Martti Lutherin reformaation pääperiaatteita kuvataan latinankielisillä Sola-lauselmilla. Näistä kuuluisin on Sola fide eli yksin uskosta. Periaatteita on yhteensä viisi: Yksin armosta, yksin kirjoituksista, yksin Kristuksesta, yksin armosta ja kunnia ainoastaan Jumalalle.

Vähänkin Uutta testamenttia tuntevalle on melko selvää, että lauselmat nousevat pääosin Raamatusta. Käytännössä nämä reformaation pääperiaatteet siis ovat paluuta lähteille, uskon ytimeen.

Tässä artikkelissa käsittelemme lauselmaa Sola scriptura, yksin kirjoituksista. Sola-lauselma toimii käytännössä näkökulmana metodistiseen käsitykseen. Emme kuitenkaan käsittele yksin metodistista raamattukäsitystä, vaan laajemmin metodistista tapaa tehdä teologiaa ja soveltaa Raamatun opetuksia ja uskoa elämään.

 

Erilaisia tapoja lähestyä Raamattua

Nykyään on hyvin monia ja erilaisia tapoja suhtautua Raamattuun. Akateemisella tasolla se voidaan nähdä historiallisena teoksena, myyttikokoelmana, uskonnollisen opin kehityskuvauksena, tavalla tai toisella Jumalan sanana, eri tekstikerrosten ja -lähteiden yhteenliittymänä tai jopa näiden kaikkien yhdistelmänä.

Maallikkotasolla se voidaan nähdä Jumalan sanana, vanhana satukirjana, Jumalan tarkkaan sanelemana opaskirjana elämään, arvokkaana antiikin teoksena, oppaana kristilliseen elämään.

Kristityille Raamattu on uskon ja opin perusteos riippumatta suhtautumistavasta. Käytännössä erot nousevat siitä, miten Raamatun inspiraatio, eli Jumalan vaikutus kirjoittamisessa, käsitetään ja miten sitova se on.

Näihin suhtautumistapoihin liittyy inspiraatio-opin lisäksi läheisesti myös tulkintapa. Pitäisikö Raamattua tulkita kokonaan tai osittain kirjaimellisesti, mitä kirjaimellinen tulkinta edes tarkoittaa ja kuka tai miten Raamattua tulkitaan. Kysymykset eivät ole niin yksinkertaisia, miltä ne kuulostavat.

Esimerkiksi nykyaikainen ehdottoman kirjaimellisen tulkinnan edustaja voi päätyä erilaiseen tulkintaan Vanhan testamentin teksteistä kuin Paavali. 5. Mooseksen kirjan jae 25:4 antaa ohjeen: ”Älkää sitoko puivan härän suuta.”

Tiukan kirjaimellisen tulkinnan edustaja toteaa tämän luettuaan, että ohje koskee maanviljelystä. Uuden testamentin puolella Paavali antaakin jakeelle täysin uuden merkityksen kirjoittaessaan Timoteukselle: ”Sanotaanhan kirjoituksissa: ”Älä sido puivan härän suuta” ja ”Työmies on palkkansa ansainnut”.” 1. Tim. 5:18

Paavali ymmärtääkin jakeen kertovan hengellisen työntekijän oikeudesta palkkaansa. Ero tulkintojen välillä on merkittävä ja Paavalin antaman esimerkin vuoksi voisi olettaa, että tiukan kirjaimellisen tulkinnan edustaja jopa hukkaa monia Raamatun opetuksia tulkintamenetelmänsä vuoksi.

Ylläoleva esimerkki ei kuitenkaan tarkoita, että kaikista Raamatun teksteistä löytyisi tällaisia hengellisiä merkityksiä. Nykyään onkin hyvin selkeät säännöt sille, miten Raamattua tulisi pyrkiä tulkitsemaan. Sääntöjen mukaan esimerkiksi tekstiä tulkitaan sen kirjallisuuslajin mukaan ja pyritään löytämään se merkitys, joka kirjoittajalla itsellään on ollut mielessä.

 

Metodistinen lähestymistapa

Metodistikirkon raamattukäsitys muotoillaan uskonkappaleissamme. Niiden viidennen kohdan mukaan ”Pyhä Raamattu sisältää kaiken, mikä on pelastukseen välttämätöntä, niin ettei kenenkään ihmisen tule vaatia otettavaksi uskonkappaleeksi tai pidettäväksi pelastukseen vaadittavaksi tai välttämättömäksi sellaista, mitä ei ole Pyhässä Raamatussa tai mitä ei voida sen perusteella todistaa oikeaksi.”

Tämä ilmaisee lyhyesti useita tärkeitä asioita. Ensimmäinen on tietenkin se, että Raamattu on oppimme perusta eikä sitä saa korvata millään muulla. Toinen on se, että Raamatun varsinainen tehtävä on välittää meille tieto siitä, miten voimme pelastua.

Lähtökohtaisesti se tarkoittaa sitä, että Raamattu ei ole kirja elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta, vaan sillä on selkeä, hyvin rajattu päämäärä. Käytännössä tämä päämäärä suhteutuu hyvin metodistisen yhteyden ohjeeseen, jossa meillä tulisi olla yhteys ydinasioissa, eli pelastuskysymyksessä, mutta vapaus toissijaisissa asioissa.

Aivan samaan tapaan metodistinen perinne jättää vapauden tulkita ja lukea Raamattua muilta osin oman käsityskyvyn ja omantunnon mukaan. Ehdottoman tärkeää on se, mitä Raamattu sanoo pelastuksesta. Muu kuuluu toissijaisiin asioihin, vaikka ovatkin tärkeitä, ja näin ne ovat myös tulkinnanvaraisia.

Metodistinen perinne ei siis ota ehdotonta kantaa esimerkiksi yhtäkkisen luomisen ja evoluution välille. Luomiskertomuksessa varsinainen sanoma on se, että Jumala on luoja, johon myös perustuu se, että hän on tehnyt kaikkensa lunastaakseen luomakunnan. Luomistapa ei muuta tätä pelastukseen liittyvää seikkaa.

 

Wesleyn neliö

Vuonna 1964 teologi Albert C. Outler käytti ensimmäisenä termiä wesleyläinen nelitahokas. Kyse oli neljästä erilaisesta lähteestä tai vaiheesta tehdä teologisia päätelmiä. Nämä neljä lähdettä ovat Raamattu, traditio, järki ja kokemus.

John Wesley ei itse käyttänyt koskaan kyseistä termiä, vaikka se kulkeekin hänen nimellään. Se perustuu kuitenkin Wesleyn tapaan tehdä teologiaa ja muotoilla opillisia käsityksiään. Se on siis käytännössä metodistinen tapa suhtautua Raamattuun ja kristilliseen oppiin. Tämän Wesleyn neliön voi selittää seuraavasti.

Kaiken perustana on Raamattu. Tämä ei tarkoita pelkästään itse Raamatun tekstiä, vaan sen tulkintaa ja kaikkea ymmärrystä siitä. Kaiken teologian ja opin tekeminen lähtee Raamatusta. Tätä varten ei kuitenkaan tarvitse olla yliopiston teologi, vaan Wesleyn neliö toimii työkaluna jokaiselle.

Raamatun kohdalla kysymme, mitä se sanoo meille asiasta, johon koitamme löytää ratkaisua. Välttämättä sitä ei löydy ihan suoraan, koska Raamattu on vanha kirja, eikä se kerro ihan kaikista nykyajan elämään liittyvistä asioista.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Raamattu ei olisi ajankohtainen. Yksi raamatuntulkinnan periaatteita on tulkinnan jälkeinen sovellus, jota varten tarvitaan yleisiä periaatteita. Esimerkiksi Paavalin ohjeiden taustalta voi löytää tällaisia yleisiä periaatteita, joiden avulla voi löytää ohjeita samankaltaisiin tilanteisiin.

Toisena vaiheena on traditio eli perinne. Tällä tarkoitetaan laajimmillaan koko kristikunnan perinnettä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, mitä usein raamatuntulkintaa opetettaessakin saatetaan sanoa: jos tulkinta on täysin uusi ja erilainen verrattuna aikaisempiin tulkintoihin, se hyvin suurella todennäköisyydellä on väärä.

Traditio on siis kristikunnan tulkinnan jatkumo. Miten olemme tietyn raamatunkohdan käsittäneet ja minkälaisia sovelluksia sillä on ollut. Traditio toimii siis eräälaisena turva-aitana tulkinnassa. Se estää tai ainakin varoittaa menemästä harhapoluille.

Traditio on myös se, mikä helposti unohtuu. Erityisesti meillä vapaissa suunnissa on usein ihanne palata alkukristilliseen aikaan ja aidosti lukea vain Raamattua. Tämä tarkoittaa kuitenkin samaan aikaan sitä, että hylkäämme turva-aitamme, mikä voi johtaa hulluihinkin tulkintoihin.

Kukaan meistä ei ole elänyt kuplassa suojattuna, vaan kaikilla meillä on oma traditiomme, joka koostuu taustamme, koulutuksestamme ja ympäristöstämme. Jos emme huomioi traditiota, voi tämä oma, huomaamaton traditiomme viedä meidät harhaan.

Kolmantena on järki. Järkeä tarvitaan toki jo Raamattua tulkitessa. Tässä vaiheessa alamme soveltaa Raamatusta löytämäämme omaan elämäämme. Mitä tekstin sanoma voisi tarkoittaa minulle, miten minun tulisi toimia sen pohjalta?

Helposti voi ajatella, että raamatuntulkinta ja sen sovellus ovat Pyhän Hengen vaikuttamaa. Järki taas on ihmisen turmeltuneen mielen vallassa. Kuitenkin järkemme, älykkyytemme, on Jumalan luomaa ja häneltä saatu lahja. Uskoontulo ei ole mikään kehotus hylätä ajattelu, vaan päinvastoin meidän tulisi sitä enemmän harjoittaa myös ajatteluamme.

Järkemme ei tietenkään ole virheetön, mutta sen avulla pystymme päättelemään ja kehittämään Raamatun opetuksista sovelluksista, jotka sopivat juuri minun elämääni nykypäivänä. Kovasti karrikoiden voisi siis esimerkiksi sanoa, että järjen avulla voimme päätellä, että meidän ei tarvitse elää uskovina esikristillisen ajan paimentolaisina tai maanviljelijöinä, kuten Yhdysvaltain amishit, vaan voimme hyödyntää nykyaikaisia keksintöjä.

Neljäntenä on kokemus. Kokemuksen voi tietyllä tapaa kiinnittävän uskomme nykypäivään. Raamatun tekstin ja nykyhetken välillä on vähintään lähes 2000 vuoden ajallinen kuilu. Kokemus löytää kuitenkin läheiset yhteydet meidän ja ensimmäisten kristittyjen uskon välille.

Raamatunkin mukaan Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kokemuksemme hänestä on sama kuin se oli ensimmäisillä kristityillä.

Kokemus viittaa myös omantuntoomme. Raamatun opetuksen pohjalta moraalista sovellusta nykypäivään tehtäessä voimme tunnustella myös, mitä omatuntomme Pyhän Hengen johtama sanoo asiasta. Se ei myöskään ole erehtymätön, mutta voi antaa meille kuitenkin eväitä arvioida päätelmää.

Tässä metodistisen yhteyden ohjeen viimeinen kohta, rakkaus kaikissa asioissa, on ohjaava. Kaiken toimintamme tulisi olla rakkauden ohjaamaa ja evankeliumia hyödyttävää. Jos jokin asia ohjaa minua tai muita kohti Kristusta, se on todennäköisesti hyvä asia.
Luettavaa:

Gordon D. Fee ja Douglas Stuart: Kirjojen kirja – Avaimia Raamatun tulkintaan, Aikamedia

Richard Holloway: Kuinka Raamattua luetaan, Like

Robert H. Stein: Hermeneutiikan pelisäännöt: ohjeita Raamatun tulkintaan, Aikamedia
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Rauhan Sanomia/Nya Budbäraren -lehden numerossa 2/17.