1990-luvun alkupuoliskolla olin Oriveden opiston kuvataidelinjalla. Vaikka en ole mikään liikunnallinen, osallistuin kuitenkin jonkin verran vapaa-ajalla yhteisiin peleihin. Erityisesti mieleeni on jäänyt yksi kerta, jolloin pelasimme opiskelijaporukalla lentopalloa.

Olen kaikissa pallolajeissa melkoisen huono, koska pelkään palloa ja todennäköisemmin väistän tai pakenen palloa kuin otan sen vastaan. Niinpä lentopallo on kohdallani aika tuhoon tuomittu laji.

Osallistuin kuitenkin peliin ja yritin oikeasti hoitaa oman osani. Se ei mennyt kovinkaan hyvin, mutta siitä huolimatta yksi opiskelutovereista, joka oli samassa joukkueessa kanssani, kannusti minua. Hän teki sen rehellisesti eli ei koittanut väittää, että olisin hyvä, vaan että yritykseni on hyvä. Ja että yritysten kautta voin tulla paremmaksikin.

Koska en aikaisemmin ollut pahemmin saanut tällaista kannustusta joukkuelajeissa, se hämmensi ja jäi mieleen. Ja toki se tuntui myös hyvältä ja kannusti yrittämään hiukan enemmän.

Ehkä jotakin tämänkaltaista myös Gideon koki, kun Jumala alkoi kutsua häntä tuomarin tehtävään:

Herran enkeli tuli Ofraan ja asettui suuren puun alle, joka kasvoi Abieserin sukuun kuuluvan Joasin maalla. Joasin poika Gideon oli juuri puimassa vehnää viinikuurnassa pitääkseen viljan piilossa midianilaisilta. Herran enkeli ilmestyi hänelle ja sanoi: ”Herra on kanssasi, sinä urhea soturi!” Gideon vastasi: ”Voi, herrani, jos Herra todella on meidän kanssamme, niin miksi kaikki nämä onnettomuudet ovat kohdanneet meitä? Missä ovat kaikki hänen ihmetyönsä, joista isämme aina puhuivat kertoessaan, kuinka Herra toi meidät pois Egyptistä? Herra on nyt hylännyt meidät ja jättänyt meidät midianilaisten armoille.” Silloin Herra katsoi häneen ja sanoi: ”Käytä sitä voimaa, joka sinussa on. Mene ja pelasta Israel midianilaisten käsistä. Minä lähetän sinut!” Mutta Gideon vastasi hänelle: ”Herrani, kuinka minä voisin pelastaa Israelin? Minähän olen Manassen heimon vähäpätöisintä sukua ja olen perheemme nuorin.” Herra sanoi hänelle: ”Kun minä olen sinun kanssasi, sinä kukistat midianilaiset, aivan kuin vastassasi olisi yksi ainoa mies.” Gideon sanoi hänelle: ”Jos olen saanut osakseni sinun suosiosi, niin anna minulle jokin merkki siitä, että sinä todella itse puhut minun kanssani. Tuom. 6:11–17

Tuomarien kirja kertoo ajasta Israelin historiassa, jolloin kukin teki, kuten itse halusi. Tämä johti kansan usein luopumaan Jumalasta, minkä vuoksi Jumala salli naapurikansojen alistaa Israelia. Näiden valloitusten seurauksena kansa teki parannusta ja palasi takaisin Jumalan yhteyteen. Tällöin Jumala nosti erityisiä tuomareita, kansan johtajia, jotka johtivat taistelua valloittajia vastaan. Näin Israelin aina myös vapautui vihollisten otteesta.

Yksi näistä tuomareista oli Gideon, jonka elämästä löytyy hyviä esimerkkejä myös meille. Gideon nimittäin oli sotilas, kansanjohtaja ja uskonsankari. Mutta samaan aikaan hän oli myös epäilijä. Hän epäili Jumalaa ja itseään. Tässä pohdimme kolmea Gideonin epäilystä ja samalla katsomme, miten ne sopivat meidän elämäämme ja mitä voimme niistä oppia.

Epäilys 1: Jumala ei ole kanssani

Gideonin kertomuksessa korostuu pelon ja epäuskon sekä Jumalan voiman vastakkainasettelu. Gideon kuvataan epäileväksi pelkuriksi ja vastaavasti Jumalan voimaa korostetaan. Myöhemminhän, kun Gideon joukkoineen on lähdössä taistelemaan midianilaisia vastaan, Jumala karsii israelilaisten suurta sotajoukkoa yli 30 000 miehestä vain 300 mieheen. Syyksi tälle Jumala antaa sen, että Israel ei ottaisi voitosta kunniaa itselleen. Tähän sopii myös Gideonin kutsuminen tämän sotajoukon johtajaksi.

Kun Jumalan lähettämä enkeli tulee Gideonin luo, Gideon esittää kysymyksen, joka on varsin yleinen, kun on tapahtunut jotakin pahaa. Missä Jumala muka on? Miksi hän on sallinut kaiken tämän pahan? Missä on nyt ne suuret ihmeet, joita Jumala muka on aikaisemmin tehnyt?

Tämä kysymys ei koske vain yleisesti ihmisiä, vaan myös meitä, jotka uskomme Jumalaan. Vaikka lähtökohtaisesti uskomme ja luotamme Jumalan voimaan, onnettomuuden sattuessa tämänkaltaiset kysymykset saattavat täyttää mielemme. Jumala näyttää olevan kaukana ja jopa välinpitämätön.

Gideoniin ja enkelin välinen keskustelu on kiinnostava, koska tuntuu, että he puhuvat toistensa ohi. Enkelihän oli heti alkuun tervehtinyt Gideonia sanoen: ”Herra on kanssasi, sinä urhea soturi!” Gideon sivuuttaa tämän tyystin ja vetoaa olosuhteisiin, jotka tuntuvat todistavan aivan muuta. Näyttihän siltä, että Jumala ei todellakaan ole israelilaisten tai edes Gideonin kanssa, eikä Gideon ollut edes mikään sotilas saati rohkea.

Keskustelussa kohtaakin kaksi eri maailmaa. Gideon näkee nykytilanteen ja olosuhteen ja hänen on vaikea, käytännössä mahdoton, nousta niiden yläpuolelle katsomaan kokonaiskuvaa. Enkeli taas tulee tuomaan sanaa Jumalalta, jolla on kokonaiskuva ja myös hallintavalta olosuhteisiin. Vaikka Jumala näyttäisikin olevan kaukana, hän silti on kanssamme, hän on kiinnostunut meistä ja haluaa auttaa meitä.

Epäilys 2: Olen pieni ja heikko

Enkelin vastaus Gideonin ensimmäiseen epäilykseen synnyttää toisen epäilyksen. Jumala tuntuu odottavan Gideonilta mahdottomia. ”Käytä sitä voimaa, joka sinussa on. Mene ja pelasta Israel midianilaisten käsistä.” Gideon on juuri kuvattu pelkurina ja epäilijänä ja olosuhteiden vuoksi lannistuneena. Kuitenkin häntä kehotetaan tässä voimassaan lähtevän ja kukistavan midianilaiset.

Taas pinnalle nousee kuva, että enkeli ja Gideon puhuvat toistensa ohi. Sitä korostaa se, miten Gideon rupeaa kuvaamaan itseään ja kykyjään. Hän kuuluu vähäpätöiseen sukuun ja on vieläpä perheessäänkin heikoin. Gideon sanoo siis enkelille, että olet tullut väärään osoitteeseen. Olet nyt pahemman kerran erehtynyt henkilöstä.

Gideonin toinen epäilys nousee hänen omasta heikkoudestaan. Tämäkin on tuttu meille. Luultavasti jokainen on kokenut tilanteita, joissa oma heikkous ja kykenemättömyys on tuntunut ylitsepääsemättömältä. Maailman haasteet ja vastukset ovat tuntuneet mahdottomilta ylittää. Eteen on voinut Gideonin tavoin tulla mahdollisuus tehdä jotakin, mutta on torjunut sen, koska ei ole ollut voimia tai kykyä toteuttaa sitä.

Ja Gideonin epäilys on ihan aiheellinen. Tilanne oli toivoton. Hän oikeasti oli kaikkea muuta kuin koulutettu soturi, jota tehtävä vaatisi. Mutta kyse ei ole siitä. Enkeli ei puhu Gideonin kyvyistä tai inhimillisistä mahdollisuuksista, vaan Jumalasta, jolle kaikki on mahdollista. Niinpä enkelin kehotuksessa onkin tärkeä yksityiskohta: ”Minä lähetän sinut!”

Gideonia ei olla lähettämässä hänen omissa nimissään, vaan Jumalan lähettiläänä. Jumalan edustajana. Gideonia ei olla lähettämässä sotimaan omaa taistelua, vaan Jumalan taistelua. Näin kuva muuttuukin ihan erilaiseksi.

Sama koskee meitäkin. Kristittyinä olemme Jumalan lähettiläitä tässä maailmassa. Olemme, kuten Jeesus kuvaa, maailman valo ja suola. Ei siksi, että itse olisimme jotakin erinomaista, vaan koska edustamme Jumalaa, joka on erinomainen.

Enkelin kehotuksessa on myös samaa sävyä, mikä on Paavalin opetuksessa kirjeissään.

Paavalihan kuvaa sitä, miten Jumalan voima tulee ilmi meidän heikkoudessamme ja aarre, Jumalan voima, on meissä piilossa kuin saviruukuissa. Aivan kuten Gideonin soihdut saviruukuissa, joita hän käytti apuna taistelussa midianilaisia vastaan.

Gideonin heikkous oli täydellinen ase Jumalalle, koska se mahdollisti hänen voimansa esiin tulon. Sama näkyy siinäkin, miten Jumala karsi israelilaisten sotajoukkoa ja lopulta nujersi midianilaisten valtavan ammattilaisarmeijan 300 tavallisesta israelilaisesta miehestä koostuvalla joukkiolla. Ihmisen voimattomuus ja kyvyttömyys eivät ole Jumalalle este toimia, vaan päinvastoin.

Epäilys 3: Onko se oikeasti Jumala eikä omaa kuvitelmaa?

Gideonia ei vakuuttanut edes enkelin lupaus siitä, että Gideon voi Jumalan voimalla kukistaa midianilaiset, kuten yhden miehen. Päinvastoin tämä lupaus synnytti kolmannen epäilyksen. Onko tämä oikeasti nyt Jumalan puhetta vaiko vain omaa kuvitelmaa?

Tämäkin epäilys on meille tuttu. Saatamme tuntea kehotusta johonkin, mutta mielemme täyttää epäilys siitä, jos kyse onkin vain omasta järkeilystä ja kaikki meneekin pieleen. Ja tämä on ihan normaali, jopa järkevä epäilys. Saatamme saada kaikenlaisia ideoita, eikä ne kaikki ole automaattisesti Jumalalta, vaikka siltä saattaisi tuntuakin.

Gideonin epäilys ei siis lähtökohtaisesti ole väärin. Päinvastoin siitä voi ottaa opiksi sen, että kaikki kannattaa koetella ja arvioida, kuten Paavalikin opettaa. Harkintaa ja järkeä on hyvä käyttää, sillä ovathan nekin Jumalalta saatuja lahjoja.

Mutta tällainen harkinta voi helposti muuttua vääränlaiseksi. Meille on helppoa jäädä odottamaan jotakin erityistä merkkiä, jotta uskaltaisimme lähteä eteenpäin. Toisinaan tällainen merkin odottaminen voi olla ainakin alitajuista tehtävän asian välttelyä. Koska Jumala ei lähettänyt kiinalaista kääpiötä soittamaan ovikelloani tänään tasan kello 13:41, ei Jumala selvästikään halua, että puhun ystäväni kanssa evankeliumista.

Minulla oli nuorena iso kysymys elämässäni, johon kyllä oikeasti tiesin vastauksen, mutta koska vastaus ei ollut mieluinen, etsin kaikkialta merkkejä, jotka voisivat todistaa jotakin muuta. Kerrankin heittelin kruunaa ja klaavaa asian selvittämiseksi. Koska ekalla kerralla ei kolikko kierähtänyt oikealle kyljelleen, heitin uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Kunnes tajusin tilanteen järjettömyyden ja nauroin itselleni hetken aikaa.

Erityisesti tämä epäilys vaivaa meitä, koska kristittyinä me kaikki olemme saaneet Jumalalta kutsun tehtävään. Jeesus itse antoi käskyn jokaiselle meistä mennä kaikkialle maailmaan. Kuitenkin me saatamme sivuuttaa tämän ja ajatella, että se koskee vain evankelistoja, pappeja, lähetystyöntekijöitä ja sen sellaisia. Mutta kuitenkin Jumala on kutsunut ja lähettänyt meistä jokaisen. Kyse on vain siitä, että löydämme sen oman paikkamme siinä Jumalan yleisessä kutsussa ja hän kulkee kanssamme.

Gideonista, pelkurista ja epäilijästä, tulee lopulta suuri sotasankari. Salaisuus ei ole armoton treenaus ja itseapuohjelmat, vaan Jumala, hänen voimansa ja läsnäolonsa. ”Kun minä olen sinun kanssasi.” Jumala voi ottaa heikkoutemme siinä missä kykymmekin ja tehdä niistä jotakin ihmeellistä.

Este sille, että Jumala tekisi jotakin meidän kauttamme, ei useinkaan ole se, että olemme niin toivottoman huonoja, että edes hän ei voi sille mitään. Este olemme usein me itse. Pelkomme, epäilyksemme, haluttomuutemme, luulomme.

Eikä tämä tarkoita, että kunhan vain rohkeasti lähdemme Jumalan nimissä tekemään kaikkea, niin kaikki onnistuu ja ihmeellisiä asioita tapahtuu. Niin voi tapahtua, mutta yhtä hyvin meidän näkökulmastamme katsoen mitään ei tapahdu, eikä mikään onnistu. Ja totta kai joskus voimme oikeastikin epäonnistua.

Mutta siitä huolimatta Jumala kulkee kanssamme ja vaikuttaa elämässämme. Hän antaa voimaa, jotta voimme onnistua, mutta hän myös nostaa meidät, kun epäonnistumme.