Miten meidän tulisi ymmärtää Israelin asema ja sille Vanhassa testamentissa annetut lupaukset uuden liiton valossa. Voiko juutalainen pelastua noudattamalla juutalaisia tapoja ilman uskoa Jeesukseen? Ovatko Vanhassa testamentissa Israelille annetut lupaukset ja Siinailla tehty liitto yhä voimassa? Mitä kristillinen julistus merkitsee juutalaisille? Näitä kysymyksiä tulen käsittelemään tässä kirjoituksessani.
1. Keskeiset ongelmakohdat
Seurakunta ja Israel -aiheen kaksi keskeisintä ongelmakohtaa liittyvät pelastukseen ja Jumalan lupauksiin. Ensimmäisen voisi tiivistää Apostolien tekojen sanoihin: Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.” (4:12) Toinen tulee esille vaikkapa 1. Aikakirjasta löytyvän psalmin sanoissa: Muistakaa aina hänen liittonsa, tuhansille sukupolville annettu lupaus, liitto, jonka hän teki Abrahamin kanssa, vala, jonka hän vannoi Iisakille. Hän vahvisti sen ohjeeksi Jaakobille, teki Israelin kanssa ikuisen liiton. (16:15–17)
Kysymys on siis siitä, miten meidän tulisi ymmärtää Israelin asema ja sille Vanhassa testamentissa annetut lupaukset uuden liiton valossa. Voiko juutalainen pelastua noudattamalla juutalaisia tapoja ilman uskoa Jeesukseen? Ovatko Vanhassa testamentissa Israelille annetut lupaukset ja Siinailla tehty liitto yhä voimassa? Mitä kristillinen julistus merkitsee juutalaisille? Näitä kysymyksiä tulen käsittelemään tässä esityksessäni.
2. Eri näkemyksiä
Käytännössä aiheeseen liittyvät näkemykset voidaan jakaa kolmeen pääryhmään; seurakunta korvaa Israelin, seurakunta ja Israel ovat täysin erillisiä sekä seurakunta on Israelin jatke. Esittelen tässä nämä kolme näkemystä erikseen.
2.1. Seurakunta korvaa Israelin
Israel-keskusteluissa toisinaan esiin putkahteleva korvausteologia viittaa yleensä ajatukseen seurakunnasta, joka korvaa Israelin Jumalan suunnitelmassa ja lupausten täyttymisessä. Käytännössä korvausteologia on terminä huono ja epätarkka, mikä ilmenee sen laajamerkityksellisestä käytöstä. Syykin on tiedossa. Korvausteologia on terminä käytössä lähinnä ristiriitatilanteissa, jossa vastapuoli halutaan näyttää huonommassa asemassa. Termin teologinen nimi, supersessionismi, ei sekään ole paljoa parempi sana1. Tässä käytän kuitenkin selvyyden vuoksi jälkimmäistä termiä kuvaamaan tulkintoja, joissa kristillinen seurakunta tavalla tai toisella korvaa Israelin.
Supersessionismiin sisään mahtuu monenlaisia käsityksiä. Suoraviivaisimpana niistä on ns. kova supersessionismi2. Sen mukaan Jumala hylkäsi Israelin, kun Jeesus teki uuden liiton. Vanha liitto on täysin kuollut ja merkityksetön ja Israelilaiset on hylätty epäuskonsa ja tottelemattomuutensa vuoksi. Suurimpana syynä hylkäämiselle on tietenkin heidän messiaansa, Jeesuksen, kieltäminen. Tähän näkemykseen saattaa toisinaan liittyä myös antinomismi, jossa lain vaatimusten noudattaminen kielletään täysin.
Kovan supersessionismin vastapainona on pehmeä supersessionismi. Sen mukaan Jumala ei Jeesuksessa kumonnut vanhaa liittoa vaan täydensi sitä. Jeesus oli vanhan liiton lupausten täyttymys ja juutalaiset, jotka hyväksyivät Jeesuksen messiaanaan todistivat liiton täydellistymisen puolesta. Tämän käsityksen mukaisesti vanha liitto oli siis tavalla tai toisella epätäydellinen ja Jeesuksen tulo täydellisti sen.
2.2. Seurakunta ja Israel ovat erillisiä
Toisena pääryhmänä ovat tulkinnat, joiden mukaan seurakunta ja Israel ovat erillisiä. Tämän näkökulman omaksuneista suuntauksista tunnetuin on luultavasti dispensationalismi, joka useimmin tulee vastaan erilaisten Ilmestyskirjan tulkintojen yhteydessä. Vaikka dispensationalistisia näkemyksiä löytyy jo varhaisilta juutalaisilta, on nykymuotoinen dispensationalismi syntynyt 1830-luvulla.
Dispensationalismi näkee maailmanhistorian ja Jumalan suunnitelman erilaisten aikakausien sarjana. Aikakausia jaotetaan erilaisin perustein, muun muassa Jumalan tekemien liittojen, historiallisten aikakausien tai merkittävien tapahtumien mukaan. Näin erilaisia aikakausia luomisesta maailmanajan loppuun saadaan laskuperusteista riippuen 3–8.
Seurakunta ja Israel -kysymykseen dispensationalismi kohdistuu juuri seurakunnan ajan mukaan. Kristillisen seurakunnan syntyminen aloitti seurakunta-ajan jota voi kutsua myös pakanoiden ajaksi. Sen mukaan juutalaiset siirrettiin ”paitsioon” odottamaan omaa aikaansa, joka tulee, kun seurakunta dispensationalistisen näkemyksen mukaan temmataan taivaaseen ja sen jälkeen koko Israel pelastuu. Toisen näkemyksen mukaan kristillinen seurakunta tuli Israelin seurakunnan rinnalle, niin että on olemassa kaksi pelastustietä; pakanoille usko Jeesukseen ja israelilaisille Mooseksen lain noudattaminen.
Kummassakin tapauksessa ero nähdään myös seurakunnan ja Israelin tulevaisuudesta. Kuten jo mainittiin, seurakunta temmataan taivaaseen, jossa se on uuden maan ja uuden taivaan luomiseen saakka. Sillä välin kaikki Israelille annetut lupaukset täyttyvät maan päällä 1000-vuotisessa valtakunnassa.
Seurakunnan ja Israelin erillisyyteen liittyy myös kahden liiton teologia, joka on ainakin osittain päällekkäinen dispensationalistisen näkemyksen kanssa. Kahden liiton teologian kehitti juutalainen rabbi Maimonides 1100-luvulla. Ajatusta on nykyaikana erityisesti vienyt pidemmälle liberaaliteologian piirissä vaikuttavat tutkijat.
Kahden liiton teologia perustuu ajatukseen, että israelilaiset ovat Jumalan omaisuuskansana sidottuja noudattamaan Mooseksen lakia ja siihen liittyvää liittoa, kun taas Jumala on tehnyt pakanoiden kanssa toisen liiton, jolla on omat, pakanoita koskevat ehtonsa. Alkuperäisen juutalaisen näkemyksen mukaan Jumala teki pakanoiden kanssa liiton Nooan kanssa (1. Moos. 9), ja siinä esitetyt liiton ehdot sitovat pakanoita3. Kristillisen näkemyksen mukaan kahden liiton teologian mukaan kristillinen sanoma on osoitettu vain pakanoille, eikä sitä ole tarkoitettu lainkaan juutalaisille.
2.3. Seurakunta on Israelin jatke
Kolmantena ryhmänä ovat ne, jotka näkevät seurakunnan Israelin jatkeena. Tämän näkemyksen mukaan seurakunta ei syrjäyttänyt juutalaisia, vaan Jeesuksen työn kautta pakanat otettiin mukaan Jumalan liittoon.
Tämän tulkinnan kannattajia ovat muun muassa niin kutsutun oliivipuuteologian kannattajat. Oliivipuuteologia on juutalaiskristityn teologin, David H. Sternin, kehittelemä näkemys, jonka mukaan Israel ja seurakunta ovat osa samaa hengellistä kokonaisuutta, jota Raamatussa kuvataan oliivipuulla. Näkemyksen mukaan Jumalaan uskovat israelilaiset ovat puun luonnollisia oksia ja pakanauskovat ovat puuhun oksastettuja oksia. Vertauskuva nousee Roomalaiskirjeen 11. luvusta.
Jeesuksen asema on tässä tulkinnassa ratkaiseva. Jeesus nähdään Vanhan testamentin lupaamana messiaana ja niinpä Jeesuksen hylkäävät juutalaiset hylkäävät samalla Jumalan ja liiton. He ovat niitä, jotka Roomalaiskirjeen vertauskuvan mukaan leikataan pois oliivipuusta. Toisin kuin kovassa supersessionismissa, tässä luopuneilla juutalaisilla on mahdollisuus päästä jälleen osallisiksi liitosta hyväksymällä Jeesus messiaanaan.
3. Yhteisiä piirteitä
Kaikki edellä esitetyt näkökulmat yrittävät ratkaista vähintäänkin näennäistä ristiriitaa vanhan ja uuden liiton välillä. Ero eri ryhmiin voi toisiaan olla hyvinkin vaikea, koska käsitykset on muotoiltu erilaisista lähtökohdista ja näkökulmista käsin. Joissakin tapauksissa ne ovat yllättävän lähellä toisiaan ja toisissa taas täysin vastakkaisia.
Selkein yhdistävä tekijä kaikissa eri näkemyksissä on Jeesuksen merkityksen painottaminen. Jeesuksen syntyminen, elämä, kuolema ja ylösnousemus ja lopulta seurakunnan syntyminen muuttivat asioita ratkaisevasti.
Yhteistä kaikille on myös ristiriidan liittyminen Jumalan solmimaan liittoon. Jeesuksen persoona ja sovitustyö eivät ole ainoita asiaan liittyviä seikkoja, vaan Uuden testamentin mukaan4 Jumala on tehnyt uuden liiton. Niinpä erilaisissa näkemyksissä käsitellään liittoajatusta ja pyritään selvittämään, miten se sopii kokonaiskuvaan.
4. Näkemysten heikkouksia
Seuraavaksi käyn läpi kahden ensimmäisen vaihtoehdon puutteita ja kerron, miksi en pidä niitä varteenotettavina vaihtoehtoina.
4.1. Seurakunta korvaa Israelin
Supersessionismissa kyse on aika pitkälti vastakkainasetteluista. Israel ja seurakunta nähdään vastakkaisina asioina, jotka eivät voi olla samaan aikaan olemassa. Toinen syrjäyttää väistämättä toisen.
Vaikka supersessionismille voi löytää perusteita Raamatusta, ehdoton juutalaisten hylkääminen ja jopa kiroaminen ei sieltä saa tukea. Esimerkiksi Roomalaiskirjeessä Paavali käyttää aika paljon tilaa todistaakseen, että Jumala ei ole unohtanut juutalaisia, vaikka onkin tehnyt uuden liiton Kristuksessa5.
Juutalaisten hylkäämistä lopullisesti on vaikea perustella mitenkään. Erityisesti Room. 9:4:ssä Paavali ilmaisee tekevänsä mitä tahansa, että hänen kansansa jäsenet voisivat tulla uskoon. Samoin Room. 11:25–26 tuntuu viittaavan siihen, että vaikka Jumala on kenties paaduttanut osan juutalaisista, tuo paadutus tulee jossakin vaiheessa loppumaan.
Ehkä vahvin peruste supersessionismille löytyy Heprealaiskirjeestä: Puhuessaan uudesta liitosta Jumala osoittaa, että ensimmäinen liitto on vanhentunut. Ja se, mikä on vanhentunut ja aikansa elänyt, häviää pian. (Hepr. 8:13) Heprealaiskirjeen perustelut lähenevät jossakin määrin supersessionismia. Kun tämä liitetään Vanhan testamentin liittoajatukseen, jossa Jumala uhkaa hylätä Israelin tottelemattomuuden ja liiton rikkomisen vuoksi, on jopa ymmärrettävää, että joku saattaa ajatella kristillisen seurakunnan korvanneen Israelin.
Raamatun kokonaisilmoitus on kuitenkin vahvasti supersessionismia vastaan. Vaikka Raamatussa saatetaan puhua jonkinasteisesta korvaamisesta, ei mistään tule sellaista kuvaa, että Jeesuksen kieltäneet juutalaiset olisi täydellisesti hylättyjä ja kirottuja. Se ei sovi ajatukseen Jumalasta, joka toistuvasti kutsuu rikkonutta kansaansa yhteyteensä Vanhassa testamentissa. Pahimmillaan tämänkaltainen supersessionismi johtaa antisemitismiin, kuten on tapahtunutkin. Niinpä siirrymmekin seuraavaan vaihtoehtoon.
4.2. Seurakunta ja Israel ovat erillisiä
Dispensationalistisen mallin mukaan kristillisen seurakunnan perustaminen aloitti Jumalan suunnitelmassa uuden vaiheen, jonka pääosassa ovat kristityt. Tämän niin kutsutun pakanoiden ajan ajan juutalaiset elävät paatumuksessa ja kristityt kutsuvat kaikkia pelastukseen.
Tämäkin näkemys saa jonkinlaista tukea Raamatusta. Useassa kohden tunnutaan puhuvan erityisestä pakanoiden ajasta, joka on rajallinen6.
Dispensationalismin suurin ongelma on kuitenkin se, että sen mukaan usko Jeesukseen ei olekaan ainoa keino pelastua, vaan voi pelastua myös olemalla juutalainen. Jotkut tosin koettavat välttää tämän ongelman sillä, että he selittävät israelilaisten hyväksyvän joukolla Jeesuksen messiaanaan, kun pakanoiden aika on loppunut. Se taas on ristiriidassa alkuperäisen dispensationalistisen ajatuksen kanssa liittojen ja kansojen erillisyydestä.
Dispensationalismiin liittyy myös ajatus siitä, että 1000-vuotisessa valtakunnassa kaikki Israelille annetut lupaukset toteutuvat maan päällä, kun seurakunta on taivaassa. Tämän tulkinnan ongelma on, että sille ei löydy pahemmin tukea Raamatusta. Missään raamatunkohdassa ei puhuta tällaisesta kahtiajaosta.
Pahimmillaan tämänkaltainen näkemys johtaa siihen, että jopa kielletään juutalaisten evankeliointi ja näin evätään heiltä pelastus. Joudumme siis hylkäämään tämänkin vaihtoehdon ja siirrymme siihen oikeaan ja ainoaan.
5. Oikea vaihtoehto™
Jäljelle jäi näkemys, jonka mukaan seurakunta on Israelin luonnollinen jatke. Jeesus ei tullut tekemään uutta, rinnakkaista liittoa Mooseksen liiton rinnalle, eikä hän tullut myöskään kumoamaan tai täydentämään vanhaa liittoa.
Sen sijaan Jeesus tuli Jumalan israelilaisille annetun lupauksen mukaisesti messiaana. Hänen sovitustyönsä pohjalta myös pakanat pääsivät osallisiksi tästä Jumalan kanssa tehdystä liitosta. Juutalaiset, jotka kieltävät Jeesuksen messiaanaan kieltävät uskonsa, mutta eivät ole kirottuja tai täydellisen hylättyjä sen johdosta, vaan voivat tehdä parannuksen.
Otan tähän joitakin perusteita tämän näkökulman tueksi. Ensinnäkin sekä Vanhan että Uuden testamentin mukaan todellinen Jumalan kansaan kuuluminen ei ole automaatio, joka tulee kansallisuuden perusteella7. Edes ennen Jeesusta eläneet israelilaiset eivät pelastuneet vain sillä perusteella, että olivat syntyneet oikeaan kansaan. Heiltäkin Jumala odotti uskoa ja kuuliaisuutta (esim. 5. Moos. 6:15, 25).
Toiseksi pakanoiden ottaminen mukaan liittoon toteutti Jumalan Aabrahamille antaman lupauksen (1. Moos. 12:3 ja Gal. 3:14). Missään vaiheessa Jumalan suunnitelmissa ei ollut jäädä vain Israelin kansaan, vaan tarkoitus oli alusta saakka saattaa pelastus jokaisen ihmisen saataville.
Kolmanneksi Uudessa testamentissa puhutaan toistuvasti siitä, miten pakanat ovat tulleet osallisiksi Jumalan liitosta (Room. 9:24; Ef. 3:6).
Ehkä paras peruste tälle näkemykselle on se, että Israelilla ja pakanoilla ei ole eri jumalia, vaan sama Jumala, joka on kutsunut molemmat yhteyteensä. Toinen ei ole toista parempi tai merkityksellisempi. Paavali kirjoittaakin Efesolaiskirjeessä, ”että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta” (Ef. 3:6).
6. Johtopäätöksiä
Loppujen lopuksi kysymys Israelin ja seurakunnan suhteesta on kysymys pelastuksesta ja Jumalan suunnitelmasta tuoda pelastus syntiin langenneille ihmisille. Hylkäämäni näkökulmat melko poikkeuksetta joko rajoittavat joidenkin pelastusta tai uskovat pelastusteihin, jotka ovat ristiriidassa perinteiselle kristilliselle opetukselle.
Vastakkainasettelu juutalaisten ja kristittyjen välillä on vanha. Sen ensimmäiset merkit on nähtävissä jo Uudessa testamentissa, vaikka ensimmäisellä kristillisellä vuosisadalla ei vielä ihan niin ehdotonta pesäeroa eri ryhmien välillä tehtykään.
Jeesus tuli toteuttamaan israelilaisille annetut lupaukset messiaasta ja hän tuli myös avaamaan oven pakanoille Jumalan liittoon. Näin se on helpoimmin ymmärrettävissä Raamatusta.
7. Lähteitä:
Haavisto, Osmo: 2002 Israel öljypuu. Omakustanne: Toijala
McGrath, Alister: 1996 Kristillisen uskon perusteet. Kirjapaja: Helsinki
www.eksegeesi.blogspot.com 30.12.09
http://en.wikipedia.org/wiki/Supersessionism 29.12.09
http://en.wikipedia.org/wiki/Dual-covenant_theology 29.12.09
http://en.wikipedia.org/wiki/Covenant_Theology 30.12.09
http://en.wikipedia.org/wiki/Dispensationalism 30.12.09
http://en.wikipedia.org/wiki/New_Covenant_Theology 30.12.09
http://en.wikipedia.org/wiki/Olive_Tree_Theology 30.12.09
1”Korvausteologia” (engl. replacement theology) on negatiivisen latauksen sisältävä teoreettinen oppirakennelma, johon oikeastaan kukaan ei tunnusta syyllistyvänsä mutta josta helposti syytetään muita. Kyseessä ei siis ole mikään argumentti, vaan sana toimii lähinnä leimakirveenä, jonka heiluttaja pyrkii saamaan lukijan sympatiat omalle puolelleen. Ilmiön virallinen, akateemisissa piireissä käytetty termi on ”supersessionismi” (engl. supersessionism tai supercessionism), joka ei ole juurikaan sen paremmassa maineessa. Se, mitä termillä varsinaisesti tarkoitetaan, riippuu käyttäjästä ja asiayhteydestä. Eksegeettinen safari
2Jako supersessionismin alalajeihin perustuu mm. juutalaisen tutkijan David Novakin artikkeliin The Covenant in Rabbinic Thought kirjassa Two Faiths, One Covenant?: Jewish and Christian Identity in the Presence of the Other.
3Vertaa myös Nooan liiton ehtoja Apostolien kokouksen tulokseen (Ap.t. 15).
4Ja myös Vanhan testamentin mukaan. Vertaa esimerkiksi Jeremia 31:31–34.
5Erityisesti luvussa 9 Paavali puhuu Israelin saamista etuuksista ja luvussa 11 hän käsittelee Jumalan Israelille antamia lupauksia.
6Katso esimerkiksi Room. 11:25 ja Ilm. 11:2.
7Vertaa esimerkiksi Jer. 4:4 ja Room. 2:28–29
