Martin Luther King piti Washingtonissa 28. elokuuta 1963 kuuluisan puheensa, ”I have a dream”, ”minulla on unelma”. Hänen unelmansa oli maailma, jossa oikeudenmukaisuus voittaa. Maailma, jossa jokainen elää rauhassa toisten kanssa.

Lauri Kemppainen, teologian tohtori, räppäri ja kirjailija, on kirjoittanut Areiopagi-verkkolehteen kolumnin armollisesta hirmuliskosta. Kolumnin lähtökohta on kohtaus elokuvasta, jossa suuri hirmulisko huomaa joenpenkalle väsymyksestä tuupertuneen pienemmän dinosauruksen. Siinä olisi helppo saalis pedolle, joka on jo valmiiksi nälkäinenkin. Mutta tapahtuu ihme! Hirmulisko päättääkin säästää saaliinsa, ja kääntyy jatkamaan matkaansa. Moni muu oli tuota kohtausta kristisoinut naiivina ja kornina, mutta Kemppainen näki siinä jotakin suurta. Hän näki siinä maailman sellaisessa valossa, jonka kirkkauteen meidän muidenkin olisi syytä kaivata.

Sekä Luther King että Kemppainen ovat ajatuksissaan jonkin kauniin, mutta samaan aikaan uskomattoman edessä. Kummankin esittämän unelman edessä voi olla helppo naurahtaa kyyninesti. Sellainen on haihattelua, toiveunta. On parempi olla realisti ja kestää maailmassa vallitsevat tosiasiat.

Mutta sekä Luther King että Kemppainen ovat nähneet jotakin, joka on ollut Jumalan mielessä jo ennen heitä. Tämän päivän ensimmäisessä tekstissämme Jesaja kirjoittaa hyvin samankaltaisessa hengessä:

Sana Juudasta ja Jerusalemista. Jesajan, Amosin pojan, näky. Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: — Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe. Hän, Herra, ratkaisee kansanheimojen riidat, hän jakaa oikeutta kaikille kansoille. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja. Jaakobin lapset, tulkaa, vaeltakaamme Herran valossa! Jes. 2:1–5

Jesajalla ja sitä kautta itse Jumalalla on vielä suurempi unelma, kuin Luther Kingillä ja Kemppaisella. Jesajan esittämä unelma on todellista päiväunta, suoranaista satua. Ajatelkaa nyt! Maailma, jossa jokainen kansa, jokainen ihminen, etsii Jumalan tahtoa. Maailma, jossa vallitsee täydellinen oikeudenmukaisuus ja hyvyys. Ei ole poliittista peliä, ei poliitikkojen tyhjiä lupauksia tai takinkääntämisiä. Maailma, jossa sota-aseet kierrätetään työkaluiksi, joilla parannetaan ihmisten hyvinvointia tuhoamisen sijaan. Maailma, jossa ei olla vihollisia eikä edes harjoitella sotataitoja.

Jos joku nykyään rupeaisi puhumaan omissa nimissään jotakin tämänkaltaista, hänet leimattaisiin aika pian punaviheranarkistiksi. Eihän nyt armeijaa voi lakkauttaa, miten meidän sitten kävisi? Miten pojat kasvaisivat miehiksi ja oppisivat isänmaallisuutta. Ja täytyyhän meidän pystyä puolustamaan itseämme.

Helposti saatamme ajatella niinkin, että unelmat ovat vain unelmia. Toiveita, jotka ehkä auttavat jaksamaan, mutta siinä kaikki. Mutta kun Jumala antaa meille unelman, meidän on syytä ottaa se tosissamme. Eikä tämä sana, joka on meille annettu Jesajan kautta, ole pelkkää unelmaa. Se on lupaus: ”tulee vielä aika”. Se on Jumalan ohjelmajulistus. Ilmoitus siitä, mitä kohden olemme menossa. Ja siitä myös adventin aika muistuttaa. Adventti ei ole vain joulun odottamista, että voimme juhlia Jeesuksen syntymää. Se on myös tämän lupauksen odottamista. Jumalan valtakunnan lopullisen ilmestymisen odottamista.

Mutta samalla adventti, kuten tuo Jesajan näkykin osaltaan, on haaste. Ei Jumala antanut Jesajalle tuota näkyä välitettäväksi, jotta juutalaiset voisivat tyytyväisenä jäädä istumaan ja odottamaan, vaan se on haaste alkaa elämään sitä jo todeksi omassa elämässä. Ja tästä kertoo toinen tekstimme Roomalaiskirjeestä:

Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia. Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan. Room. 13:11–14

Koko kolmastoista luku käsittelee kristittyjen velvolllisuutta elää oikein. Se alkaa velvollisuudesta olla kuuliainen esivallalle, josta Paavali etenee kehotukseen rakastaa lähimmäisiä, koska siinä kaikki lain käskyt täytetään. Ja tämä lukemamme katkelma on ikään kuin perustelu kaikelle sille, ”sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia”. Paavalinkin huomio on unelmassa, tulevassa. ”Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa.” Yö on tämä maailmanaika ja päivä on Jumalan valtakunnan tuleminen.

Ja tämän vuoksi Paavali kehottaa meitä kristittyjä elämään, ”niin kuin päivällä eletään”. Vaikka edelleen Paavalin sanojen mukaan on yö, hän sanoo, että meidän pitäisi jo elää kuten päivällä. Hän tahtoo, että me olemme unelmoijia, jotka näkevät sen, mihin Jumala on meitä viemässä, ja että samalla myös pyrkisimme tekemään maailmasta sellaisen.

Paavali sanoo, että päivällä eletään nuhteettomasti ja sitä hän kuvaa vastakohdan kautta. Hän käyttää kolmea sanaparia, jotka kuvaavat yöllä elämistä. Remuaminen ja juopottelu viittaa juhlimiseen, jossa juodaan yömyöhään saakka, möykätään häiritsevästi julkisilla paikoilla ja saatetaan jopa tehdä vahinkoa. Remuamisen voisi mieltää myös väkivaltaiseksi toiminnaksi ja juopottelun järjettömyydeksi. Se on toimintaa, jossa ei yhtään ajatella, mitä tehdään. Sivettömyys ja irstailu taas viittaa kaikenlaiseen hallitsemattomaan himoon. Riita ja kiihko viittaavat ristiriitoihin ihmisten välillä ja kateellisuuteen.

Vaikka ensi alkuun Paavali tuntuu listaavan varsin yksinkertaisia tekosyntejä, hänellä on selkeästi niiden takana laajempi ajatus. Ja se on ymmärrettävää, sillä viittaaminen yöllä ja päivällä elämiseen ei tarkoita pelkästään tapoja vaan myös asennetta ja arvoja. Yöllä eläminen on itsekkyyttä, ajattelemattomuutta, oman edun tavoittelua. Ja sellainen ilmenee monessa muussakin kuin vain juopottelussa, aviorikoksessa tai riidassa. Käytännössä kaikki ihmisten aiheuttama kärsimys on johdettavissa näihin. Sodat, epäoikeudenmukaisuus, epäystävällisyys ja vihamielisyys, rasismi, vallan- ja rahanhimo sekä kaikki sellainen.

Tässä on hyvä myös huomata eräs yksityiskohta. Remuaminen, juopottelu, siveettömyys ja irstailu ovat asioita, joita yleensä tehdään yön pimeydessä. Sen sijaan riidat ja kateellisuus taas ilmenevät meillä myös päivällä. Ne ovat asioita, joihin meidän kristittyjenkin on helppo langeta, vaikka nuo toiset meidän voi olla hyvinkin helppo hylätä.

Tavallaan se, mistä Paavali puhuu, on jopa rakenteellista syntiä. Siis sellaista, mistä on kyse alussa mainitsemassani hirmuliskossa. Siinä, että luonto on pakotettu järjestelmään, jossa toiset ovat saalistajia ja toiset saaliita. Siinä toisen kärsimys on toisen elinehto. Ja vaikka varsinkaan meillä länsimaissa se ei ole ihan niin ilmeistä ja näkyvää, se on kuitenkin meilläkin totta. Me olemme syntyneet yön lapsiksi ja oppineet elämään yössä ja nyt, kun meistä onkin tullut päivän lapsia, meidän on hirveän vaikea oppia elämään, kuten päivällä eletään. 

Kuitenkin se, mitä Jumala tekee, minkä hän aloitti, kun Jeesus syntyi avuttomaksi lapseksi, on sen kaiken vastakohtaa. Se näkyy hyvin Jeesuksen autuaaksijulistuksessa ja kaikessa muussa, mitä hän teki ja puhui. Hän ei puhunut vain hengellisiä, vaan hänen sanomansa oli myös poliittinen. Hän julisti autuaaksi ne, jotka etsivät hengellistä ravintoa Jumalalta, mutta myös ne, jotka toisia armahtavat ja jotka tekevät rauhaa.

Näin adventtina meitä haastetaan tuomaan Jumalan valtakuntaa, uskoa, toivoa ja rakkautta, maailmaan. Mutta meitä haastetaan myös unelmoimaan ja uskomaan, että päivä on tulossa. Että pimeys ei voita valoa. Että kaikki hätä ja kärsimys tulee vielä poistumaan. Että enää kenenkään tarvitse kärsiä toisen hyvinvoinnin vuoksi. Että hyvyys ja oikeudenmukaisuus vallitsee, Jumalan valtakunta tulee täydessä voimassaan. Ja sitä me odotamme ja sen eteen me teemme työtä.