Traditio tai perinne voi ensi alkuun kuulostaa vähän tylsältä. Että se tarkoittaa vain vanhoja asioita, joista ei enää ole mitään hyötyä. Joissain kristillisissä piireissä sitä voidaan jopa pitää huonona asiana. Ajatellaan, että meidän kuuluu olla kaiken aikaa alussa, Raamatussa. Että kaikenlaiset tavat ja perinteet ovat kuollutta uskonnonharjoitusta.

Tosiasiassa traditio on tärkeä osa uskoamme. Sen kautta olemme saaneet kristillisen opin ja itse asiassa Raamatun syntykin on käytännössä tradition tulosta. Esimerkiksi ennen kuin yhtäkään evankeliumia oli kirjoitettu, oli jo vuosikausia kiertänyt erilaisia suullisia opetuksia Jeesuksesta sekä hänen opetustensa kokoelmia.

Metodistikirkossa traditiolla on tärkeä asema. Traditio on osa Wesleyn nelitahokasta, joka toimii apukeinona teologisten ja hengellisten kysymysten ratkaisussa. Nimi tulee siitä, että siinä on neljä osaa, Raamattu, traditio, järki ja kokemus. Erityisesti pohdimme sitä, mikä asema traditiolla on elämässämme.

Perusta

Tradition lähtökohta ja perusta voidaan tiivistää erääseen Apostolien tekojen jakeeseen:

Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. Ap.t. 2:42

Yksinkertaisimmillaan kristillinen traditio on pysymistä apostolien välittämässä uskossa Jeesukseen Kristukseen. Se sisältää erilaisia osa-alueita. Ensimmäisenä on opetus. Se viittaa kristilliseen oppiin, mutta myös Wesleyn nelitahokkaan ensimmäiseen osaan eli Raamattuun. Jo tämä siis osoittaa, että traditio ei ole turhaa vanhojen muistelua vaan liittyy kiinteästi ihan uskonelämämme perusteisiin.

Traditio haastaa meitä oppimaan ja kasvamaan. Se on jo Vanhasta testamentista nousevan kehotuksen noudattamista:

Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan. Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla. 5. Moos. 6:6–7

Tässä Mooseksen kirjan käskyssä kyse ei ole pelkästä mekaanisesta ulkoaoppimisesta, vaan syvällisestä kasvusta Jumalan seuraajana, niin että uskossa elämisestä tulee aidosti elämäntapa.

Traditio toimii myös suoja-aitana. Monet kristilliset opit määriteltiin ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina kirkolliskokouksissa. Meille ne saattavat olla muinaishistoriaa, mutta juuri ne ovat kautta vuosisatojen pitäneet kristikuntaa yhdessä ja ohjanneet oikeaan suuntaan.

Jos ajatellaan vaikka viime vuosisatoina syntyneitä kristillisperäisiä liikkeitä, niin yhtenä yhdistävänä tekijänä niissä on ollut nimenomaan se, että on luovuttu tästä yhteisesti kristillisestä perinteestä ja nostettu sen rinnalle oma opetus. 

Usein, kun opetetaan raamatuntulkintaa, saatetaan sanoa, että jos syntyvä tulkinta on kovin villi ja eroaa merkittävästi siitä, miten kyseinen kohta on yleensä tulkittu, on hyvin todennäköistä, että uusi tulkinta on väärä. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö Raamatusta voisi löytää enää mitään uutta, mutta sellainen löytö pitää pystyä perustelemaan todella hyvin.

Traditio siis suojaa meitä harhapoluilta. Siksi on tärkeää tiedostaa tradition olemassaolo. Ne, jotka sanovat, että lukevat Raamattua tai järjestävät seurakuntaelämää ilman traditiota, ovat vaarassa tehdä vääriä johtopäätöksiä. Vaikka emme ajattele minkäänlaisen tradition tai muun vaikuttavan meihin, se kuitenkin vaikuttaa. Aina, kun luemme Raamattua, omat ennakkokäsityksemme, kuulemamme opetukset, kielioppi, taustamme ja moni muu asia vaikuttaa siihen, miten ymmärrämme lukemamme. Mitä paremmin tiedostamme eri asioiden vaikutuksen itseemme, sitä paremmin pystymme myös niihin vaikuttamaan.

Traditio ohjaa meitä muodostamaan myös oman identiteettimme kristittyinä. Se nimittäin kertoo, mistä minä tulen ja sitä kautta rakentaa näkemystä siitä, kuka minä olen. Niinpä voisi sanoa, että jokaisella meillä on oma, henkilökohtainen traditiomme. Oma elämänhistoriamme, joka on muokannut meitä ja synnyttänyt meissä erilaisia tapoja ja tottumuksia. Osallistuessamme toisten elämään oma traditiomme joutuu kosketuksiin toisten traditioiden kanssa. Ja se muokkaa meitä.

Seurakuntaan tullessamme asetumme kosketuksiin tuon seurakunnan perinteen kanssa, mutta myös erilaisten laajempien perinteiden kanssa. Me olemme Helsingin metodistiseurakunnassa, joka on osa Suomen metodistikirkkoa, joka on osa United Methodist Churchia, joka on osa metodistista kirkkoperhettä, joka on osa protestanttisuutta, joka on osa kristikuntaa. Vaikka kristittyinä olemme aina ensisijaisesti kristittyjä ja vasta sitten jonkin seurakunnan tai kirkkokunnan jäseniä, se millaisen kristillisyyden haaran piirissä elämme muokkaa sitä käsitystä, miten kristittynä eletään.

Jatkumo

Traditio kertoo myös siitä, että elämme jatkumossa, emme tyhjiössä. Me olemme vain viimeisin lenkki vuosituhansia kestänyttä uskovien ketjua. Joskus puhutaan siitä, että Raamattu muodostaa yhden kokonaisuuden, yhden suuren kertomuksen. Kertomus ei kuitenkaan päättynyt siihen, kun Raamattu valmistui, vaan se jatkuu edelleen seurakunnassa. Me olemme osa samaa tarinaa, minkä henkilöinä ovat olleet Aabraham, Mooses, Daavid, Jeesus, Paavali, Augustinus, Martti Luther, John Wesley ja Tapani Rajamaa. 

Traditio kertoo, että olemme osa jotakin suurempaa. Osa Kristuksen ruumista, joka ylittää paikan ja ajan rajat. Se myös kertoo, että kristinusko on elävää. Traditio ei tarkoita kristillisen uskon kohdalla sitä, että kaksi vuosituhatta sitten löimme kaiken lukkoon, eikä mitään saa enää muuttaa. Läpi koko Raamatun, varsinkin Uudessa testamentissa, Jumala johdattaa ihmisiä eteen päin, uudistumaan ja muuttumaan.

Alussa luettu Apostolien jae sijoittui Jerusalemin seurakuntaan. Hekin ymmärsivät tämän. Haasteiden kohdalla he Jumalan avulla synnyttivät uusia tapoja olla seurakunta. He eivät jääneet istumaan paikoilleen temppeliin, vaan levittäytyivät kaikkialle maailmaan. Ja kirkkohistoriassa, kuten tämän päivän kristikuntaakin tarkkailemalla nähdään, että edetessään kristillinen usko on ottanut uusia muotoja säilyttäen ydinsanomansa.

Tietenkään tämä ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi pyrkiä muuttumaan pelkän muutoksen vuoksi. Siksi tradition aidan lailla suojaava vaikutus on niin tärkeä. Ensinnäkin ydinsanomamme, Jumalan rakkaus ihmiskuntaa kohtaan, joka tuli ilmi siinä, miten Jeesus sovitti koko maailman synnit, on muuttumaton. Kristinusko ei ole enää kristinuskoa, jos jätämme Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen pois. Uudistusvimmassamme saatamme joskus heittää pois sellaistakin, mikä olisi edelleen hyödyllistä. Siksikään muutosta ei pitäisi tehdä pelkän muutoksen vuoksi. 

Vielä, traditio rohkaisee ja ohjaa meitä. Traditio historian kannalta opettaa meille, mitä sukupolvet ennen meitä tekivät. Se rohkaisee meitä kestämään, kun näemme, miten meitä ennen eläneet jaksoivat vastoinkäymisistä huolimatta. Se näyttää meille, että emme ole yksin kamppailussamme. Tapojen osalta traditio taas auttaa meitä keskittymään Jumalaan ja vastaanottamaan hänen lahjojaan.

Ajatellaan vaikka sakramentteja, jotka tietyllä tapaa ovat tradition ytimessä. Sakramenttien, kasteen ja ehtoollisen, yksi merkitys on muistuttaa meitä Jeesuksen uhrista. Fyysisinä toimituksina, joihin liittyy käsin kosketeltava aine, ne myöskin auttavat meitä osallistumaan Jeesuksen työhön. Ottaamaan sen vastaan omalle kohdallemme. Saman voi nähdä jumalanpalveluskaavoissa, kirkkovuoden pyhissä ja muissa erilaisissa tavoissa, joita olemme omaksuneet seurakuntakulttuuriimme, vaikka nämä jälkimmäiset ovatkin sellaisia, joita voimme tarpeen vaatiessa muuttaa.

Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Hepr. 12:1–2a

Siinä missä Raamattu opettaa ja kasvattaa meitä tuntemaan Jumalan tahtoa, traditio kannustaa meitä toteuttamaan sitä ja viemään ilosanomaa rohkeasti eteen päin.