Lapsena tuli usein tilanteita, jolloin piti toimia nopeasti. Tapahtui esimerkiksi jotakin huonoa, joku tai mikä pahinta, itse, teki jotain väärää tai sitten tapahtui jotakin hyvää ja erikoista. Sellaisissa tilanteissa piti lähteä heti kertomaan jollekin ja lelut jätettiin siihen.
Jos oli tehnyt jotakin väärää, niin tietenkin kiireen syynä oli se, että ehti joko karkuun tai ensimmäisenä kertomaan vanhemmille oma näkemys siitä, mitä oli tapahtunut. Tai jos tapahtui jotakin hienoa, piti yrittää päästä kertomaan itse asiasta ensimmäisenä, että muut eivät ehdi kertomaan ja saa siitä kiitosta. Jatka lukemista Opetuslasten ensimmäinen lähetysmatka →
1990-luvun alkupuoliskolla olin Oriveden opiston kuvataidelinjalla. Vaikka en ole mikään liikunnallinen, osallistuin kuitenkin jonkin verran vapaa-ajalla yhteisiin peleihin. Erityisesti mieleeni on jäänyt yksi kerta, jolloin pelasimme opiskelijaporukalla lentopalloa.
Olen kaikissa pallolajeissa melkoisen huono, koska pelkään palloa ja todennäköisemmin väistän tai pakenen palloa kuin otan sen vastaan. Niinpä lentopallo on kohdallani aika tuhoon tuomittu laji. Jatka lukemista Epätodennäköinen sankari →
Kun olin lapsi, meille ostettiin pelikonsoli tai jonkinlainen tietokone. Se taidettiin tilata Hobby Hallista tai jostakin vastaavasta ja se toimitettiin meille postitse. Sitä tietenkin odotettiin innolla ja kun paketti vihdoin saapui, se piti heti avata ja laittaa laite toimintakuntoon. Jatka lukemista Mikä ihmeen ruumiin ylösnousemus? →
Pastori Veli Loposen kotisivu
