölaukauksena parannuksen tekemiselle toimii Assyrian hyökkäys, jonka seurauksena Manasse vangitaan ja viedään Babyloniin. Vankeudessa ollessaan Manasse tekee parannuksen ja Jumala armahti häntä, niin että Manasse sai palata Jerusalemiin kuninkaaksi. Paluunsa jälkeen Aikakirjoissa kerrotaan Manassen rakennustöistä Jerusalemissa. Erityisen huomionarvoista on, että Aikakirjojen mukaan Manasse myös puhdisti Jerusalemin ja sen temppelin epäjumalien palvonnasta sekä kunnosti temppelin alttarin, niin että Mooseksen lain mukainen jumalanpalvelus saattoi taas alkaa siellä. Manasse antoi lisäksi kansalle käskyn palvella Jumalaa, mutta kansa ei kuitenkaan tehnyt täydellistä parannusta, vaan jatkoi uhraamista uhrikukkuloilla, vaikkakin uhrit uhrattiin Jumalalle.

Loppuosa kummassakin kertomuksessa on jälleen yhtenevämpi. Kumpikin toimii loppupuheena, jossa summataan Manassen elämä. Molemmat kertomukset sisältävät myös tavanomaisen hallitusajan päättymisen formelin.¹⁸ Päätösosassa, 2. Kun. 21:16–18 ja 2. Aik. 33:18–20, on kuitenkin alkua enemmän eroavaisuuksia. Näistä eroista merkittävimmät ovat lähinnä se, että Kuningasten kirjan kuvaus ei lopussakaan mainitse Manassen parannusta; ja se, että Kuninkgasten kirjan kuvaus mainitsee Manassen syyllistyneen laajemminkin väkivaltaan ja syyttömien tappamiseen. Myös kummankin kuvauksen mainitsemissa lisälähteissä on eroja. Kuningasten kirja mainitsee vain Juudan kuningasten kirjan, kun taas Aikakirja mainitsee Israelin kuninkaiden historian sekä hänen profeettojensa historian. Aikakirjat ei mainitse Manassen haudan sijaitsevan Ussan puutarhassa.

 

3. Mitä tapahtui oikeasti?

Koska Kuningasten kirjan ja Aikakirjan kuvaukset eroavat niin merkittävästi, herää väistämättä kysymys siitä, mitä oikeasti tapahtui, ja voiko näitä kertomuksia jollakin tapaa harmonisoida. Näiden kysymysten selvittämiseksi on kuitenkin otettava huomioon myös joitakin johdanto-opillisia asioita. Lisäksi kannattaa pohtia näiden eroavaisuuksien laatua ja sitä, ovatko ne todellisuudessa toisensa poissulkevia. Onhan mahdollista, että samasta henkilöstä kirjoitetaan kaksi erilaista elämäkertaa ja niiden tapahtumat eroavat lähes tyystin. Selitys voi kuitenkin olla se, että toinen elämäkerta keskittyy henkilön työhön ja saavutuksiin siinä, kun taas toinen voi keskittyä henkilön vapaa-aikaan, esimerkiksi matkoihin, joilla hän kävi loma-aikoina. Tässä osassa pohdin näitä kysymyksiä.

3.1. Vastauksia johdanto-opista

Nykytutkimuksessa ollaan laajalti sitä mieltä, että sekä Kuningasten kirjat että Aikakirjat ovat eri lähteistä koostettuja ja toimitettuja kirjoja.¹⁹ Tämä näkyy jo siinäkin, että kummassakin teoksessa mainitaan usein lähteitä, joita on käytetty tai joissa kerrotaan asiasta lisää. Näkemys on niin luonnollinen, että sitä vastaan ei oikein voi edes väittää vastaan, sillä kumpikin teos kattaa useiden vuosisatojen ajanjakson, eikä kukaan voi väittää uskottavasti, että yksi ihminen olisi voinut kokea sen kaiken ja kirjata näkemänsä muistiin.

Kumpikaan, Kuningasten kirjat ja Aikakirjat, ei kuitenkaan ole yksittäinen teos, vaan ne kuuluvat laajempaan kokonaisuuteen, joilla on omat erityispiirteensä ja tuntomerkkinsä. Kuningasten kirjat ovat osa Deuteronomistista historiakirjaa, joka alkaa Joosuan kirjasta ja päättyy 2. Kuningasten kirjaan.²⁰ Aikakirjat taas kuuluvat Kronistiseen historiakirjaan, joka sisältää 1. ja 2. Aikakirjan sekä Nehemian ja Esran.²¹ Molempien kokonaisuuksien yhtenä jakoperusteena kirjoista riippumaton samankaltainen kirjallinen asu ja kieli.²²

Luonnollisesti kummassakin kirjassa käytetyt lähteet ajoittuvat lähelle tapahtumahetkiä. Kirjojen lopullinen kokoaminen on kuitenkin vaikeampi ajoittaa. Kuningasten kirjan viimeinen mainittu tapahtuma sijoittuu vuoteen 561 eKr. ja lopullinen kokoaminen on tapahtunut sen jälkeen.²³ Viittaukset Babyloniaan ja se, että pakkosiirtolaisuuden päättymistä ei mainita, voidaan tulkita merkiksi siitä, että Kuningasten kirjat saivat lopullisen muotonsa pakkosiirtolaisuudessa Babylonissa ennen vuotta 538 eKr.

Aikakirjoissa viimeinen maininta sijoittuu vuoteen 538 eKr., jolloin Meedo-Persian kuningas Koores antoi ediktinsä, joka päätti pakkosiirtolaisuuden. Koska pakkosiirtolaisuudesta paluusta, Jerusalemin ja temppelin jälleenrakentamisesta ei kerrota enempää, voidaan olettaa, että Aikakirjat valmistui pian tuon jälkeen. Jos Aikakirjat, Esra ja Nehemia nähdään yhtenäisenä teoksena, mutkistuu ajoittaminen. Nehemia 12:10 alkava ylipappien luettelo jatkuu Aleksanteri Suuren aikaan saakka, mikä viittaa siihen, että ainakin Nehemian lopullinen muoto syntyi vasta vuoden 300 eKr. tienoilla.²⁴

Johdanto-opillisten kysymysten kautta huomaamme, että Kuningasten kirjat ja Aikakirjat ovat syntyneet hyvin erilaisissa tilanteissa ja erilaisina aikoina. Siinä missä Kuningasten kirjojen kokoaja elää vielä selkeämmin kuningasten aikaa, Aikakirjojen kokoaja on selvemmin pakkosiirtolaisuuden jälkeisen juutalaisuuden edustaja. Kummassakin teoksessa näkökulma on uskonnollinen, mutta silti erilainen.²⁵ Kuningasten kirjoissa kuninkaat arvioidaan melko ankarasti heidän tekojensa mukaan. Mukana on myös vahva kollektiivinen arvio, kuningas on koko kansan edustaja. Arvion pohjana on selkeästi ollut 5. Mooseksen kirjan käskykokoelma.²⁶ Aikakirjoissa paino on enemmän Jumalan teoissa ja jumalanpalveluksessa. Samalla kuninkaat arvioidaan enemmän heidän jumalasuhteensa kuin tekojensa kautta. Tämä näkyy siinä, että kuninkaiden teot tai ainakin sekä negatiiviset että positiiviset saavutukset nähdään Jumalan siunauksina ja kirouksina. Samalla myös kuninkaiden parannuksenteolle annetaan enemmän arvoa.²⁷

Nämä näkökulmat avaavat jo aika paljon 2 Kuningasten kirjan ja 2. Aikakirjan erilaisia kertomuksia. Kuningasten kirjassa Manassen parannuksentekoa ei huomioida, koska sillä ei ollut toivottua vaikutusta koko kansan hengelliseen tilaan.²⁸ Aikakirjassa taas Manassen parannus huomioidaan ja se saa aikaan myös konkreettisia vaikutuksia: Manasse vapautuu vankeudestaan ja suorittaa useita suuria rakennustöitä. Vaikka Manasse nöyrtyi lopussa, se ei muuttanut Kuningasten kirjan loppuarviota hänestä. Siksi oli luontevaa jättää parannuskertomus pois. Tämä ei kuitenkaan vastaa mielestäni siihen, miksi Deuteronomistinen historiakirjoitus syyllistää niin paljon juuri Manassea Juudan pakkosiirtolaisuudesta. Siihen löydämme ehkä vastauksen seuraavassa.

3.2. Vastauksia historiallisesta tilanteesta

Yksi, mielestäni vakavasti otettava selitys Manasse-kertomusten ristiriidalle löytyy tuon ajan historiallisesta tilanteesta. Ongelma tässä tapauksessa on se, että Raamatun historialliset kirjat antavat hieman vääristyneen kuvan todellisesta poliittisesta tilanteesta, vaikka teknisesti ottaen ne eivät valehtelekaan. Yksi näistä vääristyneistä kuvista on ajatus täysin itsenäisistä Israelin ja Juudan kuningaskunnista. Kuitenkin suurimman osan historiastaan kumpikin valtakunta oli jonkin suurvallan vasalli tai muuten läheisessä liitossa jonkun toisen kuningaskunnan kanssa.

Kuten jo alussa kuvasin Manassen ajan historiallista tilannetta, Juuda oli joutunut Assyrian vasalliksi kuningas Ahaksen aikana. Tämän vasallisuhteen yhtenä osana Ahas ja Hiskia mitä ilmeisimmin toivat Juudaan assyrialaisten jumalanpalvelusmenot.²⁹ Manassen aikana Assyrian ote Juudasta oli vielä tiukempi. Assyrialaisen kultin lopettaminen olisi todennäköisesti ollut merkki kapinasta.³⁰ Ottaen huomioon Manassen isän Hiskian useat kapinayritykset, Manasse oli vaikeassa tilanteessa ja saattoi olla jopa liioitellun varovainenkin. On kuitenkin myönnettävä, että Manassen jumalanpalvelusmuutokset eivät kohdistuneet pelkästään assyrialaiseen kulttiin, vaan hän elvytti myös vanhoja kanaanilaisia epäjumalanpalvelustapoja.³¹

Joka tapauksessa voidaan olettaa, että Manassen toiminta ei johtunut pelkästään uskonnollisista päätöksistä, vaan niissä on nähtävissä vahva poliittinen lataus. Oma väitteeni³² on, että juuri tämä poliittinen lataus näkyy myös 2. Kuningasten kirjan kuvauksessa. Deuteronomistinen historiakirjoitus painottaa kahta asiaa: Israelin (jakaantunutta) kuningaskuntaa ja Daavidin kuningassukua. Tämä on nähtävissä kuningasaatteen kronologisena kehittymisenä alkaen Joosuan kirjasta.

Joosua, Mooseksen seuraaja, oli ennen kuningas Saulia viimeinen yhtenäisen Israelin johtaja. Kun Joosua kuoli ja alkoi Tuomarien aika, jouduttiin myös kaaokseen. Kansalla oli kyllä tuomareita, mutta yksikään niistä ei onnistunut yhdistämään kansaa. Tuomarien kirjan yksi tarkoitus on mielestäni osoittaa juuri kuninkaan tarve. Ilman kuningasta, vahvaa johtajaa, kansa on kuin paimenta vailla oleva lauma, joka hajaantuu sinne tänne. Samuelin kirjoissa päästäänkin nopeasti siihen tulokseen, että kuningas tarvitaan, ja Saulin kautta kansa saadaan melko yhtenäiseksi. Kuitenkin vasta Daavid todella yhdistää Israelin ja syntyy daavidilainen dynastia, joka leimaa kertomuksia aina 2. Kuningasten kirjan loppuun saakka.

Tämä deuteronomistinen näkemys kuningaskunnasta ja erityisesti daavidilaisesta kuninkuudesta on myös mielestäni yksi kokoajan arviointiperusteista. Tämä näkyy hyvin vertaillessa myös Manassen isän, Hiskian, elämän loppua. Kuningasten kirjat näkee Hiskian myötämielisyyden Babylonin kuninkaan lähettiläitä kohtaan luopumuksena. Ankaran arvioinnin syynä oli todennäköisesti se, että nämä lähettiläät olivat kutsumassa Hiskiaa kapinaliittoon Assyriaa vastaan. Liitto olisi johtanut vasallisuhteesta toiseen ja näin Kuningasten kirjan lopullinen kirjoittaja on nähnyt Hiskian toiminnan epäisänmaallisena toimintana. Vastaavasti Aikakirjoissa Babylonin kuninkaan lähettiläiden vierailu sivuutetaan yhdellä jakeella ja vierailun syyksi annetaan Jumalan koettelu.(2. Aik. 32:31) Jumala koetteli, Hiskiaa nähdäkseen, mitä hänen sydämessään on. Toisin sanoen siinä, missä Kuningasten kirjat arvioi selkeästi kuninkaan toimintaa poliittisesti, Aikakirjoissa arviointiperuste on jumalasuhde.

Tämä sama toteutuu erilaisissa arvotuksissa Manassen kohdalla. Kuningasten kirjassa arvioinnin kohteeksi joutuvat poliittiset ratkaisut ja niiden vaikutukset. Koska Manasse edusti Assyrialalle myötämielistä hallintoa, eikä isänsä tapaan aloittanut kapinaa Assyriaa vastaan, deuteronomistinen arvioitsija näki Manassen maanpetturina. Tämä maanpetturuus ei kuitenkaan ollut pelkästään poliittista, vaan myös uskonnollista sitä kautta, että alistumalla vieraan vallan tahtoon Manasse samalla alensi Daavidin kuningassuvun. Epäjumalanpalveluksen suosiminen oli tämän maanpetturuuden yksi ilmenemismuotoja.

Aikakirjassa taas Manassen synniksi kyllä selvästi ilmoitetaan Kuningasten kirjojen tapaan niin epäjumalanpalvelus kuin syyttömien surmaaminenkin. Se, mikä erottaa nämä kaksi toisistaan on kuitenkin suhtautuminen valtakuntaan. Aikakirjojen kirjoittajalla ei ole enää painolastina kuningaskuntaa saati daavidilaista dynastiaa. Hän ei ole kiinnostunut enää poliittisista motiiveista, vaan ajavana voimana on suhde Israelin Jumalaan. Siksi Manassen vankeus Babylonissa ja siellä tapahtunut nöyrtyminen saa Aikakirjoissa suuren merkityksen. Manassen elämä muuttuu, kun hänen suhteensa Jumalaan muuttuu.

Tämän vuoksi Aikakirjojen kirjoittajalle on tärkeää kertoa tämä tapaus. Kuningasten kirjoissa taas Manassen parannusta ei noteerata, koska se ei kirjoittajan yleisintention kannalta tuo toivottua tulosta. Manassen parannus ei johtanut kansan nöyrtymiseen, kuten olisi pitänyt käydä deuteronomistisen ajatustavan mukaan. Siksi Manassen kuninkuus oli Kuningasten kirjassa epäonnistunutta ja Aikakirjassa onnistunutta.

3.3. Johtopäätös: kummatkin ovat oikeassa

Edellä kuvatut vaihtoehdot johtavat oikeastaan samaan johtopäätelmään kuin synoptisten evankeliumienkin ongelmassa. Moni ristiriidalta näyttävä asia selviää sillä, että eri kertojat kertovat eri yksityiskohtia erilaisista syistä. Rajuista eroavaisuuksista huolimatta erilaiset Manasse-kertomukset eivät ole toisiaan poissulkevia. Ne vain kertovat eri tapahtumista ja erilaisin painotuksin. Tämä käy ymmärrettävämmäksi, kun ottaa huomioon, että kumpikin kertomus kattaa vain noin 20 jaetta. Kuitenkin Manassen kerrotaan hallinneen yhteensä 55 vuotta. Noihin vuosiin sisältyi valtava määrä tapahtumia ja asioita, joista kumpikaan kertomus ei kerro.

Mielestäni on siis mielekästä lähteä siitä, että Kuningasten kirja kuvaa kuninkaita kansan edustajina ja näin kollektiivisuus korostuu. Kansaa syytetään yhtä paljon kuninkaan synneistä kuin kuningasta kansan synneistä. Kuningas on kansa. Aikakirjoissa taas korostuu henkilökohtainen jumalasuhde, jolloin ollaan vapaampia näkemään yksilöitä.

Tämän harmonisoivan lähestymistavan lisäksi on myös kriittisempi lähestymistapa. Sen mukaan Manassen vankeus olisi pakkosiirtolaisuuden jälkeisen ajan kirjoittajan kuva pakkosiirtolaisuudesta.³³ Suurin ongelmahan Manassen tapauksessa on se, että ennen vankeuttaan hän oli jo saanut selkeän varoituksen Jumalalta. Manasse oli kuitenkin sivuuttanut tämän varoituksen epäuskoisena. Miksi sitten Manasse olisi vankeudessa tehnyt parannuksen? Manasse Juudan esikuvana olisi luonteva. Juudakin sai useita varoituksia ennen pakkosiirtolaisuutta, mutta ei ottanut niitä vakavasti. Pakkosiirtolaisuus tuli ja vasta sitten, vieraalla maalla juudalaiset palasivat Jumalansa luo. Sama koskee nykyaikaakin. Moni on kyllä kuullut esimerkiksi rippikoulussa Jumalasta ja hänen tuomiostaan, mutta sillä ei ole vaikutusta ennen kuin elämä ajautuu siihen tilanteeseen, että mitään muuta ulospääsyä ei ole kuin Jumala.

En kuitenkaan pidä tätä lähestymistapaa mielekkäänä. Ensinnäkin se tekisi Aikakirjoista melko villiä riistaa. Käytännössä minkä tahansa kertomuksen voisi väittää olevan vain esikuva, vaikka kirja itse esittää kertomukset historiallisina ja mainitsee myös käytetyt lähteet. Toinen syy, miksi hylkään tämän näkemyksen, on se, että kertomuksesta tulee sitä kautta turhan monimutkainen. Aikakirjojen kirjoittaja todennäköisesti tunsi Kuningasten kirjat ja tiesi, että hänen lukijansakin tuntevat ne. Tämänkaltaisen kertomuksen liittäminen tähän kohtaan muuttaa Kuningasten kirjojen kuvausta niin radikaalisti, että väistämättä lukijat olisivat alkaneet ihmetellä. Yksinkertaisin selitys on, että Aikakirjojen kirjoittaja lisää Kuningasten kirjan kertomukseen vähemmän tunnetun perimätiedon.

Oma tulkintani siitä, mitä todella tapahtui on seuraavanlainen. Manasse peri isältään vasallisuhteessa olevan valtakunnan. Hänen kätensä olivat sidotut monelta osin ja hän eli varsin räjähdysherkässä ajassa. Niinpä hän monilla alueilla teki kompromisseja ja monesti alistui täysin ulkoiseen paineeseen. Tämä luonteen heikkous johtui todennäköisesti siitä, että Manasse ei ollut omaksunut uskoa Israelin Jumalaan, eikä hänellä siis ollut samaa rohkeutta uhmata Assyriaa ja vetää rajoja kuin isällään. Todennäköisesti epäjumalanpalvelus vei hänet mukanaankin. Herkässä tilanteessa Manasse myös otti käyttöön kovat otteet, mikä johti hirmuhallintoon. Moni toisinajattelija menetti henkensä.

Tästä räjähdysherkästä tilanteesta kertoo ehkä juuri Aikakirjojen kuvaus Manassen vankeudesta. Huolimatta kaikesta varovaisuudesta, Assyrian kuningas tuli epäluuloiseksi ja vangitsi Manassen ja vei hänet Babyloniin.³⁴ Vankeudessa Manasse tiedosti, että varovaisuus ja hyssyttely ei poista ongelmia ja näin hän kääntyi Israelin Jumalan puoleen. Lyhyen tutkintovankeuden jälkeen Manasse sai palata Jerusalemiin. Vankeudessa vietetty aika oli kuitenkin muuttanut häntä ja hän aloitti pienen uskonnollisen reformin. Ilmeisesti hän ei halunnut tehdä sitä liian jyrkästi, jotta sitä ei tulkittaisi kapinaksi. Siksi uhrikukkulat saivat jäädä, mutta Jerusalemin temppeli puhdistettiin ja palautettiin alkuperäiseen käyttöönsä. Samalla Manasse antoi säädöksen, että kansan tulisi uhrata vain Israelin Jumalalle. Käytännössä tällä reformilla ei ollut kansan enemmistössä suurtakaan vaikutusta ja se luultavasti rajoittui parhaimmillaankin Jerusalemiin.

Lopun elämäänsä Manasse eli Jumalaan uskovana, mutta koska poliittinen tilanne oli edelleen herkkä, hän ei pyrkinyt suuriin uskonnollisiin muutoksiin. Tämän johdosta tavallisen kansan parissa Manassen kokemaa muutosta ei välttämättä nähty. Lopulta Manasse kuoli armon saaneena miehenä, jonka vanhan elämän maine jäi kuitenkin elämään, kunnes se pakkosiirtolaisuuden jälkeen puhdistettiin.

 

4. Johtopäätöksiä

Kuningasten kirjat ja Aikakirjat ovat oman aikansa lapsia. Sellaisina ne eivät ole moderneja historiateoksia. Ne välittävät meille tulkinnan ja kuvan siitä, miten tietyissä piireissä eri henkilöt koettiin ja nähtiin. Niillä on myös omat päämääränsä ja sanomansa, joita niissä pyritään tuomaan esille. Manassen elämässä tämä näkyy hyvin. Kyse ei kuitenkaan ole historian vääristelystä tai manipuloinnista, vaan enemmänkin erilaisista näkökulmista. Lopulta Manassenkin elämän kohdalla kaikki tiivistyy kysymykseen siitä, mistä meidät muistetaan, kun olemme kuolleet. Tätä kautta molemmat kertomukset voisi yhdessä ottaa saarnatekstin pohjaksi ja pohtia sitä, miten me teoillamme, olemuksellamme ja sanoillamme vaikutamme läheisiimme ja minkälaisen jäljen heihin jätämme.

Manasse jäi ihmisten mieleen epäjumalia palvovana hirmuhallitsijana. Tämä varmasti piti paikkansa. Manasse saattoi olla laskelmoiva ja juonitteleva, kuten poliitikot ikään. Kuningasten kirjan kuvauksen ottaisin saarnatekstiksi, jos haluaisin puhua hengellisen johtajan vastuusta. Manasse olisi oivallinen varoittava esimerkki. Hän kieltämättä johti kansan epäjumalanpalvelukseen. Hän teki sen niin totaalisesti, että edes hänen oma parannuksensa ei saanut kansaa enää palaamaan täysin raiteilleen. Meilläkin on sama tilanne riippumatta siitä, olemmeko seurakunnan johtajia tai vastuuhenkilöitä vai ihan tavallisia riviuskovia. Olemme kuitenkin antamassa ihmisille mielikuvia ja vaikuttamassa siihen, mitä he itse tekevät. Manassen hirmuhallintokin sopii tähän hyvin, vaikka emme käyttäisikään samoja menetelmiä kuin Manasse. Mekin voimme painostaa ja pakottaa ihmisiä tahtoomme.

Aikakirjoissa Manassesta tuodaan esille toinenkin puoli. Hän teki kohtasi Jumalan ja teki parannuksen. Jos ottaisin tämän kertomuksen saarnatekstiksi, voisin lähteä henkilökohtaisen uskon merkityksestä ja vaikutuksista. Jumalan kohtaaminen vaikutti Manassessa niin, että hän saattoi hylätä epäjumalat ja hän myös sai rohkeutta tehdä uudistuksia. Parannus ei siis jäänyt näkymättömiin. Samalla Manasse toimii hyvänä esimerkkinä myös Jumalan armosta. Jopa hirmuhallitsija, diktaattori, voi saada armon ja pelastua, miksen siis minäkin.

 

5. Lähteet

Jones, G.H.

1984a 1. and 2. Kings, Volume I. The New Century Bible Commentary. Grand Rapids, Michican: Eerdamans.

1984b 1. and 2. Kings, Volume II. The New Century Bible Commentary. Grand Rapids, Michican: Eerdamans.

Puukko, A.F.

1953 Raamatun selitysteos. Toinen osa. VT:n historiakirjat. Helsinki: WSOY.

Pyhä Raamattu

1992 Vanha testamentti. Uusi testamentti. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos. Mikkeli: Suomen Pipliaseura.

Saarnivaara, Uuras

1985 Voiko Raamattuun luottaa? Raamatun johdanto-oppi, historia, arkeologia ja tulkinta. Suolahti: Ev.lut. herätysseura.

Soisalon-Soininen, Ilmari

1987 Israelin kansan historia. Helsinki: Gaudeamus.

Williamson, H.G.M.

1982 1 and 2 Chronicles. The New Century Bible Commentary. Grand Rapids, Michican: Eerdmans. Zondervan Reference Software

1998 Expositor’s Bible Commentary, Old Testament. Tietokoneohjelma.

 

1Viitteenä Manassen ajan historiallisista tilanteista olen käyttänyt Juudan, Israelin ja Assyrian kuningaslistoja kirjasta Saarnivaara 1985, 341, 373.

2Soisalon-Soininen 1987, 110–111.

3Zondervan Reference Software.

4Saarnivaara 1985, 373.

5Soisalon-Soininen 1987, 104–105.

6Soisalon-Soininen 1987, 107.

7Jones 1984b, 538.

8Soisalon-Soininen 1987, 110–111.

9Soisalon-Soininen 1987, 113–114.

10Puukko 1953, 245.

11Termi ”poikansa kulkemaan tulen läpi” viittaa tähän. Jones 1984b, 534.

12Puukko 1953, 255.

13Jones 1984b, 600.

14Raamatussa käytetään myös nimeä Ussia.

15Jones 1984b, 600.

16Jones 1984b, 601.

17Williamson, 1982, 390.

18Jones 1984b, 600.

19Puukko 1953, 171 sekä Williamson 1982, 16–17.

20Jones 1984a, 29.

21Williamson 1982, 5. Williamson kuvaa laajasti Kronistisen teorian ongelmaa ja aiheesta käytyä keskustelua ja päätyy siihen, että Esra ja Nehemia ovat irrallisia Aikakirjoista. (Williamson 1982, 11)

22Jones 1984a, 30, Williamson 1982, 7.

23Puukko 1953, 172.

24Puukko 1953, 267.

25Tiedän, että esimerkiksi Kuningasten kirjat on jaettu erilaisiin deuteronomistisiin lähteisiin tai toimittajakuntiin, joilla on omat kiinnostuksen kohteensa. Tässä työssä uskonnollisuus käsittelee kuitenkin suurinta osaa ja siksi painotan sitä.

26Puukko 1953, 172.

27Williamson 1982, 32–33.

282. Aik. 33:17 mukaisesti kansassa kyllä tapahtui jonkinlaista parannusta, mutta lopputulos oli kuitenkin synkretistinen, sillä kansa ei hylännyt entisiä uhripaikkoja, vaikka uhrasikin niillä vain Jumalalle.

29Soisalon-Soininen 1987, 114.

30Näin esimerkiksi Puukko 1953, 245 ja Jones 1984b, 542. Kuitenkin Jones 1984b esittää, että Assyria ei pakottanut vasallivaltioita omaksumaan Assyrian uskontoa.

31Jones 1984b, 595.

32Seuraava perustuu pitkälti omiin pohdintoihini, joille en vielä löytänyt hirveästi tukea kommentaareista.

33Williamson 1982, 389. Williamson esittää erilaisia tapoja, joilla Aikakirjojen erilainen kertomus on yritetty selittää. Tämän lisäksi hän mainitsee, että Manassen parannuskertomus toimii kronistisen parannus ja armo -sanoman kuvaajana vailla yhtymäkohtaa historiaan.

34Assyrian kuningas Assurbanipal hallitsi samaan aikaan Manassen kanssa. Hän eli aina osan vuotta Babylonissa, joten Aikakirjojen kuvaus on ihan realistinen. Puukko 1953, 342.