Mark. 8:27–9:1
Jeesus johdattaa opetuslapsensa jälleen kohti pohjoista. Matka alkaa Galilean järven pohjoisrannalla olevasta Betsaidasta ja päättyy Filippoksen Kesarean ympäryskyliin lähellä Hermonia. Tällä kertaa matka ei ole varsinainen julistusmatka, vaan Jeesus haluaa kertoa ja opettaa jotakin tärkeää opetuslapsilleen. Opetus tapahtuu matkatessa.
Tavallaan opetuslasten kokemusta voisi verrata edellisessä kappaleessa olleeseen sokean parantamiseen, joka tapahtui kaksivaiheisesti. Tässäkin opetuslapset olivat ensin ymmärtäneet Jeesuksen profeettana ja opettajana, mutta nyt he lopulta tajuavat hänen olevan jotakin enemmän: Messias.
Mahdollisesti Jeesuksen kysymyksenasettelu liittyi opetuslasten aikaisempaan lähetysmatkaan, jolla he olivat toimineet ja julistaneet Jeesuksen nimissä. Toki opetuslapset kuulivat kansan mielipiteitä muissakin tilanteissa. Jo aikaisemmin Markus on tuonut ilmi näitä oletuksia. Herodes oletti Jeesuksen olevan kuolleista palannut Johannes Kastaja, kun taas kansa pohti hänen olevan joku profeetoista.
Lopulta Jeesus kysyy opetuslasten omaa näkemystä. Pietari vastaa kaikkien puolesta: Jeesus on Messias. Messias, jota Pietari muiden opetuslasten ohella tässä tarkoittaa, ei kuitenkaan ollut millään tavalla jumalallinen saati kolminaisuuden toinen persoona. Heidän odotuksensa oli, että Jeesus on Jumalan lähettämä Messias, joka puhdistaa temppelin, vapauttaa kansan pakanoiden käsistä ja saattaa oikeuden voimaan. He odottivat Jumalan lähettämää ihmistä.
Jeesus tunnustaa opetuslasten olevan oikeassa ja kieltää heitä kertomasta siitä kenellekään. Sama salaisuuden vaatimus, jota Jeesus piti yllä parantaessaan koski tätäkin tietoa. Kielto puhua kertookin, että Jeesuksen parantamistoiminta ja hänen messiaanisuutensa ovatkin samaa asiaa. Ei nimittäin ihmeparantaminen ollut mikään juutalaisten odottama Messiaan merkki.
Pietarin tunnustuksella oli kaksi seurausta, mitkä kertovat siitä, että kyseessä on käännekohta Jeesuksen toiminnassa. Ensimmäinen seuraus oli, että Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen avoimesti kohtalostaan Jerusalemissa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Jeesus edes vihjaa siitä ja opetuslasten reaktio on sen kaltainen.
Pietari ottaa jälleen ohjat ja alkaa yksityisesti nuhdella Jeesusta tämän puheista. Reaktio on ymmärrettävä, koska Pietari ei todellakaan odottanut mitään, mitä Jeesus sanoi. Se oli itse asiassa aivan päinvastaista, mitä odotettiin. Käytännössä opetuslasten mielissä Jeesus puhuessaan kuolemastaan sanoi, että hän tulee häviämään eikä ole mikään oikea Messias. Juutalaisen odotuksen mukaan Messias ei todellakaan tule kuolemaan, varsinkaan tuomittuna rikollisena häpeässä, vaan päinvastoin hän voittaa.
Jeesuksen vastaus Pietarille on sekin raju. Maininta, että Jeesus katsoi opetuslapsiinsa, tarkoittaa, että hän nuhteli Pietaria asiasta julkisesti. Pietariin viittaaminen Saatanana ei tarkoita, että Pietari olisi ollut jollakin lailla riivattu tai pahan vallassa. Se tarkoittaa, että Pietarin toiminta tapahtui samassa hengessä vastustaen Jumalan suunnitelmaa. Tosin, kuten Jeesus selvästi sanoo, Pietarin motiivina oli inhimillinen näkökyky ja ajattelu, mikä ei näe Jumalan suunnitelmia.
Jeesuksen julistus omasta kohtalostaan asettaa nyt suunnan kohti Jerusalemia. Enää ei vaelleta päämäärättömästi kylästä kylään. Se kertoo myös siitä, miksi Jeesus vei opetuslapsensa pohjoiseen. Hermonin rinteiltä näki hyvällä ilmalla kauas. Sieltä näkyi Galilean alue, mutta myös kauemmaksi Jordanin laaksoa. Siinä oli vaikuttava paikka jättää aiempi tehtävä Galileassa taakse ja ottaa eteen uusi tehtävä.
Toinen seuraus oli, että Jeesus alkoi opettaa julkisesti seuraamisensa hinnasta. Hän kutsui nyt väkijoukkoa kuulemaan itseään. Suurelle väkijoukolle hän ei puhu mitään messiaanisuudestaan tai kohtalostaan. Tähän saakka väkijoukko oli mennyt ja tullut, vaikka varmasti myös kahdentoista opetuslapsen lisäksi oli myös suurempi opetuslasten joukko, joka seurasi häntä enemmän tai vähemmän säännöllisesti.
Tähän saakka Jeesuksen seuraaminen suuressa väkijoukossa oli ollut melko helppoa. Siihen oli liittynyt vaeltamista seurueessa ja hänen opetustensa kuulemista. Mutta nyt Jeesus asettaakin vaatimuksia. Näitä vaatimuksia ei pidä ajatella sellaisina, että jos joku ei niitä siinä hetkessä hyväksynyt, hän ei enää saanut seurata Jeesusta. Enemmänkin vaatimukset liittyvät siihen, mitä Jeesus oli sanonut opetuslapsille yksityisesti, ja miten se vaikuttaa hänen seuraajiinsa.
Jeesuksen seuraaminen tulee vaatimaan vakaumusta, kestävyyttä ja rohkeutta. Ristin kantamisella viitattiin tuohon aikaan yleisesti kärsimyksiin joutumiseen. Taustalla oli käytäntö, että kuolemaantuomittu kantoi itse ristinsä teloituspaikalle. Jeesus sanoo siis suoraan, että hänen seuraamisensa tuo vaikeuksia ja vainoa. Siinä on myös nähtävissä vihjaus osallistumisesta hänen kärsimyksiinsä, kuten esimerkiksi Paavali myöhemmin opetti (Room. 8:17; 2. Kor. 1:5; Fil. 3:10).
Viimeinen lause, jae 9:1, herättää kysymyksiä. Sen pohjalta on spekuloitu, odottiko Jeesus palaavansa pian vai vasta jonkin ajan päästä. Usein se nähdään viittauksena Jumalan valtakunnan konkreettiseen tulemiseen, uuteen luomiseen. Mutta se voidaan nähdä myös Jeesuksen viittauksena omaan kärsimykseensä ja kuolemaansa, jonka kautta hän ymmärsi kaiken tämän tapahtuvan.
Joka tapauksessa tämä käännekohta Jeesuksen työssä pistää myös meidät pohdinnan paikalle. Olemmeko valmiita seuraamaan Jeesusta minne tahansa? Jeesus ei selvästikään ole johdattamassa meitä kivalle vaellukselle, vaan vaaraan ja ahdistukseen. Elämä, johon Jeesus meitä kutsuu tarkoittaa totaalista muutosta arkeemme.
