Jeesus jatkaa matkaansa kohti Jerusalemia. Tällä kertaa matkanteon keskeyttää paikalle juokseva mies. Hän polvistuu Jeesuksen eteen ja kysyy, miten mitä hänen pitää tehdä, että hän voisi periä iankaikkisen elämän.
Polvistumalla mies osoittaa, että hän pitää Jeesusta enempänä kuin vain tavallisena rabbina. Edes suurien rabbien edessä ei polvistuttu, vaan kunnioitusta osoitettiin muilla tavoin. Myös miehen käyttämä tervehdys on erikoinen: ”hyvä opettaja”. Opettaja eli rabbi viittaa siihen, että mies kyllä piti Jeesusta rabbina, vaikkakaan ei tavanomaisena.
Jeesuksen luo tuotavien lasten tapaus on lyhyt, mutta sisältää monia merkittäviä seikkoja. Ensinnäkin juutalaisilla oli tunnettua, että rabbien luo tuotiin lapsia siunattavaksi. Siinä ei ollut mitään erikoista. Erikoista ei ollut siinäkään, että opetuslapset estelivät tuojia. He todennäköisesti ajattelivat, että Jeesus oli ehkä väsynyt tai hänellä oli juuri nyt parempaakin tekemistä. Tavallaan opetuslasten reaktio on tässä sama kuin aikaisemmin, kun puhuttiin vieraasta henkienmanaajasta. Henkienmanaaja toimi Jeesuksen nimessä, mutta ei seurannut Jeesusta, joten opetuslapset olettivat, että hän toimii väärin.
Jeesus siirtyy viimein Juudeaan. Hänen reittinsä kulkee Jordanin itäpuolta pakanain alueelta pohjoisesta etelään. Suorin reitti Jerusalemiin veisi Jordanin länsipuolta, mutta välissä on Samaria. Juutalaisten ja samarialaisten välit olivat huonot ja lisäksi Samariaa saatettiin pitää jopa pakanoiden alueita saastaisempana. Siksi juutalaiset, varsinkin Jerusalemiin mennessään, kiersivät Samarian.
Matkalle on lähdetty jälleen suuren väkijoukon seuraamana. Jeesus käyttää matka-aikaa hyväksi opettaakseen kansaa tapansa mukaan. Epäselväksi jää, tapahtuuko Jeesuksen opetus liikkeellä, vai taukopaikoissa. Joka tapauksessa mukana on jälleen myös fariseuksia, jotka aloittavat Jeesuksen kanssa keskustelun. Heidän kysymyksensä ei kuitenkaan nouse uteliaisuudesta, vaan halusta saada Jeesus ansaan. Koetteluksi käännetty sana sisältää myös viitteen Jeesuksen kärsimykseen pääsiäisenä. Fariseusten kiusa on jo tulevan kärsimyksen alkusoittoa.
Keskustelu Kapernaumin tauolla jatkuu. Johannes esittää kysymyksen, mikä nousee luontevasti opetuslasten matkakeskustelun aiheesta, kuka on suurin. Johannes ja hänen veljensä Jaakob olivat Sebedeuksen poikia, jotka evankeliumin kuvausten mukaan olivat kiivaita ja tiukkoja. Onkin mielenkiintoista huomata, että myöhemmin Johanneksesta tulikin tunnetuksi nimenomaan rakkauden apostolina.
Jeesus aloittaa varsinaisen matkansa kohti Jerusalemia. Hän kulkee opetuslasten kanssa ja välttelee ihmisjoukkoja, sillä hän haluaa keskittyä opetuslastensa opettamiseen. Ja opettamista he tarvitsevatkin.
Pietarin tunnustuksesta lähtien opetuslapset ovat olleet varmempia siitä, että Jeesus todella on heidän odottamansa messias. Heitä kuitenkin hämmentää kovasti Jeesuksen ilmoitus omasta kärsimyksestään. Nyt hän kertoo siitä toistamiseen, hieman eri sanoin kuin ensimmäisellä kertaa.
Jeesus palaa opetuslastensa kanssa kirkastusvuorelta. Paluuta seuraava tapahtuma on monimerkityksellinen ja hyvin inhimillinenkin. Ensinnäkin se on tyyppiesimerkki siitä, miten elämässämme tunteet ja olosuhteet vaihtelevat. Olemme varmasti kaikki kokeneet tilanteita, joissa olemme olleet innostuneita, asiat ovat onnistuneet ja kaikki tuntuu menevän täydellisesti. Yhtäkkiä tilanne kuitenkin kääntyy päälaelleen, aivan kuin törmäisi seinään ja hyvien tunteiden korkeuksista putoaakin alas.
Jeesuksen omat sanat ”Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä?” tuntuu viittaavan siihen, että Jeesus itsekin koki kirkastusvuorelta alastulemisen samanlaisena tyrmäyksenä.
Jeesuksen messiaaksitunnustamisen jälkeen Jeesus ottaa mukaansa opetuslasten lähipiirin eli Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen, ja he nousevat vuorelle, joka todennäköisesti on Hermon, vaikka myös Taboria on esitetty. Kirkastusvuorikokemus on vaikeasti selitettävä, mutta se sisältää joka tapauksessa paljon erilaisia merkityksellisiä yksityiskohtia.
Jeesus johdattaa opetuslapsensa jälleen kohti pohjoista. Matka alkaa Galilean järven pohjoisrannalla olevasta Betsaidasta ja päättyy Filippoksen Kesarean ympäryskyliin lähellä Hermonia. Tällä kertaa matka ei ole varsinainen julistusmatka, vaan Jeesus haluaa kertoa ja opettaa jotakin tärkeää opetuslapsilleen. Opetus tapahtuu matkatessa.
Tavallaan opetuslasten kokemusta voisi verrata edellisessä kappaleessa olleeseen sokean parantamiseen, joka tapahtui kaksivaiheisesti. Tässäkin opetuslapset olivat ensin ymmärtäneet Jeesuksen profeettana ja opettajana, mutta nyt he lopulta tajuavat hänen olevan jotakin enemmän: Messias.
Jeesus joutuu eräänlaisen piispantarkastuksen kohteeksi. Koska temppeli sijaitsi Jerusalemissa, oli se luonnollisesti juutalaisuuden keskus, ja siellä majailivat arvostetuimmat juutalaiset opettajat ja johtajat. Tämän lisäksi Jerusalem ja sen myötä Juudean alue oli oikeaoppisuuden kehto. Vaikka Galilea oli selkeästi juutalaisaluetta, se oli jo sen verran sivussa, että siellä vaikutti enemmän diasporajuutalaisille tyypillisempi, hieman liberaalimpi juutalaisuus. Siksi esimerkiksi Jeesuksen kotiseudusta puhuttaessa juutalaiset olivat hieman epäuskoisia. Eihän sieltä kai mitään hyvää tule?
Heti ruuan jälkeen Jeesus käski oppilaidensa nousta veneeseen ja mennä etukäteen vastarannalle Betsaidaan. Sillä aikaa Jeesus lähettäisi väkijoukon pois. Hyvästeltyään ihmiset Jeesus meni vuorelle rukoilemaan. Illan tultua oppilaiden vene oli keskellä järveä ja Jeesus oli yksin maissa. Jeesus huomasi, että oppilaat joutuivat soutamaan vaikeassa vastatuulessa. Aamuyöllä, kello kolmen ja kuuden välillä, Jeesus tuli vettä pitkin kävellen heitä kohti ja aikoi mennä heidän ohitseen. Oppilaat säikähtivät näkemäänsä ja huusivat kauhusta, sillä he luulivat Jeesusta aaveeksi. Samassa Jeesus kuitenkin jo rauhoitteli heitä: »Minä tässä vain olen. Älkää pelätkö.»
