Huoli luonnon tilasta on melko uusi asia. Vaikka jo 1900-luvun alussa jotkut tiedemiehet esittivät huolensa maailmanlaajuisesta ekologisesta kriisistä, vasta 1960-luvulla huoli alkoi näkyä laajemmin. Kristityt näkivät tämän vieläkin myöhemmin, ainakin korkeammilla tasoilla. Maailman kirkkojen neuvosto keskusteli ympäristön ongelmista ja ekologisesta kriisistä 1970-luvulla.
Olen itse ollut kristitty noin 20 vuotta ja tänä aikana olen kuullut monien kristittyjen kannanottoja luontoon ja ympäristöön. Yksi melko yleinen lausunto, jonka olen kuullut, on, että meidän ei tarvitse välittää luonnosta, koska Jumala kuitenkin tuhoaa sen. Tulee olemaan suuri sota, Harmageddon tai jotakin, ja sitten Kristus palaa takaisin ja kaikki palaa poroksi joka tapauksessa. Joten miksi vaivautua välittämään?
Vanhan testamentin uskonto on kirjava kudos, josta on kuitenkin löydettävissä joitakin päälinjoja. Tietenkin se koostuu hyvin pitkälle Mooseksen laista ja sen sovelluksista ja tulkinnoista, jopa sen väärinkäytöstä. Luonteensa vuoksi Vanha testamentti keskittyy kuvaamaan erityisesti israelilaisten uskontoa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita pelkästään Jahve-uskoa, vaan laajemminkin Lähi-idän kansojen uskontoa. Israelilaiset palvoivat Jahven lisäksi erityisesti muun muassa Baalia ja Astartea.
Miten meidän tulisi ymmärtää Israelin asema ja sille Vanhassa testamentissa annetut lupaukset uuden liiton valossa. Voiko juutalainen pelastua noudattamalla juutalaisia tapoja ilman uskoa Jeesukseen? Ovatko Vanhassa testamentissa Israelille annetut lupaukset ja Siinailla tehty liitto yhä voimassa? Mitä kristillinen julistus merkitsee juutalaisille? Näitä kysymyksiä tulen käsittelemään tässä kirjoituksessani.
Psalmi 82 on niitä raamatunkohtia, jotka herättävät monissa hämmennystä. Siinä Jumala esitellään jumalien kokouksen johtajaksi. Helposti saattaa alkaa ajatella, miksi tällainen Psalmi on ylipäätään otettu mukaan Raamattuun. Tämähän on harhaoppia!
Tässä eksegeesissäni keskityn muun muassa tähän kysymykseen. Pyrin vastaamaan Psalmin herättämään kysymykseen ja selvittämään myös, mikä on tämän Psalmin sanoma tämän päivän lukijalle.
Kristillisen uskon erityispiirteenä on aivan alusta asti ollut usko kolmiyhteiseen Jumalaan. Kolminaisuusoppi on luonnollisesti matkan varrella kehittynyt ja selkeytynyt, mutta jo ensimmäiset kristityt Uuden testamentin mukaan pitivät tärkeänä erityisesti Isän ja Pojan yhteyttä. Näin tehdessään he tietyllä tavalla irtautuivat juutalaisesta perinteestä ja antoivat kristinuskolle omaleimaisen identiteetin.