Törkeä, tärkeä teologia

Teologia on yleisnimitys tieteenalalle, jossa tutkitaan kristillisen uskon sisältöä. Alunperin sana teologia viittasi oppiin Jumalasta ja Jumalan tutkimusta. Nykyisin teologiaan sisältyy monia eri tutkimuksen haaroja ja suuntauksia.

Teologia on tieteenä humanistinen. Se tarkoittaa, että se ei ole yhtä tarkkaa kuin luonnontieteet, jossa tieteellisyys perustuu toistettavuuteen ja todistettuihin havaintoihin. Humanistisissa tieteissä tutkitaan ihmisen toiminnan eri puolia ja sen avulla ihminen voi ymmärtää itseään enemmän.

Teologia on lähellä filosofiaa. Molemmissa tutkitaan ja pohditaan asioita, jotka ovat luonnontieteiden ulottumattomissa.

Teologia ei lähtökohtaisesti ole kristillistä, sillä yhtä lailla muslimioppineet tekevät teologiaa. Kristillistä teologiasta tekee sen kohde. Toisinaan saatetaankin puhua kristillisestä teologiasta.

Kristillinen teologia sisältää useita osioita, kuten kristologia, joka on oppi Kristuksesta; soteriologia, joka on oppi pelastuksesta; bibliologia, joka on oppi Raamatusta.

Kristillinen teologia on myös jakaantunut yleiseen ja tunnustukselliseen teologiaan. Yleinen teologia tutkii kristillistä uskoa ja oppia yleisellä tasolla, joka ei ole sidottu minkään kirkon oppiin. Tunnustuksellinen teologia taas on yksittäisen kirkkokunnan tai liikkeen teologiaa. Siinä teologian aiheita katsotaan omien perinteiden ja painotusten läpi, kuitenkin pyrkien pysymään uskollisena raamatulliselle ilmoitukselle.

Tunnustuksellinen teologia ei siis kuitenkaan ole yleisen teologian vääristämistä. Ennemminkin sen voisi nähdä yleisen teologian soveltamiseksi omaan kontekstiin. Miten tämä tai tuo teologinen yleiskäsitys sopii meidän kokemukseemme vaikkapa armosta?

Metodistinen teologia

Metodisteina meitä tietenkin kiinnostaa metodistinen teologia. Nykyisin puhutaan termistä wesleyläinen teologia, sillä alkuperäinen metodistinen herätys vaikutti useisiin sen jälkeen tulleisiin liikkeisiin ja teologeihin, jotka eivät välttämättä ole metodisteja.

Metodistisen teologian perusta on tietenkin John Wesleyssä, joka loi sekä rakenteellisen että opillisen pohjan metodistikirkolle. John Wesley itse ei kuitenkaan ollut varsinainen teologi, sillä häntä kiinnosti ennen kaikkea käytäntö. Erilaiset tilanteet ja haasteet kuitenkin johtivat siihen, että Wesley joutui tekemään teologiaa.

Wesley lainasi ja omaksui paljon muilta ja sovelsi sitä eteenpäin. Niinpä metodistiseen teologiaan vaikutti paljon 1700-luvun anglikaanikirkon teologia. Sen lisäksi Wesley omaksui ajatuksia herrnhutilaisilta, jotka ovat luterilaisia pietistejä.

Wesley oli myös Jacob Arminiuksen seuraaja, arminiolainen. Hän siis uskoi, että ihmisellä on vapaa tahto ja kyky vastata itsenäisesti Jumalan esittämään kutsuun. Wesleyn ajan metodistinen herätys jakautui sisäisesti melko varhain laajempaan arminiolaiseen haaraan, jota myös nykyinen Yhdistynyt metodistikirkko edustaa, ja kalvinistiseen haaraan, jota johti Wesleyn ystävä ja työtoveri George Whitefield.

Wesleyläiselle teologialle tunnusomaista on pyhitysoppi. Käsitys siitä, että uskoon tulleen henkilön tulee pyrkiä kohti pyhitystä. Tämän opin tausta on pietismissä, jossa korostettiin henkilökohtaista uskonelämää. Wesley kuitenkin vei pyhitysoppia pidemmälle ja hänen kuolemansa jälkeen syntynyt pyhitysliike vei sitä vieläkin pidemmälle.

Pyhitysliikkeen yksi tunnetuimpia henkilöitä oli Charles Finney, jonka kirja Ihmeellisiä herätyksiä on levinnyt Suomessakin laajalle. Pyhitysliikkeiden ääripäässä kukoistivat opit uskovan synnittömyydestä. Suomessa tätä näkemystä edusti muun muassa Vapaakirkon alkuaikojen julistaja Akseli Skutnabb.

Tämän päivän teologiaa

Wesleyn ajoista metodistinen teologia on systematisoitunut. Metodistinen teologia nähdään omaa identiteettiä vahvistavana asiana.

Nykyisin metodistinen teologia nousee parhaimmin ilmi käsityksessä armonjärjestyksestä, pyhitysopista, konnektionalismista, joka liittyy oppiin seurakunnasta sekä itse teologian perusteista.

Armonjärjestys ja pyhitysoppi ovat yrityksiä selittää, miten Jumala toimii kaikkien ihmisten parissa kaikkialla ja miten meillä ihmisillä on myös oma vastuumme. Siihen liittyy ennaltakäypä armo, joka on tiivistettynä Jumalan yleistä hyvyyttä jokaista ihmistä kohtaan. Tuo hyvyys ja rakkaus myös kutsuu heitä pelastukseen. Parannuksenteon armo sisältää meidän vastauksemme Jumalan kutsuun. Vanhurskauttamisen armo ja uudestisyntymisen armo ovat Jumalan Pyhän Hengen uudistavaa työtä meissä. Parannuksen teon eli uskoontulon jälkeen alamme opetella uutta elämää Kristuksessa.

Konnektionalismi kuvaa metodistista seurakuntakäsitystä, jossa elämme liitossa Jumalan ja toistemme kanssa. Tämä käsitys tukee myös metodistiseen teologiaan kuuluvaa vahvaa ekumeenisuutta. Kirkkokuntarajoista huolimatta olemme kaikki samaa kristillistä perhettä.

Teologian perusteina metodistisessa teologiassa nähdään luonnollisesti Raamattu. Mutta ymmärrämme, että sitä tulee ymmärtää, siis tulkita. Tässä tulkitsemisprosessissa meitä auttaa kirkon traditio, joka antaa meille suuntaviivat; järkemme, joka auttaa meitä ymmärtämään; kokemus, joka vahvistaa opin.

Teologia ei ole vain epäkäytännöllistä älyllistä pohdintaa, vaan oleellinen osa, kun koetamme tutustua Jumalaan ja selvittää, mikä on hänen tahtonsa. Teologian kautta voimme oppia tuntemaan itseämme ja ymmärtämään maailmaa.

Mutta tärkeää on, että teologia kohtaa aina käytännön. Ilman käytännön sovellusta teologiasta tulee helposti pelkkää filosofista jaarittelua. Parhaimmillaan teologia vie meitä kuitenkin lähemmäksi Jumalaa.

Artikkeli on aikaisemmin julkaistu Rauhan Sanomia – Nya Budbäraren -lehdessä 4/16.

Jaa tämä:
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.