Jouluevankeliumi: esimerkki odotuksesta, kärsivällisyydestä ja innostumisesta

Luukkaan evankeliumin toisessa luvussa on kuvaus Jeesuksen syntymästä ja siihen liittyvistä tapahtumista. Sitä kutsutaan jouluevankeliumiksi. Se on myös esimerkki innostumisesta, odotuksesta ja kärsivällisyydestä. Vaikka se kertoo kauan sitten sattuneesta tapahtumasta, se puhuu myös meille tänään.

Yönä, jona Jeesus syntyi, oli paimenia tapansa mukaan kedolla paimentamassa lammaslaumojaan. He olivat yksinkertaisia työmiehiä. Kedolla oleminen oli heille arkea, ja vaikka lampaiden touhujen seuraaminen oli varmasti hauskaakin, oli se myös rauhallista.

Mutta tänä yö menikin täysin eri lailla. Yhtäkkiä, kesken tavallisen jutustelun, paikalle ilmaantuikin enkeli ja pian jäljessä kokonainen enkelien armeija. Heillä oli sanoma lapsesta, joka on syntynyt. Kohtaaminen oli niin innostava, että paimenet heti lähtivät katsomaan lasta, ja jättivät laumansa oman onnensa nojaan. 

Paimenet pääsivät ensimmäisinä todistamaan Vapahtajan syntymää. Heidän vierailunsa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, vaan he pian palasivat takaisin kedolle laumojensa pariin. Arki palautui normaaliksi. Mutta mikään ei ollut enää samanlaista. Koko maailma oli saanut uudenlaisen merkityksen, kun Jumala oli antanut Poikansa maailmaan.

Jeesuksen synnyttyä hänen vanhempansa veivät hänet Jerusalemiin temppeliin, kuten Mooseksen laki määrää. Vierailu temppelissä oli juutalaisille arkipäivää. Laki määräsi, että jokaisen tuli käydä Jerusalemissa uhraamassa suurilla juhlilla kolme kertaa vuodessa. Tämä vierailu osoittautui kuitenkin erilaiseksi.

Paikalle tuli Simeon, vanha mies, joka oli kokenut kehotusta lähteä juuri nyt temppeliin. Hän oli ikänsä odottanut Jumalan lupauksen täyttymistä, Messiaan syntymää. Hän oli jopa Jumalalta saanut lupauksen, että hän ei tulisi näkemään kuolemaa ennen sen toteutumista. Nyt, vanhoilla päivillään odotus oli varmasti ollut pitkä ja saattoi jo epäilyksiäkin nousta mieleen. Mutta Jumala piti lupauksensa.

Selvästi Simeonin odotuksen kohde oli tärkeä. Olihan se säilynyt mielessä, vaikka aikaa kului ja saattoi tosiaan näyttää jopa turhalta. Ja minkälainen olikaan odotuksen täyttymys! Tavallinen, pieni vauva. Ei merkkiäkään suurista teoista tai sankarillisuudesta. Ei edes sädekehää pään ympärillä, mikä yleensä ikoneissa kuvataan. Kuitenkin, se riitti Simeonille. Hän sai nähdä lupauksen täyttyneen ja hän pystyi myös uskomaan, että pienestä alustaan huolimatta, lapsi tulisi tekemään juuri sen, minkä vuoksi hän oli maailmaan tullutkin.

Mutta Jeesus-lapsi sai vielä muitakin vieraita. Heistä kertoo Matteus. Myöhemmin suuri karavaani itämailta saapui häntä katsomaan.

Itämaan tietäjien mielenkiinnon oli herättänyt erikoinen valoilmiö. Se oli niin erikoinen, että se sai heidät varustautumaan pitkälle, mahdollisesti useamman vuoden matkalle, vieraalle maalle. Matka oli varmasti myös rankka ja sen varrella saattoi mieleen useammankin kerran tulla ajatus koko touhun hulluudesta. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja perille oli päästävä.

Uteliaisuus oli niin suuri, että se kannusti panostamaan matkaan myös muilla tavoin. Itämaan vieraat toivat mukanaan arvokkaita lahjoja, joita normaalisti annettiin vain kuninkaallisille. Kuitenkin se, mitä he näkivät, vakuutti heidät siitä, että tämä varsin tavallisen perheen lapsi olisi sen arvoinen.

Merkityksellisyys arjessa, luottamus ja kärsivällisyys sekä uteliaisuus ja arvostus ovat ne asiat, jotka jouluevankeliumi opettaa meille. Me tarvitsemme niitä kaikkia. Ja ne ovat myös totta meidän kaikkien kohdalla.

Jaa tämä:
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *