Pienten alkujen Jumala

Kun mietin tätä kirjoitustani, koitin keksiä millaisen joulusaarnan pitäisin. Mitä voisin kertoa joulusta ja sen sanomasta? Mielessä oli tietenkin jouluevankeliumi, jota perinteisesti joulun aikaan luetaan. Sieltä huomioni kiinnitti katkelman loppuosa, kun paimenet tulivat katsomaan Jeesus-lasta. Siitä sain idean ja otsikon tälle saarnalleni: Pienten alkujen Jumala.

Jouluevankeliumista luetaan, että paimenet olivat yöllä kedolla paimentamassa lampaita. Lampaat ehkä nukkuivat ja paimenet olivat nuotion äärellä lämmittelemässä. Yhtäkkiä enkeli ilmestyy heille, ja kokonainen enkelien joukko. Paimenet kuulevat ilmoituksen messiaan syntymästä ja lähtevät heti katsomaan tätä ihmeellistä lasta. Se, mikä heitä odotti ei kuitenkaan ollut mitään erikoista. Rakennusmies, nuori nainen ja lapsi seimessä. Tallissa, jossa on eläimiä. Se ei ole sellainen paikka, josta odottaisi löytävän luvatun messiaan, tulevan kunnian kuninkaan, joka vapauttaisi kansansa ja perustaisi iankaikkisen Jumalan valtakunnan maan päälle. Siellä se kuitenkin oli. Ja siitä löytyykin yksi joulun sanomista: Jumala alut voivat olla pieniä, jopa mitättömiä meidän ihmisten silmissä.

Meillä onkin usein niin, että haluaisimme heti aloittaa huipulta, päästä heti tekemään niitä suuria töitä ja siksi unohdamme tai jopa vähättelemme kaikkea pienempää. Ehkä ajattelemme niinkin, että Jumala ei edes tee mitään pientä. Toisaalta taas ehkä ajattelemme vain niitä suuria tekoja ja meidät täyttää suunnaton kykenemättömyyden tunne. Jumalan vaatimukset alkavat tuntua mahdottomilta täyttää, emmekä näe ollenkaan niitä pieniä asioita, joita Jumala meidän elämäämme tuo. Sama on rukousaiheissa. Kuinka usein olemmekaan miettineet, onko jokin tarve tarpeeksi suuri, jotta sen vuoksi voisi vaivata Jumalaa. Kuitenkin Jumala on Jumala myös pienissä asioissa. Paavali oppi tämän itse kokemuksen kautta ja kirjoittaa siitä Korinton seurakunnalle:

Mutta hän on vastannut minulle: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. 2. Kor. 12:9

Toisessa kohden Paavali kirjoittaa, että Jumala valitsi heikot saattaakseen vahvat häpeään. Jumalan silmissä pieni on suurta. Muistatte varmaan, kuinka evankeliumeissa kerrotaan, miten Jeesus opetuslapsineen istui Jerusalemin temppelin portilla ja katsoi, kun ihmiset pistivät rahaa uhrilaatikkoon. Yksi leskinainen pisti pari kolikkoa, todella vähän, mutta Jeesus ylisti häntä ja sanoi, että hän laittoi enemmän kuin muut, vaikka moni rikas oli mennyt ohi ja pistänyt paljon suurempia summia. Jeesus näki sydämeen, ihmisen asenteen. Rikkaat pistivät liiastaan, taskussa oli ehkä vähän pikkurahaa ja pistivät sen, mutta tämä leski pisti kaiken, mitä hänellä oli.

Kyse ei ole vain siitä, että leski olisi suhteessa varallisuuteensa pistänyt enemmän kuin ne varakkaammat. Kyse oli siitä, että hän luotti Jumalaan, siihen, että hän pitää huolen. Leskinainen ei myöskään väheksynyt sitä, mitä hänellä oli. Hän ei ajatellut, että ne pari senttiä, mitä hänellä oli olisivat turhia, koska niiden arvo on niin pieni. Hän tiesi, että ne olivat Jumalan lahjaa ja Jumalan käytössä pari senttiäkin voi paljon. Leskinainen tunsi pienten alkujen Jumalan.

Usein me ajattelemme, että sitten kun tilanne muuttuu ja saamme paremman työpaikan tai kiire hellittää tai jokin muu asia tulee paremmaksi, voimme antaa enemmän elämästämme Jumalalle. Tosiasia on kuitenkin se, että jos jäämme odottamaan parempaa tulevaa aikaa, se ei koskaan tule. Paras hetki on aina nyt. Jos odotamme vain tulevaa ja asioiden muuttumista, me tietyssä mielessä väheksymme lahjojamme ja sitä, mitä Jumala on meille antanut tähän päivään. Ei hän vaadi meiltä mahdottomia, että alkaisimme tehdä seurakunnassa työtä kaiken vapaa-aikamme tai antaisimme kaikki vähänkin liikenevät rahat kolehtiin. Kaiken voi aloittaa aivan pienellä. Tärkeää on se, että luotamme kaikessa Jumalaa ja annamme hänen tehdä työtään elämässämme.

Joulun suurin sanoma on siinä, minkä enkelit ilmoittivat paimenille: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” Siinä on todella pieni alku. Jeesus syntyi tavallisena, avuttomana ihmislapsena. Jokainen joka on nähnyt ja pitänyt sylissään vauvaa tietää, kuinka pieniä ja hauraita ne ovat. Alussa aina pelkää, että pudottaa vauvan tai muuten tekee jotakin väärin. Sellaisesta pienestä alusta lähti Jeesuskin, joka sovitti meidän syntimme, ja joka tulee tuomitsemaan koko luomakunnan. Joulun sanoma on siis myös syntien sovitus, että me voimme saada pahat tekomme anteeksi ja tulla Jumalan lapsiksi. Jeesuksen syntymä on tästäkin aivan verraton vertauskuva: täydellinen uusi alku. Jeesuksessa kaikki luodaan uudeksi ja meille annetaan uusi alku.

Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle. Jes. 43:19

Nykyisin joulu on lähellä vuoden vaihdetta ja sekin sopii hyvin kuvaan: uuden vuoden alkaessa ajattelemme usein kaiken aloittamista alusta. Tietyllä tavalla se on puhtaalta pöydältä aloittamista. Kokonainen uusi vuosi on jälleen edessä. Joulun sanoma on myös, että Jumala luo kaiken aikaa uutta. Se ei loppunut siihen, kun hän loi maailman ja ihmiset. Jotkut kristitytkin ajattelevat, että enää ei tapahdu ihmeitä, että sellaista oli vain Raamatun aikoina. Kuitenkin Jumala toimii ja vaikuttaa kaiken aikaa maailmassa ja elämässämme. Hän johdattaa ja varjelee meitä. Koko luomakunta, maailmankaikkeus, on todiste Jumalan yhä jatkuvasta luomistyöstä. Raamatusta voimme lukea, että jonakin päivänä Jumalan luomistyö pääsee huippuunsa, kun hän luo kaiken uudeksi. Kaikki tämä tapahtuu Jeesuksen täytetyn työn pohjalta ja siihen hän kutsuu myös meitä. Hän kutsuu meitä siihen uuteen maailmaan, johon voimme kuulua jo nyt, kun uskomme Jeesukseen. Ja sillä kaikella oli hyvin pieni alku. Lapsi tallin seimessä. Siinä on joulun sanoma: Jumala on pienten alkujen Jumala, alkujen, jotka muuttavat maailmaa.

Julkaistu Rauhan Sanomia joululehdessä 2009.

Jaa tämä:
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *